20
Keskiviikko helmikuun 12. 2014
Kankaanpäässä
pesäpalloillaan
hiihtolomalla
Alueviesti
Pesäpalloseura Mailajunio-
rit järjestää Kankaanpäässä
hiihtolomalle ajoittuvan pe-
siskerhon.
Pesiskerhoon voivat tul-
la kaikki lähialueiden
5-11-vuotiaat lapset.
"Pesiskerho järjestettiin
ensimmäisen kerran viime
talvena ja se sai niin muka-
van vastaanoton, että pää-
timme järjestää pesiskerhon
uudelleen", kertoo pesiskou-
lurehtori
Sami Nevalainen
.
"Pesiskerho on ilmainen,
koska haluamme tarjota kai-
kille lapsille aktiivista teke-
mistä loma-aikaan ja samal-
la haluamme tutustuttaa niin
tyttöjä kuin poikiakin pesä-
palloon. Jokainen osallistu-
ja saa lisäksi Mailajuniorien
juomapullon lahjaksi. Pesis-
kerho pidetään neljänä päi-
vänä ja osallistua voi, vaikkei
jokaiseen kertaan ehtisikään",
kertoo pesiskerhovetäjänä
toimiva
Riikka Rintee
.
Hän kertoo, että pesis-
kerhossa liikutaan, leikitään
ja pidetään hauskaa. "Leik-
kien lomassa tutustutaan
myös pesäpalloon. Pesis-
kerhon myötä toivotamme
kaikki tytöt myös tervetul-
leeksi joukkuetoimintaan",
Rintee jatkaa.
Vaps C2 ote lipsuu
- sarjavoitosta tiukkaa taistoa
Timo Ellonen
Viikko sitten keskiviikkona
Vaps vieraili Nokialla. Vas-
tassa oli naapurikaupungin
vanha tuttu UpLakers. Vii-
meksi voitto tuli ”vasemmal-
la kädellä” luvuin 11-1. Nyt
valmentaja
Kari Lahtivirta
joutui turvautumaan aika-
lisään 12 minuutin jälkeen
Uplakersin johtaessa 3-0.
Neuvot menivät kuuroil-
le korville: seuraavan 90 se-
kunnin aikana vastustaja
kasvatti johtoaan vielä kah-
della maalilla. Vaps piris-
tyi ja sai kurottua tilanteek-
si 5-4 mutta kunto taisi lop-
pua kesken ja Nokia voitti
lopulta 7-4.
Osan tappiosta saavat kan-
taa Teho-ottelun suihkumie-
het
Tatu Eeronheimo
ja
Ma-
tias Ellonen
, jotka siis huila-
sivat UpLakers-koitoksen.
Ehkä alkukausi oli joukku-
eelle liian auvoista ja ote ru-
pesi lipsumaan. Mitään ei ole
vielä menetetty ja sarjavoitto
on täysin mahdollinen.
Toivoa sopii että tällaiset
pienet takaiskut sisuunnut-
tavat poikia sopivasti!
Hallilla tapahtuu: 15.2.
klo 15.00 II-div. Vaps-Ping-
viinit, C2 klo 17.30 Vaps-
Fortuna
Vapsin ottelukoosteita
YouTube -palvelimella, ha-
kusana Ellonen.
”Nahkurin orsilla tavataan!”. Runkopelaajat T. Eeronhei-
mo ja M. Ellonen aiheuttivat joukkueelleen päänvaivaa
pelikiekkoillaan. Uplakersilta tuli pataan 7-4.
Maakuntaviesti
Porissa tarjosi
jännittäviä hetkiä
Maarit Ju kkala
Satakunnan maakuntavies-
tissä oli Vammalan Seu-
dun Voimasta mukana tä-
nä vuonna kaksi joukkuetta,
joista toinen hiihti A-sarjassa
ja toinen B-sarjassa. Yhteen-
sä joukkueita oli mukana 14.
Vaikka lumet ovat vähissä,
Porissa oli onnistuttu tykkilu-
mella tekemään olosuhteisiin
nähden hyvät ladut. Joukku-
eemme hiihtivät yli odotusten
ja myös nuoret hiihtäjämme
täyttivät paikkansa joukkuees-
sa mallikkaasti ja taistelivat si-
joituksista myös monta vuot-
ta vanhempiaan vastaan.
Saavutuksenamme oli A-
sarjan neljäs sija ja B-sarjan
toinen sija. Joukkueissa hiih-
tivät: (A-sarja)
Ville Mäke-
,
Venla Välläri
,
Joonatan
Junkkala
,
Karoliina Iso-Ro-
po
,
Ilmari Kansanaho
,
Ma-
rita Iso-Ropo
ja
Roope Kuu-
sisto
, (B-sarja)
Rauno Koski
,
Julia Junkkala
,
Markus Ala-
joki
,
Aliina Finska
,
Joonas
Nieminen
,
Emmi Jokela
ja
Sami Nikkilä
.
Tulokset ovat kokonai-
suudessaan luettavissa www.
noormarkunnopsa.fi, jos-
sa myös osuusajat. Seuraa-
va koitoksemme on kahden
viikon päästä pm-kisaviikon-
loppu Porissa, jossa myös
nuoremmat hiihtäjämme
pääsevät hiihtoladuille seu-
ramme väreissä.
Hyvä yhteishenki siivitti joukkueet hienoihin sijoituksiin.
!
! ! !
" # $ %
& #
! !" #
$
%"
& '
( ) *" +
,
-
$ )
.
/ ( * % !" #
01 2
! " 3 #4 % - !
#5
. 6$ 7 ! " 213 (3 ( ,8 2'
!#
9 -: ;! ! " #13
- ! "
6 <
! " 8 3 ,4 !
+*
6 < = < ! " 3 02 "
&"
> ( 0 ! ! 3 , , 7 #13 " +#
(20# ! " 0
#13 ?
" &"
> ( 0 ! " ,6 2 "+
!+
6 <
! " 8 @4 "
*5
8 ! " A #?# "%
&
! " #
$
%& ' (
%) *
$
+
,
-.
/
,
/ - ) 0 '
/ #% 1 # ' 2 2 -$ 3! 2
4 ' 2 0 ' . 56
, , % $ /
2
2
,
3 3 0
' (
7
$ +
2 $ 3. $
,
3 0 '
) ) 3. + +
. 62 -06 3
( %)
2
,
6 2 / ) 3 0 -
2
, 3 -. 6 $ /
+
# %
6 - 8 9 #
2
: % ( ; ( 6< - ( % %%
0 # 9 8 7
7) + 6< 631
- - - ( %)
,3<
: + $
,
-. 6 /
< % ' 3 %
6 /
, , : %
/
6 % ' 0 '
$
1...,10,11,12,13,14,15,16,17,18,19 21,22,23,24,25,26,27,28,29,30,...32