Alueviesti 24-2015 - page 4

4
Keskiviikko kesäkuun 10. 2015
ALUESÄÄ
Symbolinen ele
A
lexander Stubb oli maanantaina Ylen A-stu-
dion vieraana. Valtiovarainministerin mu-
kaan hyväosaisten osallistuminen säästötalkoi-
siin on ennen kaikkea symbolinen ele. Hän toi-
voi, että asiaa lähestyttäisiin kohtuullisuuden,
ei syyllisyyden kautta.
Stubb osuu kenties tiedostamattaan ongelman
ytimeen. Pienituloiseen kun esimerkiksi asumis-
tukeen suunnitellut leikkaukset vaikuttavat ai-
van konkreettisesti. Jos sähkölasku jää maksa-
matta tai perhe nipistää ruokarahoistaan sa-
ta euroa syömällä muutaman kerran viikossa
päivälliseksi pelkkää kaurapuuroa, on kyse jos-
takin aivan muusta kuin pelkästä symbolises-
ta eleestä.
Mutta mikä on kohtuullista kenellekin? Eikö
työpaikkojen luomisesta, ylläpitämisestä, mit-
tavien taloudellisten riskien ottamisesta pitäisi
kuitenkin palkita? Miksi kouluttautua, jos hori-
sontissa ei hääly elintason nousu? Olisihan se
fantastista, jos niin sanotun hyväosaisen väes­
tönosan motivaattoriksi riittäisi suomalaisen
hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen ja vaa-
liminen.
Esitänkin nyt Suomen hallitukselle kompromis-
siratkaisua. Valtakunnan eliitti osallistuu kaa-
vailemaansa viiden prosentin tuottavuusloik-
kaan - ei suinkaan vapaaehtoisesti - vaan ihan
yhteisessä rintamassa muiden kanssa. Ja palkin-
noksi he saavat sankarin viitan harteilleen. Se
vasta olisi symbolinen ele!
Mitä tulee työajan pidentämiseen, on ministe-
rin vaikea tasoittaa tietä esimerkillään, hän te-
kee jo nyt töitä 24 tuntia vuorokaudessa, seit-
semänä päivänä viikossa. Rohkenen ehdottaa
hänen yhteisten asioiden hoitoon käyttämän-
sä päivittäisen työajan lyhentämistä vaikka
parilla tunnilla. Vapautuvan aikaresurssin voi-
si hyödyntää Suomen kuntoon laittamisen ni-
missä tsemppi-mielialaa paremmin kohottavan
retoriikan hiomiseen.
Pää-
kirjoitus
10.6.2015
Minna Isotalo
Käsittelikö
Sastamalan
vanhusneuvosto asiaa?
Kommentti uutiseen: Ikäihmisten asumispalveluja
linjataan Sastamalassa
Vakuutusyhtiöiden
hyväksymä vauriokorjaamo
Ahertajankatu 4, 38250 Roismala. Puh. 03-513 0255
Karhiniementie 353 Huittinen
p. 040 755 2850
•Marjatila •Kesäkahvila
•Viinitila •Maalaispuoti
Vuoden Laatutuottaja 2014
Vammalan rikastamon
parannettava pölynsidontaa
Pirkanmaan ELY-keskus, Sotesi ja kaivosyhtiö Dragon Mining
neuvottelivat toimenpiteistä tapaamisessaan.
Samuli Kinnari
Viranomaiset edellyttä-
vät, että jatkossa Sastama-
lassa Vammalan rikasta-
mo käyttää pölynsidon-
nassaan pelkällä vedel-
lä ja kalkkimaidolla teh-
tyä kastelua tehokkaam-
pia menetelmiä.
Lähialueiden asukkai-
ta huolestuttaneen hiek-
kapölyn vuoksi kaivosyh-
tiöltä odotetaan nyt puo-
lueettoman asiantunti-
jatahon lausuntoa pölyn
mahdollisista terveysvai-
kutuksista. Kaivosyhtiöl-
tä saadun tiedon mukaan
toukokuun lopussa pölyn-
nyt vaalea rikastushiekka
on peräisin Oriveden kai-
voksen malmista. Orive-
den malmin arseenipitoi-
suus tiedetään suhteelli-
sen alhaiseksi.
”Alueella kasva-
tetut, elintarvik-
keena
käytettävät kas-
vikset suositellaan pese-
mään normaalisti Eviran
antaman yleisohjeen mu-
kaisesti, jotta niiden pin-
nalla oleva pöly ja muu
mahdollinen lika huuh-
toutuvat pois”, neuvoo
Sotesin terveysvalvonnan
johtaja
Risto Ekonen
.
Kaivosyhtiöltä vaadi-
taan nyt välittöminä toi-
menpiteinä tehostettua ri-
kastushiekan kastelua sekä
hiekka-alueen kuivumisen
tarkkailun ja kastelutar-
peen ennakoinnin paran-
tamista. Kastelua varten
kaivosyhtiö on jo hankki-
nut lisää kapasiteettia.
Välittömien toi-
menpiteiden lisäk-
si
kaivosyhtiön tulee an-
taa selvitys uudesta, pysy-
vämmästä ratkaisusta pö-
lyämisongelmaan. Yhti-
öllä on ollut jo käynnissä
selvitystyö rikastushiek-
ka-alueelle soveltuvas-
ta pölyntorjuntamenetel-
mästä. Uuden menetel-
män käyttöönotto aloite-
taan heti, kun selvitystyö
ja sen perusteella tehty va-
linta käytettävästä mene-
telmästä on kesäkuun lop-
puun mennessä valmis.
Pirkanmaan ELY-keskus,
Sotesi ja kaivosyhtiö Dra-
gon Mining neuvottelivat
toimenpiteistä tapaami-
sessaan.
Kiertotalous aiheena
Punkalaitumella
Konkreettisia ratkaisuja sivuvirtojen
hyödyntämiseksi.
Alueviesti
Punkalaitumen kunta jär-
jestää yhdessä BSAG sää-
tiön (Baltic Sea Action
Group) sekä Soilfood Oy:n
kanssa avoimen keskuste-
lutilaisuuden kiertotalou-
den mahdollisuuksista
Punkalaitumen kunnanta-
lolla tulevana klo 15 alka-
en. Tilaisuudessa on mu-
kana BSAG:n sekä Soil-
food Oy:n hallituksien pu-
heenjohtaja
Ilkka Herlin
,
joka on jo pitkään tehnyt
Itämeri-työtä ja vaikutta-
nut erityisesti maatalou-
den sivuvirtojen hyödyn-
tämiseen tähtäävän kier-
totalouden kehittämises-
sä Suomessa.
”Kiertotalous ei ole tuh-
laamista, vaan säästämis-
tä. Ravinteiden kestävästä
kierrosta hyötyy ihminen,
ilmasto ja Itämeri. Vält-
tämättömyys ympäristön
kannalta voi olla myös ta-
loudellisesti järkevin vaih-
toehto viljelijälle - päästö
kääntyy säästöksi ja ongel-
ma raaka-aineeksi”, taus-
toittaa Ilkka Herlin.
Punkalaitumen kunnas-
sa on toteutettu Bioener-
gian tuotantoon tähtäävä
energiaomavaraisuushan-
ke ja kunnassa pyritään
jatkamaan biomassojen
sekä lantapohjaisten bio-
energiantuotantoratkai-
sujen toteuttamista lähi-
vuosien aikajänteellä. Li-
säksi Punkalaitumen kun-
nanhallitus on vastikään
tehnyt BSAG:lle Itämeri-
sitoumuksen ravinteiden
kiertotalouden kehittämi-
seksi kunnassa.
Perjantaina ote-
taan askel
lähemmäs
toteutusta, kun Punka-
laidun tutkii Soilfoodin
edustajien kanssa konk-
reettisia ratkaisuja sivu-
virtojen hyödyntämisek-
si.
Ilkka Herlinin ja Punka-
laitumen kunnan tapaa-
misen jälkeen kunnan-
talolla järjestetään avoin
keskustelutilaisuus, johon
toivotetaan tervetulleeksi
sekä maataloustuottajia,
elinkeinoelämän edusta-
jia sekä median edustajia.
Tilaisuudessa on tarkoitus
käydä esitysten pohjalta
keskustelua siitä, miten
maaseudun elinvoimaa ja
suomalaista vientiä voi-
daan kehittää kiertotalou-
den ratkaisuiden avulla.
Länsitie 1, KIIKKA, Puh. 040 585 5235
Avoinna ma - to 6 - 21, pe 6 - 22, la 6 - 22, su 8 - 21
A-oikeudet
Perjantaina 12.6. klo 18–22
DJ Stoge
Musiikkia laidasta laitaan
Lauantaina 13.6. klo 17–21.30
Sasun karaoke
Meillä leivotaan joka päivä! Suolaiset ja makeat herkut
mukaan tai paikan päällä. Tilauksesta myös isommat erät.
Avoinna molempina päivinä klo 24 asti
3:51
23:05
3:50
23:06
3:49
23:07
3:49
23:08
To
Pe
La
Su
+14
+15
+15
+15
+17
+16
+18
+19
+19
+19
+20
+20
+21
+22
+21
+22
+22
+21
+15
+14
+15
+15
+13
+14
5
3
6
1
1,2,3 5,6,7,8,9,10,11,12,13,14,...32
Powered by FlippingBook