Alueviesti1 - page 12

12
Torstai 4.1.2018
PRESIDENTINVAALI 2018
Tammikuun 28. päivänä 2018
toimitettavaa presidentinvaalia varten ja
helmikuun 11. päivänä 2018
mahdollisesti toimitettavaa toista vaalia varten
Sastamalan kaupunki on jaettu 10 äänestysalueeseen.
Äänioikeusrekisteriin on otettu jokainen väestötietojärjestelmässä äänioikeutettu henkilö, jolla on ollut kotikuntalaissa tarkoitettu kotipaikka Sastamalassa
asianomaisella äänestysalueella 8.12.2017 kello 24.00. Äänioikeutettu presidentinvaalissa on Suomen kansalainen, joka viimeistään ensimmäisen vaalin
vaalipäivänä (28.1.2018) täyttää 18 vuotta.
Ennakkoäänestys
Ensimmäisen vaalin ennakkoäänestys aloitetaan
keskiviikkona tammikuun 17. päivänä ja lopetetaan tiistaina tammikuun 23. päivänä 2018
.
Mahdollisessa toisessa vaalissa ennakkoäänestys aloitetaan
keskiviikkona tammikuun 31. päivänä ja lopetetaan tiistaina helmikuun 6. päivänä 2018
.
Vaalipäivän äänestys
Vaalipäivän äänestys toimitetaan
sunnuntaina 28. päivänä tammikuuta 2018 kello 9-20 ja mahdollisen toisen vaalin osalta sunnuntaina
helmikuun 11. päivänä 2018 kello 9-20
Sastamalan kaupungin alueella seuraavasti:
Alla ovat numerojärjestyksessä äänestysalueet, äänestysalueen nimet ja äänestyspaikan käyntiosoitteet.
Nro Nimi
Äänestyspaikka
Osoite
001 Kantakaupunki Vammalan lukio
Marttilankatu 20
002 Keikyä
Äetsän kirjasto
Pehulankaari 4 B
003 Kiikka
Äetsän koulu
Länsitie 10
004 Muistola
Muistolan koulu
Nuupalankatu 28
005 Suodenniemi
Kerola
Kerokuja 1
006 Mouhijärvi
Mouhijärven kirjasto Uotsolantie 56
007 Karkku
Karkun koulu
Riippiläntie 101
008 Stormi
Stormin koulu
Stormintie 94
009 Vinkki
Tyrväänkylän koulu Tyrväänkyläntie 266
010 Kiikoinen
Kiikostalo
Kiikostentie 316
Sastamalan kaupungin keskusvaalilautakunnan käyntiosoite on Aarnontie 2 A ja postiosoite Sastamalan kaupungin keskusvaalilautakunta
PL 23, 38201 Sastamala sekä puhelinnumero 040-652 9782 (sihteeri).
Sastamalassa 28. päivänä marraskuuta 2017
SASTAMALAN KAUPUNGIN KESKUSVAALILAUTAKUNTA
Aleksi Sandroos
Katja Arve-Salonen
keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja keskusvaalilautakunnan sihteeri
Äänestäjien tulee todistaa henkilöllisyytensä henkilöllisyystodistuksella.
Henkilö, jolla ei ole muuta henkilöllisyyttä osoittavaa asiakirjaa, voi saada
poliisilaitokselta maksutta väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten.
Henkilökorttiin tarvittavat valokuvat on maksettava itse.
Ensimmäisen vaalin osalta
Kauppalantalo, Puistokatu 10
17. - 19.1.2018 kello 10-18
20.-21.1.2018 kello 10-14
22.-23.1.2018 kello 10-18
K-Citymarket Sastamala,
Itsenäisyydentie 66
17. -19.1.2018 kello 10-18
20.-21.1.2018 kello 10-14
22.-23.1.2018 kello 10-18
Suodenniemen kirjasto,
Koippurintie 5
18.1.2018
kello 12-18
Äetsän kirjasto, Pehulankaari 4 B
18.1.2018
kello 11-18
22.1.2018
kello 11-18
Mouhijärven kirjasto, Uotsolantie 56
17.1.2018
kello 10-18
Neste Häijää, Kauppakuja 4
23.1.2018
kello 10-18
Kiikostalo, Kiikostentie 316
19.1.2018
kello 10-18
Tarvittaessa toisen vaalin osalta
Kauppalantalo, Puistokatu 10
31.1.-2.2.2018 kello 10-18
3.-4.2.2018
kello 10-14
5.-6.2.2018
kello 10-18
K-Citymarket Sastamala,
Itsenäisyydentie 66
31.1.-2.2.2018 kello 10-18
3.-4.2.2018
kello 10-14
5.-6.2.2018
kello 10-18
Suodenniemen kirjasto,
Koippurintie 5
1.2.2018
kello 12-18
Äetsän kirjasto, Pehulankaari 4 B
1.2.2018
kello 11-18
5.2.2018
kello 11-18
Mouhijärven kirjasto, Uotsolantie 56
31.1.2018
kello 10-18
Neste Häijää, Kauppakuja 4
6.2.2018
kello 10-18
Kiikostalo, Kiikostentie 316
2.2.2018
kello 10-18
Presidentinvaalien ennakkoäänestys Sastamalan kaupungissa toimitetaan seuraavasti:
Lisäksi vaalilain 9 §:n 3 kohdassa tarkoitettuina ennakkoäänes-
tyspaikkoina presidentinvaalissa toimivat seuraavat laitokset
sekä ensimmäisen, että tarvittaessa toisen vaalin osalta:
- Tays Sastamala (sekä somaattinen että psykiatrinen yksikkö)
- Terveyskeskuksen sairaala
- Hopun palvelukeskus ja palveluasunnot,
vanhusten vuokratalot ja pienkodit, Kotikallio
- Selännekoti
- Sepänkodit
- Kiikan vanhainkoti (käsittää myös Palvelukoti
Niittyvillan ja Kiikanojan palveluasunnot)
- Pehulakoti
- Onnela
- Rauhankoti
- Sastamalakoti ja pienkodit
- Hyrkin Puisto
- Tyrvään Kartano
- Palvelukoti Vähäropo
- Kuusimäen Palvelukoti
- Mouhijärven Hoitokoti Vanha-Pappila
- Mouhijärven Iltalakoti
- Ikipihlaja Anne
Ennakkoäänestys kotona (kotiäänestys)
Sastamalan kaupungin kuntavaaleissa äänioikeutettu henkilö, jonka
kyky liikkua tai toimia on siinä määrin rajoittunut, ettei hän pääse ää-
nestys- eikä ennakkoäänestyspaikkaan ilman kohtuuttomia vaikeuk-
sia, saa äänestää ennakolta kotonaan (kotiäänestys) ilmoittamalla
siitä kirjallisesti tai puhelimitse 050-313 0431, 050-520 4224 tai
040-652 9782 ensimmäisen vaalin osalta viimeistään 16.1.2018
ennen kello 16 ja toisen vaalin osalta viimeistään 30.1.2018 kello 16
Sastamalan kaupungin keskusvaalilautakunnalle. Ilmoituksen voi
äänestäjän puolesta tehdä tämän valitsema henkilö. Ilmoituksen voi
tehdä lomakkeella, jota on saatavana keskusvaalilautakunnalta.
Sastamalan kaupungin keskusvaalilautakunnan käynti- ja postiosoi-
te ovat tämän ilmoituksen lopussa.
1...,2,3,4,5,6,7,8,9,10,11 13,14,15,16,17,18,19,20,21,22,...32
Powered by FlippingBook