20
Keskiviikko syyskuun 11. 2013
▶
1. Kuka olet?
OlenMarita Venäläinen, 35-vuotias kuntoilukärpäsen
purema R-kioskikauppias. Kotona Pehulassa kanssani
asustavat rakas avomieheni Mika, suomenpystykorva
Typy sekä kissanmöllikät Tosca ja Tilli. Rakastan va-
lokuvausta, vesijuoksua, sisustamista ja kirpputoreilua.
▶
2. Mistä ilahduit viimeksi?
Juuri äsken vaa'an lukemista - tänä vuonna on näem-
mä lähtenyt jo lähes 21 kg.
▶
3. Mikä kirja ja/tai elokuva on saanut sinut lii-
kuttumaan tai tehnyt muuten suuren vaikutuksen?
Elokuvista ehdottomasti Tuulen Viemää on vienyt sy-
dämeni - valehtelematta ainakin 50 kertaa. Kirjois-
ta eniten ovat herkistäneet Oskar Reposen Kaasu-
kammion varjossa sekä Deborah Spungenin Nancy.
▶
4. Mikä saa sinut ärsyyntymään?
Kaikkein eniten törttöily ja itsekkyys liikenteessä,
erityisesti liikennejakajassa ja liikenneympyrässä se-
kä parkkipaikoilla. Lisäksi ärsyttää, kun täällä maal-
la puimurit tai traktorit eivät anna tietä, vaikka nä-
kevät jonon kertyneen peräänsä.
▶
5. Jos saisit muuttaa yhden asian maailmas-
sa, mikä se olisi?
Poistaisin negatiiviset ajatukset. Ehkäpä silloin ka-
toaisi viha, sodat, katkeruus, kateus, väkivalta, pe-
lot. Tämä olisi ehkä kokonaisvaltaisesti järkevin toi-
ve, mutta kapeakatseisemmin tahtoisin että jokainen
maailman ihminen ja eläin olisi onnellinen.
▶
6. Mihin panostat, missä säästät?
Yritän säästää kaikessa missä voin. Ostan hyvin pal-
jon vaatteita, kenkiä, asusteita ja astioita kirpputo-
reilta. Lemmikkien omistajana ja sisustusintoilijana
myös huonekalut ja esimerkiksi verhot tulee ostet-
tua usein käytettyinä. Autoon ja kodinkoneisiin kui-
tenkin panostan sillä haluan että ne ovat pitkäikäi-
siä ja taloudellisia.
▶
7. Ketä henkilöä arvostat? Miksi?
Jokainen ihminen ansaitsee arvostusta - jokaisessa on
ihan varmasti jotain hyvää! Siispä en osaa nimetä tä-
hän ketään erityistä.
▶
8. Mihin haluaisit matkustaa, miksi?
Safarille Afrikkaan valokuvaamaan eläimiä. No, edes
Eurooppaan johonkin isooon eläintarhaan.
▶
9. Mistä paheestasi haluaisit luopua?
Nenäni limakalvot kuivuvat todella herkästi erityisesti
töissä ilmastoinnin takia, ja siksi joudun aika usein kai-
vamaan nenää. Se ei ole ehkä ihan loisteliainta esim. lii-
kennevaloissa, joten se olisi tapa josta haluaisin eroon.
▶
10. Mikä on lempiruokasi ja -juomasi?
Lempiruokani on ehdottomasti oikealla tavalla val-
mistettu maksapihvi. Lisukkeeksi runsaasti paistettua
sipulia ja pekonia sekä siikliperunoita. Maksan pitää
olla kalvotonta, ihan tuoretta eikä ehdottomasti lii-
an kuivaa eikä ylikypsää, jotta se olisi hyvää. Lempi-
juomani on lähdevesi.
▶
11. Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?
Matka perheen kanssa Ähtärin eläinpuistoon muis-
tuu vieläkin mieleen. Kävimme samalla reissulla Ala-
vudella sukulaisissa sekä Veljekset Keskisen juuri laa-
jennetussa kaupassa. Jossain kohti reittiämme oli tie-
työt ja rajusta töyssyisyydestä ilmoittavassa liikenne-
merkissä oli jopa kiinnitettynä rintaliivit. Olin aivan
varma, että joku on kuollut tien epätasaisuuteen ja
hänen vaatteensa on ripoteltu pitkin tietä. Laulelim-
me siskon kanssa kovasti sen ajan hittejä takapenkil-
tä suureen ääneen - biiseistä päätellen vuosi oli 1983.
▶
12. Terveisesi kuntapäättäjille:
Palstatilaa terveisilleni on liian vähän, mutta tsemp-
piä vaan ja erityispanostusta terveydenhuoltoon et-
tei tulisi tavaksi tapaus, joka sattui eräälle päivystyk-
seen menijälle. Siellä lääkäri totesi, että "sun tarvii
nyt kyllä mennä ihan oikeelle lääkärille".
Käsi sydämellä
Käsi sydämellä
-haastattelusarjassa
tavataan ihmisiä Alueviestin
jakelualueelta. Tällä kertaa
kysymyksiimme vastaa
R-kioskikauppias Marita
Venäläinen.
Kenen ajatuksia sinä haluaisit
kuulla? Lähetä vinkkisi osoittee-
seen
Lallis sykki Jari Sillanpään tahtiin
•
Simo Nummi
Köyliön Lions klubin Lal-
lintalossa viime sunnuntai-
na järjestämä konsertti oli
menestys. Sali myytiin lop-
puun jo pari viikkoa ennen
tapahtumaa ja artisti täytti
odotukset vakuuttavasti.
Erinomaisena esiintyjä-
nä tunnettu
Jari Sillanpää
sai yleisön mukaansa en-
si hetkistä alkaen ja päätös-
kappaleena kuultu
Cheekil-
tä
lainattu "Liekeissä" yllyt-
ti yleisön taputtamaan sei-
saltaan.
Encorena kuultiin vielä
hienosti tulkittu "My way".
▶
Kuulijoita
oli saapu-
nut Lahdesta ja Helsingis-
tä saakka seuraamaan suo-
sikkinsa esitystä. Konsertin
avannut ja ideoinut Köyli-
ön Lions klubin president-
ti Hannu Käppi kiitti ylei-
söä ja yhteistyötahoja hie-
nosta aktiivisuudesta kon-
serttia kohtaan.
Tällä tempauksella saatiin
varoja lahjoitettavaksi ihan
kelpo summa.
▶
Tällaisen
tilaisuuden jär-
jestäminen on aina melkoi-
nen ponnistus, mutta hyväl-
lä talkoohengellä se onnis-
tuu melko kivuttomasti. La-
dyt tekivät myös ison urakan
hoitamalla tilaisuuden kah-
vitarjoilut.
Herkullista omenapiirak-
kaa kahvin kera nauttinut
yleisö hykerteli tyytyväisenä.
Erinomaisena esiintyjänä tunnettu Jari Sillanpää sai yleisön mukaansa ensi hetkistä alkaen.
Sastamalan
kunto-
kampanja
jatkuu
Sastamalan kuntokampan-
ja jatkaa keväällä alkanut-
ta kuntopyöräilykampanjaa
marraskuun loppuun. Sii-
hen voi osallistua kävellen,
sauvakävellen, pyöräillen tai
hölkäten.
Eri puolilta kaupunkia
löytyy 29 kirjauspistettä, jot-
ka ovat samat kuin pyöräily-
kampanjassa.
Kirjoittamalla nimesi vih-
koon kirjauspisteellä, olet
mukana kampanjassa ja sa-
malla palkintojen arvon-
nassa kampanjan päättyessä
marraskuun lopussa.
▶
Kuntopyöräilykampan-
jaan
Sastamalalaiset osallis-
tuivat ahkerasti, neljä kuu-
kautta kestäneen kuntopyö-
räilykampanjan aikana kir-
jattiin 15 752 suoritusta.
Eniten suorituksia kir-
jattiin Keikyässä Turun-
tien ja Äetsäntien risteyk-
sessä olevaan laatikkoon,
johon suorituksia kertyi
peräti 3 978.
▶
Pyöräilykampanjaan
osallistuneiden kesken ar-
vottiin palkintoja ja elokuun
jakson palkinnon voittivat
seuraavat henkilöt:
Mirja Kärki
,
Erkki Su-
lander
,
Pekka Kuusis-
to
,
Maire Rotsten
,
Heikki
Uusinoka
,
Arja Myllyoja
ja
Esa Kallio
.
Palkinnot voi noutaa lii-
kuntatoimistolta, Vinkin va-
paa-aikakeskuksesta.
Uulatuote 35 vuotta
Testimenestyjä
juhli Kauvatsalla
•
Maija Latva
Kauvatsalla perinteisiä
luonnonmaaleja valmista-
va Uulatuote Oy juhli lau-
antaina 35 -vuotista taival-
taan letkeässä country-hen-
gessä ja perheyrityksen hen-
keen sopivasti paikalla oli
yrityksen edustajia kolmes-
sa polvessa.
Juhlapaikkana oli Kau-
vatsan seuratalo ja juhlati-
lille kertyneen huomattavan
summan Uulatuote lahjoit-
ti seuratalon urheilukentän
kunnostukseen.
▶
Syntymäpäiville
saapu-
neet kutsuvieraat kiittelivät
isäntäväkeä leppoisasta juh-
latunnelmasta.
Toimitusjohtaja
Sari Uu-
nilan
juhlapuheesta sekä
juuri valmistuneesta yritysvi-
deosta kävi myös hyvin ilmi
yrityksen ekologinen ajatte-
lutapa.
▶
"Yhteistyökumppanim-
me
arvostavat valtavasti
paitsi tuotteitamme, myös
arvojamme. Se kävi selkeäs-
ti ilmi viimeistään tänä ilta-
na", Sari Uunila kertoi tyy-
tyväisenä juhlahumussa.
▶
Juhlavuoden
lisäksi Uu-
latuotteessa ollaan iloittu
myös ™Rakennusmaailmassa
julkistetusta kestävyystestis-
tä, jonka voiton Uula-keit-
tomaali vei kirkkaasti.
Testi tehtiin ulkosaaris-
ton rankoissa olosuhteissa.
Punamultamaaleilla sivellyt
laudanpätkät vietiin ulko-
saariston testikentälle hel-
mikuussa 2010 ja sääaltis-
tusta jatkettiin tämän vuo-
den huhtikuulle saakka.
Testituloksissa todettiin,
että Uula oli ainoa vertailu-
maali, jonka huoltotarve ei
ollut silmiinpistävä.
"Tästä on hyvä jatkaa
eteenpäin."
35-vuotias Uulatuote on edelleen perheyritys, jonka Si-
nikka (oikealla) ja jo edesmennyt Arto Uunila perusti-
vat yhdessä poikansa Jouni Uunilan kanssa Väri-Vink-
ki Ky -nimisenä Seinäjoelle. Nimi vaihtui Uulatuote
Oy:ksi vuonna 1978 ja toiminta siirtyi Kauvatsalle vuon-
na 1987. Yrityksen toimitusjohtaja on Sari Uunila (va-
semmalla) ja hänen veljensä Jouni Uunila toimii halli-
tuksen puheenjohtajana. Yritys työllistää parikymmen-
tä henkeä. Kuva: Jaakko Kaisto.
Lukijan
juttu
▶
YRITYSUUTINEN