15
Torstai huhtikuun 24. 2014
Veli-Matti Saksi
Ilmoja pitelee, mutta
milloin mahtavat
prosessit suomettua
P
ääsiäinen tuli ja meni. Ja ilmoja piteli. Siis
lämmintä, joka tuskin jatkuu äärettömyyk-
siin. Kuten sammakkomies aikanaan, ennus-
tan lievää takatalvea eli lumihaituvia ennen juhan-
nusta. Jos olen väärässä, niin eipä tuo hirveästi hait-
taa. Parempi niin.
Ilmoja piteli niin, että teki mieli hieman kuleksia
rannoilla. Näkyipä vesillä tietenkin lokkeja, mut-
ta myös veneilijöitä. Isot moottoripaatit loistivat
vielä poissaolollaan, mutta soutu- ja pienmootto-
ripaatteja liikkui.
Osuinpa yhdellä retkellä Sastamalan kaupungin
omistamalle eräälle rannalle. Siellä matonpesuväli-
neistö odotti ensimmäisiä Mäntysuovalla ja juuri-
harjalla lattian koristeita pyykkääviä. Hyvässä kun-
nossa värkit olivat, joten ei muuta, kuin pesulle.
Ilmoja pitelee, mutta milloin mahtavat prosessit
suomettua (tässä tapauksessa vaihtua suomenkie-
lisiksi). Nuo Sastamalan ydinprosessit ja prosessit
iskivät jälleen kerran silmiin ja mieleen, kun räk-
näilin yhtä juttusta. Prosessi tarkoitta yksinkertai-
sesti edistymistä. No, hullulta tietenkin näyttää ja
kuulostaa, jos esimerkiksi konsernihallintoa nimi-
tettäisiin edistymishallinnoksi. Vielä hankalampaa
olisi, jos samaa ympättäisiin vaikkapa sosiaali- ja
terveyspalveluitten ydinprosessiin, eli edistyminen
sosiaali- ja terveyspalveluissa.
Sitäkin tietenkin toivotaan, mutta jospa palattaisiin
jonnekin vanhaan hyvään aikaan. Enkä nyt tarkoi-
ta niitä suomettumisen kultavuosia, jolloin yksin-
oikeudella ja -valtiaana maata piti ruodussa
Urho
Kaleva Kekkonen
.
Jospa konsernihallinto vaihdettaisiin yhtymähallin-
noksi, niin se tarkoittaisi samaa asiaa, mutta koti-
maisella kielellä. Ja miksi kasvu- ja kultuuri ydin-
prosessi ei voisi olla yksinkertaisesti kasvu- ja kult-
tuuripalvelut. Samalla kaavalla menisivät yhdys-
kunta- ja ympäristöpalvelut sekä sosiaali- ja ter-
veyspalvelut. Mikä ihmeen viehätys tuossa proses-
si-sanassa on? Ei mahdu ajukoppaan.
Tiedän, että esimerkiksi Tilakeskuksesta ei käyte-
tä edes kaupungintalolla nimitystä Tilakeskuspro-
sessi, joka kuuluu yhdyskunta- ja ympäristö ydin-
prosessiin. Miksei sitten erilaisilla esitys- ja muilla
listoilla voisi olla: yhdyskunta- ja ympäristöpalve-
luihin kuuluva Tilakeskus. Vaikka prosessi tarkoit-
taa edistymistä, niin pelkkä prosessi-sanan käyttö
ei edistystä takaa.
Edelleen tarvitaan ihmisiä, ajattelijoita, kyseenalais-
tajia, tekijöitä, jopa johtajia. Jos prosessi on niin mie-
lenkiintoinen sana, niin miksi sitten Sastamalan kau-
punginjohtaja on pysynyt kaupunginjohtajana. Ei-
kös johdonmukaisuuden takia pitäisi olla: Sastama-
lan prosessikaupunginjohtaja
Jarkko Malmberg
, tai
sitten Sastamalan
edistyskaupun-
ginjohtaja Jarkko
Malmberg.
Olkoot sittenkin
edelleen Sastama-
lan kaupunginjoh-
taja Jarkko Malm-
berg.
SAKSI
TUT
Kevään ensi merkki
Vammalan Kameraseuran huhtikuun kuva valittiin täl-
lä kertaa avoimella äänestyksellä kameraseura.com-si-
vustolla. Kuvausaiheena oli Kevään ensi merkki. Eni-
ten ääniä keräsi hentoinen sinivuokko-kuva. Kuvan oli
napannut sastamalalainen Risto Syrjä. Toukokuun ku-
vausaiheena on Pörinää.
Kameraseura kokoontuu joka kuukauden toisena
keskiviikkona. Lisätietoja voi kysellä numerosta 0400-
968809.
Kuukauden kuva
Vammalan Kameraseura r.y. on kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille avoin harrastusmah-
dollisuus seudullamme. Seura kokoontuu kuukausittain yhteen oppimaan lisää kameran ja
kuvauksen saloista. Tule mukaan ja tutustu lisää osoitteessa kameraseura.com.
Teemaviikko
Nuukuuspiiriläiset
perehdyttävät biojäteasioihin
Valtakunnallisen Nuukuusviikon tempaus pidetään Vammalassa Superin
pihassa tänä perjantaina.
Sastamalan Opiston Nuukuuspiiriläisiä ohjaava Elina
Hituri kumppaneineen näyttää perjantaina Superin pi-
hassa kuinka sanomalehti taipuu biojätepussiksi.
Pauliina Vilenius
Suomessa vietetään parhail-
laan valtakunnallista Nuu-
kuusviikkoa. Sen taustalla
on 20 kansalaisjärjestön yh-
teinen Kierrätysliike. Nuu-
kuusviikkoa vietetään vaih-
tuvan teeman puitteissa,
ja sen perusajatuksena on
luonnonvarojen säästäväi-
semmän käytön edistämi-
nen sekä jätteiden synnyn
ehkäisy.
Järjestöjä, yhdistyksiä, yh-
teisöjä ja kaveriporukoita
kannustetaan järjestämään
toimintaa Nuukuusviikol-
le. Sastamalassa haasteeseen
ovat jo toista kertaa tarttu-
neet Sastamalan Opiston
Nuukuuspiiriläiset.
"Viime vuonna tempauk-
sen aiheena oli kotitalouk-
sien ruoan haaskaaminen,
tällä kertaa käsitellään bio-
jätettä", kertoo Nuukuus-
piiriläisiä ohjaava
Elina
Hituri
.
Nuukuuspiiriläiset
jär-
jestävät kompostointiin ja
biojätteen käsittelyyn pu-
reutuvan tempauksen tänä
perjantaina K-supermar-
ket Superin pihassa Vam-
malassa.
Hiturin mukaan aiheva-
linnan taustalla on jätealan
lainsäädännön uudistukset,
joiden myötä biohajoavan
ja muun orgaanisen jätteen
sijoittamisesta tavanomai-
sen jätteen kaatopaikalle tu-
lisi pääosin luopua vuoteen
2016 mennessä.
Jätettä tulisi sen sijaan
hyödyntää enenevässä mää-
rin materiaalina ja energian-
tuotannossa.
Hiturin
mukaan tempaus-
paikaksi valikoitui kaupan
piha, jotta tärkeä sanoma
tavoittaisi mahdollisimman
monta kansalaista.
Superin pihassa muun
muassa rakennetaan puutar-
hakomposti, esitellään läm-
pökompostoria ja kompos-
tikäymälää, taitellaan bio-
jätepusseja sanomalehdistä
sekä saadaan vinkkejä kom-
postointiin ja biojätteen kä-
sittelyyn.
"Paikan päällä voi tutus-
tua myös siihen, miten ker-
rostaloasuntoon voi tehdä
sisäkäyttöön soveltuvan ma-
tokompostorin", Hituri ker-
too.
Klo 14-18
pidettävässä
tempauksessa ovat mukana
Loimi-Hämeen Jätehuolto
Oy, Polarset Oy sekä Tyr-
vään Vihertoimi.
Matonpesupaikka valmiina
palvelukseen.
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...32