4
Keskiviikko lokakuun 15. 2014
ALUESÄÄ
Sotkuinen sote
S
osiaali- ja terveyspalvelujen järjestämistä koske-
van uudistuksen lausuntokierros kunnissa päät-
tyi eilen ja virallinen yhteenveto kuntien ja sosiaali- ja
terveysalan toimijoiden lausunnoista saataneen mar-
raskuun loppuun mennessä. Koko sote-uudistus on
monille täyttä hepreaa. Kilpailu- ja kuluttajaviraston
mielestä uudistuksen kilpailuvaikutuksia ei ole selvi-
tetty ja sen mukaan järjestelmä tulisi olemaan rahoi-
tukseltaan monimutkainen, hallinnoltaan monipor-
tainen sekä vastuu- ja työnjaon osalta epäselvä.
Terveyspalvelualan liitot teettivät kesällä tutkimuksen
kuntapäättäjien näkemyksistä terveydenhuollon kehit-
tämisestä. Siihen vastasi 1 209 kunnanvaltuutettua ja
120 kunnanjohtajaa tai sote-sektorin ylintä virkamies-
tä. Kyselytutkimus kertoo, että Pirkanmaan kuntapäät-
täjistä 80 % on huolissaan terveyspalveluiden heiken-
tymisestä alueellaan tulevaisuudessa. Pirkanmaalla ol-
laan siis yhtä huolestuneita kuin valtakunnassa keski-
määrinkin. Vain 26 % Pirkanmaan kuntapäättäjistä
uskoo sote-uudistuksen parantavan terveyspalveluita.
Satakunnan alueen kuntapäättäjät ovat puolestaan
vähemmän huolestuneita, mutta heistäkin vain 36
% uskoo uudistuksen parantavan tilannetta. 61 %
Satakunnan kuntapäättäjistä ja 69 % Pirkanmaan
kuntapäättäjistä katsoo, että terveydenhuollossa tu-
lisi siirtyä asiakkaan valinnanvapauden mahdollista-
vaan malliin, jossa kansalainen saa valita itselleen so-
pivimman palveluntuottajan julkisten ja yksityisten
palveluntuottajien joukosta. Tällainen malli on käy-
tössä muun muassa Ruotsissa.
Sote-järjestämislain on tarkoitus tulla voimaan vuon-
na 2015, ja järjestelmään on tarkoitus siirtyä kaksi
vuotta myöhemmin. Sopii toivoa, että uusi malli ta-
kaa tulevaisuudessakin sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelut kaikille suomalaisille, tasa-puolisesti. Hoi-
don laatu ei saa olla kiinni siitä, missä henkilö asuu
tai millä mallilla hänen raha-asiansa ovat.
Pää-
kirjoitus
15.10.2014
Maija Latva
Kuntapuolella on liitosten jälkeen
liikaa väkeä töissä. Valtiovallan
pitäisi poistaa karenssit välittömästi.
(Kommentti uutiseen: Sastamalan arveltu alijäämä
viisikymmenkertaistuu)
VIIKON SITAATTI
Vakuutusyhtiöiden
hyväksymä vauriokorjaamo
Ahertajankatu 4, 38250 Roismala. Puh. 03-513 0255
Silmälääkäreiden
ja optikoiden
ajanvaraukset
Madonlukuja
Sastamalan arveltu alijäämä
viisikymmenkertaistuu
Kasvatus ja opetus sekä sosiaali- ja terveydenhuolto
kaipaavat rutkasti lisärahaa. Kasvatukselle hankintakielto
viime perjantaina.
Veli-Matti Saksi
Sastamalan kaupungin ta-
lousarvio tälle vuodelle uh-
kaa ylittyä roimasti. Madon-
lukuja on tullut tähän men-
nessä kasvatuksen ja opetuk-
sen puolelta sekä sosiaali- ja
terveydenhuollosta. Kasva-
tus ja opetus vaatii lisära-
haa 770 000 euroa, sosiaali-
ja terveydenhuolto 1,9 mil-
joonaa euroa.
Talousarvioon kirjattiin
63 000 euron alijäämä täl-
le vuodelle. Jos uhkakuva
toteutuu, niin alijämä lähes
viisikymmenkertaistuu, eli
lähentelee 3 miljoonaa euroa.
Kaupunginhallituksen
puheenjohtaja Jari An-
dersson
(kok) luonnehtii
tilannetta ja tulevia vuosia
äärimmäisen vaikeiksi.
”Toki on sanottava, että
viime vuonna tehtiin tämän
vuoden talousarvio tietoises-
ti osittain oraitten päälle. Ti-
lannetta hieman hankaloit-
taa vielä se, että tulopuoli-
kin on ilmeisesti jäänyt alle
arvioidun. Kuntataloudessa
eletään äärimmäisen vaikei-
ta aikoja.”
Isoja ratkaisuja ei tälle
vuodelle ole enää tehtävis-
sä talouden parantamiseksi.
Pieniä toki.
”Esimerkiksi kasvatuspuo-
lelle asetettiin hankintakiel-
to viime perjantaina. Se tar-
koittaa käytännössä sitä, et-
tä vain erittäin välttämättö-
mät hankinnat voidaan teh-
dä”, toteaa Andersson.
Tulevalle vuodelle
ta-
lousarvion laatiminen ei ole
helppoa. Anderssonin mu-
kaan kaikkien luottamus- ja
virkahenkilöitten on nyt pa-
neuduttava asiaan syvälli-
sesti.
”Pientä valoa on luvassa
päivystyksen siirrosta Sote-
sille ja yöpäivystykseen me-
nosta Acutaan Tampereelle.
Näistä kertyy noin miljoo-
na euroa.”
Se ei kuitenkaan riitä.
Kaupunginhallituksen pu-
heenjohtaja viittaa myös in-
vestointeihin, joita kaupun-
ki on tehnyt viime vuosina
kymmenen miljoona tasolla,
hieman enemmänkin.
”Oikea taso on siinä 7–8
miljoonan tietämissä. Mil-
joonan tai kahden luokkaan
emme voi mennä. Silloin
syödään tulevaa”, laskee Ja-
ri Andersson.
Kaupunginjohtaja
Jarkko
Malmberg
muistuttaa, et-
tä tämän vuoden talousar-
vio tehtiin hieman vajavai-
sin tiedoin.
”Emme tienneet niitä
kaikkia ylityksiä, joita vii-
me vuonna tuli. Kun verra-
taan vuoden 2013 toteumaa
ja tämän vuoden ennustetta,
niin kasvua on nollasta 0,5
prosenttiin. Silti ensi vuosi
on haastava, sillä esimerkik-
si valtionosuudet eivät aina-
kaan kasva ja lakisäteiset toi-
minnot tuovat noin puolen
miljoonan lisäkasvun. Kaik-
ki tarkoittaa sitä, että jokai-
nen meno- ja tuloerä on suu-
rennuslasin alla.”
Sastamalan kaupungin on vahdittava tarkoin jokaista tulo- ja menoerää vielä tänä
vuonna ja myös jatkossa.
8:12
18:14
8:14
18:11
8:17
18:08
8:20
18:05
To
Pe
La
Su
+3
+3
+4
+3
+4
+4
+3
+3
+3
+2
+3
+4
+4
+3
+4
+3
+4
+4
+2
+3
+3
+2
+3
+3
3
1
2
4
Loimijoentie 3, HUITTINEN p. 02-569 720
-99.4) s (5/,4/ s6!2!/3!4
1,2,3 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,...36