22
Keskiviikko huhtikuun 2. 2014
Isä ja poika
Polkupyörät ja matkapuhelimet
sopivat samaan korjaamoon
Antti ja Pentti Saaristo eivät löydä saman katon alla työskentelystä huonoja puolia.
Pauliina Vilenius
Apajan Kulman alakerrassa
keskellä Vammalan keskus-
taa on pieni 30 neliön liike-
tila, jossa mahtuu mainiosti
työskentelemään kaksi
Saa-
ristoa
.
Isä
Pentti
korjaa polku-
pyöriä, poika
Antti
matka-
puhelimia. ”Työpisteet ovat
pienet, mutta toimivat”,
vanhempi Saaristo tuumaa,
mutta jatkaa, että töiden te-
keminen olisi mahdotonta,
ellei jonossa oleville pyöril-
le olisi löytynyt varastotilaa
muualta rakennuksesta.
Sekä
isä että poika ovat
tuoreita yrittäjiä. Myyntitöi-
tä ikänsä tehnyt Pentti ryh-
tyi yrittäjäksi viime kesänä,
eläkepäivillään, sillä ruuh-
kavuosina oman yrityksen
perustamiselle ei tullut tilai-
suutta.
Antti, tuore datanomi, ha-
lusi työllistyä omalle alalleen,
mutta työnhaku kotikau-
pungin ulkopuolelta ei hou-
kutellut. ”Pikku hiljaa kyp-
syi ajatus, että alkaisin oman
itseni herraksi”, parikymppi-
nen mies toteaa. Nyt yrittä-
jyyttä on takana kuukauden
päivät.
Pentin
PS Huolto ja Kor-
jaus laittaa kuntoon paitsi
polkupyöriä, tarpeen tullen
myös rollaattoreja sekä pyö-
räkelkkoja ja -tuoleja.
Antin Fenix Huolto on
erikoistunut matkapuhelin-
ten huoltoon ja korjaukseen,
mutta fiksaa myös tietoko-
neita sekä kustomoi iPho-
ne-puhelimia.
Vaikka korjausta vaativat
kohteet ovat tyystin erilaisia,
vakuuttavat Saaristot känny-
köiden ja polkupyörien sopi-
van saman katon alle mainiosti.
Antti
on korjannut mat-
kapuhelimia jo kauan. Sysä-
yksen yritystoiminnan suun-
taan antoi oma, asvaltille pu-
donnut iPhone, jonka mies
päätti kokeeksi purkaa ato-
meiksi ja kasata uudelleen.
”Olin jo aiemmin korjan-
nut vanhoja nokialaisia ja
kaverit kyselivät aina, sai-
sinko heidänkin puhelimen-
sa kuntoon. Päätin, että jos
iPhonesta tulee vielä toimiva,
voin ruveta korjaamaan hei-
dänkin kännyköitään”, Ant-
ti naurahtaa.
Kun mies sitten kertoi ai-
kovansa perustaa oman yri-
tyksen, olivat kavereiden
kommentit kunnioittavia ja
tsemppaavia.
Myös isä on kannusta-
nut. ”Antti puhui yrittäjäksi
ryhtymisestä pitkään ja olen
häntä siinä ajatuksessa tu-
kenut. Me olemme yrittäjä-
henkisiä, kai se on vähän su-
kuvika.”
Eniten
Fenix Huolto kor-
jaa rikkimenneitä näyttöjä.
Toinen iPhonen tyyppivika
on jumittava kotinäppäin.
Tarvittavat osat Antti Saaris-
to tilaa englannista, sillä siel-
lä hinnat ovat Suomea huo-
mattavasti huokeammat.
Näytön- tai näppäimen-
vaihtoon menee aikaa vain
noin tunti, joten asiakas voi
yhdistää kännykänkorjauk-
sen vaikka kauppareissuun
viikkojen odottelun sijaan.
Saaristo vastaa myös
ESP:lle toimitettujen kän-
nyköiden huollosta, aiem-
min ne on toimitettu korjat-
tavaksi Tampereelle.
Liiketilan
ovet aukeavat
kymmeneltä aamupäiväl-
lä, vaikka Pentti aloittaa-
kin päivänsä usein jo aiem-
min. Meneillään on kevään
kuumin polkupyöränhuol-
tosesonki, joten työtä riittää.
”Ketjuja vaihdetaan, vaihtei-
ta säädetään ja pinnoja ki-
ristetään”, luettelee hän ke-
vättöitä.
Myyntitöissä leipänsä
tienannut mies kertoo käy-
neensä polkupyöränkorja-
uksen korkeakoulun Kei-
kyässä Kuusiston Kaukolla.
”Hän lupasi minua auttaa ja
on sanansa pitänyt. Teke-
mällä oppii, mutta joskus
pitää soittaa ja kysyä neu-
voa. Tässä hommassa on
pakko tietää, mistä ruuvis-
ta vääntää.”
Huonoja
puolia saman
katon alla toimimisesta isä
ja poika eivät ole vielä löy-
täneet. Hyviä sen sijaan on
paljon. ”Kun toisella on asi-
oita, toinen on aina päivystä-
mässä ja ottamassa töitä vas-
taan. Sitten taas jos Antilla ei
ole töitä, hän voi auttaa mi-
nua”, Pentti tuumii. ”Onhan
se mukavaa, että on juttuka-
veri”, Antti jatkaa.
Onpa Saaristoille muo-
dostunut jo päivittäinen ru-
tiinikin; munkkihetki.
Polkypyörät ja matkapuhelimet sopivat samaan korjaa-
moon hyvin, tuumaa isä Pentti Saaristo yhdessä poikan-
sa Antin kanssa.
Nuutilankatu 2, Vammala
03 512 3123
Keskiviikko 2.4.
• Hawajinleike (L)..................
9,90
• Juustoinen
katkarapupasta (VL) ...........
8,20
• Kolmenkaalinkeitto (L, G) ...
7,20
Torstai 3.4.
• Lihastroganoff (L, G) ...........
8,20
• Broilerkiusaus (L, G) ............
8,20
• Hernekeitto (M, G) ..............
7,20
Perjantai 4.4.
• Lasagne (L) .........................
8,20
• Lohikeitto (L, G) ..................
7,20
Maanantai 7.4.
• Nakkikastike (L, G) ..............
8,20
• Kookoskanakeitto (L, G) ......
7,20
Tiistai 8.4.
• Karjalanpaisti (M, G) ...........
8,20
• Fetapinaattilasagne (L).......
8,20
• Porkkanasosekeitto (VL, G) .
7,20
Keskiviikko 9.4.
• Pangasiusfile (L)..................
8,20
• Kinkkukiusaus (L, G)............
8,20
• Maa-artisokkakeitto (L, G) ..
7,20
Lounas sisältää salaattibuffetin,
ruokajuomat, leivät ja kahvin.
Lounas ark 11 - 14.
Muutokset mahdollisia.
Lauttakylänkatu 14, Huittinen
010 548 1410
Keskiviikko 3.3.
• Broileria talon tapaan (VL, G),
Kinkkupasta (VL), Amerikan
tädin omenapiirakka,
vaniljakastike......................
8,70
Torstai 3.4.
• Possua kermapippurikastik-
keessa, (VL, G), Falafelpihvit
(L) ja Kermaviilikastike (VL, G),
Hernekeitto (L, G)................
8,70
Perjantai 4.4.
• Chilihärkää (VL, G), Seken pizza
(VL), Hedelmäcocktail .........
8,70
Maanantai 7.4.
• Jauhelihataskut, Broileri-kasvis-
paistos, Rahka.....................
8,70
Tiistai 8.4.
• Tomaattinen uunikala, Kaalikää-
ryleet, Vadelmavaahto ........
8,70
Keskiviikko 9.4.
• Broilerin koipia,
Lihaperunasoselaatikko,
Talon kuivakakkua...............
8,70
Lounas sis. todella runsaan
salaattipöydän, ruokajuomat,
leivät ja kahvin.
Lounasaika 11.00 - 14.00.
Seniorilounas 7,50 €.
Muutokset mahdollisia.
Sastamalankatu 70, Sastamala
03 511 2640
Keskiviikko 2.4.
• Ananaspossupata, perunat,
vispipuuro...........................
8,00
Torstai 3.4.
• Lohimedaljonki, muusi/perunat/
siskonmakkarakeitto, Hedelmä-
salaatti ...............................
8,00
Perjantai 4.4.
• Metsästäjänmureke, perunat/
lohkoperunat, Puolukkakinuski-
hyytelö................................
8,00
Maanantai 7.4.
• Pehtoorinperunaloora/persikkai-
nen broilerikastike, perunat/riisi,
Kiisseli.................................
8,00
Tiistai 8.4.
• Meksikolainen lihapata, perunat/
kahdenkalankeitto, Pannari ja
hillo.....................................
8,00
Keskiviikko 9.4.
• Sipulipihvi, muusi/perunat,
Raparpeririisipuuro .............
8,00
Lounas sisältää salaattipöydän,
ruokajuomat, leivät,
jälkiruoan ja kahvin.
Lounas ark. 11 - 13.30
Aittalahdenkatu 6, Vammala
03 511 5222
• Pizza- ja kebabbuffet
ma-pe klo 15.00 asti. Syö ja juo
niin paljon kuin jaksat.........
7,90
• Mikä tahansa kebab
tai pizza 3:lla täytteellä
ma-pe klo 15.00 asti
(sis. 0,3 l juoman, salaatin,
kahvin/teen) .......................
6,50
Buffet sis. mm. pizzoja,
kebabia, lasagnea, lihapullia,
kananrintafilettä, salaatti-
buffen, keiton jne.
Ei mikä tahansa
kebab-pizzapaikka.
Ystävällinen ja nopea palvelu.
Puistokatu 1, Sastamala
040 502 6679
Keskiviikko 2.4.
• Broilerin koivet (G, L)...........
8,00
• Juustokeitto (G, L) ...............
6,00
Torstai 3.4.
• Lasagne (L) .........................
8,00
• Parsakeitto (G, L).................
6,00
Perjantai 4.4.
• Uunilohi (G, L).....................
8,00
• Bataattikeitto (G, L).............
6,00
Maanantai 7.4.
• Kanakastike (G, L) ...............
8,00
• Lohikeitto (G, L)...................
6,00
Tiistai 8.4.
• Sipulipihvi (G, L)..................
8,00
• Kasvissosekeitto (G, L).........
6,00
Keskiviikko 9.4.
• Makaroonilaatikko (L).........
8,00
• Borssikeitto (G, L)................
6,00
• Salaattilounas .....................
6,00
Lounas sisältää ruokajuoman,
salaatin, kahvin tai teen.
Avoinna:
ma - to 10 - 22,
pe - la 10 - 24 (02), Su 12 - 21
Marttilankatu 8, Vammala
03 511 4111
• PIZZA 3:lla täytteellä
+ salaatti + limu tai maito
+ kahvi................................
8,00
• KEBAB
Iskender / riisillä /
ranskalaisilla
+ limu tai maito
+ kahvi................................
7,00
Lounastarjous
arkisin klo 10.30 - 14.00
Loimijoentie 89 Huittinen
02 625 1350
Keskiviikko 2.4.
• Savulohikiusaus (L, G),
Palapaisti (L, G)...................
9,40
Torstai 3.4.
• Kebab (L, G),
Silakkapihvit (L) ..................
9,40
• Hernekeitto (L, G)................
6,95
Perjantai 4.4.
• Lasagne (VL),
BBQ-broileria (L, G) .............
9,40
Lauantai 5.4.
• Isoäidin lihapullat (L),
Lohta hollandaise (G) ..........
10,40
Sunnuntai 6.4.
• Porsaan ulkofilettä ja pippurikas-
tiketta (L, G), Broilerivartaat ja
currykastike (L, G) .............
10,40
Maanantai 7.4.
• Kala-rapupihvit (VL),
Uunimakkara (L, G), ............
9,40
Tiistai 8.4.
• Makaronilaatikkoa,
Pippuribroileria (G,VL) ..........
9,40
Keskiviikko 9.4.
• Broilerilasagne (VL),
Pannupihvit (L, G) ...............
9,40
Hintaan sis. salaatti- ja leipäpöytä
sekä juomana vesi,
maito, kotikalja ja
jälkiruokana kahvi tai tee.
Lounas ark. klo 11 - 15,
la - su 11 - 16.
Puistokatu 16, Vammala
03-511 2954
• Arkilounas
seisovasta pöydästä
........
8,50
Sis. salaatit, leivän, ruokajuoman,
jälkiruoan ja kahvin.
Lounas katettuna
ark. klo 10.30 - 14,
la - su klo 11.30 - 15.00.
Herkkuja myös à la carte-listalta.
Länsitie 1, Kiikka
040 585 5235
• Lounas seisovasta pöydästä
Ma - pe................................
8,00
La........................................
9,00
Aamupuuro klo 7.30-10
Lounaslista facebook-sivuillamme.
Sis. salaatin, leivän, ruokajuoman,
jälkiruoan ja kahvin.
Lounas arkisin klo 10.30-16,
la klo 11-15.
Avoinna ma 7.30 - 18,
ti - pe 7.30 - 21, la 9 - 16.
Lounaslistan löydät myös netistä
Herkulliset
lounaat
parhaista
valikoimista!
Loun slista
1...,12,13,14,15,16,17,18,19,20,21 23,24,25,26,27,28,29,30,31,...32