Alueviesti 15-2016 - page 16

16
Keskiviikko 13.4.2016
Kunnanjohtajavaihdos
Moilanen valitsi Punkalaitumen
”Tehtäväni on olla esittelijä ja toimeenpanija. Sopimuksessani olennaista
on kunnan säilyttäminen itsenäisenä.”
Jaana Grankvist
Montako kuppia kahvia
jutustellessa menee, jotta
punkalaitumelaiset pää-
sevät selvyyteen, millai-
sen johtajan he ovat kun-
taan saaneet?
Ei yhtään, sillä työsar-
kansa kunnanjohtajana
aloittanut
Jyrki Moila-
nen
on teeihmisiä.
Hänen ensimmäisiä
tavoitteitansa on luo-
da välittömät ja läm-
pimät suhteet kunta-
laisiin ja kunnan hen-
kilöstöön.
”Verkoston luominen
on ihmisten tapaamista
heidän omilla työpaikoil-
laan. Kuntalaisten palvelu
ei tule kunnantalolta vaan
sieltä, missä ihmiset arjes-
sa työskentelevät ja liikku-
vat.”
Sotkamolainen
Moilanen valittiin Pun-
kalaitumelle yli kolmen-
kymmenen hakijan jou-
kosta - ja Moilanen valitsi
Punkalaitumen.
”Piti tehdä päätös, lähd-
enkö töihin 600 kilomet-
rin päähän etelän vai poh-
joisen suuntaan.”
Tällä hän viittaa siihen,
että hänet ehdittiin valita
Inarin elinkeinojohtajaksi
hippasen ennen Punkalai-
tumen valtuuston äänes-
tystulosta. Moilanen on
asettunut asumaan Pun-
kalaitumelle, ja perhe seu-
raa mukana uuteen ympä-
ristöön kesän aikana.
Moilanen
ja Hat-
tulaan kunnanjohtajaksi
siirtynyt
Lauri Inna
ovat
samassa asemassa siinä,
että molemmille Punka-
laitumen kunnanjohta-
juus on ensimmäinen työ-
paikka kuntajohtajana.
”Punkalaidun tarvitsee
kovan luun. Olen tyyty-
väinen, että seuraajani ei
ole B-luokan tyyppi vaan
mies, jolla varmasti on ky-
kyä edistää ja vaalia alul-
le pantuja hankkeita ja ke-
hittää uusia”, Inna kehuu.
Merkittävimpiä meneil-
lään olevista toimista ovat
koulu-, tuulivoima- ja bio-
enenergiahanke ja Hau-
kankosken vastaanotto-
keskuksen toiminnan tur-
vaaminen.
Moilasella
on vah-
va tausta yrittäjyyskentil-
tä niin kotikonnuiltaan
Kainuusta, naapurista Ve-
näjältä, Euroopasta, Lähi-
Idästä kuin Latinalaisesta
Amerikastakin.
Vammalasta kotoisin
oleva mutta myös maa-
ilmalla työskennellyt In-
na viihtyi Punkalaitumen
kunnanjohtajana kolmi-
sen vuotta.
Miten mahtaa Moilasel-
le riittää noin 3 000 asuk-
kaan yhteisössä elämi-
nen?
”Olen asunut 10 vuotta
haja-asutusalueella Vuo-
katissa, joten en usko tääl-
läkään mitään kulttuuri-
shokkia kokevani.”
”Katson, että on hyvä-
kin, että kunnissa johta-
jat vaihtuvat aika ajoin.
Samalla tavalla tapahtuu
firmojen toimitusjohta-
juuksissa. Näin löydetään
helpommin tuoreita nä-
kökulmia, eikä juututa
paikoilleen.”
Moilanen
näkee, et-
tä kuntajohtajan rooli ei
ole poliittinen.
”Tehtäväni on olla esit-
telijä ja toimeenpanija.
Sopimuksessani olennais-
ta on kunnan säilyttämi-
nen itsenäisenä. Siinä kul-
makivenä on pitää talous
kunnossa.”
Punkalaitumen viime
vuoden tilinpäätös näyt-
tää ilahduttavaa 600 000
euron ylijäämää.
”Vuodet eivät ole vel-
jeksiä keskenään. Kun-
takoneen vinkkelistä sil-
ti uskallan vierittää Jyr-
kille perinnöksi, että nu-
merot antavat tilaa hen-
gittää. Kukaan ei puhalla
niskaan. Jyrki on myös ih-
misiä, jotka kokevat, että
johtajuus on elämäntapa,
ei vain työpaikka.”
”Paljon on onneksi op-
pimista. Suora mittari on-
nistumiseeni ja välittö-
mään ilmapiiriin on, jos
kuntalaiset kylällä moik-
kaavat”, Moilanen ynnää.
Mikä
mies?
Kuka:
Jyrki Moilanen,
syntynyt Sotkamossa
vuonna 1968.
Perhe:
Sairaanhoitaja-
vaimo. Neljä lasta (17-
, 15-, 12- ja 11-vuotiaat).
Koulutusta:
Tuotanto-
talouden diplomi-in-
sinööri (Lappeenran-
ta 1995) ja vastaava tut-
kinto myös Englannis-
ta (Cranfield University
1993-1994). Opiskelee
parhaillaan Oulun yli-
opistossa MBA-tutkin-
toa työn ohella.
Johto-, konsultti- ja
palvelutehtäviä:
Nokia
Networks, Vuokatin Puu,
Saunaset, Crosslam Kuh-
mo, Woodpolis/Kuh-
mon kaupunki.
Puhuu:
Suomen lisäksi
ruotsia, englantia, sak-
saa ja espanjaa.
Harrastukset:
Lasten
kanssa puuhaileminen,
maantiekuntopyöräily,
moottoripyöräily, purje-
veneily, laskettelu, hiih-
to ja yhdistystoimin-
ta muun muassa Lions
Clubissa.
Mieliruoka:
Kaikkiruo-
kainen pitsasta ja pih-
vistä mausteisen etnisiin.
Mielivaatteet:
Farkut.
Kengät:
Mukavat.
Kirjallisuus:
Laidasta lai-
taan. Opiskelun vasta-
painona viihteelliset ää-
nikirjat autoillessa.
Olen:
Rauhallinen, ana-
lyyttinen, tasapainoinen
ja päämäärätietoinen.
Huonoja puolia:
”Pitäisi
varmaan olla vaimo ker-
tomassa.” No, kärsimät-
tömyys.
Motto:
”Be soft on peop-
le but hard on facts.”
Hautomoko?
Jaana Grankvist
Ollako loukkaantunut vai huolissaan, kun oma kun-
tajohtaja vaihtuu tiuhaan?
Paikallisella kaupalla sain vastauksen: molempia.
Kuntalaiselle tulee helposti myös tunne, emmekö
kelpaa, emmekö riitä, vaikka meidän pitäjä on iha-
na paikka asua ja olla.
Punkalaitumen Sanomat (1.4. 2016) kirjoittaa, et-
tä Suomen itsenäisyysjuhlarahasto Sitralla on hanke:
”Kyse on kunnanjohtajahautomosta. Sopivalle hen-
kilölle tarjotaan mahdollisuus opetella kunnanjoh-
tajan viran hoitamista pienessä kunnassa hyvin luo-
duissa puitteissa ja sen jälkeen siirtyä toiseen hank-
keessa mukana olevaan kuntaan, kertoo projektikon-
sultti Alma Hironen.” Ja Sanomat jatkaa: ”Punkalai-
tumellahan kunnanjohtaja on joka paikan yleismies,
jota kohtaan on suuret odotukset. Tämän vuoksi
kuntalaisia kehotetaankin ”sparraamaan” johtajia
mm. vastustamalla leikkimielisesti erilaisia kuntaa
kehittäviä hankkeita. Se on parasta mahdollista työ-
maakoulutusta.”
Mitä laitumelaiset, tottako toinen puoli?
kommentti
Jyrki Moilanen astui Punkalaitumen ruoriin 5. huhtikuuta. Hattulan kunnanjohtajaksi siir-
tynyt Lauri Inna asuu edelleen Punkalaitumella, mutta perhekunta suunnittelee muuttoa Tu-
run suuntaan.
Kolmas Loistoa liikekeskuksessa
viikon kuluttua Kokemäellä
Loistoa Liikekeskukses-
sa -tapahtuma valloittaa
Kokemäen liikekeskuksen
piha-alueen jälleen keski-
viikkona 20.4. Tarjolla on
muotinäytös, musiikkia ja
voimistelua, ja lisäksi
Kaa-
rina Suonperä
kertoo ul-
kolavalla siitä, miten vaa-
timattomuus ei kaunista. 
Tapahtuma järjestetään
nyt kolmannen kerran.
Ohjelmassa on on totut-
tuun tapaan Belladonnan
muotinäytös, jossa esitel-
lään niin arki- kuin juh-
lapukeutumistakin. Vaki-
omallien lisäksi mukana
ovat nyt myös lapsimallit
esittelemässä tyttöjen juh-
lamekkoja.
Musiikkiosuudesta vas-
taa tänä keväänä vuoden
2015 Tangonuori, kau-
nisääninen
Tytti Pihla-
jamäki
Huittisista, ja voi-
mistelusta miehinen jouk-
ko Tyrwäkkäitä Sastama-
lasta.
Tapahtuman ohjel-
ma alkaa klo 17, mutta
perinteiseen tapaan pi-
hamyyjät ovat paikal-
la jo aiemmin. Iltapäi-
vällä klo 15-17 Kaari-
na Suonperä antaa pu-
keutumisvinkkejä Bel-
ladonnassa.
Loistoa Liikekeskukses-
sa -tapahtuman järjestävät
Kokemäen Urheiluliike,
Jokisalonki Johanna, Tii-
na Hellsten ja Muotiliike
Belladonna. Tapahtumaa
ovat tukemassa Satakun-
nan Osuuspankki, Huit-
tisten Säästöpankki ja Lä-
hiTapiola Lännen.
Mouhijärvi laulaa ja soi
keräsi parisataa henkeä
Alueviesti
Mouhijärvellä sunnun-
taina pidetty Mouhijärvi
laulaa ja soi -tapahtuma
onnistui hienosti. Yhteis-
koululla kuultuun kon-
serttiin ja samassa yhtey-
dessä pidettyyn Sastama-
lan Opiston työnäytök-
seen osallistui noin pari-
sataa ihmistä.
Konsertissa kuultiin
musiikkiesityksiä yhdeltä-
toista eri ryhmältä, kaikki-
aan esiintyjiä oli noin 70.
Käsityönäyttelyssä näh-
tiin työnäytteitä muun
muassa keramiikasta, tuo-
hitöistä sekä hedelmäko-
risteista.
1...,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15 17,18,19,20,21,22,23,24,25,26,...32
Powered by FlippingBook