21
Torstai huhtikuun 24. 2014
Jakajan
paikka
avoinna!
Puh. 010 229 0420
Huittinen:
© iw~
ko
"Satsatkaa lapsiin
ja lapsiperheisiin"
Kuka olet?
Olen Riitta Eeronheimo, 55-vuotias
käsi- ja taideteollisuusopettaja, neuvontapäällikkö
Taito Satakunta ry:n Sastamalan Taitokeskukses-
sa. Kahden aikuisen, omillaan asuvan pojan äiti ja
asun kahden kissapojan kanssa. Harrastan lukemis-
ta, lenkkeilyä, käsitöitä, ruuan laittoa, huonekalu-
jen entisöintiä, Valepa-talkoilua ja –fanittamista se-
kä olen Vihreä Sastamala ry:n hallituksessa sihteeri.
Mistä ilahduit viimeksi?
Aina ilahdun aikuislas-
teni tapaamisesta ja viimeksi nyt pääsiäisen pyhi-
nä, kun pojat olivat avokkiensa kanssa syömässä.
Mikä kirja tai elokuva on saanut sinut liikuttu-
maan tai tehnyt muuten vaikutuksen?
Elokuvia
katson vähän, mutta joka joulu liikutun Ihmeel-
linen on elämä -leffasta. Isaac Bashevish Singerin
Moskatin suku kertoi hauskasti, mutta myös jär-
kyttävästi Varsovan juutalaisten elämästä.
Mikä saa sinut ärsyyntymään?
Välinpitämättö-
myys ympäristöstä ja heikommassa asemassa ole-
vista. Se, että itsekkäästi kääntää selkänsä.
Jos saisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä
se olisi?
Ympäristöasiat ja eriarvoisuuden ehkäisy
ykköseksi kaikissa globaaleissa, valtiollisissa ja pai-
kallisissa päätöksissä.
Mihin panostat, missä säästät?
Ostan vähän ja
panostan laatuun, kierrätykseen, uusiokäyttöön
ja mieluummin palveluiden, kuin tavaran ostami-
seen. Säästän tekemällä mahdollisimman paljon it-
se, esim. ruuanlaitossa. Samalla se on myös panos-
tus laadukkaaseen ruokaan.
Ketä henkilöä arvostat? Miksi?
Ketään en nimeä,
mutta arvostan erityisesti pienipalkkaista yksin-
huoltajaa, koska olen huomannut, että niukkuu-
desta ja vastuusta huolimatta heillä on sisukkuut-
ta ja taitoa nauttia elämän oikeista pikkuasioista.
Mihin haluaisit matkustaa, miksi?
Välimeren ran-
taan. Italian kaupunkeihin, Barcelonaan tai Istanbu-
liin. Rakastan välimerellistä ilmastoa, ruokaa ja kult-
tuuria ja sinne matkani ovat pääasiassa suuntautuneet-
kin. Pietari on uusi rakkauteni.
Mistä paheestasi haluaisit luopua?
Hyvän kirjan
kanssa yöllä valvomisesta. Vaikka menisin kuinka
aikaisin nukkumaan, huomaan lukevani vielä puo-
len yön jälkeen.
Mikä on lempiruokasi ja –juomasi?
Kotimaiset
perinneruuat, kuten paistetut muikut ja toisaalta
esim. espanjalaiset tapakset. Mielijuoma on vesi
ja punaviini.
Mikä on rakkain lapsuusmuistosi?
Oman per-
heen kanssa tehdyt kesälomareissut, puuhailu
mummulassa maalla, arkiset yksinkertaiset asiat.
Terveiset kuntapäättäjille?
Satsatkaa lapsiin ja lap-
siperheisiin, vähätuloisten perheiden tukemiseen
esim. lasten harrastusmahdollisuuksien kautta. Syr-
jäytymisen ehkäisy on todella tärkeää ja se lähtee
lapsiperheisen tukemisesta.
Käsi sydämellä
Käsi sydämellä -haastattelusarjassa
tavataan ihmisiä Alueviestin jakelualueelta.
Tällä kertaa kysymyksiimme vastaa
Riitta Eeronheimo.
Kenen ajatuksia sinä haluaisit kuulla?
Lähetä vinkkisi osoitteeseen
:jgV ™ =j^ii^cZc ™ @d`Zb~`^ ™ Edg^ ™ H~`na~ ™ Jak^aV ™ KVbbVaV ™ tZih~
Ej]# %&% -)& *,%%
FIKSUIN ASKELIN LUUKUSTA LUKAALIIN
Säästöpankin asuntolainalla teet asuntohaaveistasi helposti totta.
Tule käymään lähimmässä konttorissa tai pyydä lainatarjous suoraan
osoitteessa
ASUNTOLAINATARJOUS
MYÖS MEILTÄ
KYSY
Avoin Lava
tömisee
taas
Alueviesti
Naurua ja aplodeita on lu-
vassa taas tämän viikon per-
jantaina Raivion teatterita-
lolla, kun Sastamalan Opis-
ton ja Vammalan Teatterin
yhteistyöklubi Lava Avoin-
na! jatkuu Raivion Teatteri-
talolla. Toiseen klubiin on il-
moittautunut taas kymmen-
kunta esiintyjää tai ryhmää.
Tällä kertaa lava täyttyy mm.
tanssista, lausunnasta ja mu-
siikista. Iltaa isännöi tuttuun
tapaan
MotoriikkaMiikka
.
Lava Avoinna! -klubin
tarkoituksena on koota pai-
kallisia estraditaiteen ja viih-
teen tekijöitä ja kokijoita yh-
teen. Klubin ajatuksena on
houkutella juuri niitä, jotka
ovat ehkä omassa autotallissa
treenanneet muilta salaa bii-
sejä tai kehitelleet omia sket-
sejä. Lavalle ovat jälleen ter-
vetulleita myös ammattilai-
set ja muut kokeneet tekijät.
Lava Avoinna -nimike tulee-
kin siitä, että kuka tahansa
voi nousta lavalle esittämään
osaamistaan. Katsotaan, us-
kaltaako tänä perjantaina jo-
ku yleisöstä nousta lavalle il-
man ennakkoilmoitusta, ku-
ten maaliskuun ensimmäisel-
lä klubilla tapahtui.
Kello 19 alkavaan tapah-
tumaan on vapaa pääsy.
PALVELUKSEEN
HALUTAAN
Sastamalan keskustassa
siisti, saunallinen
KERROSTALOKAKSIO, 56m².
Neljännen kerroksen (3. asuinkerros
= kolmet raput),
päätykaksio
(ei hissiä). Avarat näkymät Seukun
suuntaan ja kirkolle päin.
Osoite: Aittalahdenkatu 10 B 16.
Vh. 98.500€.
Yhtiövastike 216€,
vesimaksu 23€/kk/hlö, kaukolämpö.
Sastamalan Seudun
Kiinteistönvälitys,
LKV - Sinun Tähtesi
Puh. 050 594 4782/Markku Peuramäki
MYYDÄÄN
Huittisissa
haastekävely
Ensi viikon tiistaina kel-
lo 9-14 järjestetään Huitti-
sissa haastekävely, jossa Me
Itse Huittinen haastaa ko-
ko Huittisten kansan käve-
lemään kehitysvammaisten
toimintayksiköistä rasteja
hakemaan.
Rastit ja leimaajat infoi-
neen löytyvät Huittisten
toimintakeskukselta, Ak-
kunasta, Huhkolankodos-
ta ja Huittisten kansalais-
opistolta.
Rastipisteissä saadaan lei-
ma ja infoa toiminnasta. Jo-
kunen mehupistekin olla
tarjolla.
Osallistua
voi pienem-
mälläkin kävelyllä, mutta
jos haluaa kävellä kaikki ras-
tipisteet, matka on 5 kilo-
metriä. Ahkerimmat käve-
lijät ja vaikuttajat palkitaan
ja muutama arvontapalkin-
to jaetaan niille, jotka jostain
syystä eivät pääse tai ehdi
kaikkia kohteita kiertämään.
Järjestäjinä
Huittisten
Me Itse alajaos, Huittisten
seudun kehitysvammaisten
tuki ry, Huittisten seudun
kansalaisopiston elokuvapii-
ri sekä SEKK ja MEKA TV.
-> ALUETORI
1...,11,12,13,14,15,16,17,18,19,20 22,23,24,25,26,27,28,29,30,31,...32