Page 10 - AlVi-1010-01.indd

Basic HTML Version

10
Keskiviikko lokakuun 10. 2012
Kuntajytkyä odotetaan Huittisissakin
Simo Riuttamäki oli aikoinaan yksinäinen ratsastaja. Nyt neljän
valtuutetun ryhmällä on kaikki mahdollisuudet kaksinkertaistaa kokonsa.
Hannu Virtanen
”Ainakin yhtä iso kuin edus-
kuntavaaleissa”,
Simo Riut-
tamäki
vastaa kysymykseen,
minkä kokoinen jytky Huit-
tisten perussuomalaisille on
tulossa kuntavaaleissa.
Kohonnutta kannatusta
kanavoimaan on saatu vii-
me vaaleja mittavampi ehdo-
kaslista. Ehdokkaita on tasan
kaksi kertaa enemmän kuin
vuoden 2008 vaaleissa, jol-
loin 9,7 prosentin kannatuk-
sella paikkoja kaupungin-
valtuustosta tuli neljä ja val-
tuustoryhmä kasvoi kolmel-
la jäsenellä.
Nyt perussuomalaisilla
on 24 ehdokasta, joista 17
on uusia. Ehdokkaissa on 19
miestä ja viisi naista. Listan
keski-ikä on paikkakunnan
toiseksi nuorin, 45 vuotta.
”Uudessa valtuustossa is-
tuvien perussuomalaisten
määrä on lähellä kymmentä”,
Riuttamäki ennakoi.
”Aikoinani olin yksin”, hän
vertaa.
Perussuomalaisten val-
tuustotyöskentelystä hän
nostaa esiin yhden keskei-
sen piirteen.
”Meillä ei ole ikinä isom-
paa ryhmäkuria. Toivotaan
tietysti, että ollaan samaa
mieltä.”
Ajan henki
on myötäinen
Viime vaalien jälkeen perus-
suomalaisille aukeni paik-
ka myös kaupunginhallituk-
sesta, jossa Riuttamäki itse
on istunut kaksi vuotta. Hän
on myös Satakuntaliiton ma-
kuntahallituksen ainoa peru-
suomalainen jäsen. Amma-
tiltaan Riuttamäki on haaste-
mies, jonka työpaikka on Sa-
takunnan käräjäoikeudessa.
”Työni on haasteiden ja
erilaisten tiedoksiantojen
viemistä aamusta iltaan ja
joskus viikonloppuisinkin.
Tykkään työstäni, mutta ei-
hän kukaan tietenkään mie-
lellään mene motoristiklu-
biin haastetta viemään”, hän
veistelee.
Riuttamäki oli vuonna
1995 perustamassa puolu-
ettaan. Puheenjohtaja Timo
Soinin tapaan hänelläkin on
taustaa Suomen Maaseudun
Puolueessa. Soini kuuluu
edelleen henkilökohtaisiin
tuttaviin, jonka asiantunte-
mus ja näkemys ovat puhe-
linsoiton päässä.
”Olen PerusSimo ja tulen
aina olemaan”, Riuttamäki
vakuuttaa.
Perussuomalaisten kanna-
tuksen nousulla on syynsä, ja
Riuttamäki tietää sille taustan.
”Timo Soini on jo pitkään
kertonut miten asiat etene-
vät, ja kaikki on pitänyt paik-
kansa. Edelleen monet asiat
ruokkivat kannatustamme.
Viimeisimpänä on kokoo-
muksen esittämä sairauslo-
mien yhden päivän karenssi.”
Palveluiden
säilyttäminen
tärkeää
Palvelujen säilyttäminen
Huittisissa on tärkeänä ta-
voitteena tulevanakin val-
tuustokautena. Riuttamäki
itse sallisi pienen ja kohtuul-
lisen nousun veroihin, en-
nen kuin palveluja käydään
karsimaan.
”Yritetään pitää palvelut
itsellä”, hän kiteyttää linjan.
”Olen aina pitänyt meteliä
valtion palveluista. Ja onhan
meillä täällä edelleen labrat
ja röntgenit.”
Huittinen on tienris-
teysten vilkas paikkakunta,
jossa kehitys näkyy esimer-
kiksi Härkäpakarin ympä-
ristössä ja Sahkon alueel-
la. Kehityksen jatkumisen
kannalta Riuttamäki pitää
tärkeänä esimerkiksi Sah-
koon rakennettavaa kierto-
liittymää.
Naapurikuntiin nähden
hän korostaa kaikkiin suun-
tiin tehtävää yhteistyötä.
”Liitoksiin saadaan men-
nä, muuta ei suin päin. Nyt
eletään vuotta 2012. Maa-
ilma on muuttunut ja tulee
muuttumaan. Liittymisestä
kuitenkin pitää tietää selvät
ehdot ennen päätöksiä.”
Liitoksiin
saadaan mennä,
muuta ei
suin päin.”
ENNAKKOÄÄNESTYS
17.–23.10.
VAALIPÄIVÄ
28.10.
KUNTA-
VAALIT
2012
Simo Riuttamäki ennustaa Huittisten perussuomalaisille lähemmäs kymmen-
tä valtuustopaikkaa. Nyt niitä on neljä.
NYT LEIKITTÄVÄNÄ HERRA HAKKARAISEN KOTI
Avoinna ma–pe 10–17, la 10–14. Pääsylippu 5
, perhelippu 17
€ (2 + 2)
Marttilankatu 10, Sastamala, info@herrahakkaraisentalo.net, p. 03 511 2179.
www.herrahakkaraisentalo.net
Herra Hakkarainen ”herätellään”
unissakävelemään
ma–la 15.–20.10. & 22.–27.10.
klo 11–14.
Tule mukaan!
Mauri Kunnas tulee Herra
Hakkaraisen talolle signeeraamaan
kirjojaan la 10.11. klo 13–14.
Ole paikalla!
Herra Hakkaraisen talo
SASTAMALALAINEN!
VIISAS VALINTA
VASEMMALTA
listat 152-168
Maksaja: Sastamalan alueen Vasemmistoliiton kunnallisjärjestö
152
153
154
155
156
157
158
159
160
161
162
163
164
168
165
166
167
Merja Friman
psyk,. sairaanhoitaja,
yksikön päällikkö, (sit.)
Stina Haapamäki
tarjoilija
Timo Haapanen
yo merkonomi,
uimahallityöntekijä (sit.)
Juhani Hakasuo
yrittäjä
Markku Jokinen
konemies
Arto Jukarainen
autonkuljettaja
Simo Myrskyranta
työnjohtaja
Pirkko Niemi
sosiaalityöntekijä,
psykoterapeutti
Kari Oksanen
kirvesmies
Marita Pohja-Sato
tehdastyöläinen, (eläk.)
Vesa Rotsten
vanerityöntekijä
Ville Ritolehto
opiskelija
Seppo Virtanen
asentaja
Leena Saarela
sairaanhoitaja
Pekka Siipola
teollisuussähköasentaja,
vara plm.
Anja Säiniö
sairaalahuoltaja, (eläk.)
Maija-Liisa Tenhunen
sosiaaliohjaaja, (eläk.)
Umpitunnelissa
Uotsolantiellä
Keski-ikäinen mies huris-
teli törkeässä humalassa
henkilöautolla Uotsolan-
tiellä Sastamalan Mouhi-
järvellä sunnuntain vas-
taisena yönä. Poliisin haa-
viin jäätyään mies puhalsi
tarkkuusalkometriin 3,4
promillen lukemat.
Kortiton kärähti
neljännen kerran
Poliisipartio nappasi per-
jantaina iltapäivällä kiin-
ni kuskin, joka oli vuoden
sisällä jo neljättä kertaa
autoilemassa, vaikkei hän
omista ajokorttia. Perjan-
taina iltapäivällä naraute-
tun kuljettajan menopeli
oli lisäksi katsastamaton ja
siitä oli verot maksamatta.
Juovuksissa
ajanut yritti
livistää
Henkilöauto suistui ojaan
kello 23 aikoihin lau-
antaina Säkylän Toron-
tiellä. Poliisin mennes-
sä paikalle kuljettaja oli
ehtinyt poistua paikal-
ta. Myöhemmin virka-
valta tavoitti kuljettajaksi
epäillyn miehen ja hänel-
le suoritettu puhalluskoe
antoi tuloksen 0,85 milli-
grammaa litrassa. Miestä
epäillään törkeästä ratti-
juopumuksesta.
Huristelu päättyi
sillan kaiteeseen
Vuonna 1974 syntynyt
mies ajoi henkilöautonsa
päin sillan kaidetta Koke-
mäen Sairaalantiellä lau-
antaina hieman puolen
yön jälkeen. Tapahtuma-
paikalla suoritettu puhal-
luskoe antoi tuloksen 1.97
promillea. Miestä epäil-
lään törkeästä rattijuopu-
muksesta ja liikenneturval-
lisuuden vaarantamisesta.
Murtovarkaat
iskivät Kiikassa
ja Vammalassa
Kiikan apteekkiin mur-
tauduttiin Sastamalassa
varhain sunnuntaiaamu-
na. Poliisin mukaan tois-
taiseksi ei ole todettu mi-
tään anastetuksi. Apteek-
kiin tunkeuduttiin rikko-
malla oven lasi kirveellä.
Kiikan Hykköntiellä
murtauduttiin omakoti-
taloon lauantaina päivällä.
Asunnosta vietiin ainakin
kannettava tietokone.
Vammalassa murtau-
duttiin Erhonkadulla sijait-
sevaan hallirakennukseen
lauantain aikana. Hallista
vietiin pieni kassakaappi,
joka sisälsi käteistä rahaa.
Promillemittarit
värähtelivät
Huittisissa
Poliisi puuttui kahden al-
koholia nauttineen mie-
hen matkantekoon Huit-
tisissa torstai-iltana. Risto
Rytin kadulla tarkkuusal-
kometri kävi näyttämään
lukemaa 1,06 milligram-
maa litrassa. Miestä epäil-
lään törkeästä rattijuopu-
muksesta.
Toinen henkilöauton
kuljettaja puhalsi Punka-
laitumentiellä 0,46, joka
tarkkuusalkometrin an-
tamana tuloksena ylittää
rattijuopumuksen rajan.
Poliisin piiristä
Yrittäjäystävällinen ilmapiiri,
joka kannustaa yrittäjyyteen
ja luo työpaikkoja.
Kunnan palvelujen
tasoa ja tehokkuutta
parannettava.
Kuntalaisten näkemys
tultava selvemmin esiin
päätöksenteossa.
Säästöjen on oltava
järkeviä ja
tuotava todellista
säästöä.
JÄRJELLÄ JA SYDÄMELLÄ
facebook.com/jani.hukkanen113
113
SDP Sastamala
Meille kaikille
paremmat palvelut -
ulkoistamiselle EI!
Arvo Haavisto
Työsuojelutarkastaja
169