21
Keskiviikko elokuun 7. 2013
Partiolaiset laittoivat tuulta purjeisiin
•
Aila Kaski
Mitä tehdä, kun tuuli tyyn-
tyy ja purjevene ei suostu
liikkumaan?
Partiolaiset ovat saaneet
opetusta purjeiden nostami-
seen, veneen luotsaamiseen,
rantautumiseen ja moneen
muuhun tarpeelliseen op-
piin, mitä purjeveneen kans-
sa pitää osata kun lähdetään
aalloille seikkailemaan.
▶
Kymmenkunta
innokasta
purjehtijaa on käynyt oppia
saamassa Kärppälän vesillä.
Kun sattuikin aivan tuu-
leton ilta, jolloin kokoon-
nuimme rantaan, herä-
si kysymys että mitäs nyt
tehdään, kun ei tuule lain-
kaan?
"Ei huolta, aina löytyy te-
kemistä", tuumaa ryhmän
ohjaaja
Markku Ylisipola
Karkun Samoojista.
Aina pitää olla uikkarin
takataskussa muutama nik-
si jolla nuorten aika kuluu.
▶
Markku oli
tuonut ran-
taan suuren tukin, jonka
päällä pystyy opettelemaan
sekä oikein veteen putoa-
mista että tukin päällä py-
symistä.
Ei suostunut purjelauta-
kaan kiitämään vauhdilla,
mutta muutama tunti kului
maston pystyyn nostamises-
sa - se kun on aika painava ja
ehkä tekniikassakin oli vielä
hieman hiomista.
▶
Seuraavalle
kerralle po-
jat toivoivat niin kovaa tuulta,
että saavat kokeilla vesisuksia
purjeveneen perässä. Kuinka-
han siinä touhussa kävisi, se
varmaan jää haaveeksi.
Tukilla Veikka Peltonen, ohjaaja Markku Ylisipola opastaa, Anssi Haavisto pystyttää purjelaudan purjetta, Hannes
Haavisto ja Aleksi Peltonen odottavat vuoroaan tukille.
”
Aina pitää
olla uikkarin
taskussa
muutama
niksi, jolla
nuorten aika
kuluu.
Rahoitusesimerkki:
Auton hankintahinta 15.000 €, Vaihtoauto/käsiraha 2.500 €, asiakaskorko 3,9%,
laina-aika 60 kk, luoton per.
maksu 130 €, käsittelymaksu/kk 8 €, kk-erä 240,03 €, todell.vuosikorko 5.87 %, korot 1.278,57 €, luottohinta 14.401,87 €.
UUDET NISSANIT – PEUGEOTIT – VAIHTOAUTOT SASTAMALASTA
KYSY EDULLISTA RAHOITUSTA
MEILTÄ!
VAIHTOAUTOKORKO NYT VAIN
Vammalan Autokeskus Ky
Lisää kuvallisia vaihtoautoja netissä:
Itsenäisyydentie 5
, p. 010 422 1960 automyynti. Pertti Järvinen 0500 634 319,
Juha Ranki 0500 618 073, Arto Vuorenniemi 0400 126 289
Puheluhinnat:Matkapuhelimestasoittaessa8,28snt/puh+17,04snt/min(alv24%).Lankapuhelimestasoittaessa8,28snt/puh+5,95snt/min(alv24%)
66 vuotta autokauppaa Vammalassa!
Palvelemme ma-pe 9-18, kesäla sulj. Tervetuloa kauempaakin reiluille autokaupoille!
NISSAN NP 300 Pick Up 2.5 dCi 4x4 Com-
fort
Plus 1 om. 58 tkm, Ilmastointi, Webas-
to/ajastin, radio/CD, vetok, lava-allas+pressu,
astinlaudat ym.
UUDEN TAKUUTA JÄLJELLÄ ! .........rek.11/10
PEUGEOT 407 2.0 Esplanade
140 hv, 1 om,
vain 112 tkm, ilmast/autom.säät, 2-renk, moott.
lämm. + sisähaara, irrotett. vetok, sumuvalot, ra-
dio/CD-ajotietokone, 7xAirbag.
HYVIN HUOLLETTU – ISOLLA KONEELLA
-05
DIESEL
23.900
FORD FOCUS 1.6 TDCi Trend
4-ov., 163 tkm,
ilmast./2-kanav.aut.säät, radio/CD-ajotietok, kats. 6/12,
vak.nop.sääd, 2-renk/mol. aluvant, m-lämm.+sisäp.
HUIPPUSIISTI DIESEL ENEMMÄN AJAVAL-
LE!
......................................................... -06
9.900
AUDI A4
1.8T S-Line 163 hv 180 tkm, ilmast/2-
alue/autom, vak.nop.sääd, m.lämm. + sisäp,
2-renk./mol. aluvant, radio/CD-ajotk., Xenon-
valot, madallettu alusta, nahk.verh.
TOSI TYYLIKÄS-SPORTTIKUSKILLE! .... -05
12.900
FORD FOCUS C-MAX 1.8 120 hv
, 1 om., 172
tkm, ilmastointi, 2-renk., radio/CD-ajotietokone,
m-lämm.+sisäp., kats. 1/12.
TODELLA SIISTI - HYVÄ AJAA! .............-04
7.500
PEUGEOT 308 Active HDI 92 FAP
5-ov., 1 om.
48 tkm, autom.ilmast./2-alueinen, vak.nop.sää-
din/nop.rajoitin, radio/CD-ajotietok., sumuvalot,
lämpöpaketti, 2-renk./aluvant., ESP/ABS, 8xAir-
bag ym.UUDEN TAKUUTAYLI 3 VUOTTA -11
PEUGEOT 307 Wagon 2.0 HDI
1 om, 224 tkm,
ilmast, 2-renk, radio/CD-ajotietok, m-lämm. +
sisäp, kauko-ohj. kesk.luk., ABS/EBD, täyshuoll.
+ jakop. rem. 12/12.
TILAVA TALOUDELLINEN DIESELFARKKU! -04
6.500
DIESEL
OPEL VECTRA WAGON 2.2 Direct Com-
fort
, 238 tkm, ilmast./2-kanav.autom.säät, va-
kionop.säädin, 2-renk, m-lämm+sipäp, ASB/
EBD-jarrut, radio/CD-ajotietok., kats. 28.2.-13
UPEA FARKKU - TILAA JA VARUSTELUA .. -04
TOYOTA HIACE 2.5 TD
pitkä, vain 164 tkm,
2-renkaat, radio/CD, moott.lämm. kesk.luki-
tus, kats 19.2.13 ERITTÄIN SIISTI -YKSITYIS-
KÄYTTÖINEN............................................-03
9.900
5.900
PEUGEOT 407 1.8 Olympia
1.om. 174 tkm
Ilmastonti/autom.säät, radio/CD-ajotietokone,
sumuvalot, ESP/ABS, 7xairbag, 2-renk/kesäp-
aluv, kats. 5.4.13
MERKKIHUOLLETTU-HIENO AJAA! ........ -06
8.500
PEUGEOT 407 HDI 110 FAP
Executive
95 tkm, ilmast./2-alueinen autom.säät, vakionop.
sääd, radio/cd-ajotietokone, webasto/kauko-
ohj. mlämm, vetok, pysäk.tutkat ed. ja takana.
HUIPPUVARUSTELTU – NAFTAPIHI .........-09
CITROEN C5 HDI 110 Exclusive
231 tkm,
aut. ilmast.2-kanav, vak.nop.säädin, webas-
to/kello, 2-renk, vetok, peruutustutka edessä
ja takana. ISO DIESELKAIKILLAHERKUILLA
SOPIVASTI! ........................................... -06
7.900
16.900
PEUGEOT 407 SW 1.8 Esplanade
219 tkm,
ilmastointi/autom.säät., 2-renkaat, radio/CD-
ajotietokone, m-lämm+sisäp., vetok. sumuva-
lot ym. LASIKATTOINEN ISO FARKKU NYT
SOPIVASTI!.............................................-05
SAAB 9000 CS 2.3
5-ov. Combi, 402 tkm, Il-
mast./autom.sääteinen, radio/CD/USB/tikku,
2-renk/hyvät/aluvant, m-lämm+sisäp. saa vetää
1800 kg jarrull.peräv, IKIVAHVARUOTSALAI-
NEN MATKA-AUTO! ...............................-94
DIESEL
NISSAN MICRA 1.2Visia
5-ov. vain 115 tkm
Ilmastointi, radio/CD, m-lämm+sisäläm-mi-
tin, juuri huoll./täydellinen merkkihuoltokir-
ja, erittäin siististi pidetty!
TOSI TILAVA JA MUKAVAAJAA ....... -04
NISSAN QASHQAI+2
Visia 1.6 7-heng.
es.auto 2900 km Ilmastointi, vakionop.
säädin, per.tutka, ESP/ABS, Bluetooth,
8xAirbag ym. TILAA JA MUKAVUUTTA
SUOMEN KELEIHIN! ............................... -13
24.900
DIESEL
CITROEN SAXO 1.4i SX
3-ov., vain 110 tkm,
2-renkaat, radio/CD, moot.lämm, kesk.lukitus,
kats.1/13, huollot + jakop. rem. tehty.
TOSI NÄTTI – EI RUOSTETTA!..............-00
PEUGEOT 406 SR 1.8 16V
110 hv, 225 tkm,
2-renkaat, radio/CD, vetok., m-lämm. + si-
säp.,ABS, 4xAirbag, kats. 26.7.13, jakop. rem.
7/13.AJOLLEEN KUIN UUSI! ......................-98
Nissan Maxima 2.0V6
239 tkm, ilmastointi, ra-
dio/CD, m-lämm+sisäp, ABS, 4xairbag, juuri
huollettu, kats. 1/13, uusi tuulilasi.
HUIPPUKYYTIÄ EDULLISESTI ..............-99
5.500
8.900
17.800
DIESEL
5.950
PEUGEOT 206 XR 1.4 125 tkm, 2-renk./
hyvät, radio/CD, lisäpitkät, m-lämm.+sisäp.,
hyvin huollettu/jakop. remontti 1/13.
TOSI NÄTTI - EI RUOSTEEN PILKKUA! -02
4.700
PEUGEOT 406 GrandWagon 2.0 ST
220 tkm,
ilmast./autom, säät., vakionop.säädin, radio/
CD-ajotietok., vetok, m-lämm+sisäp., ASB,
4xairbag ym.TOSI HIENO JATILAVAFARKKU
SOPIVASTI! ................................... -03/jouluk.
5.900
SKODA OCTAVIA COMBI 1.9TDI CLASSIC
,
p-auto 320 tkm, 2-renkaatr, vetokoukku, radio/
CD, m-lämm+sisäp, kats. 3/13, rekist. paketti-
autoksi, dieselvero vain 62e/v TODELLASIIS-
TI NAFTAPIHI PAKU ...............................-00
3.900
6.950
NISSAN ALMERA 1.6 SLX
Automaatti,
vain 132 tkm, 2-renk, radio-kas, vetok, m-
lämm+sisäp, kauko.ohj.kesk.luk, kats. 6/13,
uusi tuulilasi, huoltok.TÄLLAISTAAUTOMAAT-
TIA HARVOIN TARJOLLA.......................-00
3.950
VW PASSAT 2.0 FSI Comfortline
176 tkm,
autom. ilmast./2-kanav., vak.nop.säädin, m-
lämm. + sisäp., vetokoukku, ESP/ABS, radio/
CD-ajotietok., 10 x Airbag.
HUIPPULUOKAN MAANTIEAUTO! ...... -06/12
PEUGEOT 308 SW Sport HDI 110 FAP
1 om,
106 tkm, ilm/autom.säät-2 alueinen, vak.nop.
sääd/nop.raj, lasik, irrot.vetok, m-lämm+sisäp,
sumuv, 2-renk/aluv, radio/CD-ajotietok, ym.
HUIPPUVARUSTELTU - NAHTAPIHI........ -08
13.500
12.950
RENAULT LAGUNA 1.8 16V Break Confort
194 tkm, ilmast., 2-renk./kesäp-aluv, m-lämm. +
sisäp., radio/CD, vetok., 4xAirbag. SIISTI IKÄI-
SEKSEEN – KATS. 15.2.12 -00
3.350
FORD FOCUS 1.6Trend
100 hv, 5-ov, 81 tkm,
ilmast, 2-renk, radio/CD-ajotietok, m-lämm+
sisäp, täyd. huoltokirja. NÄTTI FOCUS
KOHTUUKILOMETREILLÄ ................... -06
NISSANTIIDA 1.8Visia
5-ov., 84 tkm, ilmas-
tointi, radio/CD, ESP/ABS, lämpöpaketti,
2-renkaat, huoltokirja OK.
TOSI TILAVA JA MUKAVA! .....................-09
NISSAN PRIMERA 1.8Traveller
158 tkm, il-
mast./autom.säät. radio/CD-ajotietokone, ve-
tok., m-lämm. + sisäp., ESP/ABS, 8xAirbag
ym. TILAVAJATUKEVAPERHEFARKKU -05
NISSAN QASHQAI +2 Acenta 1.6
1-om, 71
tkm, 7-heng. ist, ilmast/autom.säät-2 alueinen,
vak.nop.sääd, sumuv, irrot.vetok, m-lämm +
sisäp, ESP/ABS, bluetooth, 2-renk/mol.aluv,
meillä merkkihuoll. TYYLIKÄS JA TILAVA
FARKKU-NISSAN ....................................-09
9.500
AUTOM
VOLVO V 70 2.5 T Summum autom.
vain 110
tkm, autom.ilmastointi/sisäilman laatujärjestelmä,
nahkaverhoilu, Xenon-valot, 2-renk./aluv., lämmit.
etu- ja takaist., cruiser ym.kats.7/13, huoll.7/13.
HUIPPULUOKAN FARKKU VAATIVALLE .. -07
24.900
PEUGEOT 407WagonTrendy 1.8i 16V
1 om., 78
tkm, ilmast./autom.säät. radio/CD-ajotietoke, su-
muvalot, 2-renk., vetokoukku, ESP/ABS, 7xAirbag
ym.VÄHÄN AJETTU - TYYLIKÄS FARKKU! -08
13.900
10.850
7.950
2.950
2.500
1.590
NISSANPRIMERA2.0LuxuryCVT-automaatti
240 tkm, ilmast/autom.säät, 2-renk/mol.aluvant,
m-lämm+sisäp, vetok, vak.nop.sääd,ABS-jar-
rut, 4xAirbag, kats. 15.7.13.AUTOMAATIN JA
ILMASTOINNIN YSTÄVÄLLE!.................-01
4.500
AUTOM
19.500