Kesäviesti 2015 - page 22

22
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
Ministeri mökkeilee
Vironkankaalla
Punkalaitumen teatteriker-
ho on valinnut tänä kesänä
Vironkankaan kesäteatteris-
sa esitettäväksi näytelmäk-
si
Markku Hyvösen
kirjoit-
taman
Jo vain, herra minis-
teri
.
Pieni Jaavanvaaran kylä
näivettyy, terveydenhoito-
palvelut on jo siirretty lä-
himpään kaupunkiin, pank-
kiautomaatti lähti kyläkau-
pan seinästä ja tulevaisuu-
den näkymät ovat huonot.
Kaikki muuttuu, kun minis-
teri Sorola ostaa kylältä mö-
kin.
Jo vain, herra ministeri
on komedia koko perheel-
le. Nauruhermot ovat koe-
tuksella ensi metreistä lähti-
en yllättävien käänteiden ja
ihmiskohtaloiden pyörteis-
sä. Näytelmän ohjaa
Jenna
Teinilä
.
Ensi-ilta 1.8. klo 19. Muut
esitykset 2., 6., 7., 8. ja 9. elo-
kuuta klo 19.
Ministeri Matti Sorola (Tapani Henttinen) ja sekatavarakauppias Aaro Lötjönen (Pek-
ka Koivula) neuvonpidossa.
Omenapuutrilogian
kolmas osa Kiikoisissa
Kiikoisten Kotiseutuyhdistys ry esittää
Birgit P. Jaakolan
kirjoittaman ome-
napuutrilogian kolmannen osan
Ei ome-
na kauas puusta putoa
, joka on jatkoa
viimekesäiselle näytelmälle.
Näytelmässä esillä on maalaisidylli, jo-
ka kuvaa suomalaisten ja kiikoislaisten
elämänmenoa 1950-luvun alkupuolel-
la. Pääroolissa on paikallismurre - kiikois-
laisuus - ja paikallishuumori, joka vauh-
dittaa esityksen. Näyttämöllä nähdään
kokeneita harrastajanäyttelijöitä, joita
ohjaa teatterialan ammattilainen
Timo
Nissi
, tuttu mies Porin teatterista.
Näytelmä saa ensi-iltansa la 25.7. klo
19. Muut esitykset 26.7. klo 14 ja 18, 31.7.
klo 19, 2.8. klo 18, 7.8. klo 19 ja 9.8. klo
14 ja 18.
Sähkö virtaa
suanis Tuiskulassa
Tuiskulan kesäteatterissa
Köyliössä tulevan kesän näy-
telmä käsittelee maalaisky-
län yhtä viikkoa 50-luvulla.
Aikakausi oli eläjilleen niin
kehityksen kuin ihmissuh-
teidenkin murrosta.
Sähkö on pienessä ja tii-
viissä yhteisössä monille ou-
to ja jopa pelottava ilmiö.
Siksi sähkön tuloa myös vas-
tustetaan.
Suuren monttöörijoukon
vetäessä sähköjä kylän ta-
loihin tulevat he siinä samal-
la sähköistäneeksi kyläyhtei-
sön elämääkin ennalta-ar-
vaamattomalla tavalla.
Pekka Saariston
käsikir-
joittaman näytelmän ohjaa
Juha Kulmala
. Ensi-iltansa
se saa pe 26.6., mutta esi-
tys on loppuunmyyty. Seu-
raavat näytökset 28.6. klo
13, 30.6. klo 19, 1.-3.7. klo
19, 5.7. klo 13 ja 19 sekä 6.-
7.7. klo 19.
RTT
tekee
Robin
Hoodin
”Me ollaan vedetty harjoituk-
sissa jotain kohtauksia ja ve-
detty sitä plaria ympäri. Ol-
laan pelattu solmua ja miek-
kailtu ja taisteltu Kannaris-
sa. Mää olin
Tiltun
kaa. Me
ollaan pelattu littaa, sotilaat
otti kiinni sakseja. Seuraa
johtajaa. Haravoitukin on ja
menty tukkien yli. Lavan ta-
kana odotetaan.
Alma
on
seisonu kivellä, että se ois lä-
hempänä Sheriffin pituutta.
Me ollaan ammuttu jousilla
miimisesti ja Metsänvartijoi-
ta on kaksi. Juoksumarssi on
tosi vaikeeta. Mää en osan-
nu. Sotilaat ratsasti. Me ollaa
etitty kenkiä puvustolta.
Su-
sannan
kanssa on painittu.
Se oli kivaa, kun olin yhtä hy-
vä kuin se.
Santerin
kanssa
oli vaikeempaa, kun se jyräs
mut sata-nolla. Se oli kivaa,
kun
Amanda
pääsi mukaan.
Katsa
ei päässy. Trubaduurit
räppäs.
Aino
vois olla Truba-
duuri. En tiä. Onko?”, kuvaile-
vat
Alma
,
Robin
ja
Benson
RTT:n työstämän
Robin Hoo-
din
valmistumista.
s
ENSI-ILTA SARKIA-
NÄYTTÄMÖLLÄ
Kiikassa
la 18.7. klo 18. Muut esityk-
set 19.7. klo 15, 21.7. klo 15,
24.7. klo 18, 25.7. klo 18 ja
26.7. klo 15.
Muskettisoturit
lavalla Lempäälässä
Lempäälän Nuorisoseu-
ran kesän 2015 näytelmä
on
Alexandre Dumas’n
klassikko
Kolme musket-
tisoturia
. Näytelmän ovat
dramatisoineet
Anna Elo-
aho
ja
Kari Tuomi
. Musii-
kista vastaa
Janne Eng-
blom
, ohjaus ja sovitus
ovat
Jari Lehdon
käsialaa.
Ensi-ilta pe 26.6. klo
19. Muut esitykset 28.6.,
1.7. (myyty), 3.7., 5.7., 7.7.,
8.7., 10.7., 12.7., 15.7., 17.7.,
18.7., 19.7., 21.7., 22.7.,
24.7., 26.7., 29.7., 31.7. ja
su 2.8. Esitykset ti, ke ja
pe klo 19, la ja su klo 17.
Rämsöössä Lumikki ja kääpiöt
Rämsöön kesäteatterissa esi-
tetään kesällä hyväsydämi-
syyttä pursuava satuklassik-
ko
Lumikki ja seitsemän kää-
piötä
. Kääpiöt eivät taida ol-
la sieltä pienimmästä päästä,
sillä Rämsöössä kääpiöinä ven-
koilevat raavaat äijänköriläät
Vesilahdelta ja Sastamalasta.
Satu alkaa, kun Ilkeä Ku-
ningatar käy maan kaunein
-tittelinsä puolesta taiste-
luun Lumikkia vastaan. Myr-
kytetty kampa, tukahdutta-
van tiukalle kiristetyt nyörit
ja myrkytetty omena ovat
noitamaisen Kuningattaren
katalina aseina. Suonojärven
rannalla tarjoillaan jännittä-
vä satu maan kauneimmasta,
sydämet sulattavasta Lumi-
kista. Luvassa muun muassa
uljas prinssi, ilkeä kuningatar,
upeita pukuja, satuorkeste-
ri sekä söpöjä metsäneläimiä.
Näytelmän ohjaa
Rami Saa-
rijärvi
.
s
ENSI-ILTA LA
27.6. klo
15.
Muut esitysajat 28.6. klo
15, 30.6. klo 19, 2.7. klo 19,
4.7. klo 15, 5.7. klo 15, 25.7.
klo 15, 26.7. klo 15, 28.7. klo
19, 30.7. klo 19, 1.8. klo 15,
6.8. klo 19, 8.8. klo 15, su 9.8.
klo 15.
Ihastuttava ja tunnelmallinen
Huittisten Wanha Pappila
Pappilankatu 13, 32700 HUITTINEN
p. 050-5555785
Olemme avoinna
keskiviikosta sunnuntaihin klo 11 - 16
maanantaisin ja tiistaisin Suljettu!
Tunnelmalliset salit sekä ihastuttava pihapiiri
kutsuvat viihtymään ruokailun
tai herkullisen kahvittelun merkeissä.
Pappilan Lounas pöytiin tarjoiltuna
ke–to–pe klo 11–15.30 ja
la–su klo 12–15.30
Muina aikoina sopimuksen mukaan.
Lämpimästi Tervetuloa Pappilaan!
Minna Tarmi
Psykologian tohtori
Ajanvaraus
ja tiedustelut
050 4912 912
Vastaanotto
Huittisten Praktiikka
Karpintie 12, HUITTINEN
Psykologipalvelu BLUE ROSE
UÊ/iÀ>«ˆ>ÊUÊ/ޟ˜œ…>ÕÃ
UÊ ÀˆˆÃˆ>«ÕÊUÊ œ˜ÃՏ̜ˆ˜Ìˆ
Tmi Sattumankauppias
Ulla Neronen
Kyläraitti 74, Häijää Sastamala
0500-239 390
Avoinna kesä- ja elokuussa:
ke-pe 10-18, la 10-16, su 12-18
sekä sopimuksen mukaan.
Heinäkuussa
joka päivä avoinna
Sattumankauppa on
vanhan tavaran kauppa
Häijäässä
Tervetuloa!
,AUTTAKYLÊNKATU (UITTINEN s PUH
-A TO PE
LA
Torin Kenkä
NORMAALI-
H N
I TAISI T
S A
KENGI T
S Ä
H
I
-20
%
-
1 normaalihintainen tuote/kuponki
RENGASHUOLLOT
ÖLJYNVAIHDOT
AVAINPALVELUT
PIKAPESUT
VAHAUKSET
Puh. (02) 566 669, Risto Rytin katu 46, HUITTINEN
Ma-pe 7–19, la 8–17, su 10–17. Huolto palvelee ma-pe 8–17.
1...,12,13,14,15,16,17,18,19,20,21 23,24,25,26,27,28,29,30,31,32,...40
Powered by FlippingBook