15
Keskiviikko 12.7.2017
•
•
Veli-Matti Saksi
SAKSI
TUT
Kyllä sillä koolla
sittenkin on aika
mittavasti väliä
T
ämä on kalajuttu. Kavereitten kans-
sa pyydettiin lohta sitkeästi Tenojoel-
la kolmen asteen lämpötilassa, rank-
kasateessa ja pohjoistuulen ryydittämänä.
Eipä ollut paljon tapahtumia. Sitten ystä-
vän vapa notkahti merkiksi siitä, että per-
hoon oli tarttunut jotakin. Kaksikymmentä
minuuttia taistelua kalan ja miehen välil-
lä. Se päättyi miehen voittoon tällä kertaa.
Rannalle saatiin lohi. Sellainen vajaan
kymmenen kilon köriläs, tarkalleen ot-
taen tasan yhdeksänkiloinen. Komea
kala. Olihan tuota kamppailua muka-
va katsella, mutta kyllä sillä koolla on
sittenkin mittavasti väliä. Kaverin ka-
la oli isompi kuin itse on koskaan saa-
nut. Vähän siinä kateus hiipi mieleen,
ja pysyykin siellä ainakin ensi kesään
saakka. Ja toinenkin kaveri sai lohen,
onneksi pienemmän. En saanut mi-
tään ja sen näkee naamasta.
Pohjoisen Suomen selkosilla on mel-
koisesti vielä sorateitä. Karigasniemes-
tä Angeliin ja sieltä edelleen Inariin
sorapolkua on kymmeniä kilometre-
jä. Eipä haittaa, sillä teitä hoidetaan.
Niitä karhutaan usein, jotta pinta py-
syy kunnossa. Paluu eteläisen Suo-
men Sastamalan sorateille oli ankea.
Ei ollut karhu teillä liikkunut. Mon-
tut louskuttivat hampaita yhteen ah-
kerasti ja teillä oli pakko risteillä puo-
lelta toiselle suurempia kuoppia varo-
en. Mutta niinhän se on, että pohjoi-
sessa kaikki on toisin, siis paremmin.
Ja sitten vielä se perhanan sote. Jäl-
leen vuosi lisää löyhässä hirressä roik-
kumista. Siis ainakin vuosi. Jos jotakin
hyvää sotkusta etsii niin se kohdistuu
esimerkiksi Sastamalan yhteistoimin-
ta-alueen sosiaali- ja terveyslautakun-
taan. Se sai jatkoaikaa vuoden. Kausi
onkin yllättäen 2,5 vuotta. Niin. Siinä
löyhässä hirressä ovat tietenkin eten-
kin Kiikan vanhainkodin asukkaat.
Kodin elämä on sidottu soteen jo ai-
koja sitten, vaikka mitään sotea ei ole-
kaan. Ja mitenkähän nyt käy Pehu-
laan ajatellun yksityisen hoivakodin?
Näyttely
U-käännöksiä
postilaatikoiden perässä
▶
▶
Mikko Joonan #100 suomalaista postilaatikkoa sai alkusysäyksen
kauvatsalaisista mansikoista.
Mikko Joonan #100 suomalaista postilaatikkoa -valokuvanäyttelyn kuvat on otettu Polaroid-
kameralla. Näyttely on avoinna Tyrvään Prykissä heinäkuun loppuun saakka.
•
•
Pauliina Vilenius
Oletko koskaan kiinnittä-
nyt huomiota siihen, mil-
laisia postilaatikoita tei-
den varsilla seisoo?
Aika paljon on ihan pe-
rinteisiä muovisia, mutta
valokuvaaja
Mikko Joo-
nan
näyttely osoittaa, et-
tä mielikuvitustakin osa-
taan käyttää.
Vai mitäpä tuumaat
vanhasta nahkasalkusta
tai saunan kiukaan kyljes-
tä uusiokäyttöön otetusta
vesipadasta?
Kumpikin on nähtävil-
lä Joonan Tyrvään Prykiin
avaamassa #100 suoma-
laista postilaatikkoa -va-
lokuvanäyttelyssä.
■
■
Mikko
Joonan kiin-
nostus postilaatikoita
kohtaan syttyi viime vuo-
den keväällä Kauvatsalla,
kun hän jakoi puolisonsa
perheen puutarhan esit-
teitä kylän laatikoihin.
”Mainoksia on jaettu
aiemminkin, mutta vii-
me vuonna jokin erääs-
sä mansikkapostilaatikos-
sa kiinnitti huomioni. Ta-
jusin, että näitähän on it-
se asiassa monen näköisiä,
erikoisia ja hienoja.”
Näyttelyn sata postilaa-
tikkoa on ikuistettu pit-
kälti Sastamalasta, mut-
ta joukossa on yksilöi-
tä myös Punkalaitumelta,
Huittisista ja Kokemäeltä.
Ajokilometrejä niiden pe-
rässä kertyi toista tuhatta.
”Projekti oli lyhyt ja tii-
vis. Kuvat on otettu pää-
asiassa toukokuussa, vii-
meiset kesäkuun puolel-
la”, Joona kertoo.
Muutamista postilaa-
tikoista valokuvaaja sai
vinkin, pääosa löytyi aje-
lemalla ristiin rastiin.
”Kun ajaa nopeusrajoi-
tusten mukaista vauhtia,
laatikot jäävät usein huo-
maamatta. Aivot rekiste-
röivät vasta hetken kulut-
tua mielenkiintoisen koh-
teen. Siksi u-käännöksiä
tuli tehtyä useampia.”
■
■
Laatikot
mies ikuis-
ti hellästi vaalimallaan
70-luvun Polaroid-kame-
ralla.
”Pikakameratekniikalla
kuvaamiseen liittyy aina
jännitys. Kuvaustilantees-
sa ei koskaan näe loppu-
tulosta, sillä menee noin
15 minuuttia ennen kuin
kuvan näkee ja tunti, kun
värit ovat kohdallaan.”
Siksi joillekin laatikoil-
le piti palata, kun loppu-
tulos ei ollutkaan kuvaa-
jan mieleen.
Postilaatikkokuvat ovat
esillä Tyrvään Prykissä
heinäkuun loppuun saak-
ka. Joona toivoo, että ih-
miset poikkeaisivat katso-
massa, löytyykö kuvista
oma laatikko. Mies kuuli-
si mielellään tarinoita nii-
den takaa.
Valokuvat jäävät elä-
mään vielä näyttelyn jäl-
keenkin, sillä niistä on tu-
lossa kirja.
”Kirja-ajatus on hautu-
nut jo pitkään, ja tähän
teemaan se tuntui sopi-
van. Kirja julkaistaan elo-
kuun aikana. Siitä on tu-
lossa taskukokoinen, yk-
si yhteen pienten kuvien
kanssa”, valokuvaaja pal-
jastaa.
■
■
Projekti
sai Joonan
pohtimaan, mitä postilaa-
tikko kertoo talon asuk-
kaista.
”Usein laatikossa on jo-
tain samaa kuin talossa.
Puutalolla on puinen pos-
tilaatikko, sinisellä talolla
sininen laatikko, ristikko-
ikkunat talossa ja laatikos-
sa. Huoliteltu laatikko ker-
too usein muutenkin huo-
litellusta talosta.”
Mies uskoo, että uniik-
keja yksilöitä on aiemmin
ollut enemmänkin. Kun
jakoreitit ovat muuttu-
neet ja laatikot pakotettu
samaan, pitkään riviin, ei
luovuudellekaan ole enää
samalla tavalla tilaa.
”Se on vähän sääli, sil-
lä parhaimmillaan posti-
laatikko herättää mielen-
kiinnon.”
Joonan omaa silmää
miellyttävät eniten laati-
kot, joissa näkyy omista-
jan kädenjälki, persoonal-
linen kosketus.
”Se voi olla pienikin jut-
tu. Ei välttämättä itse laa-
tikko, vaan sen viereen
nostettu maitotonkka.”
””
Parhaimmillaan postilaatikko
herättää mielenkiinnon.
Postilaatikko voi olla näinkin persoonallinen.
Kuva: Mikko Joona.
