23
Keskiviikko elokuun 14. 2013
"En ollut uskoa korviani"
▶
Huittisten Säästöpankilta merkittävä lahjoitus Sastamalan
mielenterveysseuran asumisvalmennusyksikkö Kätsälle.
•
Laura Haavisto
“En uskonut korviani, kun
Pirjo
soitti minulle ja kertoi,
että tällainen lahjoitus olisi
tulossa. Ajattelin, että kuulin
summan varmaan väärin, jo-
ten suunnittelimme, että ra-
hoilla voisi ostaa polkupyö-
riä. Suunnitelmat kuiten-
kin muuttuivat, kun selvisi,
että puhutaan ihan oikeas-
ti 10 000 eurosta. Kymppi-
tonni on meille niin merkit-
tävä summa, että sen avulla
pystymme toivottavasti jär-
jestämään jotain aivan uutta
toimintaa”, asumisvalmen-
nusyksikkö Kätsän vastaava
ohjaaja
Eija Harjunen
sanoo
onnellisena.
Keskeneräisiä suunnitel-
mia ei haluta vielä julkistaa.
"Summa tullaan käyttä-
mään nuorten syrjäytymisen
ehkäisyyn ja jo syrjäytynei-
siin nuoriin. Se on pitkäai-
kainen haaveemme, joka saa-
daan tällä rahalla mukavasti
käyntiin. Lisää selviää syksyn
aikana", Harjunen paljastaa.
▶
Kätsässä
eli Sastamalan
mielenterveysseuran asumis-
valmennusyksikössä tuetaan
ja ohjataan nuoria aikuisia
omatoimiseen arjenhallin-
taan. Varikonkadulla toimi-
vassa pienkerrostalossa asuu
17 yli 18-vuotiasta nuorta.
He ovat tulleet yksikköön
sosiaalitoimen tai lastensuo-
jelun lähettäminä, kunnan
maksusitoumuksella. Suu-
rin osa Kätsän asukkaista on
sastamalalaisia, mutta ainut-
laatuiseen yksikköön hakeu-
dutaan ympäri Suomea.
"Nuorten ongelmat voi-
vat liittyä esimerkiksi raha-
vaikeuksiin. Usein autetta-
van nuoren kanssa lähdetään
liikkeelle ihan siitä, että lai-
tetaan päivärytmi kuntoon.
On hankalaa hoitaa asioi-
taan vaikka Kelan kanssa,
jos herää vasta iltapäivällä",
kriisikeskusjohtaja
Ari Tien-
suu
toteaa.
"Pääsääntöisesti nuoret
asuvat ja toimivat itsenäi-
sesti. Me autamme tarpeen
vaatiessa ongelmissa ja ope-
tamme vaikka ruuanlaitossa.
Täällä nuoret saavat myös
tärkeää sosiaalista vuorovai-
kutusta", Harjunen kertoo.
Yksikössä työskentelee
neljä henkilöä, joista joku
on tavoitettavissa ympäri
vuorokauden.
▶
Huittisten Säästöpank-
ki
on kantamassa yhteis-
kuntavastuutaan lahjoitta-
malla rahaa toiminta-alueel-
laan. Pankin asiakkaat pää-
sivät äänestyksen kautta vai-
kuttamaan lahjoituskohtei-
siin. Äänestyksen perusteella
tukemisen kohteeksi valikoi-
tui lasten ja nuorten syrjäy-
tymisen ehkäisy. Ensimmäi-
nen 10 000 euron lahjoitus
tehtiin Porissa Tukikum-
meille kuukausi sitten. Sas-
tamalassa lahjoituksen saa-
jaksi valikoitui Kätsä.
"Tämä tuntui oikealta
vaihtoehdolta, sillä Kätsäs-
sä tuki menee varmasti pe-
rille", rahoitusjohtaja
Pir-
jo Äijälä
perustelee. Pankin
toimialueelle on luvassa vie-
lä ainakin yksi lahjoitus, kun
sopiva kohde löytyy. Lahjoi-
tukset ovat osa Säästöpankin
valtakunnallista kampanjaa,
jossa jaetaan kaiken kaikki-
aan noin 610 000 euroa.
"Tänään on yksi parhais-
ta työpäivistä, sillä harvoin
pääsee osallistumaan näin
mukaviin tilaisuuksiin",
Huittisten Säästöpankin toi-
mistusjohtaja
Toivo Alarau-
talahti
toteaa.
Huittisten Säästöpankin toimitusjohtaja Toivo Alarauta-
lahti ja rahoitusjohtaja Pirjo Äijälä ojensivat Kätsän vas-
taavalle ohjaajalle Eija Harjuselle sekä kriisikeskusjohta-
ja Ari Tiensuulle mieluisan kirjekuoren.
Pilven äänet vaimenivat
▶
Nuorisotalon akustiikka laitettiin
kuntoon 100-vuotiaan YIT:n avustuksella.
•
Laura Haavisto
Sastamalan nuorisotalo Pil-
veen on kaivattu kipeästi
akustiikkalevyjä.
Talossa vierailee tavallise-
na iltana 30 - 70 kävijää, ei-
kä tiloissa tähän asti ole ol-
lut minkäänlaisia ääntä peh-
mentäviä eristeitä.
"Työterveys on käynyt
täällä tekemässä mittauk-
sia melutasosta. Tulokset ei-
vät ole olleet kuulon kannal-
ta hyviä. Levyt olisi tarvit-
tu tiloihin joka tapauksessa,
mutta YIT:n ansiosta hom-
ma kävi varmasti paljon no-
peammin", nuoriso-ohjaaja
Tero Noukka
kiittelee.
Noukka viettää Pilvessä
neljästä viiteen iltaa viikos-
sa. Hänen mukaansa levyjen
asentaminen on helppo tapa
vaimentaa melutasoa.
"Ei siitä tulisi mitään, et-
tä ohjaaja koittaisi täällä
huutaa nuorille hiljaisuutta.
Melutaso on ollut aina vä-
lillä sellainen, että ohjaajan
pitäisi istua kuulosuojaimet
päässä", hän tietää.
▶
Akustiikkalevyt
saatiin
Pilveen YIT:llä käynnissä
olevan 100-vuotiskampan-
jan ansiosta.
Yritys toteuttaa juhlavuo-
tensa aikana 100 hyvää te-
koa eri yhteisöille ja järjes-
töille.
Tekoja saattoi ehdottaa
YIT:lle viime vuoden lop-
puun mennessä.
Tämän jälkeen yleisö pää-
si äänestämään niitä netissä.
Eniten tykkäyksiä keränneet
ehdotukset toteutetaan pää-
sääntöisesti tämän vuoden
aikana.
Noukka on saadusta lah-
joituksesta onnellinen.
"Minulla on jäljellä 4522
työpäivää, joten ehdin naut-
tia näistä hiljaisemmista ja
sitä kautta viihtyisämmis-
tä tiloista vielä monena il-
tana. Kiitollisin mielin täs-
sä ollaan."
Nuoriso-ohjaaja Tero
Noukka, YIT:n mittakir-
vesmies Tuure Juhola se-
kä nuoriso-ohjaajat Juho
Uusitalo ja Tuomo Kallio
asensivat Pilveen torstaina
kipeästi kaivattuja akus-
tiikkalevyjä.
ALE
ALE
ALE
ALE
Mosquito Bikerissa alennusten loppurysäys 14.-24.8.
Hyllyt notkuen järjettömiä alennuksia. Nyt myydään kaikkea ajovaatteista koristeisiin pilkkahintaan.
Nyt kymmeniä tuotteita jopa
-90%
alennuksin
Mammutti-
lukko
(norm. 75,-)
20
,-
39
,-
15
,-
12
,-
2
,-
15
,-
Astin-
lauta-
sarja
Airoh Angel
avokypärä
mattamusta
(kiiltävä 49,-)
50
,-
49
,-
(norm. 179,-)
Huolto-
pukki
(norm. 54,-)
Suoja-
takki
(norm. 149,-)
Muun muassa nämä tuotteet lähtevät halvalla. Tule tarkistamaan muut alennustuotteet paikan päälle.
Sastamalankatu 39, Sastamala. P. 050 435 7570
Av. ti-pe 9.30-17.30, la 10-14, 18.-21.8. suljettu,
to-pe 9.30-17.30, la 10-14.
T-väänninsarja
Myymälä suljetaan talvikaudeksi 24.8.
Crossitanko
3 eri väriä (norm. 45,-)
Seisontajalan-
alusta
(norm. 7,-)
(norm. 39,-)