10
Keskiviikko joulukuun 11. 2013
"Nämä ovat niitä
elämän kohokohtia"
Omaishoitajien ja hoidettavien yhteinen
joulun aloitus toi vaihtelua arkeen.
Laura Haavisto
Sastamalan omaishoitajat
ja hoidettavat virittäytyivät
joulun tunnelmaan keski-
viikkona järjestetyssä jou-
lujuhlassa. Kaupungin ter-
vehdyksen juhlaan tuonut
Pentti Haapahuhta
muis-
tutti omaishoitajia oman
ajan merkityksestä.
"Ihminen tuo toisen ihmi-
sen jokapäiväiseen elämään si-
sältöä, jonka avulla jaksetaan
eteenpäin. Silti on tärkeää
muistaa antaa aikaa myös it-
selleen, silloin jaksaminen säi-
lyy paremmin", hän totesi.
Haapahuhta sivusi pu-
heessaan omaishoitajien ti-
lannetta Sastamalassa.
"Täytyyhän minun tuoda
esille myös pikkuisen poli-
tiikkaa. Tällä hetkellä näyt-
tää, että inhimillisyys on
unohtunut ja eriarvoisuus
vain lisäänytyy Suomes-
sa. Kun lähdin valtuustoon,
asetin tavoitteekseni pitää
heikompien ja varsinkin
omaishoitajien puolta. Nyt
näyttää siltä, että ensi vuon-
na nämä asiat säilyvät Sasta-
malassa ennallaan, eikä suu-
ria muutoksia ole tulossa."
Jouluruoan
lomassa
An-
nikki Kuusenoja
jakoi lap-
suusmuistonsa.
"Koska elimme kahden
äitini kanssa, lapsuuteni oli
köyhä. Joulu oli kuitenkin
sellaista aikaa, että silloin
pöytään katettiin kaikki pe-
rinteiset herkut. Joululah-
joista minulla ei ole monia
muistoja, mutta yksi lahja
on painunut erityisesti mie-
leeni. Minulla ei ollut polku-
pyörää ja sitä kovasti toivoin.
Aattona pukki sitten tuli
tuomaan paketteja ja mu-
kana oli myös pyörä. Hän
kiersi ja kaarsi sitä, eikä mis-
tään meinannut löytyä, ke-
nelle se oli tarkoitettu. Mei-
nasin ihan pyörtyä jännityk-
sestä, kun odotin, että onko
se todella minulle. Onnelli-
nen loppuhan sillä muistol-
la onneksi oli."
Omaishoitajat ja hoidettavat nauttivat joulupöydän antimista Hopunkalliolla.
KATSO VIDEO!
POLIISIN PIIRISTÄ
Peräänajo
Vammalassa
Sastamalan Vammalassa sat-
tui pieni peräänajo sunnun-
taina alkuiltapäivästä. Pelas-
tuslaitokselta kerrotaan, et-
tä risteysalueella sattuneessa
kolarissa vältyttiin henkilöva-
hingoilta. Onnettomuudes-
ta tuli tieto noin kello 12.40.
Mopovarkaus
Kokemäellä
Kokemäellä varastettiin
perjantain vastaisena yönä
Hanway-merkkinen mopo
pysäköintialueelta Haka-
tiellä. Mopon rekisteritun-
nus on 34-VCP.
Auto liukasteli
Köyliössä ojaan
Sunnuntaina alkuiltapäi-
västä Köyliössä Luvalah-
dentiellä suistui henkilöau-
to T-risteyksessä ojaan. Yk-
sin liikkeellä ollut kuljetta-
ja ei loukkaantunut onnet-
tomuudessa. Kuljettaja oli jo
pyytänyt traktorin vetämään
auton ylös ojasta, joten pa-
lokunnalla ei ollut tehtävää.
Ohikulkija hälytti pelastus-
laitoksen kello 12.25 aikaan.
Törkeä ratti
Huittisissa
Varhain sunnuntaiaamuna
Kokemäen poliisipartion
huomio kiinnittyi Huitti-
sissa epävarmasti liikkunee-
seen henkilöautoon. Risto
Rytin kadulla pysäytetyl-
lä kuljettajalla oli alkoholia
uloshengitysilmassa 0,78
mg/l. Miestä epäillään tör-
keästä rattijuopumuksesta.
Auto luisteli päin
valaisinpylvästä
Säkylässä Pyhäjärventiel-
lä henkilöauto suistui päin
valaisinpylvästä perjantai-il-
tana. Auto oli lähtenyt lui-
suun ja ajautunut vastaantu-
levien kaistan yli. Tie oli ta-
pahtumahetkellä sohjoinen
ja liukas. Kuljettaja ei louk-
kaantunut törmäyksessä.
Kakkostiellä
Huittisissa ulosajo
Huittisten Mommolassa
henkilöauto suistui valtatiel-
tä 2 perjantaina vähän ennen
iltakahdeksaa. Onnettomuu-
desta selvittiin henkilövahin-
goitta. Ulosajo sattui Shellin
huoltoaseman kohdalla.
Auto törmäsi
aitaan ja kiveen
Perjantai-iltana Säkylän Ran-
tatiellä henkilöauto törmäsi
aitaan ja kiveen. Auto oli mat-
kalla Säkylän suuntaan, kun
kuljettaja menetti sen hallin-
nan vasemmalle kaartuvassa
mutkassa. Ensin auto ajau-
tui vasemmalle ja sitten oike-
alle törmäten vasen kylki edel-
lä tien vieressä olevan talon ai-
taan ja vielä kiveen.
Autossa oli kuljettajan li-
säksi neljä matkustajaa. Kul-
jettaja ja kolme matkustajaa
loukkaantuivat lievästi. Ajo-
keli oli huono ja tie oli on-
nettomuuspaikalla erittäin
liukas. Onnettomuus sattui
noin kello 20.30.
Omakotitalo
paloi Karkussa
Sastamalan Karkussa syttyi
torstai-iltana tuleen iso oma-
kotitalo. Asukkaiden onnis-
tui paeta palavasta rakennuk-
sesta. Talo oli kauttaaltaan
tulessa palokunnan saapues-
sa paikalle. Pelastuslaitos sai
hälytyksen Mainiementielle
kesäsiirtolan naapuriin kello
19 aikaan. Hälytyksen teki lä-
histöllä ollut auraaja, joka ha-
vaitsi savua.
Talossa oli lämmitet-
ty tulisijaa palon syttyes-
sä. Myös pesukone oli ol-
lut päällä. Kaksikerroksi-
nen lapsiperheen talo oli
kooltaan noin 180 neliötä.
Se tuhoutui täysin. Ulkora-
kennukset saatiin pelastet-
tua. Taloa oli juuri remon-
toitu noin seitsemän vuotta.
Riippiläntie 2 A,
Sastamala
puh. 03-513 4113
av. ma, pe 9 -16.45,
ti, ke, to 9-15.30
Karkun
Kiitämme asiakkaitamme
kuluneesta vuodesta ja
toivotamme Hyvää Joulua
ja Onnea Uudelle Vuodelle!
Tervetuloa joulupuurolle
konttoriimme
ma 16.12.2013
klo 9.00-16.45.
Joulupukki vierailee ja
ottaa vastaan lahjatoivomuksia
klo 9.00-11.00 sekä 14.00-16.00.
Tervetuloa perinteiselle
Torttukahville
Perjantaina
13.12.2013
klo 9.00-16.00
Mouhijärvi
Tuntuva joululahja!
Lahjakortti hoitoihin!
BYdcY`galg% bY cYmf]mkcYeeYja
JAHK9
RIITTA ISONIEMI, puh. 040 728 1789
Hieroja/Urheiluhieroja
K=HHG FA=EA
puh. 0400 834 144
Omaishoitajien
yhtei-
nen joulun aloitus sai
Ritva
Heikkosen
hyvälle mielelle.
"Tällaiset kokoontumi-
set ovat mukavaa vaihete-
lua arkeen. Nämä ovat nii-
tä elämän kohokohtia, kun
pääsee näkemään tuttuja ja
tuntemattomia", hän hy-
myili.
Omaishoitajan päivät
pyörivät tavallisten rutiini-
en ympärillä.
"Useamman vuoden aika-
na olen huomannut, etteivät
päivät poikkea toisistaan ko-
vinkaan paljon. Olen onnel-
lisessa asemassa, kun minul-
la on helppo hoidettava. To-
ki lääkkeiden antamiset ja
muut arkiset asiat silti sito-
vat elämää. Olen kuitenkin
oppinut sen, että välillä on
tärkeää ottaa omaa aikaa ja
olla yksin omien ajatusten
kanssa."
Mauri Tuominen johtaa
puhetta eläkkeensaajissa
Alueviesti
Vammalan Eläkkeensaajat
ry:n syyskokouksessa yh-
distykselle valittiin uusi pu-
heenjohtaja.
Ritva Kotilahden
ilmoi-
tettua, ettei asetu enää eh-
dolle puheenjohtajaksi, va-
littiin tehtävään yksimie-
lisesti
Mauri Tuominen
.
Hallituksen varsinaisiksi jä-
seniksi valittiin Ritva Koti-
lahti (varapuheenjohtaja),
Anna-Liisa Hämäläinen
(sihteeri),
Iikka Riihiaho
(ta-
loudenhoitaja),
Paula Mat-
tila
(tiedotussihteeri),
Pirk-
ko Jalonen
(emäntä),
Veli
Kimpanpää
,
Taisto Kivistö
ja
Erkki Kyttälä
.
Hallitukseen valittiin li-
säksi kahdeksan varajäsentä.
Mauri Tuominen on valit-
tu myös EKL:n Pirkanmaan
piirin piirihallitukseen vuo-
siksi 2014-2015.
Vammalan Eläkkeen-
saajat ry:n
toiminta-ajatus
tähtää monipuolisella ohjel-
mallaan saamaan seudun elä-
keläiset mukaan toimintaan-
sa. Toiminnalla pyritään yl-
läpitämään jäsenten fyysistä,
psyykkistä ja sosiaalista hy-
vinvointia.
Yhdistyksen suurin pon-
nistus kuluvana vuonna,
vilkkaan kerho- ja retkitoi-
minnan ohella, oli isännöi-
dä EKL:n Pirkanmaan pii-
rin kesäjuhlia Sylvään kou-
lulla.
1,2,3,4,5,6,7,8,9 11,12,13,14,15,16,17,18,19,20,...36