10
Perjantai joulukuun 28. 2012
•
Veli-Matti Saksi
Jo kansakouluaikana
Juha
Puiseva
tiesi elämänuransa
suunnan. Matka veisi maa-
ilman merille kahden van-
hemman velipojan mainin-
geissa. Valinta oli Keiky-
ässä syntyneelle ja ikänsä
siellä asuneelle nuorukai-
selle selvä. Jälkipolvi ei ha-
lunnut riemuun, jonka pau-
loissa isä,
Yrjö
, oli leipänsä
tienannut.
”Hän teki laukkuja, kuten
Keikyässä oli tapana. Olin
myyntiapuna Helsingin
Kauppatorilla, mutta mieli
haikaili merille. Silloin käy-
tiin huudoilla merimiesvä-
litystoimistolla. Ei ollut työ-
voimatoimistoja, kuten nyt.
Yhdellä myyntireissulla sit-
ten onnisti.”
Huuto tuotti pestin
16-vuotiaana öljytankkeri
Dagnylle 1969. Siihen lop-
pui maakravun elämä.
”Siinä meni vuosi messi-
poikana, tai paremminkin
pölykallena ja sittemmin
jungmannina eli kansipoi-
kana. Hommana oli siivoilla
miehistön hyttejä ja muuta-
maa messiä eli ruokala-kah-
vilaa. Tankkeri matkasi Suo-
mesta Persianlahdelle ja yk-
si reissu kesti runsaan kuu-
kauden.”
Vuoden aikana Juha ylit-
ti päiväntasaajan 26 kertaa,
neljästi joka matkalla.
Omanissa öljyputki
nousi merestä
Ensimmäisellä pestillä pö-
lykallen hommia riitti puo-
lisen vuotta. Sen jälkeen al-
koivat jungmannin työt. Sii-
nä riitti laivan kunnossapi-
toa, maalausta ja ruorinpitoa.
”Yksi tehtävä oli töijä-
ys, laivan kiinnitys ja irro-
tus satamissa. Lisäksi teh-
täviin kuului avustaa laivan
lastauksessa ja purkaukses-
sa pumppumiehen apuna.
Palkka oli 330 markkaa kuu-
kaudessa. Sillä ei hirveästi
rellestetty.”
Onneksi kaikkea ei tar-
vinnut itse maksaa. Laival-
la oli täysi ylläpito ja vanhat
jermut avittivat muissa mu-
hinoissa. Esimerkiksi heila-
kioskin ostoksilla.
”Sellainen oli tapa, että
kokeneet merenkävijät mak-
soivat ensimmäisen heila-
kioskin laskun. Siis se pitää
paikkansa, että merimiehillä
oli heila joka satamassa. Se
oli sitä nuoruusaikaa”, nau-
raa Juha.
Tottahan nuoret miehet
piipahtelivat myös kapakois-
sa. Se oli yksi tapa viettää va-
paa-aikaa. Juha huomauttaa,
että ongelmia ei koskaan
syntynyt, koska yhteishenki
oli erinomainen. Vanhem-
mat miehet pitivät aina huo-
len, että nuoremmat pääse-
vät laivalle takaisin. Ketään
ei jätetty heitteille.
Öljytankkerin matkat
suuntautuivat Afrikan etelä-
kärjen kautta Persianlahdel-
le, koska Suezin kanava oli
suljettu. Tankkauspaikoista
etenkin Oman on jäänyt Ju-
han mieleen.
”Siellä ei menty satamaan
lainkaan. Muutaman meri-
mailin päässä rannasta öljy-
putki vain putkahti pintaan.
Siitä sitten täytettiin tankit.”
Kansimieskurssi
Rauman koulussa
Ensimmäisen pestinsä Ju-
ha päätti Göteborgiin Ruot-
sissa ennen juhannusta. Ke-
sä hujahti kotikonnuilla ka-
vereitten kanssa. Sitten alkoi
kuulua huhuja, että lähivuo-
sina ei meritöitä löydy ilman
koulutusta. Niinpä edessä
oli kansimieskurssi Rauman
merimiesammattikoulussa.
”Sen jälkeen pääsin töihin
Finnlinesin rahtialuksille,
joilla tein elämäntyöni eläk-
keelle sakka. Eläkkeelle pää-
sin syyskuun alussa täytetty-
äni 60 vuotta”, juttelee Juha.
Ammattikoulun jälkeen
hän teki rahtilaivatöitä kan-
simiehenä muutaman vuo-
den niin Amerikan- kuin lä-
hemmilläkin linjoilla. Mie-
li paloi kuitenkin ylemmäs
ja lopulta hän päätyi Meren-
kulkuopistoon, josta valmis-
tui perämieheksi 1976. Sen
jälkeistä työtään Juha luon-
nehtii monipuoliseksi.
”Perämies on yhtä kuin
navigaattori. Eli hän ohja
laivan lähtösatamasta pääte-
pisteeseen. Alkuun suunnis-
tettiin sekstantin avulla tai-
vaankappaleiden mukaan ja
myöhemmin radiopaikan-
nusjärjestelmällä ja lopuk-
si navigaattorilla. Sekstant-
tia olen silti käyttänyt myö-
hemminkin, jotta vanha am-
mattitaito säilyy.”
Juha eteni ensimmäisek-
si perämieheksi. Töihin kuu-
lui navigoinnin lisäksi muun
muassa palkanlaskentaa ja
ensiapua etenkin sen jäl-
keen, kun rahtilaivoille tu-
li merkittävästi matkustajia.
”Se oli aika vaativa hom-
ma muitten ohessa. On sii-
nä tullut paikattua tappele-
vien rekkamiesten otsanah-
koja ja irronneita korvia. Pit-
killä linjoilla lääkekaapissa
oli myös varmuuden vuok-
si morfiinia, jos jotakin va-
kavaa sattuu.”
Perhe-elämä vaatii
sopeutumista
Vaikka Juha ja meri ovat ol-
leet yhtä yli 43 vuotta, niin
yhtä ovat olleet myös Juha ja
lastentarhanopettaja
Tiina
vuodesta 1977. Tiina muis-
taa hyvin, kuinka hän löy-
si merikarhumiehensä Kei-
kyän paikallisesta kuppilas-
ta, Kassista, 1974.
”Siellä tapasimme ja sen
jälkeen olemme yhtä olleet.
Toki perhe-elämä on vaati-
nut sopeutumista puolin ja
toisin, sillä ei niitä tavalli-
sia murheita ole voinut siel-
lä kaukana olevan päälle sä-
lyttää. Ei Juha niille olisi mi-
tään voinut.”
Ennen yhteydenpito ta-
pahtui harvoilla kirjeillä.
Kännykkäaikakausi helpotti
tilannetta.
”Ostin 1995 ensimmäisen.
Sen jälkeen yhteydenpito on
tietenkin nopeutunut ja hel-
pottunut. Meillä on neljä las-
ta, joten kai tämä yhteiselo
on jotenkin sujunut.”
”Hyvin se on mennyt. Ja
voin suositella muillekin.
Vaikka on se joskus ollut
niinkin, että puolison lähtö
helpotti etenkin jonkin rii-
dan jälkeen. Parin päivän
päästä oli taas kuitenkin ko-
va ikävä”, sanoo Tiina.
Eläkkeelle jäätyäänkään
Juha ei ole kokonaan merta
jättänyt. Hän oli 1980-lu-
vun puolivälissä luomassa
palkanlaskentaohjelmaa
Finnlinesille. Kun yhtiö
viime syksynä päätti liput-
taa kuusi laivaa Ruotsis-
ta Suomeen tarvittiin Ju-
han apua.
”Teen konsultin töitä pääl-
lystölle. Eli opetan heitä pal-
kanlaskennassa ja ohjelmis-
tossa.”
Eräällä rahtilaivakeikal-
la Meksikoon miehet pi-
tivät luppopäivää Verac-
ruzin uimarannalla. Po-
rukka oli ollut illalla viih-
teellä ja meren rantamilla
puhallettiin hieman kaa-
suja pois.
”Yksi konemies huoma-
si, että hän ei ottanut mat-
kaan uimahousuja. On-
neksi niitä vuokrattiin
pyyhkeitten kera rannalla.
Mies jätti muut vaatteen-
sa ja kamansa palmun al-
le”, muistelee Juha Puiseva.
Päivän edetessä mie-
het päättivät lähteä kau-
pungille. Juha sanoo, et-
tä taksin jo tullessa kone-
mies oli hädissään.
”Mies sanoi, ettei pää-
se mukaan, koska uh-
kaavat jättää hänet mu-
nasilleen. Palmun alta
oli viety hänen kamp-
peensa. Uimahousut ja
pyyhe oli palautetta-
va ennen lähtöä. Vähän
naureskelimme, mut-
ta lopulta ostimme mie-
helle hänen vuokraa-
mansa uimahousut ja
pyyhkeen. Ei tarvinnut
sitten lähteä kaupungil-
le ihan alasti.”
Veracruzin kauppa
Juha Puisevan ensimmäinen laivapesti oli tankkerilla, joka kantoi nimeä
M/T Dagny
Juha Puiseva sai eläkkeelle jäätyään Suomen Varus-
tamot ry:n kultaisen ansiomitalin meripalvelukses-
ta ulkomaanliikenteessä Suomen kauppalaivastossa.
Juha Puisevan yksi harrastus pitkillä merimatkoilla oli maalaus. Niiltä ajoilta on kotoisin taulu purjelaivasta.
Ensimmäisellä pestillä 16-vuotias Juha Puiseva jak-
soi vielä irrotella voimistelemalla laivan varusteissa.
Perämies
Juha ja meri
▶
Heilikioskilla vanhat jermut
maksoivat ensimmäisen kerran.
”
Yksi tehtävä oli töijäys, laivan
kiinnitys ja irrotus satamissa.
Kerran Juha Puiseva oli
matkalla rahtialuksel-
la metsien maasta, Suo-
mesta, Espanjan Barcelo-
naan. Matkassa oli mah-
tava määrä puuta, josta
osa oli kiinnitetty vaije-
reilla kannelle. Ranskan
ja Espanjan välinen Bis-
kajanlahti on tunnettu
ankarasta merenkäynnis-
tä, koska Atlantin loppu-
mainingit osuvat lahdelle.
”Aallokon käyttäyty-
mistä on vaikea ennustaa.
Meillä oli vauhtia liikaa
ja osuimme sivuaallok-
koon. Silloin meri pyyh-
käisi osan kansilastista
mereen ja osa jäi vaijerei-
den varassa toiselle laidal-
le. Lähdimme isolla po-
rukalla kirveiden kanssa
katkomaan vaijereita, jot-
ta loppulastikin meni-
si mereen. Onnistuimme,
vaikka vettä tulikin välil-
lä vyötäisiä myöten pääl-
lemme.”
Lopulta kaikki meni
hyvin.
”Tosin Barcelonassa
jouduimme sanomaan,
että ei meillä ole nyt teille
mitään. Rantarosvot saa-
vat kaiken”, kertoo Juha.
Vaimo, Tiina Puise-
va muistuttaa, että meri-
miehen kanssa eläessä ei
pelkoa saa tuntea. Se on
pyyhkäistävä sivuun.
”Niin. Enemmänkin
pelkoa tunsivat äitini ja
anoppi”, lisää Juha.
Biskajanlahden puukuorma
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...28