Alueviesti 21-2016 - page 9

9
Keskiviikko 25.5.2016
MITÄ KUULUU NYT?
"Tuntuu kuin olisin saanut
elämäni takaisin"
Parisenkymmentä yhteydenottoa Alueviestin jutun johdosta.
"Sain mahtavan vertaistukiverkoston", Tanja Myllymäki iloitsee.
Tanja Myllymäelle täysin toisten armoilla oleminen on ollut kova pala. Suonensisäisesti annet-
tava hoito on kuitenkin auttanut hyvin ja nyt hän pystyy moniin toimiin itsenäisesti.
Maija Latva
Alueviesti kertoi maalis-
kuussa sastamalalaisesta
Tanja Myllymäestä
, joka
sairastaa harvinaista neu-
rologista sairautta nimel-
tä CIDP. Hänellä on Suo-
messa noin 50 kohtaloto-
veria. Maaliskuussa Tanja
oli juuri saanut diagnoo-
sin oudoille kivuilleen ja
suonensisäisesti annetta-
va immunoglobuliinihoi-
to oli aloitettu. Tanjalle
oli myös määrätty koko
vartalon CT-kuvaus. Siinä
tutkitttiin, onko CIDP:n
yksi aiheuttaja syöpä, jo-
ka sekin olisi ollut mah-
dollista. Viime viikolla
tulivat tulokset ja syöpä
suljettiin pois. Siitä huo-
limatta Tanja sai sytos-
taattilääkityksen, jonka
käytöstä yhdessä immu-
noglobuliinihoidon kans-
sa on olemassa hyviä tu-
loksia.
TANJAN
tuntohermot
nilkasta varpaisiin ovat
vioittuneet tuntuvasti, ja
niitä särkee kovasti. Niin
paljon, että kaikenlais-
ten kenkien, jopa sukki-
en, käyttö on yhtä tus-
kaa. Mutta ilon aiheita
on enemmän. "Hoito on
tehonnut niin hyvin, että
pääsen kävelemään, voin
syödä haarukalla ja veit-
sellä, sekä kuoria peru-
noita. Voin ajaa jopa au-
tolla kaupoille Vamma-
lan keskustaan", hän iloit-
see. Helmikuussa Tanja ei
päässyt itse edes jaloilleen.
Ei ihme, että hän toteaa
saaneensa elämänsä takai-
sin. Topakalle naiselle täy-
sin toisten armoilla olemi-
nen on ollut kova pala.
MAALISKUUSSA
Tan-
ja kertoi tarinansa Alue-
viestissä siksi, että halu-
si löytää kohtalotovei-
ta ja vertaistukea muis-
ta harvinaisia neurologi-
sia sairauksia sairastavista.
"Olin ihan ällikällä lyö-
ty, sillä sain yhteydenot-
toja lähes parikymmentä.
Eniten hämmästytti se, et-
tä saman diagnoosin saa-
neita oli heidän joukos-
saan neljä", Tanja kertoo.
Kaukaisin yhteydenotto
Tanjalle tuli Oulusta.
ERÄÄN
tamperelais-
rouvankin asiaa Aluevies-
tin artikkeli vei Tanjan
mukaan eteenpäin. "Hän
oli lukenut jutun, ja soitti
minulle ja kertoi tarinan-
sa. Hän oli kärsinyt sa-
manlaisista oireista kuin
kuin minäkin ja kertonut
niistä lääkärillä. Mihin-
kään tutkimuksiin häntä
ei kuitenkaan oltu mää-
rätty. Sitten tämä henkilö
meni Hatanpään sairaa-
laan ja pyysi lääkäriään lu-
kemaan minusta tehdyn
jutun. Nainen määrättiin
kokeisiin ja nyt hän odot-
taa tuloksia. Olen iloinen,
että avautumiseni sai täl-
laistakin aikaan", Tanja
iloitsee.
SIITÄKIN
Tanja iloit-
see, että on saanut niin
paljon vertaistukea ym-
pärilleen artikkelin avit-
tamana. "Terveydenhuol-
lon puolelta mitään tera-
piaa ei ainakaan minulle
ole edes tarjottu, vaikka
kyseessä on näinkin vai-
kea sairaus, jonka ennus-
teesta kukaan ei voi sa-
noa mitään", hän ihmet-
telee. Uuden vertaisverk-
konsa kanssa Tanja soitte-
lee ja viestittelee ahkeras-
ti ja yhteistä tapaamista
muiden CIDP-potilaiden
kesken on jo suunnitel-
tu. "On mahtavaa, kun
huonoinakin päivänä voi
soittaa jollekulle, joka tie-
tää omakohtaisesti miltä
tuntuu", hän miettii.
TANJA
tietää, että vau-
rioitunut hermo para-
nee, jos kaikki menee hy-
vin, vain noin millin, pa-
ri kuukaudessa. Muuten-
kaan sairauden kulkua ei
voi ennustaa. "Koitan aja-
tella positiivisesti, vaik-
ka onhan se välillä to-
si vaikeaa. Nyt kuitenkin
voin tehdä itse niin mo-
nia asioita, että tunnen
suurta iloa. Suun kaut-
ta otattavan sytostaatti-
hoidon aloittaminen hie-
man pelottaa ja sen joh-
dosta joudun myös ramp-
paamaan labrassa kerran
viikossa koko kesäkuun ja
heinäkuussa kahden vii-
kon välein, mutta näillä
nyt mennään", hän miet-
tii. Sekin Tanjaa mietityt-
tää, jatkuuko paranemi-
nen yhtä hyvin, vai ro-
mahtaako kunto jossain
vaiheessa.
ELÄMÄNILOA
pur-
suava nainen on kuiten-
kin päättänyt ottaa päivän
kerrallaan. Tulossa on taas
viikonloppu, ja Tanja pää-
see jälleen omaan paratii-
siinsa Tyrisevälle, heidän
Kuloveden rannalla sijait-
sevalle mökilleen.
varaston
lopPuunmyynti
kaikki tuotteet
-20%
SASTAMALA
Puh. (03) 511 4353
Av. ark. 9.30-17
la suljettu
SASTAMALAN
LUONNONHELMA
LOPETTAA!
Satakunnassa Pirkanmaata
parempi työllisyys
Alueviesti
Ely-keskuksen tiistaina
julkaisemien tilastojen
mukaan Sastamalan työt-
tömyysprosentti oli huh-
tikuun lopussa 11,8. Pir-
kanmaan kuntien vertai-
lussa Sastamala on viides.
Koreimmat tilastolukemat
ovat Punkalaitumen koh-
dalla, jossa työttömyys
on maakunnan alhaisin.
Kunnan työttömyyspro-
sentti oli kuun lopulla
10,1.
Pirkanmaan työttö-
myysprosentti oli 15.
Huittisten työttömyys-
prosentti lipui huhti-
kuussa yhdeksän pro-
sentin alle ollen 8,7 pro-
senttia. Se merkitsee Sa-
takunnan kolmanneksi
parasta työllisyystilan-
netta Euran ja Säkylän
jälkeen. Kuukautta aiem-
min Huittisten prosentti-
luku oli 9,6.
Satakunnan työttö-
myysprosentti oli ely-
keskuksen mukaan 13,4.
1,2,3,4,5,6,7,8 10,11,12,13,14,15,16,17,18,19,...28
Powered by FlippingBook