2
Keskiviikko lokakuun 8. 2014
Harkkari
"Tämä asunto
on minun"
Sotesin uusi asumisharjoittelu-
asunto mahdollistaa
kehitysvammaiselle nuorelle
itsenäisen elämän opettelun.
Pauliina Vilenius
Sotesin vammaispalvelui-
den uudessa asumisharjoit-
teluasunto Harkkarissa oli
vammaisten kulttuuriviikon
kunniaksi avoimet ovet.
Seniorikadulla Hopun
palveluasunnoilla sijaitse-
va Harkkari on syntynyt Se-
lännekodin vastaavan ohjaa-
jan
Laura Elon
ajatuksesta.
Harkkari on kehitysvam-
maisille nuorille tarkoitettu
pieni yksiö, jossa tukiasun-
nosta haaveileva voi ottaa
ensiaskelia kohti itsenäistä
elämää.
Kehitysvammaisten pal-
veluohjaaja Anne Haanke-
to
kertoo Harkkarin avau-
tuneen kesäkuussa. Sen jäl-
keen yksiössä on asunut kol-
me nuorta.
"Loppuvuodeksi kalente-
ri on jo täynnä, loka-joulu-
kuun välillä asumista har-
joittelee vielä neljä henki-
löä."
Jakson pituus määritel-
lään yksilöllisesti. Tähän
mennessä lyhin aika on ol-
lut kolme päivää, pisin vii-
si viikkoa.
Haankedon
mukaan
Harkkarin sijainti on loista-
va. Paikka on lähellä palve-
luita ja Selännekotia, mut-
ta myös rauhallinen ja tur-
vallinen.
Joka ilta joku Selänneko-
din henkilökunnasta piipah-
taa paikalla tai soittaa var-
mistaakseen, että nuorella
on kaikki hyvin.
"Asuntoon on asennettu
myös turvapuhelin, mutta
sitä ei ole vielä kukaan tar-
vinnut."
Harjoitteluasunnossa
pyritään asumaan mahdol-
lisimman itsenäisesti.
Huonekalut ja astiat ovat
paikoillaan Sotesin puolesta,
mutta ruoka pitää ostaa itse.
Lounaan voi käydä halutes-
saan nauttimassa Selänneko-
dilla tai Hopunkalliolla, sen
sijaan aamu- ja iltapala val-
mistetaan omatoimisesti.
"Ainut, mikä asunnosta
puuttuu, on pyykinpesuko-
ne, sillä sille ei ollut liitän-
tää. Asukkaat ovatkin käy-
neet pesemässä pyykkinsä
Selännekodilla."
Asunto
on sisustettu ja
kalustettu perintövaroin se-
kä lahjoitustavaroin.
Vielä kaivattaisiin ainakin
dvd-soitinta ja pihaharjaa.
"Talveksi pitänee ostaa
myös lumikola. Nuoret ovat
ihailtavasti tehneet havaintoja
siitä, mitä asunnosta puuttuu.
Laastarikin kirjoitettiin
kauppalistaan vasta, kun
joku höyläsi juustohöylällä
sormeensa."
Asumisharjoitteluasun-
to
on valtakunnallisestikin
merkittävä hanke. Haanke-
to ei tiedä, onko vastaavia
asuntoja muualla. Tarve on
kuitenkin olemassa.
Nuorille Harkkari on an-
tanut uskoa omillaan pärjää-
miseen.
"Moni on harkkarijaksol-
le tullessa jännittänyt pär-
jäämistään ja erityisesti öi-
tä. Lopulta jakson päätyttyä
ajatus onkin ollut, että 'tämä
asunto on minun, en halua
täältä pois'", Anne Haanke-
to iloitsee.
Harri Riutta poikkesi kurkistamaan, miltä kehitysvammaisten harjoitteluasunto Hark-
kari oikein näyttää. Kehitysvammaisten palveluohjaaja Anne Haanketo esitteli paik-
koja.
Kehitysvammaisten palvelusäätiöllä
asuntoja myös Sastamalassa
Sastamalassa on kahdeksan tukiasun-
nossa asuvaa nuorta kehitysvammaista.
Nuorille tarkoitetussa kehitysvammais-
ten asumispalveluyksikkö Selännekodis-
sa vakituisia asukkaita on 14.
Harkkariin asumisharjoittelujaksolle
tulevat nuoret ovat Selännekodin asuk-
kaita tai nuoria, jotka ovat olleet opis-
kelemassa toisella paikkakunnalla. Kun
työharjoittelu Sastamalassa alkaa, on sa-
maan aikaan luontevaa kokeilla itsenäis-
tä asumista.
Myös omaisten luona asuvia kehitys-
vammaisia voi tulla Harkkariin jaksol-
le, jos haaveena on asuminen tukiasun-
nossa. "Muualta tulevat käyvät ensin asu-
misvalmennusjakson Selännekodilla, jol-
loin nuoriin tutustutaan ja heidän tar-
peensa kartoitetaan.
Seuraava askel on Harkkari-jakso,
jonka jälkeen mietitään, mikä on sopi-
vin asumismuoto", kehitysvammaisten
palveluohjaaja Anne Haanketo selvittää.
Sastamalan kaupungilla on tarjota ke-
hitysvammaisille tukiasuntoja vuokrata-
loistaan.
Tämän vuoden aikana Kehitysvam-
maisten palvelusäätiö on Raha-auto-
maattiyhdistyksen tuella hankkinut Sas-
tamalasta kaksi asuntoa. "Kahdelle nuo-
relle on saatu sitä kautta vuokra-asunto",
Haanketo toteaa.
1 3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,...44