34
Keskiviikko kesäkuun 3. 2015
TUTKIMUS:
Eräreissulle
kannattaa lähteä
porukassa
L
Seura ja reissun fiilistely porukassa ovat
eräretkellä tärkeitä, kertoo Metsähallitus.
•
Alueviesti
Suomessa eräilyllä on pitkät
perinteet, ja väkilukuun suh-
teutettuna meillä metsäste-
tään enemmän kuin missään
muussa Euroopan maassa.
Monet hakeutuvat luon-
toon rentoutumaan, mutta
lähes yhtä monet lujittavat
myös ystävyyssuhteita met-
sän keskellä, paljastaa Met-
sähallituksen tutkimus.
s
TUTKIMUKSESSA SEL-
VITETTIIN
metsästäjien ja
kalastajien kokemuksia luon-
non tuottamasta fyysisestä,
psyykkisestä ja sosiaalisesta
mielihyvästä. Sekä metsäs-
täjät että kalastajat kokivat
fyysisen ja psyykkisen hyvin-
voinnin kasvaneen eräreis-
suilla eniten, heti perässä
tulee sosiaalinen hyvinvointi.
s
ERÄILIJÖIDEN HYVIN-
VOINTI
kasvoi eniten pitkil-
lä reissuilla pohjoiseen kave-
reiden kanssa.
Etelä- ja Länsi-Suomen
alueelle suuntautuneet
metsästys- ja kalastusreis-
sut jäivät eräilijöiden koke-
missa hyvinvointivaikutuk-
sissa hännille.
s
”LUONTOON LÄHDE-
TÄÄN
ennen kaikkea irtau-
tumaan arjesta. Mitä enem-
män reissu eroaa arjesta, si-
tä suuremmat ovat fyysiset,
psyykkiset ja sosiaaliset hyö-
dyt”, Metsähallituksen eri-
koissuunnittelija ja toinen
tutkimuksen tekijä
Mikko
Rautiainen
kertoo.
”Luonnossa retkeilyyn
kuuluu aina elämyksellisyys.
Koskaan ei voi tietää, millai-
sia kokemuksia kertyy ja tu-
leeko saalista. Leffaillat ko-
tona harvoin tuottavat yh-
tä paljon yllätyksiä.”
s
METSÄHALLITUKSEN
TUTKIMUKSEN
mukaan
suosituinta eräilyseuraa on
tuttu kaveriporukka. Kak-
si kolmesta metsästäjästä
kertoo lähtevänsä reissuun
kavereiden kanssa. Kalasta-
jistakin puolet ottaa kaverit
mukaan ja kolmannes per-
heen.
s
PORUKALLA REISSAA-
MINEN
on kokonaisvaltaista
yhdessä olemista ja ryhmä-
hengen luomista.
Tyypillisesti metsästys- tai
kalastusporukka matkustaa,
majoittuu, syö ja viettää il-
taa yhdessä.
Myös tunteet jaetaan –
oli se sitten ilo onnistunees-
ta saaliin kaadosta tai pet-
tymys karkuun päässeestä
vonkaleesta.
Seura ja reissun fiilistely porukassa ovat eräretkellä tärkeitä, kertoo Metsähallituksen tutkimus.
Vinkit onnistuneelle retkelle
1. LUVAT KUNTOON:
Eräreissua
suunnittelevan pitää ensimmäisek-
si muistaa hankkia tarvittavat luvat.
Sekä kalastus- että metsästysluvat
ja moottorikelkkaluvat saa osoit-
teesta eraluvat.fi.
2. HANKI OIKEANLAISET VARUS-
TEET:
Varusteet pitää hankkia
maaston ja matkan keston mukaan.
Huonot varusteet pilaavat helposti
koko reissun.
3. MITÄ PIDEMPI MATKA, SITÄ
TARKEMPI VALMISTELU:
Pit-
kät ja haasteelliset reissut vaati-
vat tarkkaa suunnittelua. Jos mie-
lessä siintää pitkä reissu, kannat-
taa suunnitteluunkin varata run-
saasti aikaa.
4. OTA KAVERI MUKAAN:
Jos mat-
kaseuraa ei löydy omasta lähipiiris-
tä, sitä voi etsiä erilaisilta keskuste-
lupalstoilta ja paikallisista kalastus-
ja metsästysseuroista. Kokeneiden
eräilijöiden seurassa on turvallista
reissata.
5. NAUTI LUONNOSTA:
Luontoon
lähdetään ennen kaikkea irrottau-
tumaan arjesta. Luonnon rauhassa
on hyvä ladata akkuja ja valmistau-
tua taas uusiin seikkailuihin. Muista
kunnioittaa luontoa, älä roskaa tai
häiritse eläimiä.
Tapahtuu. . .
Kokemäellä
Kesäkuu
Iltatorit koko kesän ajan keskiviikkoisin klo 15-18.
3.6.
Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoittau-
tuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15. • Sau-
nailta Aittakarin leirikeskuksessa Kauvatsalla klo 18.
6.6.
Henrikin Markkinat ja Tulkkilan Yö. Markkinat klo 12-18,
Yö klo 18-02. Päälavalla eli Tulkkila Areenalla monenlaista
ohjelmaa kaikenikäisille. • Kauko-ohjattavien kuvauskopte-
reiden esittely Telen rannassa klo 12-18. • Lauluja valoksi ja
voimaksi, Hanna Ekolan konsertti Kokemäen kirkossa klo 19.
7.6.
Länsi-Suomi Cup. Alueen kartingosakilpailu Kokemäen
kartingradalla klo 9. • Ravit Kokemäen raviradalla klo 17.30
alkaen. • Yksinlaulun kesäkurssin konsertti Koulukeskuksen
auditoriossa klo 18.
10.6.
Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoit-
tautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
17.6.
Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoit-
tautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
19.6.
Seurakunnan Juhannusjuhla Aittakarin leirikeskuk-
sessa Kauvatsalla klo 18 alkaen.
20.6.
Juhannuksen suuri ravijuhla Kokemäen raviradalla
klo 15 alkaen.
24.6.
Näytelmä Operaatio Pusukumpu saa ensi-iltansa Hal-
keenkiven kesäteatterissa klo 19.
25.6.
Kiekko- ja kuulakarnevaalit Pitkäjärven kentällä jo
kahdeksatta kertaa. • Operaatio Pusukumpu Halkeenki-
ven kesäteatterissa klo 19.
26.6.
Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatteris-
sa klo 19.
28.6.
Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatteris-
sa klo 19.
29.6.-3.7.
Pitkis-Sport liikuntaleiri Kokemäen Pitkäjärvellä.
Heinäkuu
Iltatorit koko kesän ajan keskiviikkoisin klo 15-18.
1.-3.7.
Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatteris-
sa klo 19.
4.7.
Kauvatsan legendaariset Mopokarnevaalit klo 9-15 Uu-
la-tuotteen ja Gulf Kauvatsan piha-alueilla. Klo 12 mopedien
yhteislähtö, joka ajetaan letkassa Kauvatsan maalaismaise-
missa. Karnevaalit juontaa Onni-Kalevi Epäonni.
5.7.
Operaatio Pusukumpu Halkeenkiven kesäteatterissa
klo 19.
15.7.
Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoit-
tautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
18.-21.7.
Huvis - Vauhti-leiri Pitkäjärven vapaa-aikakes-
kuksessa.
22.-25.7.
Huvis - Vimma-leiri Pitkäjärven vapaa-aikakes-
kuksessa.
22.7.
Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoit-
tautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
25.7.
Kauvatsa-päivä. 31. kotiseututapahtuma avataan klo
8 lipunnostolla Kauvatsan seuratalolla. Ohjelmaa niin lapsil-
le kuin aikuisillekin.
29.7.
Kesäcup-kilpailu Pitkäjärven urheilukentällä. Ilmoit-
tautuminen klo 18, kisat 18.30. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15.
Elokuu
Iltatorit koko kesän ajan keskiviikkoisin klo 15-18.
2.8.
Maalaismarkkinat Anttilan tilalla Kokemäellä klo 10-16.
Ilmaiset myyntipaikat käsityöläisille ja lähiruoan tuottajille.
5.8.
Yleisurheilun kaupunginmestaruuskisat Pitkäjärvellä
klo 18. Sarjat 5, 7, 9, 11, 13, 15, miehet/naiset.
11.8.
Kutsut Pamauksen lavalla klo 12-18. Senioreille tar-
koitettu ohjelmallinen iltapäivä, lopuksi tanssia.
12.8.
Tyttö- ja poikaolympialaiset Pitkäjärvellä. Alueelliset
urheilukilpailut klo 17 alkaen. Sarjat 7-17.
15.8.
Riverside Kustom Day. Rakennettuja moottoripyö-
riä ja autoja klo 12-16 idyllisessä Kokemäenjoen rannassa,
vanhan sillan ja entisen juustolan kupeessa.
16.8.
Kartingin aluemestaruuskilpailu, alue 7, kartingradal-
la klo 9 alkaen.
23.8.
Kokemäen Kuhmut, jokamiesluokan autokilpailu Ris-
ten radalla klo 11 alkaen.
28.8-6.9.
Satasoitto. Musiikkifestivaali Harjavallan ja Koke-
mäen alueella. Tarkempi ohjelma
.
29.8.
Cruising-Kokemäki 18 vuotta. Vanhat ja vähän uu-
demmatkin amerikanraudat koolla. Tapahtuma alkaa ko-
koontumisella klo 19 Tokmannin parkkipaikalla, autot esit-
täytyvät letkassa keskustassa.
30.8.
Järilänvuori 2015. Kansallinen kartingkilpailu ja Suo-
men Kartingliiton osakilpailu klo 9 alkaen kartingradalla.