Alueviesti 21-2016 - page 7

7
Keskiviikko 25.5.2016
KIIKOISTEN RANTASAUNA
Uuden saunan
rakennusurakka vetelee
loppusuoraa
Rajalahden mökeille uumoillaan kaavaa rantaoikeuksin.
Jaana Grankvist
Kiikoisten kohutun ran-
tasaunan uudisrakennus-
työt ovat loppusuoralla.
Kokonaisvastuu-urakkaa
vetävä vammalalainen Ra-
kennusurakointi T. Mylly-
mäki saa työnsä valmiik-
si 13. kesäkuuta mennes-
sä. Vanhan saunan purku
aloitettiin marraskuussa,
ja uudessa pytingissä läm-
möt olivat päällä jo ennen
joulua.
Aliurakoitsijoina ovat
uurastaneet niin ikään
paikalliset Sähkötyö Te-
lilä, Putkityö Pasi Niemi-
nen, Iskitek ja Maanra-
kennus Mikko Kiikala.
UUDEN
saunaraken-
nuksen sisäpinta-ala on
140 neliötä. Tupahuonees-
sa on oleskelutilan lisäksi
keittiö. Saunan yhteydes-
sä on kaksi pukuhuonetta
ja kahdet erilliset suihkut.
Vessoissa on huomiotu
myös liikuntarajoitteiset.
”Varsinaisessa saunassa
on reilusti tilaa ja 33 kilo-
watin kiuas, joten löylyjä
riittää”, uskoo urakoitsija
Ari Myllymäki
.
Rantasaunan paikas-
ta väännettiin viime ke-
väänä kättä rankasti. Sille
osoitettiin vaihtoehtois-
ta tonttia lähempänä Kii-
koisten keskustaa olevaa
Hämeenlahtea. Kaupun-
ginhallituksen äänestystu-
loksella 9-4 saunan paik-
ka määräytyi Rajalahteen
vanhalle virkistysalueelle.
”KÄTEVÄMPI
paikka
olisi Hämeenlahti ollut,
sillä se olisi kävelymatkan
päässä Kiikoisten keskus-
tasta. Sitä paitsi nyt kau-
pungin rantasaunoja on
turhan tiheään, kun Kii-
majärven sauna on vain
muutaman kilometrin
päässä”, katsoo tekninen
johtaja
Jorma Tuomisto
.
Hanke toteutettiin Sasta-
malan kuntaliitosneuvot-
telusopimukseen kirjatul-
la 400 000 euron summal-
la.
Saunan käytännön toi-
mintaa hallinnoi kaupun-
gin liikuntapalvelut.
”Paikka on määrättyinä
aikoina yleisön käytettä-
vissä, ja sitä myös vuok-
rataan. Todennäköisesti
siellä pääsee talvella avan-
toon. Laituri uusitaan ko-
konaan”, kertoo liikunta-
päällikkö
Jari Aho
.
Rajalahden virkistysalu-
een metsikössä sijaitsee 3
Lähitoimintaa
Sastamalan kaupungin-
hallituksen kokous ju-
hannuksen aikoihin.
(Kun rakennusurakan
lopputarkastus on suo-
ritettu.) Avoimet ovet
-tapahtuma kaikelle kan-
salle pidetään kesäkuun
lopulla.
27.6. alkaen ja
heinäkuun loppuun as-
ti yleisövuorot tiistai-
sin ja torstaisin kello
16-20.
Saunarakennuksen tuvan järvenpuoleisista ja seinänkorkuisista ikkunoista kiirii maisemat
Kiikoisjärvelle.
mökkiä, joita Kiikoisten
kunta on aikoinaan vuok-
rannut.
”Mitään päätöksiä ei vie-
lä ole, mutta periaate on,
että kaavamuutoksella
alueelle voitaisiin raken-
taa omarantaisia raken-
nuksia. Mielestäni kau-
pungin tehtäviä ei ole
omistaa vapaa-ajanasun-
toja niitä vuokratakseen”,
perustelee tekninen johta-
ja Tuomisto.
Uuden saunarakennuk-
sen kalusteista ja sisustuk-
sesta kaupunki on tehnyt
tarjouskierroksen. Tuvan
sisäseinien erikoisuudek-
si katonrajaan on tulossa
akustiikkalevyille painet-
tavaa taidetta. Siitä vastaa
Sastamalan Paljekadul-
ta operoiva Yeseco, jon-
ka kuuluisimpaa asiakas-
kuntaa ovat muun muas-
sa Ateneum ja Kiasma.
”Meidän ekologisia,
luonnonkuidusta ja kier-
rätysmateriaalista tehty-
jä akustiikkatuotteitam-
me löytyy myös Sibelius-
Akatemian konserttisalis-
ta, joka toimii eduskun-
nan puhesalina väliaikai-
sesti,” listaa myynnistä ja
markkinoinnista vastaava
Kalevi Kulonpää
.
Sastamalan Kiikoisten
Rajalahden rantasaunan
maisemavalokuvat levyil-
le on ottanut Kiikoisista
kotoisin oleva
Reijo Kes-
kikiikonen
.
BIOLAN OUTLET -MYYMÄLÄSSÄ
PUUTARHAPÄIVÄ
PERJANTAINA 27.5.2016 klo 9 - 17
Biolan Outlet
Lauttakyläntie 570, Eura
puh. 040 - 852 9128
Irtomullan ja kuorikatteen
myynti keskiviikko - perjantai.
Teemaan liittyviä huipputarjouksia
Biolanin puutarhaneuvoja vastaa kysymyksiin
ja antaa ajankohtaisia vinkkejä
Filppulan puutarhan edustajalta kesäkukat ja
upeat amppelit
Makkaratarjoilu 300 ensimmäiselle kävijälle
TERVETULOA!
Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut
Äetsän terveysasema on suljettuna
18.7.-14.8.2016.
Kiireettömässä asiassa ottakaa yhteys
Vammalan terveysasemaan p. 03 5210 2020.
Suodenniemen terveysasema on suljettuna
14.7.–14.8.2016.
Kiireettömässä asiassa ottakaa yhteys
Kiikoisten terveysasemaan p. 02 5739 1220.
Mouhijärven terveysasema on suljettuna
20.6.–17.7.2016
.
Kiireettömässä asiassa ottakaa yhteys
Vammalan terveysasemaan p. 03 5210 2020.
Kiikoisten terveysasema on suljettuna
20.6.–17.7.2016.
Kiireettömässä asiassa ottakaa yhteys
Suodenniemen terveysasemaan p. 03 5210 2050.
Punkalaitumen terveysasema on suljettuna
4.7.–17.7.2016.
Kiireettömässä asiassa ottakaa yhteys
Vammalan terveysasemaan p. 03 5210 2020.
Kiireellisissä asioissa ottakaa yhteys Vammalan päivystyk-
seen puh. 040 647 4582. Puhelu ohjautuu yöaikaan Taysin
keskukseen, mistä se yhdistetään Acutaan. Mikäli puhelu
ei käänny automaattisesti, Taysin keskuksen puhelinnu-
mero on 03 311 611. Tai hätänumeroon 112. Yhteystiedot
löytyvät www-sivuilta osoitteesta
Puh. 050-560 5544
KokkonKota
Ei niin kaunis, ja liekö
palvelukaan parasta,
mutta yritämme
JÄRJESTÄÄ
TILAISUUTESI
!
KokkonKota
Punkalaidun
POLIISIN PIIRISTÄ
Palokunta nautajahdissa
Säkylässä
Säkylässä tarvittiin pa-
lokuntaa avuksi nuoren
naudan kiinniottamisessa
maanantaina iltapäivällä.
Nautaa haettiin Vampu-
lantien maisemissa.Häly-
tys tuli palokunnalle vä-
hän neljän jälkeen.
Autoilija töytäisi
koulutyttöä
Säkylässä Kankaanpään
kylässä 14-vuotias tyttö
jäi auton töytäisemäksi
torstaina iltapäivällä.
Tyttö oli ajanut kello
15.20 Kankaanpääntie-
tä Kantinhakantien riste-
ykseen. Hän lähti ylittä-
mään ajorataa, koska au-
to pysähtyi antaakseen
tietä. Auto kuitenkin läh-
ti liikkeelle, osui polku-
pyörän takarenkaaseen ja
kaatoi tytön. Tyttö louk-
kaantui lievästi.
Autossa oli tummenne-
tut ikkunat.
Kokemäen poliisi pyy-
tää vinkkejä sähköpos-
titse osoitteeseen tutkin-
ta.kokemaki.lounais-suo-
tai puhe-
limitse päivystysnume-
roon 0295 417 675, joka
vastaa tiistaisin ja perjan-
taisin kello 9-16.
Vaaratilanne
ampumaharjoituksessa
Porin prikaatin Satakun-
nan jääkäripataljoonan
hyökkäysammunnassa
Säkylän ampuma-alueel-
la sattui viikko sitten kes-
kiviikkona iltapäivävii-
den aikaan vaaratilanne.
Kevyen kranaatinheit-
timen ammus räjähti
ennen aikojaan, kun se
osui puun oksaan noin
viiden metrin etäisyy-
dellä heittimen asemas-
ta.
Yksi varusmies sai ti-
lanteessa jalkaansa lie-
vän pintahaavan. Hän-
tä hoidettiin paikalla.
Varusmies jatkaa harjoi-
tustaan normaalisti.
Rasvakattila kärähti
Sastamalan Vammalas-
sa palokunta hälytettiin
lauantaina puolenpäivän
aikaan Marttilankadul-
le. Kerrostalohuoneiston
keittiössä oli kattilassa
rasva syttynyt palamaan.
Asukas loukkasi kätensä
ja hänet vietiin sairaala-
hoitoon.Palokunta var-
misti tilanteen ja tuulet-
ti tilat.
1,2,3,4,5,6 8,9,10,11,12,13,14,15,16,17,...28
Powered by FlippingBook