Alueviesti 32-2016 - page 13

13
Keskiviikko 10.8.2016
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Pyhän Olavin malli
sopii yhteiskunnan
muillekin osa-alueille
Kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko nou-
si Kallialan kirkonmäelle Rautaveden ran-
taan 500 vuotta sitten, ihmiset elivät arkis-
ta ja rankkaa elämää. Rahaa ei kulunut au-
toihin, mobiililaitteisiin tai etelänmatkoihin.
Kaikki mahdollinen raha tai muut kaupan-
teon välineet tarvittiin tavalliseen elämään.
Kun Pyhää Olavia kohtasi paanukattojuhli-
en jälkeen syyskuussa 1997 tuhopoltto, niin
edesmennyt Aarne Järä lausui kirkkoherra
Osmo Ojansivulle sanat: ”Me tehrään se uu-
restaan.” Molempien miesten silmäkulmissa
kimmelsivät kyyneleet savuavilla raunioilla.
Noista sanoista nousi valtaisa kansanliike,
jonka voimalla kirkko rakennettiin lähes ko-
konaan uudelleen.
Talkootöiden määrä oli valtaisa, samoin se
voima, joka sai ihmiset ja erilaiset yhteisöt
lahjoittamaan miljoonia markkoja uudisra-
kentamiseen. Kaikkien tahojen saumatto-
man yhteistyön hedelmä seisoo nyt entistä
ehompana mäellään. Ja mikä parasta: kirk-
koa ei ole museoitu, sitä käytetään.
Pyhän Olavin malli sopii yhteiskunnan
muillekin osa-alueille. Yhtenä esimerkki-
nä on tietenkin uusi lastensairaala, jolle on
kerätty runsaasti varoja. Ja moniin muihin
kohteisiin. Tiedän, että Suomessa ja Sasta-
malassa on ihmisiä, jotka auttavat niitä, jot-
ka apua tarvitsevat. Kaikkiahan yhteiskun-
nan verovarat eivät kohtaa, kun tarve syn-
tyy. Ei, vaikka tietenkin pitäisi. On nimit-
täin tosiasia, että yhteiskunta on hiljaksiin
tiukentanut kassansa nyörejä vähäosaisia
kohtaan. Painotetaan omaa ja lähimmäis-
ten apua. Onneksi on lähimmäisiä ja se kol-
mas sektori.
Eikä Pyhän Olavin mallin tarvitse likikään
aina tarkoittaa rahaa. Esimerkiksi tulevana
syksynä voi suunnaton apu koitua jollekin
lähimmäiselle vaikkapa pihan haravoinnis-
ta lehtien putoamisen jälkeen. Tai kaupas-
sakäyntiavusta, kun taksisetelien käyttäjil-
le annettu vartti ei välttämättä riitä. Taksin-
kuljettajat kyllä auttaisivat, mutta kaupunki
pistää hieman hanttiin. Tuskinpa niitä val-
taisia säästöjä tällä tapaa syntyy.
SM-FINAALI
Mouhijärven biitsijunnut
mitalijahdissa
Pauliina Vilenius
Kouvolassa pelataan vii-
konvaihteessa beach vol-
leyn Suomen mestaruuk-
sista. Juniorisarjoihin
tiensä ovat kesän osakil-
pailujen kautta raivan-
neet kuusi parasta pa-
ria, joiden joukosta löy-
tyy ilahduttava sastama-
lalaisedustus. Sekä tyt-
töjen U16- että U18-sar-
joissa mittelee Biitsille.fi
-pari Mouhijärveltä.
Nuoremmissa junio-
reissa palloa kurittavat
Nea Kilpinen
ja
Vil-
helmiina Prihti
, joiden
vanhemmissa
Tessa Lau-
ri
ja
Aliisa Vuorinen
.
TYTTÖJEN
valmen-
nuksesta vastaavat
Jark-
ko
ja
Jyri Linnikko
se-
Mikko Inna
. Tausta-
vaikuttajien joukossa on
myös brasilialainen am-
mattivalmentaja
Wesley
Pinheiro
, jonka ansiosta
nuoret ovat tänä vuon-
na päässeet leirille sekä
Turkkiin että Ruotsiin.
"On ihan lottovoit-
to, että olemme tutus-
tuneet Pinheiroon, ja et-
tä hän on nähnyt tytöis-
sä potentiaalia. Ensi ke-
sänä hän on luvannut
viedä parit kahdelle tur-
nausreissulle Saksaan tai
Hollantiin. Biitsi on sel-
lainen laji, että siinä hui-
pulle kehittyäkseen pitää
päästä pelaamaan myös
Suomen rajojen ulko-
puolella", Jarkko Linnik-
ko toteaa. Nuoret aloit-
tivat beach volleyn vii-
tisen vuotta sitten. Pari
vuotta treenattiin harras-
tustasolla, viimeiset kol-
me vuotta töitä on tehty
tavoitteellisemmin. Nor-
maalisti harjoituksia on
viidet viikossa.
"Talvella treenataan
hallissa, mutta kesällä ol-
laan ulkona niin paljon
kuin mahdollista, että
saadaan mukaan vähän
tuulta ja aurinkoa kuten
peleissäkin." Vaikka har-
joittelu tavoitteellista
onkin, ei hommia pais-
kita veren maku suussa.
"Biitsin pitää olla myös
hauskaa", Linnikko ko-
rostaa.
MILLAISIA
pelaajia
tytöt ovat toistensa mie-
lestä?
Aliisa saa kehuja kovas-
ta syötöstä sekä hyväs-
tä vastaanotosta ja pas-
seista, Tessa taas on työ-
myyrä, joka "hakee ken-
tältä kaiken". Nea osaa si-
joitella pallot tarkasti ja
Vilhelmiinalla on niin
kova torjunta, ettei sitä
vastaan tee mieli hyökätä
edes harjoituksissa. Lau-
rin ja Vuorisen ranking
U18-sarjassa on 4., Kil-
pisen ja Prihtin U16-sar-
jassa 3. Finaalipaikka on
kummallekin parille ko-
va saavutus, mutta tyttö-
jen itsevarmuus on koh-
dallaan.
"Mitalia lähdetään
hakemaan, ei kai mihin-
kään turnaukseen häviä-
mään mennä."
SAALIS
"Onks tää unta?"
10-vuotias Roni nappasi torstaina
Kiikasta melkoisen monsteriahvenen.
Pauliina Vilenius
Anttilan
perhe oli viime
torstai-iltana vetouistele-
massa koko perheen voi-
min, kun
Roni
-pojan ji-
giin nappasi Kiikassa mel-
koinen saalis. Harmillisen
alun isän pohjaan jäänei-
den uistinten takia saanut
reissu sai lopulta ikimuis-
toisen päätöksen, kun
poika kelasi kalan veneen
viereen ja äiti
Armi
avitti
vonkaleen kyytiin.
"Koko perhe nauraa hö-
rötti vieressä, kun näky oli
niin uskomaton: monste-
riahven. Muistan Ronin
sanoneen, että onks tää
unta", Armi Anttila kertaa.
AHVEN
tarttui upo-
uusiin kalastusvälineisiin.
Roni oli aiemmin päiväl-
lä saanut uuden avokela-
setin, kuitusiimat ja uusia
jigejä, sillä jigaus on kiin-
nostanut poikaa viime ai-
koina erityisen paljon.
"Kalastanut Roni on
ihan pienestä pitäen.
Aluksi onkien ja nykyään
hän käy jo itse yksin ran-
nalta heittelemässä vir-
velillä. Talvisin olisi ko-
va hinku pilkille. Jäiden
puuttuessa Roni on rat-
kaissut ongelman siten,
että pilkkii kesäaikaan lai-
turilta ja veneestä. Kaikki
kalastusmuodot siis kiin-
nostavat."
KOTONA
autotallissa
kala sitten kuvattiin, mi-
tattiin ja punnittiin. Mit-
tanauha ja vaaka kertoivat
strategisiksi mitoiksi 41,5
senttiä ja 1,3 kiloa.
Monsteriahvenen kal-
tainen saalis tuskin hidas-
taa kohta 10 vuotta täyt-
tävän kalamiehen innos-
tusta.
Roni Anttilan jigiin tarttui torstaina komea
ahven. Kala oli 41,5 senttiä pitkä ja painoi 1,3
kiloa.
Biitsille.fi-joukkueet Vilhelmiina Prihti (vas.) ja Nea Kilpinen sekä Aliisa
Vuorinen ja Tessa Lauri mittelevät viikonloppuna beach volleyn junio-
reiden SM-kisoissa. Kuva harjoitusleiriltä Ruotsista.
1...,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12 14,15,16,17,18,19,20,21,22,23,...28
Powered by FlippingBook