Kesäviesti 2015 - page 21

21
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Mikäli vastaan tulee terveydellisiä tai
ominaisuuksiin liittyviä ongelmia, on
kouluttajilla mahdollisuus lunastaa koi-
ra omakseen.
s
VAIKKA MUISSA OPPILAITOKSIS-
SA
kevätlukukausi on jo päättynyt, jatku-
vat projektikoirakurssin opinnot heinäkuun
alkuun saakka.
”Lähdemme pienelle opintomatkalle Karjalan
prikaatiin ja Maasotakoululle Lappeenrantaan.
Samalla opiskelijat antavat uusissa ympäristöissä
ammattiosaamisensa näyttöjä. Pääsemme testaa-
maan heidän paineensietokykyään”, Pessi nauraa.
”Projektikoirakoulutus on erilainen kuin mikään
muu koulutus, mutta antaa paljon jos on koirista
kiinnostunut.”
Koiratausta ei ole vaatimus
L
Koulutettaviin yksilöihin kiintyy, mutta samalla on ylpeä
niiden valmistumisesta.
Opiskelijat valmistuvat projektikoira-
linjalta eläintenhoitajiksi.
”Vaikka suurin osa opinnoista ku-
luukin koirien parissa, kuuluu opin-
toihin pakollisena osana myös sitä
hamsterien hoitamista. Ehkä siksi ala
on naisvaltainen”, Pessi sanoo.
Koirataustaa ei koulutukseen ha-
keutuvilta vaadita, mutta ei se pahit-
teeksikaan ole.
”Kaikki hakijat kutsutaan pääsyko-
keisiin, joissa testataan enemmän-
kin ryhmädynamiikkaa. Opiskelijois-
ta muodostuu tiivis porukka, joka
viettää paljon aikaa toistensa kans-
sa, joten ihmisten kanssa on tulta-
va toimeen. Koiran kanssa toimimi-
sen oppii täällä.”
s
RYHMÄKOKO ON
8-13, jotta
kaikille riittää koiria koulutettavak-
si. Yhdellä opiskelijalla voi olla ohjat-
tavanaan 1-3 koiraa kerralla. Opis-
kelu on sisäoppilaitostyyppistä, sillä
opiskelijat asuvat koulun asuntolas-
sa. Kun koulupäivä on ohi, ei ohjat-
tavia koiria palauteta tarhalle, vaan
nekin viettävät vapaa-aikansa asun-
tolassa.
s
IKAALISLAINEN ANNI VALLI-
LA
ja Orivedeltä kotoisin oleva
Em-
ma Pitkänen
opiskelevat projekti-
koiralinjalla toista vuotta. Heillä on
Kokemäellä mukanaan myös omia
koiriaan, joten soluasunnossa riit-
tää vipinää.
”Kolme ihmistä ja monta koiraa.
Hyvin sovitaan kaikki saman katon
alle”, Anni ja Emma nauravat.
s
OPISKELU ON
molemmille unel-
mien täyttymys. Anni on aiemmalta
koulutukseltaan koirahieroja.
”Ajattelin, että tämä olisi hyvä jat-
kumo sille. Perheessäni on aina ol-
lut metsästyskoiria ja kanssani tääl-
lä Kokemäellä asuu vielä kaksi eläke-
läisrouvaa. Olen harrastanut niiden
kanssa muun muassa agilitya ja to-
koa.”
Emma kertoo koirien parissa puu-
hailun olevan hänelle kutsumus.
”Koska äitini ja veljeni ovat allergi-
sia, sain ensimmäisen koirani vasta
12-vuotiaana. Sen kanssa olen har-
rastanut kaikkea mahdollista.”
s
KIINTYVÄTKÖ OPISKELIJAT
kouluttamiinsa koiriin?
”Kyllä, varsinkin niihin, joiden kans-
sa on saanut tehdä töitä opintojen
alusta lähtien. Tuntuu tietysti hai-
kealta, kun koira lähtee koululta töi-
hin, mutta samalla siitä on kauhean
ylpeä. Sitä vartenhan tätä tehdään,
että koira saisi työpaikan”, Anni ja
Emma vastaavat.
Saksanpaimenkoira
Mytty (Quickbug
Bohemia) on yksi-
tyisomistuksessa ja
siitä tulee mahdol-
linen jalostuskoira.
”Hau. Nimeni on
Ruutipussi Saara
eli tuttavallisem-
min
Lysti
. Olen 8 kuukautta vanha narttu ja rodulta-
ni belgianpaimenkoira malinois. Jos ohjaajaltani Annil-
ta kysytään, kertoo hän varmasti minun olevan ai-
kamoinen paketti.
Annin mielestä olen melkoisen kiintynyt häneen,
mutta minkäs teet, kun ohjaajan kanssa on niin
mukava touhuta. Joskus katson hänen perään-
sä ja melkein huudan ääneen, että ’äiti, älä mee’.
Mutta työni minä osaan, ja olen kuullut, et-
tä käytökseni osoittaa hyviä virkakoiran merk-
kejä. Isona minusta tulee Suomen puolustus-
voimien koira.”
”Vuf. Minä olen oikealta nimeltä-
ni
Suhteellisen Vaino
, mutta täällä kou-
lulla minut tunnetaan pelkkänä
Väinönä
. Täytin
juuri yksi, ja olen aika komea malinoisuros. Minun oh-
jaajani nimi on Emma.
Kun pyysin häntä kuvailemaan minua, vastaus oli, että
olen hyvin vahva uros sekä henkisesti että fyysisesti.
Ohjaajasidonnaiseksi hänkin minua kehui, taitaa olla ro-
dun ominaispiirre. Olen jo hetken aikaa tiennyt, et-
tä minun sijoituspaikkani tulee olemaan Tans-
kan puolustusvoimissa. Matkustan sin-
ne kesällä.”
PUNKALAITUMEN GOLF
Mukavan edullinen vaihtoehto vapaa-aikaasi
Kaikki tervetuloa, ei vaadita “green cardia”
Kentälle puh. 0400 873 758
PELAAMISTA
HELPOSTI
JA HALVALLA
BIOLAN OUTLET-MYYMÄLÄ
PALVELEE KESÄN AJAN
Avoinna arkisin
maanantai - perjantai klo 9 - 17
Meiltä myös laadukkaat
Grillisti-lehtipuuhiilet
kaikkeen grillaamiseen!
Biolan Outlet
Lauttakyläntie 570, Eura
puh. 040 - 852 9128
Irtomullan ja maanparannus-
kompostin myyntipäivät
keskiviikko - perjantai.
Puhtaan veden lähde
r
Vedentuotto n. 100 l/h
r
200 l puskurisäiliö
r
Kompakti koko
r
Puhdistaa vedestä
kaikki epäpuhtaudet
r
Edullinen hankintahinta
r
Vähäinen huollontarve
Poistaa kosteuden
SolarVenti Aurinkopuhallin on nerokas
tapa parantaa kesämökkien, varastojen,
kellareiden ja muiden rakennusten
ummehtuneen sisäilman laatua,
poistaa kosteutta ja samalla
lämmittää tiloja ilmaiseksi.
Kaikista kaivo- ja luonnonvesistä
-myös merivedestä, turvallista
juomakelpoista vettä
kotiin, mökille tai mihin
talousvettä tarvitsetkin.
Ei käyttökustannuksia!
Matti Hakala 0500 - 621 574
ekoasuminen.fi ja ekomestarit.fi
Oma kahvimme Punkamokka ja erikoiskahvit.
Vitriinissä paikalliset aina tuoreet suolaiset ja
makeat sekä gluteiinittomat herkut.
Urjalantie 3, PUNKALAIDUN, p. 0500-535 206
.
Tötterökioskista jäätelöä!
1...,11,12,13,14,15,16,17,18,19,20 22,23,24,25,26,27,28,29,30,31,...40
Powered by FlippingBook