Alueviesti 35-2016 - page 16

16
Keskiviikko 31.8.2016
Wassana viihtyy hyvin
Suomessa ja Sastamalassa
!
”Moni tuntematonkin on jo tokaissut, että perusta thai-ravintola.”
Maija Latva
Sastamalalainen
Wassa-
na Kaihlamäki
on tul-
lut tutuksi kasvoksi kau-
punkilaisille viimeistään
tänä kesänä, sillä hänen
thai-ruokakojunsa edes-
sä on ollut jatkuva jono
torstaipäivien iltatoreilla.
”Tuntuu mukavalta. Mo-
net ovat ehdotelleet, et-
tä laittaisin Sastamalaan
thai-ravintolan”, hän ker-
too. Kun tiedustelen on-
ko ehdotus ottanut tuul-
ta purjeisiin hän vastaa ar-
voituksellisesti ”ehkäpä.”
Q
WASSANA
on kotoi-
sin koillis-Thaimaasta ja
hänen lapsuuden perhee-
seensä kuuluvat äiti, isä-
puoli, isosisko ja -veli, sekä
pikkusisko. Aviopuoliso
Ja-
ri
tuli naisen elämään kah-
deksan vuotta sitten. ”Tu-
tustuimme netissä”, Was-
sana paljastaa. Lapsuuden
perhettään Wassana ta-
paa kerran vuodessa, mut-
ta elämä ja tulevaisuus hä-
nellä on Suomessa. ”Totta-
kai kaipaan välillä kovasti
sukulaisiani, etenkin eri-
laisina juhlapäivinä”, hän
myöntää, mutta ilmastoa,
siitä ikuista kesää jonka
vuoksi turistit matkaavat
hymyjen maahan talvisin,
Wassana ei kaipaa. ”Rakas-
tan Suomen neljää vuo-
denaikaa ja tätä raikasta il-
maa”, hän hehkuttaa.
Q
MUTTA
palataan vielä
Thaimaahan ja aikaan en-
nen Jaria. Raamattuopis-
tosta valmistunut Wassa-
na toimi kotimaassaan us-
konnonopettajana ja teki
töitä myös kirkolle. Sinän-
sä erikoista, sillä thaimaa-
laisista vain pari prosent-
tia on kristittyjä. ”Olin
12-vuotias kun käännyin
kristinuskoon äitini ja iso-
siskoni kanssa. Pian muu
perhe teki saman uskon-
ratkaisun.”
Q
WASSANA
ja Jari kih-
lautuivat Thaimaassa
vuonna 2008 ja seuraa-
vana vuonna häitä juhlit-
tiin Suomen Jalasjärvellä,
Jarin kotipaikkakunnalla.
Pariskunnan oma koti on
kuitenkin koko ajan ollut
Sastamalassa.
Heti aluksi Wassana läh-
ti opiskelemaan suomen
kieltä Tampereelle. Sinne
hän matkasi joka arkipäi-
vä bussilla kahden vuo-
den ajan. Sastamalassakin
Wassana kävi kolme lyhy-
empää kielikurssia.
Q
LISÄKSI
nainen opis-
keli Jyväskylän kristillises-
sä opistossa kolmen vuo-
den ajan ja suoritti lapsi-
ja perhetyön tutkinnon.
Wassana oli luokkansa ai-
noa ulkomaalainen. Kai-
ken lisäksi kyseiseen kou-
luun ja linjalle oli yli sata
hakijaa, joista hänet valit-
tiin opiskelijaksi haastat-
telun perusteella.
Viime syksynä ja tänä
keväänä Wassana työsken-
teli Sastamalan seurakun-
nassa lastenohjaajan sijai-
sena. Hän on myös ahke-
ra vapaaehtoistyöntekijä
seurakunnassa.
Q
NYT
Wassana ei ole
palkkatöissä, mutta ahke-
ralla naisella riittää tou-
hua aamusta iltaan rak-
kaan harrastuksensa, ruo-
anlaiton parissa. Elokuus-
sa Wassana harjoitteli ra-
vintolan pitämistä kahvi-
la Tyynessä, jossa hänellä
oli pop up -ravintola pa-
rina viikonloppuna. Tors-
taisin Wassanan herkku-
annoksia sai Vammalan il-
tatorilta. ”Olen kyllä val-
tavan kiinnostunut yrit-
täjyydestä”, hän myöntää.
Q
KAIHLAMÄKIEN
ko-
tona syödään paljon thai-
ruokaa, mutta myös suo-
malainen keittiö on arvos-
saan. ”Pidän kovasti kalas-
ta, eritoten savulohesta ja
karjalanpaisti on suurta
herkkuani. Perunoista en
välitä, mutta riisiä meil-
lä syödään paljon. Myös-
kään salmiakista ja mäm-
mistä en tykkää”, Wassana
naurahtaa.
Q
SOSIAALINEN,
avoin
ja iloinen Wassana on
saanut Sastamalasta pal-
jon ystäviä, niin suoma-
laisia kuin thaimaalai-
siakin. Nykyistä kotikau-
punkiaan hän luonneh-
tii kivaksi ja turvalliseksi
pikkukaupungiksi, jossa
on paljon kauniita paik-
koja. Innoissaan Wassa-
na on myös uudesta har-
rastuksestaan geokätköi-
lystä, jota pariskunta har-
rastaa yhdessä. ”Se on niin
hauskaa. Vaikka olisin päi-
vän puuhastelujen jälkeen
vähän väsynytkin, lähden
aina innokkaasti kätköjä
etsimään.”
Q
WASSANALTA
kysel-
lään usein ruokaohjeita ja
Alueviestin lukijoille hän
antaa herkullisen kookos-
kanakeiton ja kuivatun li-
han reseptin.
Tom-kha-gai
eli galangalilla
maustettu
kookoskanakeitto
4 annosta
Aineet:
"
7 ! dl kookosmaitoa
"
2 sitruunaruohon vart-
ta, joista vain vaalea
osa käytetään, leika-
taan tupsuiksi tai sur-
votaan
"
5 cm:n pituinen pa-
la galangia leikattuna
useaan osaan
"
4 aasialaista salotti-
sipulia murskattuna
veitsen sivulla
"
400 g nahatonta ka-
nan rintafileetä siivu-
tettuna
"
2 rkl kalakastiketta
"
1 tl palmusokeria
"
200 g minitomaatteja
"
150 g tatteja tai herk-
kusieniä
"
3 rkl limettimehua
"
6 kafferilimetin lehtiä
puolitettuina
"
3-5 linnunsilmächi-
liä murskattuina ilman
varsia tai 2 pitkää pu-
naista chiliä hienoksi
viipaloituna ilman sie-
meniä
"
muutama korianterin
lehti koristeluun
Laita kookosmaito, sit-
ruunaruoho, galang sekä
salottisipulit kastike-tai
wokkipannulle. Lämmi-
tä keskilämmöllä, ja anna
kiehahtaa.
Lisää kana, kalakastike
sekä palmusokeri ja kie-
hauta hiljalleen jatkuvas-
ti sekoittaen 5 minuuttia,
tai kunnes kana on kyp-
synyt.
Lisää tomaatit ja sie-
net, ja kiehauta 2-3 mi-
nuuttia. Lisää viime het-
killä limettimehu, kaffe-
rilimetin lehdet sekä chi-
lit. Tämän ruokalijin ei
kuulu olla voimakkaan
tulinen, vaan suolainen
ja hapanimelä. Tarjoile
korianterin lehdillä ko-
risteltuna.
Kuivattu liha
Aineet:
"
1 kg sianniskaa
"
1 tlk suola
"
1 tlk sokeria
"
! tlk valkopippurijau-
hetta
"
! tlk valkosipulijau-
hetta
"
1 rlk soijakastiketta
"
1 rlk osterikastiketta
Viipaloi sianniska ja an-
na marinoitua mausteissa
yön yli. Kuivata 45-50 as-
teessa noin 8 tuntia.
Friteeraa ruskeaksi ja
jäähdytä.
Wassana viihtyy kauhan varressa ja hänen ruokiaan on päässyt maistelemaan jo moni sasta-
malalainen.
Wassanan ja Jarin kihlajaisia vietettiin Thai-
maassa vuonna 2008.
Kuvassa Wassanan sisarenlapsi, isäpuoli, äi-
ti, Wassana ja iso sisko Udonthanissa jouluna
2013.
1...,6,7,8,9,10,11,12,13,14,15 17,18,19,20,21,22,23,24,25,26,...32
Powered by FlippingBook