19
Maanantai joulukuun 22. 2014
Saskyn opiskelijoita
kansainväliseen
ammattitaitokilpailuun
Alueviesti
Sastamalan koulutuskun-
tayhtymän opiskelijat
Jose-
fiina Kivero
ja
Jaakko Järvi
on valittu Brasilian São Pau-
lossa ensi vuoden elokuussa
pidettävään WorldSkills -kil-
pailuun.
Huittisten ammatti- ja
yrittäjäopiston
Kokemäen
yksikössä opiskeleva Kivero
valittiin Floristiikka-lajiin ja
Ikaalisten käsi- ja taideteolli-
suusoppilaitoksessa opiskele-
va Järvi Huonekalupuusep-
pä-lajiin.
WorldSkills Competition
(WSC)
on joka toinen vuo-
si järjestettävä nuorten kan-
sainvälinen ammattitaito-
kilpailu. Kilpailussa ratko-
taan maailmanmestaruudet
noin 40 lajissa, jotka edus-
tavat ammatillisen koulu-
tuksen aloja.
Viimeksi
WorldSkills jär-
jestettiin Saksan Leipzigissa
heinäkuussa 2013.
Sastamalaan uusi
nuorisovaltuusto
Alueviesti
Sastamalan nuorisovaalit
järjestettiin viikolla 50. Vaa-
leilla valittiin Sastamalan
nuorisovaltuusto toimikau-
deksi 1.1. - 31.12.2015.
Ehdokkaiksi
asettui yh-
teensä 31 nuorta eri puolilta
Sastamalaa.
Vaaleissa oli sekä alueelli-
set kiintiöt että kiintiöt ylä-
koululaisille ja toisen asteen
opiskelijoille.
Vaaleilla valittiin 21-jäse-
ninen nuorisovaltuusto.
Nuorisovaltuuston
edustajat
vuonna 2015
Sylvään koulu:
Jenna Luoto
9B, Eemeli Leskinen 7B, Eli-
na Seppä 9H, Roosa Hakala
7E, Eeli Selin 8C
Äetsän ja Suomelan koulut:
Jemina Nikali, Äetsän koulu
8C, Roosa Rintala, Suome-
lan koulu 9B, Jasper Ruusu-
nen, Äetsän koulu 9A, Eve-
liina Löytti, Äetsän koulu 8,
Viljami Heinonen, Äetsän
koulu 8D
Mouhijärven Yhteiskoulu:
Anni Haapanen 9B, Sara
Uusi-Rauva 7D
Läntinen nuorisovaalipii-
ri, toinen aste:
Aino Ollila,
Sarkia-lukio 1
Pohjoinen nuorisovaalipii-
ri, toinen aste:
Milla He-
lin Mouhijärven Yhteiskou-
lun lukio R1, Jenna Kurtti,
Mouhijärven Yhteiskoulun
lukio R1
Eteläinen nuorisovaalipiiri,
Vammalan lukio, Sasky ja
KEO:
Onni Anttoora, Vam-
malan lukio 2A, Vivian Mä-
enpää, Vammalan lukio 1B,
Iina Högström, Vammalan
lukio 2B, Lauri Rainio, Sas-
ky, Iisak Selin, KEO, Betti-
na Rissanen, Sasky
HUUTOKAUPPA
Su 28.12. klo 12.00, näyttö klo 11.00
Törmätie 6, 38300 Sastamala
(Kiikan Nuorisotalo)
Tavaraa pienesineistöstä huonekaluihin, (mm. antiikkiset: Paischeff -pöytä,
puinen jääkaappi, iso lipasto), taskukelloja, koruja, lasia, posliinia, tauluja,
liinavaatteita, mattoja, kirjoja ym. Käteismaksu. Kahvio. Tervetuloa.
Meklari Pekka Kaski. Katso kuvat: tyrwaanavisjooni.blogspot.fi
Trelleborg Industrial Products
Finland Oy on osa Trelleborg
konsernia joka on yksi suurim-
mista elastisten komponentti-
en valmistajista maailmassa.
Sastamalassa toimiva Suo-
men yksikkö on erikoistunut
kehittämään ja valmistamaan
läpivientijärjestelmiä sekä
sähköisiä komponentteja,
joita käyttävät telekommuni-
kaation sekä sähkötekniikkan
alalla toimivat asiakkaat kan-
sainvälisesti. Vuoden 2013 lii-
kevaihtomme oli 7,8M€ ja täl-
lä hetkellä työllistämme noin
50 ihmistä Sastamalassa.
Haemme Sastamalan yksikköön vakituiseen
työsuhteeseen
Emäntää
vastaamaan itsenäisesti ruokalamme toiminnasta.
Työssäsi vastaat yli 20 henkilön kotiruokalounaasta ja kahvi-
tuksesta sekä neuvottelujen ruoka- ja kahvitarjoiluista. Suun-
nittelet itsenäisesti lounaslistat ja hoidat ruoka-ainetilaukset
sekä ruokailijamääriin liittyvän raportoinnin. Vastaat myös
keittiötilojen yleisestä siisteydestä.
Etsimme tähän tehtävään sinua, jolla on alan koulutus sekä
jonkin verran työkokemusta. Erityisruokavaliot ovat sinulle
luonteva osa ruuanlaittoa. Olet lisäksi organisointikykyinen ja
säilytät iloisen palveluasenteesi kiireen keskelläkin. Työpaikan
sijainnin vuoksi ajokortti on välttämätön. Myös hygieniapassia
edellytetään.
Tarjoamme sinulle itsenäisen ja vastuullisen työtehtävän viih-
tyisässä työympäristössä.
Lähetä hakemuksesi ja CV:si perjantaihin 9.1.2015 mennessä
osoitteeseen
.
Rekrytoinnista vastaa ja lisätietoja antaa:
VMP Group, Huittinen
Helena Kiviranta, myyntipäällikkö
Puh. 044 596 4500 (arkisin 8-16).
Puh. tsto 02-568 142, 0400-332 805
CYacadd] cmjkk]add] ngal adegallYmlmY cglakanmaddYee] cdaccYYeeYddY2 AdegallYm\m l©kl©
Toimisto Huittisissa auki ma-pe klo 12-17
Mopo- ja moottoripyöräkurssit joka toinen perjantai Huittisissa!
VAMMALASSA TO 8.1. klo 17.
HUITTISISSA MA 12.1. klo 17,
Kaikki ajokorttiluokat.
KEIKYÄN AUTOKOULU
SUUTARI AY
HUITTINEN - VAMMALA
3LPHlQDMR
VLPXODDWWRULOOD
6\YHQWlYl
YDLKH
LOPRLWWDXGX
5DWD
OlKHOOl
SEKALAISTA
PALVELUKSEEN HALUTAAN
HUUTOKAUPAT
KOULUT JA KURSSIT
Sastamala hakee
Kiinasta vauhtia
Veli-Matti Saksi
Sastamalan kaupunki ja elin-
keinoelämä hakevat uutta
vauhtia Kiinasta. Sastama-
lan koulutuskuntayhtymällä
ja Sastamalan Seudun Yritys-
palvelulla on Kiinaa koske-
va yhteistyöhanke. Siinä on
alustavasti selvitetty mah-
dollisuuksia, jotka hyödyt-
täisivät elinkeinoelämän ja
koulutusalojen kehittämistä
suomessa ja Kiinassa.
Maan yhteistyökumppa-
nit ovat kutsuneet koulutus-
kuntayhtymän, yrityspalve-
lun, Sastamalan kaupun-
gin ja Punkalaitumen kun-
nan edustajat Liaoningin
maakuntaan 17. - 22. tam-
mikuuta ensi vuonna. Kau-
punginhallituksen maanan-
taisen esityslistan mukaan
kaupungin edustajina olisi-
vat kaupunginjohtaja
Jarkko
Malmberg
ja kaupunginhal-
lituksen puheenjohtaja
Jari
Andersson
.
Matkalle osallistuu
myös
yrityspalveluyhtiön toimi-
tusjohtaja
Mikko Nieminen
sekä sastamalalaisten yritys-
ten edustajia. Tarkoituksena
on myös selvittää vientiren-
kaan muodostamista ja paik-
kakunnan yritysten viennin
edistämistä.
PERUSTURVAN JOHTO
Perusturvajohtaja
Terttu Nordman
044 701 8053
PALVELUNEUVONTA
Perusturvan palveluneuvonta
(02) 6234 300
ma–to kello 8–16, pe kello 8–15
YLEISHALLINTO JA PALVELUOHJAUS
Helena Sampakoski
044 701 8826
VANHUSPALVELUT
Vanhuspalveluiden päällikkö
Pirjo Mäkilä
044 701 6701
Kotihoito
044 701 8559
044 701 8557
044 701 0465 (esimies Leena Kivisalo)
Kotiranta II
044 701 8577
Aleksin hovi
044 701 8802
044 701 8803
044 701 8880 (esimies Marianne Rajala)
TERVEYSPALVELUT
Osastonhoitaja
Elise Inberg
044 701 3726
Terveyskeskuksen ajanvaraus
044 701 8839
Neuvola
044 701 8837
Henkisen avun kriisiryhmä
044 701 8832
HAMMASHOITO
Osastonhoitaja
Virve Forsström
(02) 621 3412
Hammaishoidon ajanvaraus
044 701 8824
KUNTOUTUS
Fysioterapia
044 701 8821
AIKUISSOSIAALITYÖ
Aikuissosiaalityön päällikkö
KristaVirtanen
044 701 6113
Johtava sosiaalityöntekijä
Veli Nuorsaari
044 701 6103
Toimeentulotuen infopuhelin
044 701 6202
Sosiaalityöntekijä
044 701 0460
ma–pe klo 11–12
Sosiaaliohjaaja
044 701 0464
ma–pe klo 11–12
Etuuskäsittely
044 701 8874
PERHENEUVOLA
Perheneuvolan päällikkö
Tarja Leskelä
p. 044 701 6161
Ajanvaraus ja puhelinneuvonta
(02) 621 6160
ma–pe 8–11
LASTENSUOJELU
Lastensuojelun päällikkö
Leila Linnainmaa
044 701 6147
Johtava sosiaalityöntekijä
Carita Koivula-Pukkila
044 701 0459
Johtava sosiaalityöntekijä
Lea Auvinen
044 701 0319
Johtava sosiaalityöntekijä
Lauri Heino
044 701 6120
Lastensuojelun päivystys
(02) 621 6137
044 701 6137
Perheasioiden yksikön ajanvaraus
044 701 6188
ma, ke ja to klo 9–12
VAMMAISPALVELUT
Vammaispalveluiden päällikkö
Sari Landvik
044 701 6661
Johtava sosiaalityöntekijä
Tuija Lahtinen
044 701 6666
Päivätoiminnan johtava ohjaaja
Tarja Mannila
044 701 6672
Asumispalveluiden johtava ohjaaja
Pirjo Ramstadius
044 701 9753
Kotiranta I
044 701 8576
Vammaispalvelutoimisto
044 701 0319
Porin perusturvakeskuksen Lavian kaupinginosan työntekijöiden puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet muuttuvat vuo-
denvaihteessa. Sähköpostiosoitteet ovat jatkossa muotoa
. Vuodenvaihteen ja joululomien aikana
puhelinliittymien siirtymässä saattaa olla ongelmia. Siirtyminen uusiin numeroihin pyritään tekemään 8.1.2015 mennessä.
Pahoittelemme siirtymävaiheesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
z
PORI
z
ULVILA
z
MERIKARVIA
PORI
PERUSTURVA
z
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT
Porin perusturvakeskus palvelee Lavian kaupunginosassa
1...,9,10,11,12,13,14,15,16,17,18 20,21,22,23,24,25,26,27,28