Alueviesti 23-2016 - page 8

8
Keskiviikko 8.6.2016
KEVÄTJUHLA
Keltalakit ja valkolakit kohtasivat
Ensi syksystä Vammalan lukion opiskelijoiden määrä nousee 100:lla.
Jaana Grankvist
Rovasti Sakari Virtanen ei
jättänyt ainuttakaan kuu-
lijaansa kylmäksi asetel-
lessaan sanojaan Vam-
malan lukion kevätjuh-
lan puhujapöntössä lau-
antaiaamuna.
Salin toisen laidan etu-
rivin penkkirivistöjä ko-
ristivat Riemuylioppilaat,
50 vuotta sitten samoilta
sijoilta valmistuneet yli-
oppilaat kuin missä tä-
mä kevään tuoreet yliop-
pilaat saivat painaa lakin
hiuksillensa.
Virtanen iloitsi siitä,
että he keltalakkiset vie-
lä kerran saivat tulla van-
halle koululleen, tavata
toisiaan ja uusia valko-
lakkisia.
”Voitte katsoa meitä ja
todeta, että tuommoi-
sia mekin sitten olemme
50 vuoden päästä. Teidän
mielestänne vuosimää-
rä on iäisyys, mutta mei-
dän kulmastamme vain
pieni hetki.”
”SYNNYIMME
he-
vosvetoiseen Suomeen
ja kuulumme sodanjäl-
keisiin ikäluokkiin. Mei-
tä tuli 120 000, eli kyllä
teillä on siinä tekemistä”,
hän ulvotti yleisöä.”Tosin
luokkamme sijaitsivat
tuossa korkeassa valkoi-
sessa rakennuksessa tuos-
sa vieressä. Sinne saa-
vuimme kuka junalla ku-
ka kävellen salkut ja lau-
kut mukana. Reppuja em-
me tuolloin voineet käyt-
tää, sillä ne kuuluivat
vain kansakoululaisille.”
Virtanen huomaut-
ti, että on mahdoton en-
nustaa, millainen maail-
ma on muutaman vuosi-
kymmenen päästä.
”Hyvinvointivaltioon
syntyneet kohtaavat eri-
laisia vaikeuksia kuin me
sen rakentaneet, ja te jou-
dutte tekemään ratkaisu-
ja, miten hyvinvointival-
tio säilytetään teidän jäl-
kipolvillenne.”
REHTORI
Anne Virnes
valaisi vuosikatsaukses-
saan, että moni asia Vam-
malan lukiossa muuttuu
jo aivan lähiaikoina.
”Op i ske l i j amää r äm-
me nousee ensi syksystä
100:lla, kun Äetsän Sar-
kia-lukio ja Mouhijärven
lukio lakkautettiin. Koko-
naan sähköiseen ylioppi-
lastutkintoon siirrytään
vuonna 2019.”
Vaihto-oppilaan ter-
veiset saliin toi japanilai-
nen Luca Takahasi. Hän
on asunut Sastamalassa
ja opiskellut lukiolla 11
kuukautta, ja hän häm-
mästytti lausuessaan pu-
heensa selkeällä suomen
kielellä.
Herkkiä hetkiä tarjosi
muun muassa Juha Tapi-
on Sinun vuorosi loistaa
-kappaleen tulkitsijat Iida
Myllymaa ja Vivian Mä-
enpää pianosäestäjänään
Kaisla Ylöniemi.
Valkolakkien numero
oli P. Munckin sävellys ja
M. Musteen sanoitus Haa-
veesta totta, ja siihen osui
Sakari Virtasenkin viesti.
”INTIALAISET
sanovat,
että neuvoja pitäisi antaa
vaan pyydettäessä, mut-
ta niitähän teidän reh-
torinne pyysi minua tä-
nään antamaan.”
”Älä pelkää, vaikka si-
nua kyllä tullaan pelot-
telemaan. Sinulle löy-
tyy paikka maailmasta,
vaikka se ei olisi se, mis-
tä juuri nyt haaveilet. Älä
tee tahallisesti väärin,
vaikka saisit siitä hyötyä.
Äläkä lannistu vastoin-
käymisistä”, rovasti va-
kavoitui.
Tuoreet valkolakit kukittivat sankan joukon Riemuylioppilaita Vam-
malan lukiolla lauantaiaamuna. Keltalakki, rovasti Sakari Virtanen
piti koskettavan puheen kevätjuhlassa.
Systemia Oy avaa liikkeensä
osoitteessa Risto Rytin katu 21
Jaakko Lehtinen
050 501 8307
“Nyt loppu vitsit
ja aletaan töihin”
Systemia Oy, Risto Rytin katu 21, HUITTINEN
p. 02-569 790. Ma-pe 9-17, la 9-13
AVAJAISIAVIETETÄÄN 11.6.
KAVERIT MUKANA:
Monipuoliset
kylpyhuonekalusteet
Luotettavat
hanaratkaisut
Laadukkaat
lämpökanaalit
Kuivureiden esilämmitys
radiaattorilla
WC- ja
kylpy-
huone-
tarvikkeet
Öljy- ja puukattilat
Patteri- ja käyttövesi-
järjestelmät komposiitilla
Monipuolinen
tuotevalikoima
lvi-alan tarvikkeita
Kotimaiset biolämmitysratkaisut
KASTELUTUOTTEITA
ALE-HINTAAN!
Paikalla tuote-esittelijöitä,
erikoistarjouksia, edullisia
poistotuotteita sekä tietenkin
kahvetta ja Kivikylän makkaraa!
1,2,3,4,5,6,7 9,10,11,12,13,14,15,16,17,18,...28
Powered by FlippingBook