21
Keskiviikko joulukuun 9. 2015
TOSITARINOITA
Kuolema pitää otteessaan
❐
Tuomas Rimpiläinen kirjoittaa rikoksista työkseen. Intohimoinen
suhtautuminen historiaan teki toimittajasta myös kirjailijan.
•
Minna Isotalo
Nainen makaa sängyssä kyl-
jellään jalat vähän koukus-
sa. Asento on sellainen, jo-
hon työpäivästä uupunut ih-
minen voisi paneutua het-
keksi iltapäivällä. Naisen
vierellä kahdella yöpöydäl-
lä on vesipullo, juomalasi,
lukulamppu ja tuhkakuppi.
Nainen on murhattu. Mur-
haaja on sängyn vieressä
polvillaan verilammikossa.
Miehen otsa nojaa sänkyyn.
Rikosvalokuvaajan salama
on valaissut kuvan keski-
osan, ja näyttää siltä kuin
pimeys vyöryisi reunoilta
kohti kuolleita.
Näin kuvaa rikostoimit-
taja
Tuomas Rimpiläinen
valokuvaa, jonka hän nä-
ki ensimmäisen kerran Po-
liisimuseossa neljä vuotta
sitten. Rimpiläinen halu-
si tietää, miksi Göran oli
murhannut Helenan ja
sitten itsensä.
Kun arkistoissa vietetty
aika, lukuisat viranomais-
pöytäkirjat, rikosuutisoin-
nit ja muut aikalaisdoku-
mentit eivät kyenneet
tyhjentävästi vastaamaan
kysymykseen, turvautui
Rimpiläinen mielikuvi-
tukseensa. Rikospaikkaku-
va hotelli Turistista Tam-
pereelta vuodelta 1937
laittoi liikkeelle proses-
sin, jonka lopputulema-
na syntyi genrerajoja rik-
kova kirja
Messukylän veri-
teko ja muita rikostarinoita
Suomesta
(Gummerus).
Historiasta kiinnos-
tuneelle teoksen lähde-
aineistot tarjoavat aarreai-
tan, jonka ovea raotettiin
myös sastamalalaisyleisöl-
le, kun Rimpiläinen vierai-
li toissa viikolla Pukstaavin
Pimeässä perjantaissa ker-
tomassa kirjastaan.
■
MESSUKYLÄN VE-
RITEKO JA
muita rikos-
tarinoita Suomesta syvä-
luotaa lennokkaasti mut-
ta faktoihin pohjautuen
kuusi rikostapausta sotien
väliseltä ajalta. Se vie luki-
jansa kieltolain ajan Suo-
meen, jossa pirtu virtaa ja
taskupistoolit paukkuvat.
Tarinoiden jokainen yksi-
tyiskohta on totta, mutta
teosta voi lukea kuten ri-
kosromaania.
”Tuohon aikaan todista-
jalausunnot kirjattiin sa-
natarkasti tutkintapöytä-
kirjoihin, joten jokaiselle
kirjassa mainitulle kengän
kopahdukselle tai yskäh-
dykselle on olemassa läh-
de”, Rimpiläinen sanoo.
Tavallinen työläiskoti
päätyi dokumentoinnin
kohteeksi harvoin, valo-
kuvat niistä ovat usein
rikospoliisien ottamia.
Rimpiläisen mukaan ri-
koshistoria antaa täten
paljon myös kulttuurin-
tutkijoille.
Ennen poliisin suhde
lehdistöön oli huomat-
tavasti avoimempi, mikä
näkyi uutisoinnissa. Jutut
olivat toisinaan irvokkai-
ta kauhun, inhon ja pa-
heksunnan sekoituksia,
ja rikosuutisia oli lehdis-
sä paljon enemmän kuin
2000-luvulla.
”Kirjassani esiintyvät
ihmiset raastettiin heidän
elinaikanaan yhtä poikke-
usta lukuun ottamatta ar-
motta julkisuuteen. Vain
harva heistä sai osakseen
minkäänlaista ymmärrys-
tä”, Rimpiläinen miettii.
■
RIMPILÄISEN MU-
KAAN VÄKIVALTARI-
KOLLISUUDEN
perus-
tyyppi ei ole vuosikym-
menten saatossa merkit-
tävästi muuttunut. Edel-
leen suurimmassa osassa
henkirikoksista ovat osal-
lisena humalaiset miehet,
joiden välille syntyy kär-
hämää. Väkilukuun näh-
den henkirikoksia tehtiin
1920- ja 1930-luvulla kol-
me kertaa enemmän kuin
nykyään.
”Mielikuvat rikosten
raaistumisesta eivät pidä
paikkaansa. Ennen väki-
valta oli raakaa ja sitä oli
paljon. Esimerkiksi satun-
naiset katupuukotukset
ovat tänä päivänä harvi-
naisia.”
Jos poliisit möhlivät
Jukka S. Lahden
surman
tutkinnassa, osattiin si-
tä sössiä ennenkin. Rim-
piläisen kirjassa on usko-
mattomia tarinoita töp-
päilevistä poliiseista pese-
mässä pois rikospaikan jäl-
kiä mutta myös taitavista
rikostutkijoista, jotka sel-
vittävät vaikeita tapauk-
sia nerokkain oivalluksin.
Usein myös sattumalla on
sormensa pelissä.
■
RIMPILÄINEN KUU-
LOSTELEE MIELELLÄÄN
menneisyyden kaikuja,
vierailee autiotaloissa ja
vuosikymmenten takai-
silla murhapaikoilla aisti-
massa niiden tunnelmaa,
mutta kummituksiin hän
ei usko. Yliluonnollisel-
ta rikostoimittaja ei silti
tyystin välty. Hiljan Rim-
piläinen sai puhelun mie-
heltä, joka väitti näkevän-
sä näkyjä Bodom-järven
murhaajasta.
Työn varjopuoliin lu-
keutuvat myös uhkaukset.
Rimpiläinen joutuu kir-
joittamaan aiheista, joi-
den kaikki eivät soisi tule-
van päivänvaloon.
Verkossa rikosuutiset
ovat usein niitä klikatuim-
pia. Rimpiläinen arvelee
niiden kiehtovan ihmi-
siä siksi, että niissä elämä,
kuolema ja sääntöjen rik-
kominen kietoutuvat toi-
siinsa. Ne ovat siis silkkaa
draamaa.
”Lukijoiden suhde ri-
kosjournalismiin on usein
kaksijakoinen. Toisaalta
väkivaltaiset teot inhot-
tavat, toisaalta ne vetävät
puoleensa.”
Kirjantekijäksi Rimpi-
läisen ajoi ennen kaik-
kea palo historian tutki-
miseen.
”On erilaista kirjoit-
taa leipätyönään lukijoil-
le tämän päivän rikoksis-
ta kuin tehdä kirjaa. Täs-
sä oli kyse leipätyön ja in-
tohimon yhdistämisestä.”
Vieläkö Rimpiläisella on
nälkää tositarinoiden kir-
joittamiseen?
”Aineistoa olisi vaik-
ka kuinka paljon, ja esi-
merkiksi 1950-luku olisi
rikoshistoriallisessa mie-
lessä kiinnostava. Tuskin
ihan samantyylistä teos-
ta kuitenkaan on luvassa.”
Vetävästi kirjoitettu tosidekkari koukuttaa
▶
TOIMITTAJAN KOMMENTTI
Messukylän veriteko
koukut-
taa lukijansa vetävän dekka-
rin tavoin tarjoten samalla yk-
sityiskohtaisia tuokiokuvia ta-
vallisten ihmisten arjesta. Kir-
ja kertoo paitsi rikollisuuden
ja rikostutkinnan historias-
ta myös ihmisistä, joiden elä-
mää väkivalta kosketti: polii-
seista, rikollisista, uhreista ja
sivullisista.
On sisällisodan traumoja,
patoutuneita tunteita, vii-
nan väkivaltaiseksi yllyttä-
miä miehiä, yksityiskohtai-
sesti kuvattuja veritekoja ja
mielisairaaloiden sokkihoi-
toja.
Tapahtumien taustoja värit-
tävät ajan aatevirtaukset, in-
novaatiot, kieltolain luomat
yhteiskunnalliset jännitteet
sekä yleinen kuohunta lak-
koineen ja työriitoineen.
Jos joku lehtemme luki-
ja kummastelee, miksi vai-
vaudun näin monisanaises-
ti kirjoittamaan ”vanhasta”,
keväällä julkaistusta opuk-
sesta, vastaan Rimpiläistä
lainaten: ”Olen vakuuttu-
nut siitä, että hyvä tarina
ansaitsee tulla kerrotuksi jo
pelkästään siksi, että se on
hyvä tarina.”
Konsertoiko kanteletaiteilija Tyrväällä?
Messukylän veriteko ja mui-
ta rikostarinoita Suomes-
ta
-teoksessa esiintyy hen-
kilö, jonka elämän viime
vaiheet liittyvät Sastama-
laan.
4. marraskuuta 1952 kon-
serttimatkalla ollut taiteili-
ja
Olli Suolahti
jätti Tyr-
vään Sanomien toimituk-
seen kirjoittamansa runon.
Muutama tunti tämän jäl-
keen hänen sydämensä py-
sähtyi.
Rimpiläinen antoi sastama-
lalaisille kotitehtäväksi selvit-
tää, ehtikö Suolahti konser-
toida paikkakunnalla ennen
kuolemaansa.
Tyrvään historiaan pereh-
tynyt
Armi Hohko
mietti
mahdollista konserttipaik-
kaa. Jos tilaisuus järjestet-
tiin, pidettiin se todennä-
köisesti Seukulla tai yhteis-
koululla.
Rimpiläisen kirjaan aika-
naan kuuluisa kanteletaitei-
lija päätyi, koska hänen ta-
rinansa kautta nousee esiin
aikakauden suhtautuminen
seksuaalisuuteen. Levoton
sielu Olli Suolahti ei kuol-
lut rikoksen seurauksena eikä
hän ollut murhamies. Suolah-
den rikos oli haureuden har-
joittaminen samaa sukupuol-
ta olevan kanssa, mistä hänel-
le tuomittiin kolme kuukaut-
ta ehdollista vankeutta.
Aamulehden Tuomas Rimpiläinen vieraili Pukstaavissa kertomassa
kirjastaan ja rikostoimittajan työstä.
