Page 18 - AlVi-1508-01.indd

Basic HTML Version

18
Keskiviikko elokuun 15. 2012
Puolalaisperheen isää kiinnostaa
voimailuun liittyvä vapaaehtoistyö
Alueviesti/Sataedu
Tomasz
ja
Justyna
tulivat
Suomeen Puolasta 1,5-vuo-
tiaan tyttärensä
Zuzannan
kanssa tämän vuoden maa-
liskuussa. Ennen Suomeen
tuloa he osallistuivat Gdans-
kissa Sataedu Satakunnan
aikuiskoulutuskeskus Huit-
tisten järjestämälle kuukau-
den kestävälle suomen kie-
len kurssille. Suomen kie-
len opetus jatkuu viikoittain
täällä uudessa kotimaassa.
Nyt he ovat molemmat töissä
elintarviketehtaassa Eurassa.
He suunnittelevat jäävänsä
pysyvästi Suomeen töihin.
Justynalla oli aiemmin
oma yritys Puolassa, mutta
maan taloustilanteen vuoksi
se piti lopettaa. Tomas toimi
hänen yrityksessään työn-
tekijänä ja auttoi osa-aikai-
sesti isäänsä kuntosalilla. Isä
on ollut painonoston maail-
manmestari ja myös Tomasz
on lajin sertifioitu valmenta-
ja. Koska Tomasz tulee ur-
heilullisesta perheestä, niin
suomalaisten urheilullisuus
painoi vaakakupissa maata
valittaessa. Toisena vaihto-
ehtona oli Norja, mutta Suo-
mi vei voiton luotettavam-
malla toiminnallaan työn-
tekijöiden rekrytoinnissa.
Myös Suomen korkeatasoi-
nen koulutusjärjestelmä oli
yksi houkutin, koska heidän
toiveenansa on jäädä tänne.
Kun saavuimme Suo-
meen, ajattelimme ensiksi,
että onpa kylmä maa. Tulim-
me lautalla keväisestä Gdy-
niasta. Helsingissä oli vas-
tassa jäinen satama. Justyna
huomioi myös, että on hil-
jaista ja rauhallista.
Mitä tiesitte Suomesta
ennakkoon?
Tiesimme suo-
malaisia urheilijoita, kuten
mäkihyppääjät Nykäsen ja
Ahosen. Muumit olivat en-
nestään tuttuja sekä Joulu-
pukki poroineen pohjoisna-
valta.
Suomen kieli
on vaikea,
mutta meillä on motivaatio-
ta oppia sitä!
Millainen maa Suomi ja
suomalaiset ovat?
Suoma-
laiset ovat ystävällisiä, ujoja
ja sulkeutuneita. Elämä tääl-
lä on hitaampaa ja stressittö-
mämpää kuin Puolassa. Suo-
messa on paljon kaunista
luontoa. Tuntuu, että olem-
me koko ajan retkeilemässä,
koska luontoon pääsee lähes
omalta ulko-ovelta.
Mitä yhtäläisyyksiä on
entisessä kotimaassanne ja
Suomessa?
Molemmat kan-
sat ovat urheiluhulluja, mut-
ta puolalaiset tyytyvät suo-
malaisia useammin penk-
kiurheiluun.
Mitä eroja on entisessä
kotimaassanne ja Suomes-
sa?
Suurin ero on siinä, että
Puolassa lapsia on paljon jo-
ka puolella. Suomessa edes
leikkipuistoissa ei ole paljon
lapsia. Jopa tyttäremme on
kysynyt meiltä: ”missä kaik-
ki lapset ovat?”
Mitä haluaisitte tuoda
kotimaastanne Suomeen?
Puolalaisia leipiä ja makka-
roita on ikävä, samoin lasten
iloista hälinää.
Mitä veisitte Suomes-
ta kotimaahanne?
Tämän
asunnon, tämä on kiva asun-
to. Sitten toivoisimme mu-
kaamme puhdasta ilmaa,
kaunista luontoa ja siellä
eläviä luonnonvaraisia eläi-
miä. Myös sauna olisi toivo-
muslistalla.
Miten vietätte vapaa-ai-
kaa?
Suomessa nukumme
paljon ja leikimme tyttä-
remme kanssa, käymme pal-
jon kävelyllä luontoreiteil-
lä ja tutustumme lähikun-
tiin. Puolassa vapaa-aikana
olimme enemmän sisätilois-
sa, koska rattaiden työntä-
minen huonokuntoisilla ka-
duilla oli raskasta. Puolassa
tapasimme myös paljon ys-
täviä vapaa-ajalla.
Onko teillä suomalai-
sia ystäviä?
Meillä on yk-
si suomalainen ystävä, joka
asui aiemmin naapurissam-
me. Myös Zuzanna on löytä-
nyt jo ystäviä, mikä on hie-
no juttu.
Mitä työtä toivoisitte te-
kevänne tulevaisuudessa
Suomessa?
Justyna haluaisi
toimia kauneudenhoitoalal-
la ja Tomasz toivoisi saavan
uran urheilun parista. Etsi-
essään tietoja Suomesta hän
löysi internetistä tiedon, että
suomalaisen liikunnan ja ur-
heilun Visio2020:n tavoittee-
na on tehdä Suomesta vuo-
teen 2020 mennessä maa-
ilman liikkuvin kansa. To-
masz haluasi olla mukana
auttamassa tämän tavoitteen
saavuttamisessa. Hän haluai-
si toimia voimailijoiden val-
mentajana ja voisi aloittaa
valmentamisen vaikka va-
paaehtoistyönä, jos joku on
kiinnostunut.
(Tomaszin yh-
teystiedot saa lehden toimi-
tuksesta).
Millaisia haaveita teil-
lä on?
Haluaisimme raken-
taa oman talon, saada pojan
ja olla mukana Visio2020
– toiminnassa lisäämässä
suomalaisten urheiluinnok-
kuutta.
Mitä toivoisitte suoma-
laisilta?
Olisi hienoa, jos
suomalaiset tutustuisivat ul-
komaalaisiin avoimesti.
Mitä haluaisitte kysyä
suomalaisilta?
Mitä te ajat-
telette meistä ja mitä tiedät-
te Puolasta?
Kokemus Suomesta
Olimme menossa kävel-
len töihin eräänä päivä-
nä klo 4.20 aamuyöstä,
kun näimme rollaattoril-
la kaatuneen miehen ver-
ta valuen kadulla.
Menimme auttamaan,
mutta valitettavasti em-
me ymmärtäneet hänen
puheestaan mitään. Soi-
timme kuitenkin ambu-
lanssin paikalle ja jäim-
me odottamaan sen tu-
loa. Mies pääsi hoitoon ja
me myöhästyimme töis-
tä. Työnantaja kuiten-
kin ymmärsi tilanteen ja
kiitteli toimintaamme sa-
moin kuin ambulanssi-
miehet. Ilman meitä mies
olisi mahdollisesti joutu-
nut odottamaan apua aa-
muun saakka. Oli hienoa,
kun osasimme toimia ti-
lanteen vaatimalla tavalla
uudessa kotimaassamme
ja pystyimme auttamaan.
Justyna ja Tomasz sekä heidän 1,5-vuotias tyttärensä Zuzanna muuttivat Puo-
lasta Suomeen maaliskuussa. Vapaa-aikanaan perhe retkeilee ahkerasti luon-
nossa.
FORD TRANSIT 350 L 2.4 TDI 125 hv k-auto
250 tkm, 2-renk., Webasto/kello, vetok., TCS-
luistonesto, vanerointi, metall. erik. hyllyköt,
keskuslukko, kats. 6/2012.
TÄYD. HUOLTOKIRJA, UUSI KYTKIN ... -04
PEUGEOT BOXER 290M 2.0 HDI
Ilmastointi,
ABS, kulj. airbag, vetok./astinlaudat, webasto/
kello, 2-renkaat, juuri huoll. + jakop.hihna
vaihd.
KESKIPITKÄ PAKU TILAA TARVITSE-
VALLE ...................................................... -05
PEUGEOT 307 SW 1.6
1 om. 99 tkm
ilmast/manual, 2-renk, radio/CD-ajotietok, m-
lämm+sisäp, sumuvalot, ABS/ESP, 8xAirbag,
kats. 8/12.
LASIKATTOINEN PERHE-
FARKKU EDULLISESTI ! ....................... -06
PEUGEOT 407 HDI 110 FAP Executive
90 tkm,
ilmast./2-alueinen autom.säät., vakionop.
sääd., radio/cd-ajotietokone, webasto/kauko-
ohj. mlämm., vetok., pysäk.tutkat ed. ja takana.
HUIPPUVARUSTELTU – NAFTAPIHI........ -09
FORD MONDEO Trend Wagon 1.8 TDCI
125
hv. 1 om. 120 tkm, ilmast/autom/2-kanav, moni-
toimiratti/cruiser, m-lämm, 2-renk, Webasto-in-
tegr, ESC-ajovak.hall. kats. 6/12.
TOSI TILAVA
FARKKU ENEMMÄN AJAVALLE ........... -07
FIAT PUNTO 65 Multiuso
1 om., 52 tkm,
ilmastointi, radio/CD, 2-renk., Bluetooth,
m-lämmitin.
HYVÄNNÄKÖINEN JA KIVA AJAA!....... -07
TOYOTAYARIS 1.3 VVT-i Linea Terra
3-ov.,
99 tkm, ilmast., radio, m-lämm.+sisäp., ABS/
EBD, ajotietok., 2-renk., keskusl., liukuva ta-
kaistuin.
NÄPPÄRÄ PIKKU-TOYOTA
87 HV:N KONEELLA! .............................. -05
NISSAN QASHQAI+2 1.6 Acenta
, esittelyauto
1200 km, ilmast./autom. 2-kanav., vak.nop.sääd/
nop.rajoitin, 2-renk., peruutustutka, sumuvalot,
stop/start system. ym.
TALVIRENKAAT ALU-
VANTEILLA KAUPAN PÄÄLLE!.............. -12
HYUNDAI SONATA CRDI 2.0 Autom.
255 tkm, autom.ilmast., vak.nop.säädin, nahka-
verhoilu, m-lämm.+sisäp., kats. 2/12.
UPEA ISO
DIESEL KAIKILLA HERKUILLA ............. -07
VW POLO CLASSIC 1.9 SDI Firstline
4-ov.,
201 tkm, 2-renk., vetok., radio/CD., m-lämm.
+sisäp.+puhallin, kats. 8/12.
TOSI HALPAA AJOA VIELÄ PITKÄÄN! .. -01
PEUGEOT 406 GRANDWAGON 2.0 ST
220
tkm, ilmast./autom. säät., cruiser, 2-renk, ve-
tok., m-lämm., sisäp., kats. 8/12.
TILAVA JA HIENO AJAA!.........-03/JOULUK.
FORD FOCUS C-MAX 1.8
120 hv, 1 om.,
172 tkm, ilmastointi, 2-renk., radio/CD-ajotieto-
kone, m-lämm.+sisäp., kats. 1/12.
TODELLA SIISTI - HYVÄ AJAA! ..............-04
OPEL ZAFIRA 1.8 Autom. Elegance
7 heng., 310 tkm, ilmastointi, radio/CD-ajo-
tietokone, vetok., moottorilämmitin, kats.
10.5.2012.
HYVÄKUNTOINEN/EDULLINEN
TILA-AUTO! ............................................. -00
Rahoitusesimerkki:
Auton hankintahinta 15.000
, Vaihtoauto/käsiraha 2.500
, asiakaskorko 3,9%,
laina-aika 60 kk, luo-
ton per.maksu 130
, käsittelymaksu/kk 8
, kk-erä 240,03
, todell.vuosikorko 5.87 %, korot 1.278,57
, luottohinta 14.401,87
.
HYVÄ VAIHTOAUTO SOPIVAAN HINTAAN AUTOKESKUKSESTA!
Vammalan Autokeskus Ky
Lisää kuvallisia vaihtoautoja netissä: www.vammalanautokeskus.fi
Itsenäisyydentie 5
, p. 010 422 1960 automyynti. Pertti Järvinen 0500 634 319,
Juha Ranki lomalla, Jarkko Lähde 0400 832 686
65 vuotta autokauppaa Vammalassa!
Palvelemme ark. 9-18, kesälauant. suljettu Tervetuloa kauempaakin reiluille autokaupoille!
CHRYSLER NEON 2.0 SE Autom./autostick
vain 115 tkm, ilmast., 2-renk., radio/CD, vetok.,
m-lämm., ABS ym.
TOSI SIISTI PIKKUJENKKI
JA AUTOMAATTI! .................................. -03
NISSAN NAVARA 2.5 dCi SE 4x4
171 hv,
1 om., 106 tkm, ilmast./autom.säät., vetok.,
2-renk., lukittava Vindic-kuomu, radio/CD,
astinlaudat ym..
AVOLAVOJEN EHDOTON
YKKÖNEN! ......................................... -09
MB E 220 CDI
Autom.Tip Tronic, 426 tkm, kats.
2/12, autom.ilmast., vak.nop.säädin, 2-renk./mol.
alus., m-lämm.+sisäp., säännöll. huollettu.
MERSU-MIEHEN TOIVEAUTO! ................... -01
PEUGEOT PARTNER TEPEE HDI 110 Premium
1 om., 61 tkm, ilmast./2-kanav-autom., vak.
nop. sääd, lisävalot, 2-renk., radio/CD-ajotie-
tok., panoraama-katto, liukuovet, m-lämm..
TILAA VAIKKA KOIRAHARRASTAJALLE .. -09
7.900
KYSY EDULLISTA RAHOITUSTA
MEILTÄ!
VAIHTOAUTOKORKO NYT VAIN
NISSAN ALMERA TINO 1.8
1 om., 255 tkm, il-
mast/autom.säät., ajotk. isolla näytöllä, radio/CD, ve-
tok., m-lämm+sisäp.+puhallin, täyd. huollettu.
TILAVA JA MUKAVA KÄTTÖAUTO
EDULLISESTI.............................................-05
9.850
PEUGEOT 407 SW 1.8 Wagon Trendy
1 om. 77 tkm
ilmast./autom.säät., radio/CD, ajotietok., sumu-
valot, ABS/ESP, 7 x Airbag, irrot. vetok.
JUURI
HUOLL. + JAKOHIHNA VAIHDETTU! ....... -08
CITROEN C2 1.4i VTR
1 om., 42 tkm, ilmas-
tointi, 2-renk, radio/CD-ajotietok., m-lämmi-
tin, kats. 30.5.12
PIKKUSPORTTI - KUIN UUSI...................-07
FORD FOCUS 1.6 TDCi Trend
4-ov., 163 tkm,
ilmast./2-kanav.aut.säät., radio/CD-ajotietok.,
kats. 6/12, vak.nop.sääd., 2-renk./mol. alu-
vant., m-lämm.+sisäp.
HUIPPUSIISTI DIESEL
ENEMMÄN AJAVALLE! ......................... -06
10.900
LAND ROVER FREELANDER 2.5 V6 S
Automaatti, 132 tkm, ilmastointi, vak.nop.sää-
diin, 2-renk., vetok., m-lämm., jakopääremontti
juuri tehty!
VÄHÄN AJETTU VARUSTEL-
TU BENSAMAASTURI! ................ -02
15.800
NISSAN PRIMERA 1.6 Wagon
1 om., 152
tkm, ilmast./autom.säät., 2-renk., m-lämm. +
sisäp., ESP/ABS, 8xAirbag, kats. 5/12.
Täydellisesti merkkihuollettu.
TILAVA JA TUKEVA PERHEFARKKU!.....-06
4.500
VOLVO V70 2.4 Automaatti/Momentum
174 tkm, nahkaverh., autom.ilmast./2-kanav.,
radio/CD-ajotietok., m-lämm+sisäp., 2-renk./
aluv., kattoteline, tavaraverkko, cruiser.
HUIPPULUOKAN FARKKU SOPUHINTAAN! .. -05
15.900
5.900
7.500
8.900
FORD FOCUS 1.6 STW Ambiente
150 tkm,
ilmastointi, 2-renk./kesäp. aluv.,
m-lämm. + sisäp., ABS, 4XAirbag ym.
JUURI HUOLL. - JUURI KATSASTETTU -04
FORD FOCUSWAGON 1.6 trendy
1 om.,
106 tkm, ilmast., 2-renk., radio/CD-ajotietok.,
m-lämm. + sisäp., tavaraverkko, Ford-merk-
kihuollettu.
SUOSIKKIFARKKU ENSiOMISTAJALTA -05
7.500
VW PASSAT 2.0 FSI Comfortline
176 tkm,
autom. ilmast./2-kanav., vak.nop.säädin,
m-lämm. + sisäp., vetokoukku, ESP/ABS,
radio/CD-ajotietok., 10 x Airbag.
HUIPPULUOKAN MAANTIEAUTO! ..... -06/12
15.900
9.500
12.950
sis. alv
AUTOM.
AUTOM.
AUTOM.
AUTOM.
NISSAN ALMERA 1.5 Comfort
3-ov., vain
117 tkm, 2-renk., radio-kas., m-lämm., vetok.,
kats. 4/2012.
TOSI NÄTTI NISSAN KOHTUU-
KILOMETREILLÄ! .................................... 01
7.900
5.900
18.900
4-VETO
8.500
11.900
4.950
28.500
6.700
27.500
sis. alv
11.950
10.900
18.500
FORD FIESTA 1.25 Ghia
5-ov., 1 om., vain
36 tkm, ilmastointi, 2-renk./mol. aluvant., ra-
dio/CD, m-lämm.+sisäp.+puhallin, juuri merk-
kihuollettu.
EI PALJON UUTTA HÄPEÄ JA
TYYLIÄ ON! ............................................ -09
13.900
CITROEN C5 HDI 136 Exclusive Autom. TipTro-
nic
1 om., 130 tkm, ilmast./autom., vak.nop.s./
nop.raj., vetok., Webasto, m-lämm., p-tutka,
radio/CD-ajotietok., 7xAirbag, ESP/ABS ym.
HUIPPUVARUSTELTU JA HIENO AJAA! -07
12.500
PEUGEOT 207 TRENDY VTI 95
5-ov 1 om.
94 tkm, ilmastointi, radio/CD-ajotietok.,
2-renk., m-lämm + sisäp.+puhallin, merkki-
huollettu.
ISON AUTON TUNTUA
AJOSSA!....................................................-08
3.750
2.950
AUTOM.
AUTOM.
.
DIESEL
DIESEL
DIESEL
14.900
8.500
DIESEL