15
Keskiviikko heinäkuun 4. 2012
Ystävyyskaupunki
Kansalaisopiston ja koulutuksen piiristä
voisi löytyä uusia yhteyksiä
▶
Väestön ikääntyminen huolettaa myös Kashinissa ja hallintouudistuskin aiheuttaa ristiriitoja.
•
Hannu Virtanen
Todetaan se nyt heti aluk-
si: Kashinin matkalla tans-
sittiin, naurettiin ja laulet-
tin sekä istuttiin perivenä-
läisen anteliaissa ruokapöy-
dissä, eli tehtiin juuri sitä,
mitä ainakin osa sastamala-
laisista veronmaksajista on
pelännytkin. Kolmen edus-
tajan ystävyyskaupunki-
matka maksoi hallintojoh-
taja
Hannu Nikkilän
mu-
kaan vähän yli tuhat euroa.
Ja sitten varsinaiseen asi-
aan. Vammala-Sastamalan
43-vuotinen yhteydenpi-
to venäläiseen Kashinin ys-
tävyyskaupunkiin on edel-
leen voimissaan ja etsii seu-
raavaksi mahdollisuuksia
kehittää yhteistyötä eten-
kin kolutuksen, ammatilli-
sen koulutuksen ja kansa-
laisopistotoiminnan puolel-
la. Kashinilaisten viimevuo-
tinen vierailu Sastamalaan
poiki hyvinkin konkreet-
tisen asian, sillä maata-
loustuottajien kautta saa-
dulla yhteydellä Venäjän-
maalle lähti Suomesta 150
päätä hyväksi tunnettua He-
reford-karjaa.
Kashin juhli 725
vuottaan
Tänä kesänä Sastamalan vä-
en oli vuoro vierailla Kashi-
nissa. Juhannuksen tie-
noossa 22.-25. kesäkuuta
järjestetty matka vei ystä-
vyyskaupunkiin valtuuston
puheenjohtajan
Ulla Yli-
Hongiston
, kaupunginhal-
lituksen puheenjohtajan
Jari
Anderssonin
sekä todellisen
Kashin-konkarin, venäjän
kielen ja kulttuurin sisäistä-
neen
Pentti Lahtisen
.
”Kaikkialla minne me-
nimme huudettiin että Pent-
jii, Pentjii”, Ulla Yli-Hongis-
to kertoo matkaseuralaisen-
sa tunnettuudesta.
Matkan yhteyteen osui
kaksikin juhlapäivää. Kashi-
nilla oli 725-vuotisjuhla,
minkä lisäksi vietettiin pe-
rinteistä Anna kashinilaisen
vuosipäivää. Erikseen vie-
lä juhlittavana oli Kashinin
130-vuotias kirjasto.
”Menimme koko ajan jo-
honkin, sillä ohjelmaa oli
koko ajan. He olivat hyvin
vieraanvaraisia”, Yli-Hongis-
to sanoo.
Hallintouudistus
puhuttaa sielläkin
Jari Andersson kertoo, että
Kashinissa ja sen lähialueel-
la kaavaillaan hallinnon jär-
jestämistä uudelleen.
”Siellä on samansuuntaisia
suunnitelmia hallinnon uu-
distamisesta kuin meillä”,
hän mainitsee.
Pentti Lahtisen mukaan
ristiriitaa esiintyy sielläkin,
kun kaupungin ja rajoonin
eli seutukunnan hallintoa
haluttaisiin yhdistää.
Ulla Yli-Hongisto ot-
taa esiin muutaman sikä-
läisen huolenaiheen: ”Yh-
tälailla kuin täällä, siellä ol-
laan huolestuneita väestön
ikääntymisestä. Nuoret taas
hakeutuvat kaupunkiin. Tei-
den kunto on tosi huono ja
julkista liikennettä on vä-
hän.”
Yli-Hongiston mukaan
monilla on kuitenkin hy-
vä pohjakoulutus ja työttö-
myysaste on hyvin alhainen,
hieman yli kaksi prosenttia.
”Hieman kyllä kauhis-
telimme maaseudun vilje-
lemättömiä maita. Alueel-
la kasvaa runsaasti jättiput-
kea”, hän jatkaa.
Pentti Lahtinen tietää, et-
tä jättiputkea on aikoinaan
käytetty kuivattuna karjan
rehuksi. Lahtisen mukaan
kashinilaisten kielitaito on
viime vuosina kohentunut,
kun nuoret opiskelevat kou-
luissaan saksaa tai englantia.
Lämpöä ja
yhteisöllisyyttä
Ulla Yli-Hongisto mainit-
see venäläisen elämäntavan
vahvana piirteenä yhteisölli-
syyden ja toisista välittämi-
sen taidon. ”Tätä oppia tar-
vittaisiin meilläkin takaisin.”
Samasta asiasta havainto-
ja teki myös Andersson.
”Heillä on hirveän suuri yh-
teisöllisyys, erityisesti pie-
nissä kylissä. Ihmiset ovat
siellä samanlaisia, huolet ja
murheet ovat samoja kuin
meillä.”
Anderssonin mukaan
kashinilaiset esittivät toivo-
muksen, että yhteistyö Sas-
tamalan ja Kashinin välillä
jatkuu.
”Vaikka nämä vierailut
ovat hyvin muodollisia, mie-
lestäni niillä on merkitys-
tä. Tällä hetkellä hyötyä on
varmasti enemmän kashini-
laisille, mutta se pitää heille
suoda. Lupasimmekin kut-
sua heidät vuoden kuluttua
Sastamalaan.”
”Väittäisin, että tällaiset
suhteet lisäävät suvaitsevai-
suutta ja muuttavat pintty-
neitä käsityksiä toisiksi”, An-
dersson summaa.
Jari Andersson laittoi torilla tanssiksi, kun tämä mahdollisuus hänelle tarjoutui.
”Mielestäni tällaista on tyypillinen venäläinen maaseutu”, Ulla Yli-Hongisto to-
teaa kuvan maisemasta.
Pentti Lahtinen, Jari Andersson ja Ulla Yli-Hongisto tutustuivat rajoonin eli
seutukunnan parlamettitaloon. Vasemmalla on rajoonin hallintojohtaja Niko-
lai Sjomin, oikealla kansanedustaja Vjatsheslav Sujazov.
”
Tällaiset suhteet muuttavat
pinttyneitä käsityksiä toisiksi.”