4
Keskiviikko 21.1.2015
Sastamala • Huittinen • Punkalaidun • Lavia • Kokemäki • Köyliö • Säkylä
• Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen • Painos 33 000 kpl • 33. vuosikerta
LOIMITRAKTORI OY
Korkeakoskentie 93, HUITTINEN
Seppo Lindsten, puh. 0400 863359
New Holland
Traktorit, puimurit, työkoneet.
EDUSKUNTAVAALIT
Sastamalassa kahdeksan
ennakkoäänestyspaikkaa
Kolme kauppaa mukana listassa. Mallia otettiin seurakuntavaaleista.
Veli-Matti Saksi
Huhtikuun eduskuntavaa-
leissa sastamalalaiset voi-
vat ennakkoäänestää kah-
deksassa paikassa. Uutta
listalla ovat kolme kaup-
pakeskusta Vammalassa.
Perinteisten paikkojen li-
säksi äänensä voi antaa K-
supermarket Superissa, S-
Marketissa ja Torikeskuk-
sessa.
”Kaupoista on puhut-
tu aiemminkin. Nyt kau-
punginhallitus halusi ot-
taa kaupat mukaan. Mal-
lia otettiin seurakun-
tavaaleista, joiden ko-
kemukset ovat hyviä.
Haluttiin viedä ennak-
koäänestyspaikkoja sin-
ne, missä ihmiset luon-
taisesti liikkuvat. Tavoit-
teena on tietenkin se, et-
tä äänestysvilkkaus kas-
vaa”, kertoo Sastamalan
kaupungin hallintojoh-
taja
Hannu Nikkilä
.
Kauppojen tulo mu-
kaan listalle tiesi yhden
perinteisen ennakkoää-
nestyspaikan katoamis-
ta. Kauppalantalon paik-
ka siirtyi käytännössä To-
rikeskukseen.
EDUSKUNTAVAALI-
EN
ennakkoäänestys on
8. - 14. huhtikuuta. Var-
sinainen vaalipäivä on
sunnuntaina 19. huhti-
kuuta.
Ennakkoäänestyspaik-
koina toimivat Torikes-
kus, Sastamalan pääkirjas-
to, Suodenniemen kirjas-
to, Äetsän kirjasto, Mou-
hijärven kirjasto, Kiikois-
ten entinen kunnantalo,
S-Market Sastamala ja K-
Supermarket Superi.
Varsinaisena vaalipäi-
vänä äänestyspaikkoja on
kymmenen.
Äänestyspaikkoina ovat
Vammalan lukio, Äet-
sän kirjasto, Sarkia-lukio,
Muistolan koulu, Suo-
denniemen kirjasto, Mou-
hijärven kirjasto, Kar-
kun koulu, Stormin kou-
lu, Vinkin vapaa-aikakes-
kus ja Kiikoisten entinen
kunnantalo.
Rikosten määrässä lievää kasvua
Alueviesti
Sastamalan ja Punkalaitu-
men alustavat rikostilas-
tot vuodelta 2014 osoit-
tavat, että rikosten määrä
on kasvanut lievästi mo-
lemmissa kunnissa. Sas-
tamalassa nousu kohdis-
tuu erityisesti liikennerik-
komuksiin ja Punkalaitu-
men alueella omaisuusri-
koksiin.
Henkeen ja terveyteen
kohdistuneiden rikosten
määrä väheni selvästi mo-
lemmissa kunnissa.
RATTIJUOPUMUS-
TEN
määrä pysyi lähes
samana molemmissa kun-
nissa, mutta Sastamalassa
jatkui jo edellisvuonna al-
kanut rattijuopumusten
määrän lisääntyminen.
Törkeiden rattijuopu-
musten määrä puolestaan
väheni.
HIRVI- JA PEURAKO-
LAREITA
tapahtui Sasta-
malassa enemmän kuin
kertaakaan viimeisen kuu-
den vuoden aikana.
Kasvua oli noin 15 pro-
senttia.
HUUMAUSAINERI-
KOSTEN
määrä pysyi lä-
hes ennallaan edelliseen
vuoteen verrattuna.
Poliisille tulleiden hä-
lytystehtävien määrä kas-
voi molemmissa kunnissa
vuonna 2014, mutta koti-
hälytykset vähenivät sel-
västi.
VALTUUSTO
Tuori jatkaa puheenjohtajana
Kaunisto kaipaa Huittisiin uusia innovatiivisia ehdotuksia.
Laura Haavisto
Huittisten kaupunginval-
tuusto käynnisti uuden
toimintavuotensa maa-
nantaina valitsemalla
kaupunginvaltuuston pu-
heenjohtajiston vuodelle
2015 sekä kaupunginhalli-
tuksen vuosille 2015-2016.
Jouni Isotalo
(kok) esit-
ti
Jukka Tuoria
(kok) val-
tuuston puheenjohtajak-
si,
Hannu Haapasaloa
(kesk) ensimmäiseksi va-
rapuheenjohtajaksi,
Ilk-
ka Riuttamäkeä
(ps) toi-
seksi varapuheenjohtajak-
si ja
Reijo Lintusta
(vas)
kolmanneksi varapuheen-
johtajaksi.
Samat miehet ovat toi-
mineet tehtävässä jo vuo-
det 2013-2014.
Mikko Kaunisto
(vas)
ilmaisi tyytymättömyy-
tensä sekä valtuuston pu-
heenjohtajistoon että kau-
punginhallitukseen.
”Nyt pitäisi olla pääna-
vaaja ja innovatiivinen
uusien ehdotuksien anta-
ja. En ole kuullut yhtään
uutta ajatusta muilta kuin
korkeintaan Haapasalolta.
Nykytilanne vaatii jämä-
kämpää otetta, jota pu-
heenjohtajisto tai hallitus
eivät ole osoittaneet”, hän
perusteli.
Kaunisto halusi myös
naisia puheenjohtajistoon
ja esitti
Sisko Sarjomaata
(vas).
Suljetussa lippuäänes-
tyksessä Tuori sai 34, Haa-
pasalo 26, Riuttamäki 17,
Lintunen 14, ja Sarjomaa
3 ääntä.
Yhden äänen saivat
Ou-
ti Kontio
(kok),
Ida Väli-
maa
(vihr),
Sari Harakka
(kesk) ja Mikko Kaunisto
(vas).
Näin ollen Tuori, Haa-
pasalo, Riuttamäki ja Lin-
tunen jatkavat puheen-
johtajistossa.
KAUPUNGINHAL -
LITUKSEN JÄSENISTÖ
pysyi kahta muutosta lu-
kuunottamatta ennallaan.
Seija Multanen
ja
Susan-
na Visuri
(ps) vaihtoivat
jäsenen ja varajäsenen
tehtäviä.
Aila Hännisen
paikalle hallitukseen nou-
si
Maarit Säilä
(sd).
Hallituksen puheenjoh-
tajana jatkaa
Aimo Lepis-
(kesk), ensimmäisenä
varapuheenjohtajana
Ja-
ri Maine
(kok) ja toisena
varapuheenjohtajana Si-
mo Riuttamäki (ps).
KAUPUNGINVAL -
TUUSTO
hyväksyi vuo-
den 2015 talousarvion in-
vestointiosaan 83 000 eu-
ron lisämäärärahan maan-
hankintaan.
Investointiosaan on
vuosittain varattu maan-
hankitaan 100 000 euroa.
Joulukuussa kaupun-
ginvaltuusto päätti ostaa
Matti Hälliltä
ja
Mark-
ku Hälliltä
noin 6,5 heh-
taarin määräalat 138 000
euron kauppahinnalla se-
Marja-Riitta
ja
Pekka
Kekiltä
2527 neliön teol-
lisuustontin rakennuksi-
neen 45 000 euron kaup-
pahinnalla.
Maakaupat ylittävät
maanostoon vuodelle
2015 varatun määrärahan
83 000 eurolla.
KAUPUNGINVAL -
TUUSTO
hyväksyi myös
vuoden 2015 talousarvion
investointiosaan 26 000
euron määrärahan lisää-
misen. Määrärahalla han-
kitaan Satakierto Oy:n
osakkeita.
Huittisten kaupungin
omistusosuus on 2,8 pro-
senttia, jonka perusteella
osuus osakekaupasta on
1 940 osaketta eli 25 220
euroa.
Perussuomalaisilta
valtuustoaloite
Ilkka Riuttamäki jätti pe-
russuomalaisten puolesta
valtuustoaloitteen huleve-
siverkoston suunnittelus-
ta, korjauksesta ja rakenta-
misesta niin, ettei huleve-
siä ohjata viemäriverkos-
toa pitkin jätevedenpuh-
distamolle.
Hulevesillä tarkoitetaan
rakennetuilta alueilta pois
johdettavaa sade- ja sula-
misvettä.
”Nykyäänkin huleve-
det kuormittavat tur-
haan jätevedenpuhdista-
moa. Muistetaan hyvin
muutaman vuoden takai-
nen rankkasade, joka nos-
ti viemärivettä monien
kiinteistöjen kellariker-
rokseen ja jopa uuden ui-
mahallimme alakertaan”,
Riuttamäki totesi.
Perussuomalaisten mu-
kaan hulevedet ovat suu-
ri ja turha kustannus Huit-
tisten kaupungille.
”Esitämme, että talous-
arvion investointiosan ve-
sihuoltokohteiden mää-
rärahasta korvamerkit-
täisiin hulevesiverkoston
parantamiseen vuosittain
100 000 euroa.
Aloite lähetettiin kau-
punginhallituksen valmis-
teltavaksi.
Pöytäkirjan tarkastusvuorossa olevat Susanna Visuri (ps) ja Heikki Vir-
tanen (kesk) toimivat lippuäänestyksessä äänten laskijoina.
Näönhuoltopalvelut
ĕ4JMN‘M‘‘L‘SJU ĕ 0QUJLPU
1,2,3,4 6,7,8,9,10,11,12,13,14,15,...32