19
Perjantai tammikuun 4. 2013
Rantala ripein
rinteessä
•
Jani Järvelin
Ellivuoren Suomi Slalom
-viikkokilpailujen sarja käyn-
nistyi joululoman aikana.
Ensimmäinen kisa laskettiin
20.12. ja seuraava viikkoa
myöhemmin.
Ensimmäisen kisan pujot-
telusarja sai uuden voittajan.
Nuori vammalalainen,
Roo-
sa Rantala
, osoitti harjoitte-
lun tehonneen, ja kiilasi it-
sensä ykköseksi.
Toinenkin sija meni nuorel-
le tytölle, kun Nokian
Emma
Turunen
kuittasi hopeaa. Kol-
mas palkinto matkasi Kark-
kuun
Juho Marttilan
mukana.
Lumilautasarjan voitto me-
ni lähelle rinnettä kun Lauri
Lammelan lauta luisti liuk-
kaasti, ja nuorukainen nap-
pasi ensimmäisen Suomi Sla-
lom voittonsa.
▶
Tapaninpäivän
jälkeen ki-
sattiin kauden toinen viikko-
kisa, jossa meno jatkui edelli-
siltä kausilta tuttuun malliin.
Pujottelusarjassa Kutalan
kiiturisisarukset,
Juuso
ja
Anni
Liemola
ottivat kaksoisvoiton.
Kisojen valopilkku oli
Ka-
tariina Aaltonen
, joka vei te-
lemark-sarjan voiton Helsin-
kiin.
Lumilautasarjan nopein oli
Verneri Suomela
ja toiseksi tu-
li
Sampo Kärkkäinen
.
Ellivuoren rinteet olivat
molemmissa kisoissa hienos-
sa kunnossa. Päärinteen valais-
tuksen parantaminen auttoi ki-
sailijoita samoin kuin rinteen
alaosan leventäminenkin. Mo-
lemmissa kisoissa myös olo-
suhteet olivat kauniin talviset.
Seuraavan kerran Ellivuo-
ressa kisaillaan lauantaina 5.1.
kello 16.
Roosa Rantala avasi kisakautensa rivakasti Ellivuoressa. Ku-
va: Jarkko Hakala.
Esko Mestaruusliigan
joulukuun pelaaja
•
Alueviesti
VaLePan passari
Antti Esko
ja rovaniemeläisen Woman
Volleyn keskitorjuja
Amber
Kaufman
on valittu lento-
pallon Mestaruusliigan joulu-
kuun pelaajiksi.
Antti Esko johti vain ko-
tikentällään joulukuussa pe-
lanneen joukkueensa kuu-
teen voittoon yhtä monesta
ottelusta. Neljättä vuottaan
VaLePan passarina pelaavan
30-vuotiaan Eskon pelinjoh-
dolla kuukausi oli muutenkin
mainio, sillä joukkue myös
selviytyi Suomen Cupin tam-
mikuiseen finaaliin.
Esko on aiemmin valittu
Mestaruusliigan kuukauden
pelaajaksi kaksi vuotta sitten,
joulukuussa 2010.
Joulukuun tähdistö
▶
Passari:
Antti Esko, VaLePa
▶
Hakkuri:
Ismo Moilanen, Hurrikaani-Loimaa
▶
Yleispelaaja:
Eriks Baiks, Liiga-Riento
▶
Yleispelaaja:
Jouni Palokangas, Team Lakkapää
▶
Keskitorjuja:
Juha Aho, Etta
▶
Keskitorjuja:
Tommi Siirilä, Sampo
▶
Libero:
Jarmo Korhonen, VaLePa
Nyt vaihtoautokampanja!
Meiltä yli 350:n valikoimasta henkilö- ja asuntoautoja
sekä vaunuja ja moottoripyöriä. Reilut hyvitykset, alennukset
ja joustava rahoitus jopa ilman käsirahaa ja korkoa.
Myös ostamme ja vaihdamme halvempaan!
AVOINNA ARK. 9-17,
LA 10-14
HUOLTO JA VARAOSAT
ARK. 8-16.30
TOYOTA-MYYNTI,VAIHTOAUTOT
Henry Santaoja
044 560 1254
Olli Tuominen
044 560 1264
HYÖDYNNÄ AJANKOHTAISET TARJOUKSEMME.
Tarjoukset voimassa tammikuun loppuun, ei voida yhdistää muihin tarjouksiin.
Kiveniskemien
korjaus nyt
edullisesti alkaen
69
€
Kiveniskemien korjaus
Nopeakorjausestäävaurion laa-
jenemisen jaonainaedullisempi
vaihtoehtokuin tuulilasinvaihto.
vm 2007 ja
vanhemmille
nyt edullisesti
129
€
Toyotan talvihuolto
31kohdankausihuolto
Toyota-henkilöautoille.
Nytvain
5
€
Akun kunnon ja lataus-
järjestelmän mittaus
Nyt edullisesti
–15
%
Alkuperäiset Toyota
Optifit -sulat
Varmistahyvänäkyvyyssäällä
kuinsäällä.
Volkswagen Transporter1.9 TD
-96
4.650
Toyota Avensis 1,6 VVT-i Terra 4d a/c 182tkm
-02
7.900
Volkswagen Golf Variant 1,9 TDI Trendline
-04
7.900
Nissan Almera 1,5 Acenta 4-ov. 90tkm
-03
7.950
ChryslerSebring 2,7 V6 A4 LX Autostick130tkm
-04
8.900
Toyota Yaris 1,0 VVT-i Terra 5ova/c 33tkm
-04
8.900
Citroen Xsara picasso 1,6i 16vSèrie Spèciale 64tkm
-07
8.950
Renault Megane Break1,6 16V Confort 96tkm
-07
9.900
Toyota Corolla 1,4 VVT-i Linea Terra 3ov 117tkm
-06
9.900
ChryslerSebring 2,0 CRD M6 Touring
-07
9.950
Mercedes-Benz C 200 Kompressor Classic a/c 187tkm
-02 11.900
Toyota Avensis 1,6 VVT-i Linea Terra 4ov127tkm
-03 11.900
Toyota Avensisverso 2,0 VVT-i 7p
-03 11.900
Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra 4ov76tkm
-05 11.900
Toyota Corolla 1,6 VVT-i Linea Terra 5ovWagon 121tkm -05 11.900
Audi A4 2,0 96kW 166tkm
-02 11.950
Toyota Avensis 2,2 D-4D 150 Clean PowerSol 4ov
-05 11.950
Toyota Yaris 1,3 VVT-i Linea Terra 5ov82tkm
-08 12.900
Ford Fiesta 1,25 82 hvGhia M5 3-ovinen 36tkm
-10 13.900
Toyota Corolla 1,4 VVT-i Linea Terra 4ov 33tkm
-06 13.900
Dodge Avenger2,0 M5 SXT 61tkm
-08 13.950
Volkswagen Jetta Comfortline 1,4 103 kW TSI 157tkm
-08 13.950
Toyota Yaris 1,33 Dual VVT-i Stop & Start Linea Sol 5ov -09 14.400
Audi A4 Sedan 2,0 96 kW
-06 14.900
Opel Vectra 5-ovEnjoy2,2 Direct M6 155 hv95tkm
-07 14.900
Toyota Auris 1,4 VVT-i Linea Terra 5ov28tkm
-07 14.900
Toyota Corolla Verso 1,8 VVT-i Linea Sol 5h 138tkm
-06 14.950
Toyota Hiace 2,5 D-4D 90 4ov lyhyt 121tkm
-06 14.950
Volvo Xc90 4WD T6 bensiini Autom 7 hengen
-04 14.950
Nissan Tiida 1,6 Visia City+ 5MT 5-ov. 11tkm
-10 15.400
Kia Venga 1,4 CRDi ISG EX 5D EcoDynamics 72tkm
-10 15.900
Volvo V50 2,0D (136 hv) Kinetic man 143tkm
-08 17.500
Toyota Auris 1,6 Valvematic Linea Terra 5ov28tkm
-10 18.900
Toyota Corollaverso 2,2 D-4D 136 Clean PowerSuperior -09 18.900
Toyota Hiace 2,5 D-4D 95 4ovpitkä 137tkm
-07 19.900
Toyota Corolla 1,6 Valvematic Linea Sol 4ov34tkm
-10 20.900
Volkswagen Transporter1,9 TDI Bussi, pitkä 150tkm
-04 21.950
Toyota Rav4 2,0 VVT-i 4WD Luxury115tkm
-07 22.950
Chrysler300c 2,7 V6 Automatic 120tkm
-09 23.950
Toyota Hiace 2,5 D-4D 95 4ovpitkä a/c 128tkm
-11 25.950
Hyviä vaihtoautoja moneen lähtöön.
Nyt kaikkiin Avensis-malleihin.
TALVIPAKETTI
VELOITUKSETTA.
ETUSI YHTEENSÄ JOPA 2.600 €
Mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 19 120 €,
arvioitu autovero 6 195,47 €, toimituskulut 600 €,
arvioitu kokonaishinta sisältäen toimituskulut 25 915 €.
UUSI YARIS.
EU-yhdistettykulutus3,9-5,5 l/100km,CO
2
-päästöt104-127g/km.Takuu3vuotta/100.000km,korinpuhkiruostumattomuustakuu12vuotta.
Kuvan auto Style-varustetasolla.
Koeaja ominaisuuksiltaan luokkaansa suurempi uusi Yaris nyt meillä.
Mukana ainutlaatuinen Toyota Touch & Go -multimediajärjestelmä, jossa on suuressa kosketusnäytössä peruutus-
kamera, navigaattori sekä monia uusia hyöty- ja viihdeominaisuuksia. Valittavissasi myös taloudellinen
Multidrive-S portaaton automaattivaihteisto.
Tervetuloa.
| PERUUTUSKAMERA | NAVIGAATTORI | GOOGLESEARCH-PAIKKAHAKU | BLUETOOTH | REAALIAIKAISETLIIKENNETIEDOT | USB |
| VSC-AJONVAKAUTUS | 6.1” KOSKETUSNÄYTTÖ | ILMASTOINTI | MULTIDRIVE-S -AUTOMAATTIVAIHTEISTO | 7 TURVATYYNYÄ |
TOYOTATOUCH
&GO
Uusi Yaris Linea Sol -mallisto alkaen: autoveroton suositushinta 14 290 €,
arvioitu autovero 3 438,69 €, toimituskulut 600 €, arvioitu kokonaishinta 18 329 €.
TALVIPAKETTI SISÄLTÄÄ:
• Nokian talvirengasyhdistelmän • Alkuperäiset Toyota-kevytmetallivanteet
• Moottorinlämmittimen sisäpistokkeella
Tarjous koskee uusia asiakastilauksia.
EU-yhdistettykulutus4,5-7,0 l/100km,CO
2
-päästöt119-173g/km.Takuu3vuotta/100.000km,korinpuhkiruostumattomuustakuu12vuotta.