Alueviesti 23-2016 - page 11

11
Keskiviikko 8.6.2016
NÄKEMYKSIÄ
"Koko kylälle on
tehtävä jotain"
Kehittämisideat saavat nuorilta kiitosta. Aittalahden puiston
ehostaminen koetaan tärkeäksi.
Minna Isotalo
"Tarinapuistot sopisivat
täydellisesti kirjapääkau-
punki-imagoon", sanoo 8.
luokkalainen
Anna Ha-
vukainen
tutustuessaan
Sylvään koulun pihalla
Demola-tiimin visioihin
Sastamalan keskustan ke-
hittämisestä.
"Järjestettäisiinkö Sasta-
malassa enemmän tapah-
tumia myös nuorille?" ky-
syy
Karoliina Iso-Ropo
.
"Hienoa, jos saadaan lisää
hengailupaikkoja. Onhan
toi keskusta vähän kuol-
lut", hän lisää.
Annan ja Karoliinan
mielestä skeittipuisto Po-
rorannan tuntumaan olisi
loistojuttu, ja samaa miel-
tä ovat
Lauri Hoipo
ja
Ee-
mil Riutta
.
"Itse en skeittaa, mut-
ta katselisin kavereiden
temppuja. Ja tuo sijain-
ti on hyvä", Lauri huo-
mauttaa.
Uimahallin rakentami-
sen pitäisi nuorten mie-
lestä olla itsestäänselvyys.
Tärkeinpänä uudistukse-
na he pitävät näin ollen
"Torkkarin" puiston uudis-
tamista.
"Puistolla on tosi huo-
no maine, eikä siellä viih-
dy juuri kukaan. Ehkä var-
tijatkin seuraisivat enem-
män puiston tapahtumia,
jos siellä olisi paljon lap-
siperheitä."
Annan mielestä on hie-
noa, että kaupunki on ky-
synyt vinkkejä ulkopuoli-
selta taholta:
"Paikallisilla ei välttä-
mättä ole silmää uusille
jutuille."
PORORANNAN
leik-
kipuistossa hyörii äiti-ih-
minen lapsineen.
Aino
Kulmala
nostaa vuoden
ikäisen
Lassin
pyörivän
renkaan päälle, ja pikku-
mies askeltaa innokkaasti
liikkuvalla alustalla.
Ron-
ja
ja
Fiona
tarkkailevat
pikkuveljen touhuja.
"Tänne Torkkarin taakse
ja rantaan mahtuisi vielä
vaikka mitä", Kulmala
huokaa ja pohtii ajatus-
ta Lasten kaupunki -kon-
septista.
"Onko nimi vähän sup-
pea? Jos brändiä lähde-
tään rakentamaan, olisi
hyvä ottaa nuoret siihen
mukaan."
Kulmala toivoo kau-
punkiin enemmän il-
maisia aktiviteetteja se-
kä nuorille että lapsiper-
heille. Aittalahden puis-
ton kunnostaminen kuu-
lostaa hänen korvaansa
hyvältä.
"Ja hienoa, jos sinne tu-
lisi kiinteä esiintymislava.
Puisto olisi hyvä paikka
järjestää tapahtumia kai-
kenikäisille. Keskustaan
tarvitaan lisää säpinää."
Kulmalan mielestä per-
he- ja nuorisomyönteisen
imagon on perustuttava
tosiasioihin eli pelkät pu-
heet eivät riitä. Hän koros-
taa, ettei keskustan kehit-
täminen uusien visioiden
pohjalta ole pois iäkkääm-
mältä väestönosalta, vaan
siitä hyötyvät kaikki kun-
talaiset. "Koko kylälle on
tehtävä jotain - ja pian!"
Maija Latva
Vammalan Yrittäjien pu-
heenjohtaja
Tapani Ma-
tintalon
mukaan kes-
kustan kehittämishanke
on hieno, ja välttämä-
tön, toimenpide. “Muis-
tutan myös, että näihin
talkoisiin tarvitaan kaik-
ki, niin kaupunki, yrit-
täjät kuin asiakkaatkin.
Heitän pallon myös
kiinteistönomistajille.
Toiset rakennukset kai-
paavaat kipeästi julkisi-
vuremonttia. Kaupun-
kikuvaa pitää kohentaa.
Lisäksi olisi tärkeää, et-
tä kiinteistöjen omis-
tajat pitäisivät tilojen-
sa vuokrat kohtuullisi-
na, jotta tänne saadaan
uutta yritystoimintaa”,
Matintalo toteaa.Demo-
lan suunnitelmia Mat-
intalo pitää pääosin
hyvinä. “Kaalisaaren
skeittipuisto on hieno
idea, samoin lapsille ja
lapsiperheille suunnitel-
lut touhupaikat.” Mat-
intalo itse haluaisi ko-
hentaa myös kaupungin
sydäntä, toria. “Isolle to-
rille esiintymislava ja si-
ihen nykyisin parkkip-
aikkana toimivalle pi-
enemmälle alueelle ki-
inteät kojut”, hän visioi.
Kauppahalliakaan ei
Matintalon mukaan tar-
vitsisi alusta asti rak-
entaa. “Entisestä Apa-
jan talosta saisi hienon
kauppahallin remonto-
imalla”, hän heittää.
Torin alle raken-
nettavan parkkihallin
mies tyrmää. “Ensin-
näkin se tulisi maksa-
maan maltaita. Meil-
lä on keskustan tun-
tumassa kyllä paikko-
ja, joihin tekee vaikka
nelikerroksisen parkki-
talon halvemmalla. Yk-
si paikka voisi olla en-
tinen Alkon talo.”
Tapani Matintalo nä-
kee, että Citymarketin
tulo kaupunkiin on su-
uri mahdollisuus myös
keskustan kivijalka-
kaupoille. “Uskon, että
iso market tuo asiakkai-
ta laajasti lähikunnista.
Kunhan keskustankin
palvelut ovat mon-
imuotoiset, asiakasvir-
taa riittää myös sinne.”
“Kauppahalli sopisi Apajan taloon”
Minna Isotalo
Kaupunginhallituksen
puheenjohtaja ja Syl-
vään koulun rehtori
Ja-
ri Andersson
(kok) ter-
vehtii Demolan suunni-
telmia riemulla. Hän sa-
noo skeittipuiston olleen
uimahallin ohella nuor-
ten ykköstoive jo vuosia,
joten se pitää ehdotto-
masti toteuttaa. Demo-
lan ideat saavat muu-
tenkin Anderssonilta
kiitosta.“Meillä on hyvä
ja kaunis kaupunki, mut-
ta olemme tulleet sokeik-
si kaiken tämän hyvän
suhteen, jota ympäril-
lämme on. Nyt on tar-
tuttava toimeen ennen
kuin on liian myöhäistä.”
Andersson myöntää
olevansa turhautunut
siihen, miten hienot su-
unnitelmat aina hautau-
tuvat kuntaorganisaa-
tion hitaaseen koneis-
toon. Liian harva kehit-
tämisidea etenee valm-
isteluun saakka.“Jos
olemme päättäneet ol-
la lasten, nuorten ja kir-
jan kaupunki, niin mei-
dän on sitten oltava.
Turha sanoa, ettei ole ra-
haa. Hyvät investoinnit
maksavat itsensä tässä
tapauksessa takaisin.”
Andersson toivoo, että
kaikki valtuutetutkin us-
koisivat Sastamalan po-
tentiaaliin ja lähtisivät
rohkeasti kehittämään
paikkakunnan elinvo-
imaa.
“Skeittipuisto on toteutettava”
Aino Kulmala sekä lapset Fiona (vasemmalla), Ronja ja Lassi viettivät
iltapäivää Pororannan leikkipuistossa.
Vammalan rantasaunan yleisövuorot
kesä-elokuussa 7.6.-31.8.2016
Huom! torstaina 23.6. auki klo 14-18
Tiistai, keskiviikko ja torstai klo 15-20
Lauantai
klo 13-18
Sunnuntai
klo 15-19
Juhannuksena suljettu
Muuna aikana rantasauna ympäristöineen (myös uima-
ranta) on varattu yksityistilaisuuksiin.
Saunamaksut aikuisilta 2€ ja 7-15-vuotiailta 1€, sauna-
passi 20€ (12krt). Maksu suoritetaan paikan päällä sau-
nanhoitajalle.
Lisätietoja/varaukset 0500 335 191
Liikuntapalveluiden ohjatut
liikuntaryhmät kaudella 2016 – 2017
Tiedot toiminnasta ja ilmoittautuminen
-
la.fi / liikuntapalvelut. Ilmoittautuminen ryhmiin alkaa
15.6.2016. Tiedot ryhmistä ja aikataulut löytyvät myös
Sastamalan kirjastoista.
Ilmoittautuminen mahdollista myös:
15.6. Karkun kirjasto klo 11.00-13.00
15.6. Mouhijärven kirjasto klo 13.30-15.30
1.8. alkaen Vinkin vapaa-aikakeskuksessa ma-pe klo
13.00-18.00
15.8. Kiikan uimahalli klo 12.00-14.00
18.8. Keikyän uimahalli klo 12.00-14.00
23.8. Opistotalo klo 9.30-11.30
25.8. Opistotalo klo 13.00-15.00
Lisätiedot 040 488 0208 / paula.lahdenniemi@sastama-
la.fi
Maitokallionkadun ja
Patakallionkujan katusuunnitelmat,
Ranta-Kukkurin alue
Maitokallionkatu on n. 300 m pitkä Ranta-Kukkurin alu-
eelle johtava katu, joka kääntyy Patakallionkujan riste-
yksestä itään kohti Tampereentietä. Kadulla on myös
n. 30 m pituinen erikseen nimeämätön sivuhaara. Pa-
takallionkuja on n. 100 m pituinen katu. Kevyen liiken-
teen turvallisuuden parantamiseksi Tampereentielle on
suunniteltu keskisaareke Maitokallionkadun liittymän
keskustan puolelle.
Suunnitelmat pidetään maankäyttö- ja rakennusase-
tuksen 43 §:n mukaisesti yleisesti nähtävänä Sastama-
lan kaupungin yhdyskuntatekniikassa Sastamalan kau-
pungintalon II kerroksessa sekä kaupungin internet-si-
vulla osoitteessa
ajalla 9.-22.6.2016.
Mahdolliset muistutukset suunnitelmien johdosta on jä-
tettävä kirjallisena ja tekniselle lautakunnalle osoitettu-
na 22.6.2016 klo 15.00 mennessä.
Lisätietoja antaa rakennuttajainsinööri Pasi Lähteenmä-
ki, puh. 050 351 2216,
Sastamalassa 3.6.2016
Tekninen lautakunta
Nuorisotilojen käyttövuorojen
hakeminen kaudelle 2016-2017
Yhdistykset ja muut viralliset käyttäjäyhteisöt voivat ha-
kea vakiovuoroja Nuorisopalveluiden tiloihin kaudelle
2016-2017. Vuoroja voi hakea vain Nuorisopalveluiden
oman toiminnan ulkopuolisiin vuoroihin.
Sähköinen hakulomake löytyy osoitteessa
malannuoret.fi. Tältä sivulta voi myös tulostaa paperi-
sen hakulomakkeen. Paperiset hakulomakkeet tulee pa-
lauttaa Nuorisotoimistoon, os. Asemakatu 9, 38210 SAS-
TAMALA. Hakuaika päättyy su 19.6.2016.
Sastamalan kaupunki, nuorisopalvelut
Rautatieaseman parkkipaikka
suljettu 13.6.-21.6.2016
välisenä aikana.
Sastamalan kaupunki/yhdyskuntatekniikka päällystää
Vammalan rautatieaseman 13.6.-20.6.2016 välisenä ai-
kana.
Pohja- ja päällystystöistä johtuen joudumme valitetta-
vasti sulkemaan parkkipaikka alueen ajoneuvoliiken-
teeltä edellä mainittuna aikana. Urakoitsijana toimii
NCC Roads Oy.
Sastamalan kaupunki pahoittelee työstä aiheutuvaa häi-
riötä.
Lisätietoja antaa katurakennusmestari Jouni Kankaan-
pää puh. 050 5121682.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10 12,13,14,15,16,17,18,19,20,21,...28
Powered by FlippingBook