10
Keskiviikko 20.12.2017
Jouluiloa
Hiippalakkisia valkopartoja
ja reippaita tonttutyttöjä
▶
▶
Leena Kursi pitää kiinni joulun taiasta. Valotalossa asuu jo yli 550 tonttua.
•
•
Minna Isotalo
Kellertävä rintamamiesta-
lo Narvantiellä Sastama-
lan Varilassa vetää ohi-
kulkijoiden katseita puo-
leensa. Autoilijat saatta-
vat hidastaa sen kohdalla
vauhtiaan, eikä tavaton-
ta ole sekään, että käveli-
jät ja pyöräilijät pysähty-
vät nappamaan kännykäl-
lä siitä kuvan.
Joulukuun ensimmäi-
sestä päivästä alkaen
Lee-
na Kursin
koti muuttuu
aina Varilan valotaloksi.
”Pihalla, talon ulkora-
kenteissa ja sisällä on yh-
teensä liki 80 erilaista va-
losarjaa. Ystävät kyselevät
aina joulukuun lähestyes-
sä, onko uusia valoja tu-
lossa, joten pakkohan si-
tä on silloin tällöin keksiä
jotakin uutta”, Leena Kur-
si nauraa.
Valot syttyvät vuoden
pimeimpään aikaan niin
talon asukkaiden kuin
kaikkien kaupunkilaisten
iloksi.
”Välillä huikkaan ohi-
kulkijoille, että kuvatkaa
vaan ja saa tulla sisäpihan
puolellekin katsomaan.
On mukavaa tuottaa kans-
saihmisille hyvää mieltä.”
Leena Kursi kertoo, että
ensimmäiset valot asetel-
tiin pihamaalle 25 vuot-
ta sitten. Samoihin aikoi-
hin taloon muuttivat asu-
maan ensimmäiset tontut.
Nyt tonttuja on 550.
Punanutut ovat val-
lanneet kaikki alakerran
huoneet, niitä on keitti-
össä, olohuoneessa ja ma-
kuuhuoneessa, jopa ves-
sassa päivystää yksi. Hyl-
lyissä, pöydillä, jääkaapin
päällä kurkistelee tonttu-
ja, pienet pyöreät veikko-
set kiipeilevät kukkaruu-
kussakin.
■
■
Suurin
osa tontuis-
ta on hiippalakkisia val-
kopartoja, mutta joukos-
sa on myös tonttutyttöjä
ja -muoreja.
”Tässä on tonttuperhe,
sukua kolmessa polvessa.
Eikö olekin kiva? Ja täs-
sä on hauska pariskunta,
jonka löysin ruotsinlai-
valta. Rouva on ompelu-
puuhissa ja miehen teh-
tävä on pidellä lankako-
ria”, Leena esittelee.
Leenan tontut ovat
puuhakasta väkeä. Täy-
sin toimettomana ei tö-
nötä kukaan, vähin-
tään tontulla on kädes-
sään lyhty tai lahjapa-
ketti. Tontut soittavat
erilaisia soittimia, leipo-
vat, hoitavat metsäneläi-
miä tai hevosia, myös pi-
hapiirin lintujen ruokki-
minen on tehtävälistalla.
Tontut taitavat olla myös
leikkisää sakkia; ratsasta-
vat possuilla, käyvät re-
kiretkellä ja kiikkaavat
kiikkulaudalla.
Tonttuja Leena on os-
tanut niin paikallisista
marketeista kuin joulu-
myyjäisistäkin. Reissun
päällä ollessaan hän kat-
sastaa tietysti tonttutar-
jonnan. Olohuoneen kir-
jahyllyn kudottu tonttu
on kotoisin Tallinnasta
ja sillä on hyppysissään
suuri kolpakko. Eräs ke-
raaminen tonttuyksi-
lö on saapunut Vamma-
laan miehen siskontytön
matkassa Kiinasta asti.
”Tonttuja on niin paljon,
että harva uskaltaa ostaa
sellaista minulle lahjak-
si. Kahta samanlaista mi-
nulla ei ole. Moni on ih-
metellyt, miten minä voin
muistaa kaikki tonttuni,
mutta kai ne ovat iskostu-
neet alitajuntaani.”
■
■
Tontut
taitavat olla
ehtymätön keräilykohde.
Jos ei kaupoista löydy uu-
sia, aina voi luottaa omiin
kädentaitoihin. Käsityö-
lehdistä ja tapahtumis-
ta saa hyviä vinkkejä. Tä-
män vuoden hitti on ollut
tonttuovi.
”Ennen oli enemmän
posliini- ja savitonttuja, ny-
kyään kaupoissa on enim-
mäkseen kangastonttuja.
Miksi niillä onmuuten aina
lakki silmillä? Siitä en tyk-
kää yhtään”, Leena miettii.
Mikä tontuissa oikein
kiehtoo?
”Lapset osaavat vielä iloi-
ta joulun taiasta. Ehkä se
taika tiivistyy tontuissa, ja
haluan pitää siitä tunteesta
kiinni, vaikka omat lapseni
ovatkin jo aikuisia. Rakas-
tan kaikkea jouluun liitty-
vää, nautin kun saan muis-
taa ystäviä ja sukulaisia ja
tehdä jouluvalmisteluja.”
Tonttujen paikoilleen
asettelu vie useamman
päivän ja ajoittuu mar-
raskuun loppuun. Leena
kertoo suunnittelevansa
etukäteen mitä minnekin
laittaa. Loppiaisen jälkeen
monisatapäinen tonttu-
joukko muuttaa vintille
säilytyslaatikoihin sekä
niille varattuun kahteen
kaappiin.
”Haikeissa tunnelmis-
sa erotaan, mutta onnek-
si joulu tulee joka vuosi.”
Leena Kursin lempitonttuja ovat muun muassa toijalalaisen vanhemman rouvan kutomat
tonttutyttö ja -poika.
Pihalla ja talossa on yhteensä liki 80 erilaista valosarjaa.
KATSO LISÄÄ KUVIA!
Vieraskynä
•
•
Jukka-Pekka Palviainen
Valkoparta,
vanha ukki
E
n tiedä, minkä verran muistan it-
se ja mikä on minulle kerrottua,
mutta eräänä jouluna kysyin pu-
kilta, miksi hänellä on minun kintaani
kädessään. Aika terävä huomio kave-
rilta, joka nykyään ei osaisi kylmiltään
vastata, minkäväriset verhot meillä on
keittiön ikkunassa. Pukkia alkoi naurat-
tamaan. Hänen naurunsa oli yllättävän
naisellinen. Se oli kaukana Coca Cola –
joulupukin hohotuksesta. Itse asiassa se
muistutti isosiskoni naurua.
Kun olin ala-asteella, joulupukki oli saa-
punut silloiseen kotikaupunkiini Rau-
malle. Hän jakoi Centrumin tavarata-
lossa karkkia. Rinnakkaisluokalla oleva
Kaitsu sai karkin, mutta minä en, kos-
ka olin pukin mielestä jo iso poika (siis
Kaitsua merkittävästi pidempi).
Murrosiässä sain kostoni kaupungin toi-
sessa tavaratalossa eli Sokoksessa. Kun
pukki käveli minua ja kaveriani vas-
taan, sanoin hänelle päin naamaa: ”Ka-
to, vanha pukki.” Mies valkoisen parran
takana näytti siltä, että hän oli henki-
löstöpalaverissä vetänyt lyhimmän kor-
ren ja kommenttini oli se, joka katkaisi
kamelin selän lopullisesti.
Ymmärrän nyt, että heittoni ei ollut kilt-
ti eikä joulun hengen mukainen. Pukki
ilmeisesti antoi anteeksi, koska sain nor-
maalin määrän lahjoja.
Muutama vuosi myöhemmin olin jou-
lupukkina veljeni perheessä. Olin vas-
tannut veljeni pyyntöön: ”Se on sitten
Kossupullo.” Silti olin raitis, autoileva
ja surkea pukki. Jännitin esiintymistä-
ni sukulaisten edessä ja mutisin lasten
nimiä. Veljen vaimo yritti kysellä, mi-
ten pukin matka oli sujunut. Vastasin
hyväksi havaitulla mutinalla. Eteises-
sä veljeni antoi minulle pullon, jonka
vastaanottaminen hävetti minua, kos-
ka olin vaatinut sitä vitsinä ja koska tie-
sin olleeni surkea pukki.
Kun omat tyttäreni olivat pieniä, meil-
lä kävi pukki, joka jutteli mukavia, ot-
ti lapset syliin ja kuunteli heidän laulu-
aan. He saivat myös sytyttää pukin lyh-
dyn silmäniskulla. Pukin vierailu kruu-
nasi myös aikuisten aattoillan. Ennen
kaikkea se palautti horjuneen uskoni
joulupukkiin.
Tämä nyt ei liity asiaan mitenkään,
mutta hyvää joulua Mustalahden Au-
likselle! Ja tietysti kaikille muillekin! Ja
onnellista uutta vuotta myös!
Kirjoittaja on sastamalalainen kirjailija.
