11
Keskiviikko 7.6.2017
ROMAANI
Tulen ja tunteen väri oli punainen
▶
Sastamalassa asuva kirjailija Pirjo Tuominen tietää, että voi saada uusimmasta teoksestaan huutia.
"Ilmapiiri on sellainen, ettei punakaartilaisten surmatöistä sovi muistuttaa."
Pirjo Tuominen on kirjoittanut neljän vuosikymmenen aikana yli viisikymmentä teosta. ”Eiköhän siinä ole tarpeeksi. Tämä oli nyt tässä.”
•
Minna Isotalo
Pirjo Tuominen
astelee
Rautajoen kartanon piha-
maalla ja luo mietteliäänä
katseen keltaisen talovan-
huksen suuntaan. Karta-
non historia ja erityisesti
sitä emännöineen
Selma
Rautajoen
- sittemmin
Vitikkalan
- vaiheet vai-
kuttivat olennaisesti kir-
jailijan uusimman teok-
sen syntyyn.
"Kiinnostuin vahvoista
naisista - kuten aina. Sain
käyttää lähteenäni Rauta-
joen tyttären
Helvi Esko-
lan
tuolta ajalta tekemiä
julkaisemattomia muis-
telmia."
Tuominen päättää pit-
kän kirjailijan uransa ro-
maaniin, joka jatkaa sii-
tä mihin edellinen jäi:
Suomi itsenäistyy, mutta
maan sisäinen tilanne on
yhä rauhattomampi. Mo-
ni torpan poika ja Tam-
pereen tehdastyöläinen
tempautuu aatteen pa-
lossa parantamaan maail-
maa, mutta ajautuu osak-
si väkivallan kierrettä.
Tulen väri punainen
ku-
vaa Suomen luisumista si-
säiseen kaaokseen ja jat-
kaa
Hiljaiset huvimajat
-teoksesta tuttujen henki-
löhahmojen tarinaa.
Valtaosa kirjan tapah-
tumista sijoittuu Sasta-
malaan. Päähenkilö Ma-
ria Manner huolehtii El-
lilän huvilasta ja Suvelan
kartanosta Karkussa. Tu-
tuksi Marialle tulee myös
Rautajoen kartanon väki
Heinoossa. Tulisieluinen
Sofia Friman puolestaan
aktivoituu Kiikan työ-
väenyhdistyksessä ja in-
nostuu Raivion työvä-
entalon ilmapiiristä Tyr-
väässä.
■
SIVIILIEN
näkökulmas-
ta kerrottu tarina pohjaa
tositapahtumiin. Paikal-
liset henkilöt esiintyvät
teoksessa omilla nimil-
lään. Tuominen vie lu-
kijansa keskelle vuoden
1918 kauhuja ja muun
muassa Vammalan paloa:
Soihtuina palavat talot
valaisivat huhtikuun yötä.
Niemen pohjoisosa, Rau-
taveden ranta ja sillan
alue kirkkoineen ja hau-
tausmaineen olivat sääs-
tyneet. Naiset itkivät kat-
sellessaan kauppalansa
tuhoa, pelästyneet lapset
ulvoivat ja pyrkivät syliin,
heikkovoimaisa vanhuk-
sia oli autettava. Moni oli
lääkärin avun tarpeessa,
mutta jopa Tyrvään piiri-
kunnan apteekki, kaunis
suuri rakennus puutarhoi-
neen, oli liekkien vallassa,
ja saman kohtalon oli ko-
kemassa tohtori Ståhlber-
gin tyylikäs huvila.
Murhapoltto. Punais-
ten kapina. Vallankumo-
us. Rautajoen miesväen
raa'at surmat. Tuomisen
teoksessa valkoiset ovat
vapauttajia ja yhteiskun-
tarauhan palauttajia.
Kirjailija tietää, että voi
saada näkemyksestään
huutia.
"Itsenäisyytemme juh-
lavuonna ilmapiiri on
sellainen, ettei punaisten
surmatöistä sovi muis-
tuttaa.
Väinö Linnan
te-
osten historiakäsitys on
muuttunut totuudeksi.
Se kertoo tärkeän tarinan
merkityksellisestä näkö-
kulmasta. Mutta se on
vain tarinan toinen puo-
li", Tuominen sanoo.
Punakaartilaisten nuor-
ten miesten tekemät ryös-
tömurhat tuovat Tuomi-
sen mieleen terroristijär-
jestöjen harjoittaman vä-
kivallan.
"Olosuhteet olivat Suo-
messa tuolloin otolliset
ääriliikkeiden toiminnal-
le. Maassa ei ollut tuo-
miovaltaa, ei luotettavaa
poliisia, ei omaa armei-
jaa. Ihmiset olivat tur-
vattomia. Työväen olot
kohenivat, mutta poliit-
tinen päätöksenteko oli
hidasta. Moni nuori tur-
hautui, väkivalta kumu-
loitui eikä millään ollut
heille enää mitään väliä."
■
TUOMISEN
kirjois-
sa menneisyys muuttuu
eläväksi, tulee lukijaa lä-
helle.
Tulen väri punainen
-teos on ennen kaikkea
vaikuttava kuvaus por-
variston ja työväen nai-
sista, jotka sinnittelevät
kukin tavallaan histori-
allisen murroksen puris-
tuksessa. Moraalisia voit-
tajia ovat ne, jotka eivät
ole ensimmäisinä tarttu-
massa aseisiin.
Pirjo Tuomisen omas-
sa suvussa on ollut vä-
keä molemmilla puolil-
la. Hänen enonsa am-
muttiin valkoisten toi-
mesta Varkaudessa. Kun
Tuominen vuonna 1939
syntyi, oli sisällissodas-
ta kulunut parikymmen-
tä vuotta.
"Kapinan vaiheet olivat
tuolloin vielä tuoreessa
muistissa, ja lisää sotaa
oli luvassa. Isäni kuoli
talvisodan ensimmäisenä
päivänä. Jouduimme äiti-
ni kanssa evakkoon kaksi
kertaa. Suvussani oli kai-
ken tapahtuneen jälkeen
paljon pasifisteja."
Tuominen sanoo pyr-
kineensä Suomen kriisi-
aikoja kuvatessaan puo-
lueettomuuteen.
"Asioilla on aina mon-
ta puolta. Pahinta jälkeä
syntyy silloin, kun mo-
lemmat osapuolet ovat
oikeassa."
Samanlaisiin aatok-
siin päätyvät niin karta-
non rouva Maria Manner
kuin tehtaan tyttö Sofia
Frimankin:
Oli turha syyttää ke-
tään, kaikki olivat taval-
laan syyllisiä. Ihminen oli
perusluonteeltaan kova ja
armoton muita kohtaan, ja
kun inhimillisyyden ohutta
kuorta hiukankin raaputti,
alta paljastui raadollinen
olento.
