Alueviesti 47-2015 - page 24

24
Keskiviikko marraskuun 18. 2015
Vieraskynä
Pirkko NIemi
Kenen on vastuu?
S
uomen Akatemia julkaisi tutkimuk-
sensa peruskoululaisten ja lukiolais-
ten uupumuksesta ja koulunkäynnin
innostuksen puutteesta. Liian moni perus-
koulun kuudesluokkalainen kokee uupu-
musta ja innostuksen puuttumista koulu-
työhön. Lukiolaisista etenkin tytöt olivat
uupuneita.
Asiantuntijat arvelivat syyksi kiireisen elä-
män rytmin ja vanhempien vaatimukset.
Kukaan ei maininnut nettiä ja muuta tie-
totekniikkaa. Eräs 8-luokkalainen tyttö kir-
joitti Aamulehdessä, että koulun tulisi al-
kaa myöhemmin, niin ei väsyttäisi. Pahim-
millaan tilanne voi johtaa syrjäytymiseen
koko yhteiskunnasta. Ja se vasta maksaa.
Mitä siis voitaisiin tehdä? Lasten vanhem-
mat voisivat osoittaa enemmän kiinnos-
tusta lastensa koulutyöhön ja vaatia heiltä
tiettyä rytmiä. Jos voi yökaudet olla netissä
tai muussa mediassa, ei saa riittävästi un-
ta, mikä puolestaan vaikuttaa aivojen toi-
mintaan ja kehitykseen. Tutkijat ovat juuri
korostaneet unen tärkeyttä aivojen kehitty-
misessä. Ruokailutottumukset ovat tärkeä
osa lasten kehitystä. Huolehtivatko van-
hemmat, että lapset syövät oikein ja ter-
veellisesti? Liikunta ja riittävä ulkoilu ovat
myös olennaisia jaksamisen kannalta.
Entä koulu? Turkulainen opettaja totesi,
ettei koulu ole muuttunut sitten 60-luvun.
Koulun pitää uudistua. Vanha tapa opet-
taa; oppilaat istuvat pulpeteissa ja edessä
opettaja opettaa, ei enää ole riittävän in-
nostavaa. Ko. opettaja oli poistanut luo-
kastaan pulpetit ja huomasi, että sillä oli
merkitystä innostumisen lisääntymiseen.
Mouhijärven yhteiskoulu otti remontin jäl-
keen käyttöön pulpetit, joita voi muunnel-
la eri asentoihin ja siinä oppilaat ovat kes-
kenään läheisesti. Kokemukset ovat hyviä.
On myös todettu, että ryhmässä tehtävät
työt ovat mielekkäitä. Liikunnan lisäämi-
nen koulupäivän sisään on myös lisännyt
jaksamista ja innostumista.
Lukiossa näkyy kilpailu ja liiallinen keskit-
tyminen kirjoituksiin. On totta, että osa me-
nee lukioon liian heikoilla tiedoilla. Työ-
määrä lukiossa lisääntyy peruskouluun
verrattuna ja itsenäisen työskentelyn osuus
kasvaa. Lukiossa näkyy paljon myös mie-
lenterveysongelmia.
Hallituksen leikkausten (jos toteutuvat)
myötä vaarana on, että luokkakoot kasva-
vat ja nykyisillä koulun opetusmenetelmil-
lä on vaarana, että osa tippuu opetukses-
ta ja siitä voi seurata ikäviä pulmia, kuten
pinnausta, läksyjen tekemättä jättämisiä.
Kuka sitten kantaa vastuun?
Hallituksella on toki vastuu päätöksistään,
mutta se ei tee mitään yksittäisen oppilaan
kohdalla. Keskeinen vastuu jää vanhem-
mille ja opettajille koulussa. Mutta onko
opettajilla mahdollisuuksia ja resursseja
muutokseen?
Kyse on kuitenkin tulevista päättäjistäm-
me ja eläkkeidemme maksajista. Tekee mie-
li todeta, kuten Lidlin mainoksessa; järki
käteen ja oikeasti kehittämään ja luomaan
uutta.
Kirjoittaja on psykoterapeutti ja Sastamalan
kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen
PALVELUKSEEN HALUTAAN
MYYDÄÄN
Puh. 010 229 0420
VAMMALA
UÊ,>ˆÛˆœÊ
UÊ->ÃÌ>“>>
Onnea
syksyn uusille
ylioppilaille!
Uusia ylioppilaita Alueviestin jakelualueella.
Vammalan lukio:
Sulanne Meri, Vuorinen
Lasse
Vammalan lukion am-
mattilukiolaiset:
Kallio Kalle, Laurén Anni-
ka, Räsänen Minna
Vammalan lukion ai-
kuislukiolaiset:
Voittomäki Sanni
Karkun evankelinen
opisto:
Ansong Chanan, Hyttin-
en Kare, Lintula Sofia, Pai-
mensalo Piritta, Seppä An-
na-Liisa, Thurén Mattias,
Vappula Valtteri, Yang Di
Lauttakylän lukio:
Mikkola Laura, Oras Jere
Lauttakylän lukion
aikuislinja:
Väyrynen Heikki
Kokemäen lukio:
Kannisto Jenna, Merimaa
Janina, Peltonen Juho
SODECA
on yksi Euroopan parhaimmista ja maineikkaimmista puhallinvalmistajista.
SODECA
on erikoistunut puhaltimien sekä teollisuuskäyttöön tarkoitettujen lisä-
laitteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Toiminta on keskittynyt teollisuuspu-
haltimien, ilmanvaihtojärjestelmien ja tulipalotilanteessa tarvittavien savuimurien
valmistamiseen vuodesta 1983 alkaen.
Sodeca Finland Oy
myy ja markkinoi kaikkia Sodeca Groupin tuotteita Suomessa.
Työtehtäviäsi ovat tarjouslaskenta, myyntityö, tekninen tuki asiakkaille sekä
toimiston rutiinitehtävät.
Työ edellyttää teknistä koulutusta. IV-, kone- ja sähköasennuskokemus kat-
sotaan eduksi. Hallitset tehtäväsi hallintaan tarvittavat toimisto-ohjelmis-
tot. CAD-ohjelmiston käyttökokemus katsotaan eduksi. Kommunikoit teh-
taalle suullisesti ja kirjallisesti englannin kielellä. Odotamme sinulta hyvää
yhteistyö- ja kommunikointikykyä.
Hakemukset pyydetään toimittamaan
31.12.2015 mennessä.
Sodeca Finland Oy
Kai Yli-Sipilä
PL-2
FI-32700 Huittinen, FINLAND
Tel. + 358 400 320 125
Haemme Huittisiin työntekijää nimikkeellä
Tekninen myyjä / tarjouslaskija
Toiminnanjohtaja
Punkalaitumen 4H-yhdistykseen
Punkalaitumen 4H-yhdistys ry hakee toiminnanjohtajaa
toistaiseksi voimassa olevaan osa-aikaiseen työsuhteeseen
4.1.2016 alkaen tai sopimuksen mukaan.
punkalaidun.4h. f i / rekry
Lisätiedot ja hakuohjeet:
1...,14,15,16,17,18,19,20,21,22,23 25,26,27,28,29,30,31,32,33,34,...36
Powered by FlippingBook