2
Keskiviikko 20.12.2017
Vammalan tori sai uuden joulukuusen
▶
▶
Edeltäjä kaatui 7. joulukuuta, kun yhden haruksen kiinnityskivi irtosi maasta.
•
•
Pauliina Vilenius
Vammalan tori sai uuden
joulukuusen perjantaina.
Torille tuotiin komea
puu jo 28. marraskuuta,
mutta itsenäisyyspäivän
jälkeen sille kävi kalpa-
ten. Peräti 19 metriä kor-
kea kuusi kaatui torstai-il-
tana 7. joulukuuta.
Ensin uumoiltiin, et-
tä kuusi olisi katkennut,
mutta perjantain pysty-
tystalkoissa selvisi oikea
syy puun kaatumiseen.
Sastamalan kaupungin
työntekijöiden mukaan
kukkapenkissä lähellä pik-
kutorin parkkipaikkaa si-
jainnut haruksen kiinni-
tyskivi oli irronnut peh-
meästä maasta.
”Kun yksi harus irtoaa,
ei kovin isoa puuskaa tar-
vita että iso kuusi menee
nurin”, miehet totesivat.
Kuusen kiinnitys var-
mistettiin uusilla betoni-
palkeilla, jotka kuljetet-
tiin torille kaupungin va-
rastolta. Palkit ovat peräi-
sin K-citymarket Sastama-
lan rakennustyömaalta.
Palkit sijoitettiin pik-
kutorin parkkipaikan lai-
taan, noin metrin päähän
haruksen aiemmasta kiin-
nityskohdasta.
■
■
Uusi
joulupuu on ko-
toisin Vammalan Kallia-
lasta. Mittaa sillä on noin
12-13 metriä eli ainakin
kuusi metriä vähemmän
kuin edeltäjällään.
Erikoislaatuiseksi puun
tekee se, että siinä on kak-
sihaarainen latva.
”Kaksihaaraiseksi se ei
kuitenkaan jää. Latvat si-
dotaan, jotta tähti saa-
daan kauniisti kiinni”,
pystytyksen keskeltä hui-
kattiin.
Kuusi sai ylleen vanhat
tutut koristeet, sillä osa
niistä pysyi ehjinä kaatu-
misesta huolimatta ja rik-
koutuneita on saatu kor-
jattua.
■
■
Vuoden
toiset kuu-
senpystytystalkoot kerä-
sivät runsaasti uteliaita
Vammalan torille.
”Toivottavasti pysyy
pystyssä”, naurahtivat
Jy-
ri Liuksiala
ja
Mikko Sil-
tala
kaupungin miesten
toimia seuratessaan.
Liuksiala kertoi olleen-
sa torilla pian sen jälkeen,
kun edellinen puu kaatui.
Molempien miesten
mukaan joulukuusi kuu-
luu torille.
”Kyllä tämä tärkeä asia
on, kuusi ilahduttaa kau-
punkilaisia näin joulun al-
la.”
Parkanosta Sastamalas-
sa poikenneet
Anita Päl-
jänoja
ja
Janne Kivioja
antoivat kuuselle kiitettä-
vän arvosanan.
”Hienon ja tuuhean nä-
köinen puu! On niin kuin
olisi useampi puu yhdes-
sä.”
Jyri Liuksiala ja Mikko Siltala pitävät torin joulukuusta tärkeänä. ”Kuu-
si ilahduttaa kaupunkilaisia näin joulun alla.” Kuva: Minna Isotalo.
Tässä se on, Vammalan torin uusi joulupuu.
Kallialan kasvatilla on mittaa noin 12 metriä.
Lumoava Hertta riipus
49,00
(65,00)
10775
Hinnat alkaen
99,-
/kpl
AuMore kihlasormukset
- osta 2 saat edullisemman
puoleen hintaan.
Joulun huipputarjoukset voimassa vain KE-PE
tai niin kauan kuin tuotteita riittää!
Hopeiset korvakorut
11374
ja kaulakoru
44744
yhdessä
PUOLEEN HINTAAN
19,90
(39,80)
Citizen
189,-
(229,-)
20071147
Näyttävä timantti-
sormus 0,20ct
549,-
(799,-)
20070947
Etu
28,-
Timanttisormus 0,16ct
299,-
/kpl
(499,- - 549,-)
44244, 44238
Kultaiset
korvakorut
14k
59,-
(87,-)
15145
Tarjous voimassa 31.12.2017 asti. Ei voimassa verkkokaupassa.
SASTAMALA
Itsenäisyydenkatu 66/CM
ark. 9-20, la 9-18, 24.12. klo 9-12
Kaikkien myymälöiden aukioloajat ja yhteystiedot
tarjoukset voimassa 22.12.2017 asti. tarjoustuotteita rajoitetusti.