Page 11 - AlVi-1010-01.indd

Basic HTML Version

11
Keskiviikko lokakuun 10. 2012
Veli-Matti Saksi
Täysin palvellut Vammalan
entinen kaupunginsihteeri
Samueli Seljänperä
nimeää
itsensä perusdemariksi. Si-
tä hän ollut kymmeniä vuo-
sia. Kun hänet valittiin 1971
Vammalan kaupunginsihtee-
riksi, niin jo silloin hän tun-
nusti väriä. Silti valtuuston
päätös oli yksimielinen.
Tämän vuosituhannen al-
kutaipaleella hän jäi eläk-
keelle. Lämmittävien Rei-
nojen jatkeeksi Seljänperä ei
kuitenkaan jäykistynyt.
”Halusin jollakin tapaa
hyödyntää kunnallistietout-
tani, sillä yhteisten asioitten
hoitaminen on minulla ve-
rissä. Oli siis luontevaa, et-
tä asetuin 2004 vaaleissa eh-
dolle.”
Noste ei riittänyt valtuus-
ton. Samoin kävi 2008 vaa-
leissa.
Kolmannelle kerralle Sel-
jänperä ponnistaa tämän
syksyn vaaleissa demareitten
ykköspianonsoittajan paikal-
ta. Hänen käsissään on Sas-
tamalan Sosialidemokraatti-
nen Kunnallisjärjestö, jonka
puhetta mies johtaa ainakin
marraskuuhun saakka.
”Ei yksi henkilö mitään
saa aikaan, vaan suuri ryh-
mä. Kunnallisjärjestöön
kuuluu viisi yhdistystä eri
puolilta Sastamalaa. Joskus
oikein nauratti yhden koko-
uksen jälkeen, kun joku sa-
noi, että miehet puukirkoilta
tulivat ja sanoivat mitä teh-
dään. Eli johdan vain puhet-
ta, en tee yksin ratkaisuja.
Lähipalvelut ovat
suuri haaste
Vaikka Samueli Seljänperä
ei vielä ole valtuustopaikkaa
saanut, niin kaupunginhalli-
tusvastuusta hän nautti usei-
ta vuosia. Eli aitiopaikka lä-
hivuosien kuntaliitosneuvot-
teluissa hänellä on ollut.
”Suodenniemen liittymi-
nen Vammalaan sujui kit-
katta. Eikä uuden Sasta-
malan kaupunginkaan syn-
nyttäminen tuskien takana
ollut. Demareilla on aina
ollut tavoitteena saada Po-
rin ja Tampereen väliin yk-
si suuri kaupunki. Kun Kii-
koinen tulee vielä mukaan,
niin minusta tavoite on täy-
tetty.”
Suurena tulevien vuosien
haasteena on hyvätasoisten
lähipalvelujen säilyttäminen
kaupungin eri puolilla. Sel-
jänperän näkemyksen mu-
kaan palvelut pidetään niin
kauan, kun käyttäjiä on riit-
tävästi.
”Tasapuolisuus on kaiken
ydin. Sen toteuttaminen vain
on joskus vaikeata. Jos jolla-
kin palvelulla on päivittäin
muutama käyttäjä ja toisaal-
la on pulaa tekijöistä, niin
on mietinnän paikka, kuin-
ka asia hoidetaan. Demareit-
ten mielestä peruspalvelut
ovat kuitenkin niin tärkeitä,
että aina ei pidä laskea pelk-
kiä euroja.”
Erityistä huolta hän kan-
taa syrjäytymisuhan alla ole-
vista nuorista.
”Heidän eteensä kau-
pungin on tehtävä entis-
tä enemmän. Nuorille on
taattava koulutuspaikka,
työpaikka, harjoittelupaik-
ka tai kuntoutuspaikka.
Yksikin syrjäytynyt nuori
on liikaa.”
Sovituista asioista
on pidettävä kiinni
Vuosikymmeniä demareit-
ten suuri haave on kohdistu-
nut uuteen uimahalliin. Se on
suunniteltu jo ainakin kah-
teen kertaan ja paikkoja on
ollut useita. Tällä hetkellä val-
tuuston päätöksellä halli nou-
see Pilven tontille, jos nousee.
”Jos se meistä on kiin-
ni, niin nousee. Lähdemme
siitä, että seuraavien neljän
vuoden aikana halli raken-
netaan. Ei siitä tule mitään,
että jo sovituista asioista ai-
na livetään. Kun Sastama-
la rakennettiin, niin yhdes-
sä taloussuunnitelman liit-
teessä kaikki hyväksyivät ui-
mahallin. Sitten ne ketkaleet
poistivat sen. En ole siitä kat-
kera, mutta vähän harmittaa.”
Seljänperä laskee tokimyös
euroja. Silti hän painottaa, että
uimahalli ei ole vain menoerä,
vaikka käyttökulut nousevat
vuodessa lähelle miljoonaa.
”Halli on mitä suurim-
massa määrin terveyttä edis-
tävä investointi. Se on kun-
nallinen peruspalvelu, jo-
ta ei voi laskea vain kuluk-
si. Hyödyt tuntuvat varmasti
terveydenhoitokuluissa. Li-
säksi lähdemme siitä, että
käyntikertoja on vähintään
100 000 vuosittain. Eli lip-
putulojakin kertyy sellaiset
400 000 euroa.”
Äijärin ja Rautajoen tasoristeykset
suljetaan ratatöiden vuoksi
Äijärin tasoristeys (Riippiläntie)
suljetaan perjantaina
12.10.2012 ja maanantaina 15.10.2012 klo 8.00−17.00
väliseksi ajaksi.
Rautajoen tasoristeys (Pohjalantie)
suljetaan
maanantaina 15.10.2012 klo 8.00−17.00 väliseksi
ajaksi. Alueen liikenne ohjataan korvaavaa reittiä pitkin.
Pahoittelemme töistä aiheutuvia häiriöitä.
Lisätietoja hankkeesta saa osoitteesta
www.liikennevirasto.fi/lielahti-kokemaki.
ENNAKKOÄÄNESTYS
17.–23.10.
VAALIPÄIVÄ
28.10.
KUNTA-
VAALIT
2012
Sosialidemokraatit
Seljänperä soittaa
ykköspianoa
Uimahalli nousee Pilven tontille,
jos se demareista on kiinni.
Samueli Seljänperä huomauttaa, että tulevinakin vuosina Sastamalan on huo-
lehdittava hyvin peruspalveluista.
Kolmen kohdan
tavoite
Sastamalan Sosialidemokraattinen Kunnallisjärjestö
nimeää Samueli Seljänperän sanoilla kolmen kohdan
tavoitteen tulevalle vaalikaudelle. Tavoitteita on muita-
kin, mutta vain tärkeimmät kirjataan.
Edellytämme, että peruspalvelut pidetään kunnos-
sa, myös lähipalvelut eri puolilla kaupunkia. Lisäk-
si erityishuolta kannamme lapsista ja nuorista, van-
huksista ja omaishoidosta.
Nuorten yhteiskuntatakuu on toteutettava.
Yhtäkään nuorta ei saa päästää syrjäytymään.
Uusi uimahalli on rakennettava Pilven tontille.
Enää hanketta ei voi siirtää.
www.sastamala.fi
Ehdokaslistojen yhdistelmä
Sastamalan kaupungin keskusvaalilautakunta on koko-
uksessaan 27.9.2012 laatinut vaalilain 41 §:n mukaisesti
Sastamalan kaupungissa 28. päivänä lokakuuta 2012 toi-
mitettavia kunnallisvaaleja varten ehdokaslistojen yhdis-
telmän. Ehdokkaiden numerot löytyvät lisäksi Sastamalan
kaupungin verkkosivuilta osoitteesta www.sastamala.fi
sekä joka kotiin jaettavasta kaupungin tiedotuslehdestä.
Ehdokaslistojen yhdistelmä on nähtävänä Sastamalan
kaupungintalon, (osoite Aarnontie 2 A) ja Kiikoisten
kunnanviraston (osoite Kiikostentie 316) ilmoitustauluilla.
Ehdokaslistojen yhdistelmä on saatavana Sastamalan kau-
pungintalolta ja Kiikoisten kunnanvirastosta.
Keskusvaalilautakunnan sihteerin yhteystiedot: Aarnon-
tie 2 A, 38200 Sastamala, puh. 040 712 8174, hely.haka-
nen@sastamala.fi.
Sastamalassa 8.10.2012
Sastamalan kaupungin keskusvaalilautakunta
Kuulutus nuorisovaalien järjestämisestä
Sastamalan kaupungin nuorisovaalit järjestetään kouluil-
la, oppilaitoksissa ja nuorisotaloilla viikolla 50.
Nuorisovaaleilla valitaan Sastamalan kaupungin nuoriso-
valtuusto. Nuorisovaltuustoon valitaan 26 jäsentä. Toimi-
kausi on 1.1.2013-31.12.2014. Nuorisovaltuusto valitsee
keskuudestaan nuorisohallitukseen kymmenen jäsentä.
Vaaleissa ehdokkaaksi voivat asettautua sastamalalaiset
ja kiikoislaiset 13-18-vuotiaat (1994-1999 syntyneet) nuo-
ret. Ehdokkaaksi ilmoittaudutaan 8.-30.10.2012 välisenä
aikana koulujen ja oppilaitosten ohjaavilta opettajilta se-
kä nuorisotaloilta saatavilla ilmoittautumiskaavakkeilla.
Nuorisovaaleissa äänioikeutettuja ovat sastamalalaiset ja
kiikoislaiset 13-18-vuotiaat (1994-1999 syntyneet) nuoret.
Lisätietoja nuorisovaaleista löytyy www.facebook.fi ->Sas-
tamalan nuorisovaalit 2012 tai Sastamalan kaupunki,
nuorisopalvelut Tiina Haronoja puh. 0400-229147/ tiina.
haronoja@sastamala.fi
Yhdistymishallituksen julkinen
kokous 15.10.2012
Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymishallituksen julkinen
kokous pidetään Sylvään koulun auditoriossa maanan-
taina 15.10.2012 kello 18.00. Kokouksen esityslista on
11.10.2012 alkaen nähtävänä kaupungintalolla, Sastama-
lan pääkirjastossa, Mouhijärven, Suodenniemen ja Äetsän
kirjastoissa sekä Sastamalan kaupungin kotisivuilla www.
sastamala.fi .
Tervetuloa seuraamaan yhdistymishallituksen julkista ko-
kousta!
Yhdistymishallitus
Sastamalan musiikkiopiston
Oppilasmatinea
Torstaina 11.10.2012 klo 19.00 Sylvään koulun auditorios-
sa. Vapaa pääsy, tervetuloa!
Sastamalan musiikkiopisto
Tonttijaon muutosehdotus nähtävillä
sekä hyväksytty tonttijaon muutos
Seuraava tonttijaon muutosehdotus pidetään julkisesti
nähtävänä 10.-24.10.2012 kaupungintalon II kerroksessa
yhdyskuntasuunnittelun yksikössä:
- Nuupalan kaupunginosan korttelin 34 tonttien 9-10
tonttijaon muutosehdotus.
Mahdolliset muistutukset ehdotusta vastaan on toimitet-
tava kirjallisena ja apulaiskaupunginjohtajalle osoitettu-
na 24.10.2012 klo 15.00 mennessä.
Apulaiskaupunginjohtaja on hyväksynyt seuraavan tont-
tijaon muutoksen:
- Kallialan kaupunginosan korttelin 46 tonttien 2-3 tont-
tijaon muutos.
Sastamalassa 10.10.2012
Yhdyskuntasuunnittelu
TARJOUSPYYNTÖ/ jätekuljetukset
Sastamalan Tilakeskus pyytää tarjoustanne kiinteistöjen
jätekuljetuksista vuosiksi 2013 ja 2014 alueittain yksikkö-
hinnalla, joka sisältää kuljetuksen ja jätteenkäsittelymak-
sun erikokoisille keräilyastioille (ei biojäte).
Tarvittavat tarjouspyyntöasiakirjat jätekuljetuskohteista
ja muita lisätietoja antaa rkm Heikki Vieras puh 0500-
773491 tai työnjohtaja Seppo Hietaniemi 040-6841238
Tarjoukset tulee jättää suljetussa kirjekuoressa Sastama-
lan Tilakeskuksen kansliaan 26.10.2012 klo 12.00 mennes-
sä osoitteella Sastamalan Tilakeskus PL 23 38201 Sastama-
la. Tai faksilla 03-5213 4899 / sähköpostilla: heikki.vieras@
sastamala.fi
Kuoreen merkintä: ”JÄTTEIDEN KULJETUS”
Sastamalan Tilakeskus
Tarjouspyyntö Sastamalan kaupungin
hoitoon tulevien yksityisteiden
talvikunnossapidosta
Sastamalan kaupungin maaseutulautakunta pyytää tarjo-
ustanne kaupungin hoitoon tulevien yksityisteiden aura-
uksista ja hiekoituksista 1.1.2013 – 30.4.2014.
Tarjouspyyntöasiakirjat on saatavana kaupungintalon yh-
dyskuntatekniikasta ja kaupungin internetsivuilta www.
sastamalankaupunki.fi.
Tarjoukset pyydetään 25.10.2012 klo 15.00 mennessä.
Tiedusteluihin vastaa kunnossapitomestari p. 050 61 115.
Maaseutulautakunta
Asemakaavoitus
Raivion asemakaavanmuutosluonnos
Asemakaava koskee Sastamalan keskustassa aluetta, jo-
ka rajoittuu pohjoisessa Tampere-Pori rautatiehen, idäs-
sä Varikonkatuun, lounaassa Asemakatuun ja lännessä
rautatieaseman alueeseen. Luonnoksena esitetään kaksi
vaihtoehtoa, jotka poikkeavat toisistaan Asemakadun
varren suurimpien sallittujen kerroslukumäärien suhteen.
Ellivuoren hotellin ja leirintäalueen asemakaavan-
muutosluonnos
Asemakaavanmuutos koskee Ellivuoren hotellikorttelia ja
sen eteläpuolisia katu-, leirintä- ja virkistysalueita. Kaa-
vanmuutoksella järjestellään uudelleen loma-asuntojen
korttelialuetta, leirintäalueen toimintoja sekä Ellivuoren-
tien katualuetta.
Luonnosvaihtoehdot pidetään nähtävillä osallisten kuu-
lemista varten 10.-31.10.2012 yhdyskuntasuunnittelun
tiloissa kaupungintalon 2. kerroksessa ja internetissä
Sastamalan kaupungin kaavoituksen sivuilla www.sasta-
malankaupunki.fi. Luonnoksesta voi jättää mielipiteitä
tekniselle lautakunnalle osoitettuina joko postitse osoit-
teella PL 23, 38201 Sastamala tai sähköpostitse osoitteella
kaavoitus@sastamala.fi.
Sastamalassa 8.10.2012
Tekninen lautakunta
Ruotsilan – Kikkerlän asemakaava- ja asemakaavan-
muutosehdotus
Ruotsilan-Kikkerlän kaava-alue sijaitsee Kiikan kirkko-
maan itäpuolella Kikkerlän, Kiikanojan ja Ruotsilan kylien
alueella. Alueen itäisimmästä osasta kumotaan nykyistä
asemakaavaa. Kaavaehdotukseen on tehty tarkistuksia
mm. kulttuuriympäristöä koskeviin määräyksiin ja raja-
uksiin sekä rakennusaloihin ehdotuksen ensimmäisen
nähtävilläpidon jälkeen.
Asemakaavanmuutosehdotus pidetään uudelleen näh-
tävillä 10.10.–12.11.2012 yhdyskuntasuunnittelun tiloissa
kaupungintalon 2. kerroksessa ja internetissä Sastamalan
kaupungin kaavoituksen sivuilla www.sastamalankau-
punki.fi. Mahdolliset kirjalliset muistutukset ehdotusta
vastaan tulee jättää tänä aikana kaupunginhallitukselle
osoitettuina joko postitse osoitteella PL 23, 38201 Sasta-
mala tai sähköpostitse osoitteella sastamala@sastamala.fi.
Sastamalassa 8.10.2012
Kaupunginhallitus
Iskelmä Sastamala välittää
Alueviestin vaalikeskustelun
Alueviestin vaalipaneeli ra-
dioidaan suorana lähetykse-
nä Iskelmä Sastamalan taa-
juudella, minkä lisäksi se on
kuultavissa verkossa. Vaa-
likeskustelu järjestetään 17.
lokakuuta kello 18-20 Iskel-
mä Sastamalan studiolla. Sen
juontavat Alueviestin uutis-
päällikkö
Hannu Virtanen
ja toimittaja
Veli-Matti Saksi
.
Paneeliin osallistuvat kes-
kustasta
Ulla Yli-Hongisto
,
kokoomuksesta
Päivi Pelt-
tari
, kristillisdemokraateis-
ta
Pirjo Raunio
, Muutos
2011:sta
Kai Leponiemi
, pe-
russuomalaisista
Aatto Liuk-
ko-Sipi
, sosialidemokraateis-
ta
Ilmari Nurminen
, vasem-
mistoliitosta
PirkkoNiemi
ja
vihreistä
Paula Lehdistö
.
Kokemäellä Keskusta
keräsi täyden listan
Alueviesti
Kokemäen Keskusta keräsi
tuleviin kuntavaaleihin täy-
den ehdokaslistan. Se tar-
koittaa, että ehdokkaita on
neljäkymmentä. Viime vii-
kon Alueviestissä mainittiin,
että Keskusta menetti kym-
menen ehdokasta viime vaa-
leihin verraten.
Totta, mutta tällä kertaa
yli 40 ehdokasta ei voi ol-
la, koska valtuustoon vali-
taan vain 27 jäsentä. Tällöin
voi ehdokkaita kullakin ryh-
mällä olla puolitoistakertai-
nen määrä valtuuston ko-
koon verrattuna.
Vuonna 2008 valtuus-
toon valittiin 35 jäsentä.
Koska kaupungin asukas-
luku on nyt alle 8 000, niin
valtuutettuja valitaan kah-
deksan aiempaa vähem-
män.
L E H T I J O L L A O N M Y Ö S Ä Ä N I