22
Keskiviikko syyskuun 3. 2014
Tapahtuma
Huutokaupassa on tunnelmaa
▶
Pöydän jalka irtosi viitosella, tuoli lähti kolmella ja vanhat
hevoskärryt olisi saanut 200 eurolla.
•
Jaana Grankvist
Jos linja-autossa on tunnel-
maa, niin huutokaupoissa si-
tä on ihan mielin määrin.
”Eikä aina tarvitse ostaa
mitään. Varsinkin nämä ke-
säiset huutokaupat ovat viih-
dytyspaikkoja, joissa mekla-
ri saa huumorillaan ihmi-
set rentoutumaan”, kehuu
jo 15 vuotta huutokauppo-
ja ympäri ämpäri Suomea
kiertänyt nokialainen
Nina
Järvinen
.
Sastamalan Vatajantielle
pidettyyn huutokauppaan
hän nappasi mukaan anop-
pinsa
Maija Vaunuveräjän
Karkusta. Hän on kolunnut
huutokauppoja yli puolet
kauemmin kuin miniänsä.
”Varmaan neljättäkymme-
nettä vuotta. Sillä tavalla me-
no on muuttunut, että en-
nen maalaistaloissa pidetyis-
sä huutokaupoissa ei ollut
lainkaan pohjahintoja, vaan
tarjoajat saivat vapaasti aloit-
taa huudot.”
▶
Vatajan Veikko Nurmi-
sen
viihdytystilaisuuteen
Nina Järvinen tuli kaappi-
kellon perään.
Niitä olikin tarjolla jos
jonkinlaisia.
”Kelloja löytyy. Ja sellaisia
kelloja, jotka menevät oi-
keaan paikkaan oikeaan ai-
kaan”, vauhditti meklari
Si-
mo Riuttamäki
Huittisista.
Nurmisen tiluksien ja ul-
kovaraston kamojen hinnat
eivät päätä huimanneet. Esi-
merkiksi eräästäkin pöydästä
jäänyt neljän jalan alusta ir-
tosi viidellä eurolla.
”Ei tarvitse enää kuin pöy-
tälevy siihen löytää”, Riutta-
mäki hehkutti.
Pehmustettu ja puuvar-
tinen, joskin elämää näh-
nyt, pikkutuoli lähti huuta-
jan matkaan kolmella eurol-
la. Vanhat lastenvaunut las-
tinaan vino pino kirkkaita
laseja ja silitysrauta rahdat-
tiin uuteen kotiin 50 eurol-
la. Vanha ja armottoman iso
puusaavi varustettuna läjällä
ruokalautasia huudettiin 10
eurolla. Ehtojen entisajan
hevoskärryjen pohjahinta
kimposi 200 eurosta alkaen.
▶
”Sehän on
myös hyvä
näissä kaupoissa, että tava-
roita voi laittaa aina eteen-
päin kiertoon. Eihän kaik-
ki hankittu niin sanottu ro-
mu mahdu omaan huushol-
liin. Yleensä lompakkoon
tulee otettua rahaa 20 eu-
rosta 200 euroon kaupoille
lähtiessä. Edellisessä huuto-
kaupassa minulla meni 45
euroa. Sillä sai kuppia, kip-
poa ja kappoa. Sylillisestä
hienoja pellavaliinoja mak-
soin neljä euroa”, paistatte-
li Nina Järvinen.
Tavara vaihtaa huutokaupassa iloisesti omistajaa. ”Eikä näihin jalkoihin tarvitse enää
kuin pöytälevy hankkia”, usutti meklari Simo Riuttamäki.
Luvalla vai ilman lupaa?
•
Jaana Grankvist
Komisario
Pauli Pitkäkoski
Sastamalan poliisista, tarvitseeko
huutokaupan järjestäminen viranomaislupaa- tai ilmoitusta?
”Ei tarvita kumpaakaan niin kauan, kun toiminta ei ole
ammattimaista. Eli kuka tahansa yksityinen henkilö tai yri-
tys voi mutkitta myydä vanhoja tavaroitaan. Periaate on, et-
tä tavara myydään siinä kunnossa kuin miltä se näyttää ole-
van. Vastuu laadusta on ostajalla.”
Koskeeko periaate myös kirpputoreja?
”Kyllä, kunhan myynti ei ole liiketoimintaa, joka sitten
tuo mukanaan verotukselliset asiat. Paljonhan niin huuto-
kaupat kuin kirpputoritkin ovat siirtyneet nettiin. Mutu-
tuntumani on, että varsinaiset yleisöhuutokaupat ovat vuo-
sien varrella jonkun verran vähentyneet. Niin sanottuja pi-
hakirppiksiä sen sijaan näkee runsaasti.”
”Arabian Myrna-sarjaa
kohtaa huutokaupassa kuin
huutokaupassa kesät talvet.
Vanhemman arabian ostos-
sa on syytä tutustua eri piip-
puleimojen merkityksiin.
Lasitavaroiden omia herk-
kujani on, kun kerran han-
kin
Kai Franckin
suunnit-
telemia lautasia neljällä eu-
rolla kappaleelta. Ne pystyy
myymään seuraavalle omis-
tajalle vaikka 40 eurolla lau-
taselta.”
Heidi ja Sami Sievari huusivat kymmenellä eurolla ar-
mottoman puusaavin varustettuna vinolla pinolla ruo-
kalautasia.
Kolmen kunnan kotiseutuelokuva
ensi-iltaan Nokialla
▶
Elokuva nostaa esiin tarinoita kotiseudun merkityksestä
tämän päivän kuntalaisille.
Hämeenkyrön, Nokian ja
Ylöjärven kunnissa kuvat-
tiin kesällä 2014 yhteinen
kotiseutuelokuva.
Elokuvan ensi-ilta on No-
kian Tehdassaaressa perjan-
taina 12.9. klo 19. Eloku-
van on ohjannut
Juho Jär-
vi
, ja se on toteutettu osana
#Kolmenmaa-hanketta, jo-
ka on Hämeenkyrön, No-
kian ja Ylöjärven yhteinen
kulttuuriyhteistyöhanke.
Kulttuurin keinoja hyö-
dyntävän hankkeen tarkoi-
tuksena on edistää kotiseu-
tutyötä, johon elokuva avaa
tuoreita näkökulmia.
▶
Ohjaaja
Juho Järvi haas-
tatteli kesän 2014 aikana
lukuisia vapaaehtoisia yk-
sityishenkilöitä, jotka asu-
vat kolmen naapurikunnan
alueella.
Osa haastateltavista ma-
joitti Juho Järven kotonaan
ja avasi ainutlaatuisen näkö-
kulman paikkakunnilla asu-
miselle.
Haastattelujen lisäksi teh-
tiin sähköinen kysely, jon-
ka vastauksia hyödynnettiin
elokuvallisen taideteoksen
rakentamisessa.
Elokuva tuo audiovisuaa-
lisen kerronnan avulla esille
tarinoita tämän päivän koti-
seudun merkityksistä kunta-
laisille.
▶
Ensi-ilta
järjestetään Teh-
das 108 Nokian Tehdassaa-
ressa ja sinne on kaikille va-
paa pääsy.
▶
Tilaisuus
järjestetään Eu-
roopan Kulttuuriympäristö-
päivien aikana, joiden tar-
koitus on edistää paikallisen
kulttuuriympäristön tunte-
musta ja arvostusta.
Kolmen kunnan, Hämeenkyrön, Nokian ja Ylöjärven,
yhteinen kotiseutuelokuva saa ensi-iltansa Nokialla per-
jantaina 12.9.
PAINOTYÖT
Nopeasti ja
joustavasti
KYSY TARJOUS
< UVU WW^ UYV[ w 589;5@A7?1@ -8A1B51?@5 25