Alueviesti 15-2016 - page 15

15
Keskiviikko 13.4.2016
Yleisöltä
Veli-Matti Saksi
Sykkeessä mainitaan
jälleen uimahalli, ja
hallitus pohti lapsia
Tasaisin väliajoin, noin kymmenen vuot-
ta, eri kaupungit syynäävät keskustojen-
sa kehittämistä. Tavoitteena on tietenkin
keskustojen elinvoiman ja houkuttelevuu-
den säilyttäminen ja jopa lisääminen. Ke-
hittämishanke on laukaistu myös Sasta-
malassa nimellä Sykettä Sastamalan sy-
dämeen. Hyvä nimi, joka antaa myös viit-
teitä sairaalan ja terveyskeskuksen kam-
pusalueesta. Joskin se aivan ydin on hie-
man torin suuntaan sairaalanmäeltä.
Hanke on sinällään hyvä. Syketiimi on
valmistellut selkeän hankesuunnitelman,
jonka mukaan eletään. Yhtäkään kau-
punkilaista ei unohdeta. Kaikki haluk-
kaat saavat vapaasti heitellä ajatuksia
keskustan kehittämisestä. Syketiimi on
kuitenkin jo etukäteen listannut vanho-
ja ajatuksia ja myös uusia hankesuunni-
telmaan.
Mukana on myös uimahalli, josta kon-
sensuksen nimissä on viime aikoina vain
kuiskailtu. Yhdeksi mahdollisuudeksi on
etsitty asuinrakentamisen ja Keskustan
päiväkodin yhdistämistä uimahalliin. Tä-
mä siis vain ajatuksena. Listalle otetaan
vastaan kaikki mahdolliset ideat. Jokai-
sen toteuttaminen vaatii sitten oman pää-
töksensä.
Hyvää hankkeessa on myös se, että se teh-
dään nyt. Jos paljon puhuttu, haukuttu
ja jonkun kehumakin sote-uudistus tulee,
niin kaupungin tehtävät niukkenevat. Sil-
loin kehittämistyöhön on paneuduttava
oikeasti, jotta vetovoima säilyy, jopa pa-
ranee. Eli menestystä hankkeen myötä jo-
kaiselle.
Maanantaina istunut kaupunginhallitus
pohti kaiken muun lisäksi lapsia. Hallitus
päätyi siihen, että päivähoito-oikeutta on
hyvä rajata, koska laki siihen mahdolli-
suuden antaa. Päätös syntyi äänestyksen
jälkeen. Onko päätös hyvä vai huono, sen
aika näyttää. Ainakaan se ei välttämättä
anna viestiä siitä lapsiystävällisestä kau-
pungista, joksi Sastamala on myös julis-
tautunut turvallisine opinpolkuineen.
No. Kaikkineenhan tämänkin päätöksen
taustalla on raha. Lakimuutos siis antaa
mahdollisuuden säästää, joten siihen ha-
lutaan tarttua. Vaan ovatko lapset oikea
kohde? Vai halutaanko tällä ratkaisulla
patistaa vanhempia enenevästi vanhem-
muuteen?
Lopullinen päätös syntyy kaupunginval-
tuustossa. Epäilemättä äänestyksen jäl-
keen.
SAKSI
TUT
Erityiskiitokset
auttajille koulukyyti-
onnettomuudessa
Nimimerkille pois
Sastamalasta
Koulukyytionnettomuus
olisi voinut päättyä ikä-
vämmälläkin tavalla,
mutta tällä kerralla kaik-
ki toimivat hienosti yh-
teen. Kiitos Roope-kus-
kille, auttamaan pysäh-
tyneille sivullisille, Ju-
hanille, Suodenniemen
ja Mouhijärven VPK:lle,
ambulanssityypeille, Me-
dihelille, poliiseille, Mou-
hijärven Yhteiskoulun re-
xille ja Palveluliikenteelle
huolenpidosta onnetto-
muuden jälkeen
Toivottavat Sanna,
Tito, Tatu, Niko,
Tommi, Eero, Jarkko
sekä
nuorten vanhemmat
Arvostelit kovin sanoin
Sastamalaa, esimerkik-
si terveyskeskusta. Itsel-
läni on siitä täysin eri-
lainen kokemus ja halu-
an vieläkin kiittää kaik-
kia hoitajia. Niin hyvää
hoitoa siellä sain. Samoin
sain sairaalassa. Vamma-
lan aluesairaalassa on
monen eri alan osaamis-
ta, ja meillä kaupunkilai-
silla on sen suhteen pal-
jon parempi tilanne kuin
useammilla muilla paik-
kakunnilla.
Muutenkin kirjoitukses-
tasi huokui, että kaikki on
täällä huonosti. Siitäkin
minulla on täysin erilai-
nen mielipide. Sastamala
on hyvä kaupunki asua ja
elää. Rohkenenkin kysyä,
olisikohan sinulla itselläsi
peiliin katsomisen paikka?
Kevätterveisin
Maila Andersson
Suunnista Tainan luokse –
tai tule muuten vaan
”Taitaa olla hieman epäkaupallinen markkinapaikka”, Taina Nurmi
toteaa Mouhijärven Mätiköllä sijaitsevassa keramiikkapajassaan.
Henna Syrjänen
Paja on kodin yhteydes-
sä, ja inspiraation iskiessä
koti on pajan yhteydessä.
Vaikka vaaleanpunaisen
talon seinässä lukee isol-
la WestDesign, asiakkaat
osaavat paikalle lähinnä
internetitse tekemiensä
kyselyiden perusteella.
Kaiketi Tainan kolme
poikaa, kaksi koiraa ja yksi
mies jännittävät sen ver-
ran ohikulkijoita, etteivät
uskalla pysähtyä. Jänni-
tys on turhaa, savipajalle
ja teippitehtaaseen on ai-
na ilo tulla, ideat virtaavat
ja visiot irtoavat vilkkaan
taiteilijan kanssa keskus-
tellessa.
”Kannattaa soit-
taa, jos haluaa olla varma,
että olen paikalla. Tot-
ta vie toivon, että pajani
tunnettaisiin alueella pa-
remmin.”
Omimmillaan
Tai-
na on keramiikkapajas-
saan. Hän kulkee hyllyl-
tä toiselle ja esittelee ke-
ramiikan mahdollisuuk-
sia. Pajan työkalut, uunit
ja materiaalit avaavat mo-
nipuoliset mahdollisuudet
posliinitaiteesta lähtien.
Tainan kurssilaiset käyvät-
kin työväenopiston järjes-
tämissä ryhmissä vuodes-
ta toiseen.
Taina
on toiminut
Sastamalan opiston ke-
ramiikkaopena viitisen
vuotta, tietty porukka tun-
tee hänet ja perheensä oi-
kein hyvin. Lenkkipolulla
Tainan tunnistaa kahdes-
ta ison vasikan kokoisesta
koirasta, ne ovat perheen
Leonbergin koirat Samu ja
Robi. Samu on vielä vau-
va, vain kahdeksan kuu-
kauden ikäinen, eipä us-
koisi. Koirakauhusta kärsi-
vää koko jännittää, mutta
leppoisat ja lempeän tou-
hukkaat jättiläiset sulat-
tavat kauhun.
”Onnek-
si koirat kuuluvat perhee-
seen. Niiden kanssa läh-
den ulos oli keli kun ke-
li. Metsään päästessään
huomaa monta kertaa, et-
tä on niin kaunista, vaikka
sää olisi sateen sumuinen.
Toivoisin saavani enem-
män aikaa harrastuksista-
ni valokuvaukselle.”
Tänä
vuonna Tainan
valtakuntaan pääsee tutus-
tumaan taidesuunnistuk-
sessa 23.–24. huhtikuuta
kello 11.00-17.00.
”Eikä
ole pakko ostaa, voi tulla
muuten vaan”, Taina kii-
rehtii lisäämään. Harva
tietää mitä kaikkea Mou-
hijärven paikallisista pa-
joista saa. Olisi kiva jos
varsinkin paikalliset läh-
tisivät innolla suunnis-
tamaan. Luvassa on työ-
näytös, valokuvanäytte-
ly, uusia ja vanhoja kera-
miikkatöitä, harrastuksen
tarkempaa esittelyä, ja
vaikka mitä. Saattaa olla,
etteivät osallistujatkaan
selviä puhtain käsin.
Vaikka
keramiikka on
intohimo, varsinainen lei-
päpuu Tainalle ovat tarrat
ja teipit, joita hän tuottaa
yrityksensä WestDesign
-nimikkeellä. Paitapaina-
tuksia, sisustustauluja ja
paljon muuta saa Tainal-
ta myös yksittäiskappalei-
na. Taidesuunnistuksessa
voi yrittää selvittää, kuinka
tämä kaikki onnistuu yh-
deltä naiselta. Tainan upe-
at keramiikkatyöt kannat-
taa muistaa, kun haluaa
ostaa jotain erityistä lah-
jaksi, myös tilaustyöt jär-
jestyvät. Vaikka Taina pai-
nottaakin ettei ostopakkoa
ole, kannattaa muistaa että
paikallisen taiteilija- yrittä-
jän luona ostosten tekemi-
nen on järkevä ja kestävä
päätös oman paikkakun-
nan eduksi. Pyöritä mark-
kasi Mouhijärvellä ...vai
mitenkä se menikään.
Keramiikka on taiteenala, jota ei voi yhdel-
lä kurssilla, tuskin yhdessä eliniässäkään am-
mentaa tyhjiin. Korkeapoltto, rakupoltto, val-
kosavi, espanjansavi, lasitus ja engobe, siinä
muutamia termejä, joiden sisältö selviää par-
haiten tekemällä.
Taina Nurmi
Ensimmäiseltä ammatiltaan kokki
• Valmis-
tui Kankaanpään opistosta artesaaniksi vuon-
na2010
Toimii keramiikkaopettajanaja-taiteilijana
Kursseilla uusinta uutta ovate malikorut
Haaveilee ulkomaanmatkasta
Taidesuunnistus 2016
Kahdestoista Taidesuunnistus 23.–24.4.2016

Yleisö voivierailla ateljeissa, työtiloissa ja galle-
rioissa tapaamassa taiteilijoita työnsä äärellä
Suunnistuksen aikana kaikkiin kohteisiin on
vapaa pääsy

Taidesuunnistusta järjestää Taidesuunnistus ry

Lukijan
juttu
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...32
Powered by FlippingBook