15
Keskiviikko helmikuun 25. 2015
•
Veli-Matti Saksi
Vihreä tekee
hyvää ainakin
ruokalautasella
K
aikki vihreä tekee hyvää ainakin
ruokalautasella. Mitä enemmän
salaatteja, kasviksia ja hedelmiä
päivän mättöannokset sisältävät, sitä pa-
remmin immeinen voi. Lautasella vihreää
on tuskin koskaan liikaa. Vaan on paikka,
jossa liika vihreä ei välttämättä ole hy-
väksi. Tuossa päivänä muutamana aje-
lin Sastamalan kaupungin ydinkeskustan,
Vammalan, suuntaan. Ohjastin Roisma-
lan puolelta Vammalantietä. Teki miele-
ni kääntyä vasemmalle Kauppakaareen.
Mieliteko hälveni, kun en risteyksen vih-
reiltä puskilta nähnyt vastaan tulevia au-
toja. Etuvasemmalla näin vain liikenne-
merkin ja viljalti vihreitä kasveja. Ne es-
tivät tehokkaasti turvallisen näkemisen
vasemmalle kaistalle. Pari sekuntia mie-
tin. Ajovalot vilahtivat edessä. Enpä pai-
nanut kaasua, vaan jarrua. Onneksi, sillä
ennenvanhainen näkemäestemerkki olisi
risteyksessä paikallaan. Hivutin hiljaksiin
autoa ja käännyin. Seuraava vastaantu-
leva oli jo ovella. Ehdin alta pois.
Vaikka Kauppakaaressa on parikin auto-
liikettä, niin risteyksessä ei ehken lommo-
ja kannattaisi ottaa. Ne nimittäin alenta-
vat vaihtoauton arvoa. Noita näkemäeste-
vihreitä voisi hieman rapsia. Siis madaltaa,
tai poistaa kokonaan ja laittaa tilalle somia
matalia kukkasia kesän ajaksi. Niin kau-
niita kuin vihreät liikenneväylillä ovatkin,
niin turvallisuutta ne eivät saa vaarantaa.
No. Jatkoin viime maanantaina Hopun
alueen kautta keskustaan. Kiertelin hie-
man ja poikkesin Sastamalankadulta Sil-
lankorvankadulle. Mieleni halasi suoma-
laisen yhteiskunnan yhden kehupaikan,
kirjaston sisuksiin. Olin tietenkin aikai-
sessa, joten halu jäi toteutumatta. Olisi-
pa kello viisaroinut mitä vain, niin vai-
keaa pääkirjastoomme olisi ollut pääsy.
Sillankorvankatu oli pahassa jamassa. Sy-
vät jääuurteet ja liukkaus raastoivat niin
kuskia kuin jokseenkin auton pohjaakin.
Puhutaan mitä hyvänsä ilmastonmuu-
toksesta, niin Suomessa sataa kalenteri-
talvikuukausina lunta. Lumi pakkaantuu
tielle pakkasen, vesisateen, räntäsateen
ja jälleen pakkasen voimalla. Kun tie jää
kelien välillä auraamatta, niin autoilijat,
pyöräilijät, muut kulkuvälineillä liikku-
vat ja jalkailijat ovat ihmeissään.
Mitäs se lonkkaleikkaus maksaakaan?
SAKSI
TUT
Josko tästä vähän rapsittaisiin?
KEHRUU
Luisuta ja venytä,
ässää ja zetakierteistä
▶
Outileena Uotilan kotipirtissä paikallista historiaa
nivoi 10 kotikurssilaista.
•
Jaana Grankvist
Sastamalan Opisto lähes-
tyi käsityötaiteilija
Outi-
leena Uotilaa
haaveena
järjestää kehruukurssi.
”Olen aina valmis sel-
laista pitämään, se kun on
niin mukavaa. Kotiolois-
sa kurssien pitäminen on
kaikkein antoisinta”, kat-
soo Outileena.
Kurssi Sastamalan Sar-
kiantiellä järjestyi heti al-
kuvuodesta kolmeksi lau-
antaiksi. Uotilan pirtti
täyttyi kymmenestä keh-
ruun saloihin vetäytymi-
seen innostuneesta nai-
sesta rukkeineen.
MIKSI TÄNÄ PÄIVÄ-
NÄ
haikailla vanhanaikai-
selta kalskahtavan työväli-
neen rukin ja kehruun pe-
rään, kun kaupat ovat vää-
rällään erilaista tekstiiliä,
vaatetta, pukinetta ja val-
mista lankaa ylitsepursua-
vine valikoimineen?
”Nykyään monet käsi-
työn harrastajat tekevät
käsityötä tekemisen ha-
lusta ja yhdessätekemi-
sen ilosta. Usein kehruu-
kurssillle osallistuvilla on
koiria, kissoja tai lampai-
ta, joiden karvoista he
haluavat kehrätä. Tai jot-
kut ovat jostain löytä-
neet vanhoja pellavakui-
tuja, jotka he haluavat ja-
lostaa langaksi. Käsinkeh-
rätystä tulee aivan ihanaa
neulosta tai vaikka ainut-
laatuista efektiä kudottui-
hin kankaisiin.”
K I I KO I S L A I N E N
MARJA-LIISA SANTA-
OJA
löysi äitinsä jäämis-
töstä muhevan määrän
rohdinpellavaa.
”Rukkini on tätini peru-
ja. Hän oli aikoinaan am-
mattikutoja Kiikoisissa.
Otin rukin kylmistä varas-
totiloista hyvissä ajoin vä-
hän lämpiämään Outilee-
nan kurssia varten. Roh-
din on ainakin 50 vuotta
vanhaa.”
Marja-Liisa kertoo, et-
tä hänen tätinsä voit-
ti jo 17-vuotiaana Suo-
men yleisien II:ien kotite-
ollisuusnäyttelyiden keh-
ruu- ja kudontakilpailun
1. palkinnon. Sen luovut-
ti presidentti
Kaarlo Juho
Ståhlbergin
puoliso
Ester
Ståhlberg
vuonna 1922.
”Kurssityön langasta
varmaankin kudon kaita-
liinan Seuratalon vintillä.
Siellä meillä innokkailla
kudontapiiriläisillä on ta-
pana kokoontua maanan-
taisin.”
OUTILEENAN KAN-
NUSTIMENA
käsityö-
kurssien tarjoamiselle on
nimenomaan paikalli-
sen historian hersyttämi-
nen paikallisten ihmis-
ten kautta. Kehruu on yk-
si hänen lempilapsistan-
sa. Menetelmässä on var-
sin monta oudolta ja mo-
nimutkaiselta kuulostavaa
vaihetta: kehruumateriaa-
leja esimerkiksi luisute-
taan ja venytetään, värtti-
nään syötetään lankaa äs-
sä- tai zetakierteisenä, ja
joka kehrääjälle muodos-
tuu oma kehruukäsialansa.
”Itse rukin osia ovat
muun muassa penkki, pol-
jin, liipotin, pyörä, nyöri,
satula, ämmä, ruuvi, lyh-
ty ja hampaat”, Outileena
luettelee.
”VILLAA EI TARVITSE
kuin keriä ja karstata ennen
kehruuta. Se pestään vas-
ta lankana. Pellavan käsit-
telyssä on puolestaan pal-
jon työvaiheita ennen keh-
ruuta. Niihin kuuluvat kyl-
vö, kitkeminen, nyhtö juu-
rinen maasta, rohkiminen,
eli siemenkotien riipimi-
nen, liotus, kuivaus, louku-
tus ja lihtaus. Näin kuidut
saadaan irti muuten puu-
maisesta kasvin varresta.
Sitten seuraa vielä häkiöin-
ti, eli eri kuitulaatujen, roh-
timen ja aivinan erottelu.”
UOTILAN TALO
en-
tisessä Tyrvään kunnas-
sa on lähellä entisen Kii-
kan rajaa. Kiikka on kuu-
lu rukintekoperinteistään.
Rukki on kuvattu jopa Kii-
kan vaakunaan.
”Mummuni oli kotoisin
Kiikan Leikkuusta. Muisti-
tiedon mukaan hänellä oli
absoluuttinen värisilmä. It-
se en muista koskaan näh-
neeni hänen kehränneen,
koska asia ei silloin kiin-
nostanut. Harmi, että enää
ei ole mahdollisuutta saada
häneltä tekstiilioppia ihan
kädestä pitäen. Ensimmäi-
siä kehruitani parikym-
mentä vuotta sitten sain
onneksi tehdä mummun
vanhalla rukilla.”
Outileena Uotila
SYNTYI
neljän sukupolven perhekuntaan
Uotilan taloon Tyrvään Soinilaan 43 vuotta sit-
ten.
KERTOO,
että koulussa hänen käsityönu-
meronsa olivat muuten hyvän todistuksen huo-
noimpia. Kävi peruskoulun Kaukolassa ja Syl-
väällä.
SUORITTI
eräkoulutuksen Pieksämäellä, ar-
tesaaniopinnot Tervolan käsi- ja taideteollisuus-
oppilaitoksessa. Artenomi amk-tutkinto Wetter-
hofilla (Hamk Hämeenlinna), opettajan pedago-
giset opinnot (Tamk, Tampere) ja taiteen maiste-
ri Aalto yliopisto (Pori).
TEKEILLÄ:
Venetsian näyttelytöiden vii-
meistely ja Pitkäniemen alttaritekstiilien ku-
donta.
MOTTO:
Kaikilla ihmisillä on jonkinlai-
nen suhde käsityöhön; se voi olla negatiivi-
nenkin. Useimmilla tulee mieleen, että perin-
nekäsitöiden takaa pilkottaa äiti, mummu tai
anoppi.
Kurssi poikii
Käsityönystävien kerhon
Kehruukursilla paitsi kehrättiin ja samalla jutte-
lun konsteinkin paranneltiin maailmaa, myös
suunniteltiin tulevia kohtaamisia.
”Toivottu kehruukurssi varmaan toteutuu Uo-
tilassa ensikin vuonna, mutta todennäköisesti
myös muuta mukavaa”, ennakoi Outileena.
”Tavoitteena on perustaa Sastamalan Opiston
piireihin Käsityönystävien kerho. Siellä saa va-
paasti rakentaa riukuaitaa, sitoa vihtoja tai ku-
toa sukkaa. Opettajana soisi olevan joskus joku
muukin kuin minä. Haluan, että käsitöitä teh-
dään kuin ystäväporukalla, vaikka yksi olisikin
se, joka osaa neuvoa muitakin; toisin sanoen:
yhdessä tehden ja toinen toista tukien.
OUTILEENAA KIINNOSTAA PERINTEIDEN
vaalimisessa tavallisten ihmisten elämä tavallisessa
arkipäivässä. ”Rikkaitten talojen kulmat eivät liiku-
ta. Eniten energiaa ja voimavaroja saan kanssaeläji-
en tarinoista ja kertomuksista. Omia kädentöitäni
pyrin luomaan mahdollisimman paljon ihmisten
ilmoilla, kuten muutama viikko sitten Vammalan
kirjastolla. Kauppojen aulatkin sopisivat vuorovai-
kutuksen luontevaan kasvattamiseen.”
Outileena Uotila haluaa tarjota entistä enemmän kursseja omassa ko-
tipirtissään Sastamalan Sarkiantiellä.
