6
Keskiviikko lokakuun 9. 2013
Maksuhäiriö ei ole ikuinen,
mutta hankaloittaa elämää
▶
Vammalan ammattikoulun oppilaat viettivät
Hyvinvointivirtaa -teemapäivää. Pajoissa pidettiin
hauskaa, mutta vakavistakin aiheista puhuttiin.
•
Pauliina Vilenius
Vammalan ammattikoululla
vietettiin viime viikolla Hy-
vinvointivirtaa -teemapäivää.
Opiskelijat pääsivät seuraa-
maan Karvanoppasirkuksen
esitystä sekä osallistumaan
erilaisiin hyvinvoinnin tee-
mapajoihin tanssista kahva-
kuulaan ja kuntotestaukses-
ta askarteluun.
▶
Myös vakavista
aiheista
puhuttiin. Kihlakunnanu-
losottomiehet
Antti Jääske-
läinen
ja
Mikko Väre
pitivät
nuorille valaisevan esityksen
siitä, miten maksuhäiriö-
merkinnät vaikuttavat elä-
mään. "Käymme läpi perus-
juttuja ulosotosta ja maksu-
häiriöistä. Samalla opetam-
me nuoria ottamaan vastuu-
ta", kaksikko kertoi ennen
tietoiskuaan.
▶
Jääskeläisen
ja Väreen
mukaan maksuhäiriöt ovat
nuorten keskuudessa todel-
linen ongelma. "Merkinnän
myötä kaikki vaikeutuu lai-
nansaantia ja vakuutuksia
myöten. Kun vuokra-asun-
toa tavoittelee kaksi henki-
löä, joista toisella on häiriö
maksutiedoissa, kumman-
kohan vuokranantaja valit-
see", Väre kysyy.
Miesten mukaan vuokra-
nantajat ovat tänä päivänä
valveutuneita. Kun jokai-
sen kansalaisen luottotiedot
ovat kenen tahansa selvitet-
tävissä, käyttävät asunnono-
mistajat palvelua aktiivisesti
hyväkseen.
▶
Ikuisia
maksuhäiriömer-
kinnät eivät kuitenkaan ole.
"Merkintä säilyy rekisterissä
maksimissaan neljä vuotta.
Mutta mikäli uusia merkin-
töjä tulee, pitenee merkintä-
aikakin."
Jos velat saa kuitattua, tie-
to maksun suorittamisesta
merkitään maksuhäiriömer-
kinnän yhteyteen.
Vammalan ammattikoululla vietettiin viime viikolla Hyvinvointivirtaa -teemapäivää. Opiskelijat pääsivät mm. te-
kemään herkullisia smoothieita. Kuva: Laura Haavisto.
Ulosotto on:
■
Lakiin perustuvaa
velkojen pakkope-
rintää
■
Pakkotäytäntöönpa-
notehtäviä
•
häädöt
•
osamaksuesineen
takaisinotto ja tilitys
•
vankeusrangais-
tuksen täytän-
töönpano
■
Lainkäyttöä ja puo-
lueetonta viran-
omaistoimintaa
•
ulosottomies neu-
voo ja keskustelee
Lähde: Valtakunnanvou-
dinvirasto
Gallup
Ovatko maksuhäiriömerkinnät tuttu asia?
Ulosottoviranomaisen vinkit
■
Tee hankintasi vain välttämättömiin kohteisiin. Älä
velkaannuta itseäsi hetken mielijohteilla.
■
Älä ryhdy takaajaksi. Takaaja maksaa, jos velallinen
ei syystä tai toisesta kykene velkaansa takaisin maksa-
maan.
■
Velan ottaminen tarkoittaa myös ylimääräisiä korkoja
ja muita mahdollisia kuluja.
•
Pauliina Vilenius,
Kuvat: Laura Haavisto
Malla Harju,
Sastamala
"Kukaan kaveripiirissäni ei
ainakaan ole myöntänyt,
että olisi saanut merkin-
nän. Uskon, että sellainen
voi tulla, kun ostetaan au-
to, otetaan opintolainaa ja
ostellaan muutenkin paljon.
Sitten huomataan, ettei ole-
kaan varaa maksaa velkoja
pois, ja otetaan pikavippejä.
Mielestäni on hyvä, että asi-
asta puhutaan. Jos itselläni
menisi luottotiedot, haluai-
sin ainakin kaiken avun ja
tiedon, mitä voi saada."
Sanna Tamminen,
Sastamala
"En ole kuullut, että kenellä-
kään olisi merkintää. Se vai-
kuttaa niin moneen asiaan,
etten edes muista. On hyvä,
että niistä puhutaan."
Joni Pitkänen,
Sastamala
"Itselläni ei ole merkintö-
jä, eikä kyllä kavereillakaan.
Olemme varmaan vielä sen
verran nuoria ja asumme
kotona. Jos merkintä tulee,
kaikki vaikeutuu. Ei vält-
tämättä saa töitä tai lainaa.
Kaikki nuoret eivät välttä-
mättä edes tiedä vaikutuk-
sista."
Markus Nieminen,
Sastamala
"Ei ole kaveripiirissä ollut
merkinnöistä puhetta. Us-
kon, että yksi syy niiden
yleistymiseen on, kun käyte-
tään rahaa turhuuteen, eikä
laskuja sitten ole varaa mak-
saa. On tosi hyvä, että asiois-
ta puhutaan."
*ABC-liikennemyymälöissä noutopöytälounas, Ravintolamaailmoissa Buffa-lounas.
Ei voi yhdistää muihin etuihin. Etu voimassa S-Etukortilla maksaessasi toimipaikkojen
lounasaikoina ma-pe 7.–11.10.2013 seuraavissa toimipaikoissa:
LOUNASETUSI
*
-30%
maksaessasi S-Etukortilla
ABC Tikkula
Tikkulantie 2, Pori. Lounas ma-pe klo 11-15
ABCHuittinen
Loimijoentie 89, Huittinen. Lounas ma-pe klo 11-15
ABC Kiikoinen
Taitajantie 3, Kiikoinen. Lounas ma-pe klo 10.30-15
PrismaMikkola Ravintolamaailma
Itäkeskuksenkaari 6, Pori. Lounas ma-pe klo 11-14.
Prisma Länsi-Pori Ravintolamaailma
Eteläväylä 2, Pori. Lounas ma-pe klo 11-14.
Kankaanpään Ravintolamaailma
Asemakatu 1, Kankaanpää. Lounas ma-pe klo 11-14.
SINULLE ASIAKASOMISTAJA
MA-PE 7.–11.10.
Katso Buffan lounaslista:
Katso ABC-asemien lounaslista:
Satakunnan Osuuspankin
Keikyän konttorin asiakkaille tiedoksi
Uudet palvelunumeromme
14.10.2013 alkaen:
Puheluihin vastataan Satakunnan Osuuspankissa.
Palvelunumeromme ovat käytössä pankin aukioloaikoi-
na ma - pe klo 10.00 – 16.30.
Satakunnan Op:n Puhelinpalvelu
ja ajanvaraus
010 255 0802*
• Tilit, kortit, ajanvaraukset, maksaminen
Rahoituspalvelut
010 255 0803*
•
uusiin ja vanhoihin luottoihin liittyvät asiat
Sijoituspalvelut
010 255 0804*
varallisuuden hoitoon ja säästämiseen liittyvät asiat
Yrityspalvelut
010 255 0805*
yritysten palvelut (mm. maksuliikeasiat)
*) Kotimaan lankapuhelimesta soitettaessa 0,0835 e/
puhelu+0,0795 e/min (hinta ALV 24%). Matkapuhelimesta
soitettaessa 0,0835 e/puhelu+0,17 e/min (hinta ALV 24%).
Lisäksi Valtakunnallinen Puhelinpalvelu 0100 0500
palvelee arkisin klo 8-18.
Yritysten maksuliikeneuvonta
010 005 151
ma-pe klo 8-16.30 yritysten asiat
Verkkopalveluneuvonta
0100 0500
Korttien katoamisilmoitukset
020 333
Vahinkovakuutukset ja korvaukset Pohjola 0303 0303
ma-pe klo 8-17
Sastamala pyytää
tarjouksia kolmesta
kiinteistökohteesta
•
Samuli Kinnari
Entinen Raholan päiväko-
ti Vammalassa, Karkkukoti
ja Kosken kiinteistö yhdes-
sä sekä Heikkilän toiminta-
keskus Suodenniemellä ovat
nyt kaupan. Sastamalan kau-
punki pyytää kiinteistökoh-
teista tarjouksia, joiden jät-
töaika päättyy lokakuun vii-
meisenä päivänä.
▶
Rakennuksiin
ei ole teh-
ty kuntotutkimuksia.