Alueviesti 39 2018 - page 2

2
Keskiviikko 26.9.2018
Pää-
kirjoitus
Maija Latva
Sastamalan ensi vuoden talousarvioon liit-
tyy Mouhijärven, Vammalan ja Äetsän alu-
eitten palveluverkkoselvitys. Siinä päätettä-
neen myös, onko Sastamalalla vielä varaa
pudottaa yksi koulu pois pelistä. Kasvatus-
johtaja totesi Alueviestille, että tavoitteena ei
suinkaan ole löytää keinoja valojen sammut-
tamiseksi, vaan hakea keinoja näiden aluei-
den veto- ja pitovoiman säilyttämiseksi, jopa
lisäämiseksi.
Kolmisen vuotta sitten tehdyssä Sastamalan
läntisen alueen kouluverkkoselvityksessä Kei-
kyän ja Kiikan koulujen lakkauttaminen se-
kä yhtenäiskoulun muodostaminen Äetsän
koulun tiloihin oli taloudellisesti kannattavin
vaihtoehto. Sittemmin, eli viime keväänä, tie-
toon tulivat kuitenkin Äetsän koulun kosteus-
ongelmat.
Ollaanpa asioista sitten mitä mieltä hyvän-
sä, tärkeintä on määrittää tulevaisuuden ti-
lantarve ja mitoittaa kiinteistöjen määrä re-
sursseihin sopivaksi. Tulevaisuutta on myös
rakentaa uusia palvelukeskuksia, joihin kes-
kitetään useita julkisia toimintoja. Pienene-
vät ikäluokat ovat suurin syy siihen, että jo-
kaista vielä olemassa olevaa pelkkää koulu-
rakennusta ei voi pitää, saati korjata ajan-
mukaiseksi.
Palveluverkkoselvitys
ulottuu kouluihinkin
26.9.2018
On ongelmallista, että lasten
vanhemmatkin ovat vaan
somessa.
Kommentti uutiseen:
Sinkkonen: “Poikia uhkaa peli- ja
pornoriippuvuus, tyttöjä some-koukku”
ALUESÄÄ
AAMIAINEN
nyt myös arkisin klo 7–10
ONKINIEMENKATU 6, SASTAMALA
K
onditorian
Veli-Matti Saksi
Seuraavien viiden vuoden
aikana Sastamalan kau-
pungin taloutta rassaa suu-
ri investointipaine. Kuna-
kin vuonna esityksiä on
yli 10 miljoonan euron
edestä, ensi vuonna 13,5
miljoonaa euroa. Perusin-
vestointitasoksi on joita-
kin vuosia sitten ajateltu
kahdeksan miljoonaa, jo-
hon vuosikate suuriin piir-
Investointipaine on
suuri lähivuosina
Vuosikate ei riitä investointiesityksiin. Uimahallia ei
ole merkitty lähivuosille. Tulosta haetaan plussalle.
SASTAMALAN TALOUS
Jos tulevien vuosien investointeja miettii, ei uimahallin rakentaminen
ihan lähivuosina näytä todennäköiseltä. Kuvituskuva: Pixabay.
tein riittää. Jos investoin-
nit ylittävät vuosikatteen,
niin hankkeisiin joudu-
taan ottamaan lainaa. Sil-
ti tulosta haetaan plussal-
le, ensi vuodelle tavoitel-
laan 18 000 euron tulosta.
Ensi vuonna suurin in-
vestointi on Varilan kou-
lun uudisrakennus. Siihen
on varattu 6 miljoonaa
ensi vuodelle. Terveyskes-
kuksen osasto 2:n muutos
hammashoitolaksi vie 350
000 euroa. Nämä ovat Tila-
keskuksen hankkeita.
Mahdollisesti rakennet-
tavaa uutta uimahallia vii-
sivuotissuunnitelmassa ei
vielä ole. Kaupunginjoh-
taja
Jarkko Malmbergin
mukaan hallista tehdään
ensin hankesuunnitelma
ja sitten katsotaan jatkoa.
n
YHDYSKUNTATEKNII-
KAN
puolella ensi vuodel-
le on esitetty 3,75 miljoo-
nan investoinnit. Mouhi-
järvellä valtatien 11 ali-
kulku ja Tiisalantie vievät
miljoonan ja Maaseutuky-
lät-hanke 500 000 euroa.
Kaupungin katujen pe-
rusparannuksiin on suun-
niteltu miljoonaa euroa.
Kohteina ovat muun mu-
assa Kilpinokankatu, Moi-
sionkatu, Jalkavalantie,
Mäntykatu ja Härmänka-
tu.
Katujen asvaltointiin,
valaistukseen, kevyen lii-
kenteen väyliin ja liikun-
tapaikkoihin on ajateltu
865 000 euroa.
n
JATKOSSA
on luvas-
sa myös suuria hankkei-
ta. Vuosille 2021-2022 on
suunniteltu Mouhijärven
koulun rakentamista. Län-
tisen alueen uusi koulura-
kennus on kaavailtu Kiik-
kaan vuosille 2023-2024.
Molemmat hankkeet vaa-
tivat useita miljoonia eu-
roja.
Suodenniemen Urhei-
lutalon remonttiin on va-
rattu 800 000 euroa. Kor-
jaustyöt alkaisivat vuon-
na 2020. Samalla sum-
malla on varauduttu
kaupungintalon alaker-
ran korjaukseen vuosina
2020-2021.
””
Kaupunginjohtajan mukaan
uimahallista tehdään ensin
hankesuunnitelma ja sitten
katsotaan jatkoa.
7:23
19:13
7:25
19:10
7:28
19:07
7:30
19:04
To
Pe
La
Su
+11
+11
+11
+11
+11
+11
+7
+7
+8
+7
+8
+8
+8
+9
+9
+9
+8
+9
+11
+11
+12
+11
+12
+13
6
5
6
5
HALUATKO LUKEA
ALUEVIESTIN
ENSIMMÄISENÄ?
Tule Alueviestin VIP-tilaajaksi, saat näköislehden
linkin sähköpostiisi jo tiistai-iltana, veloituksetta.
alueviesti.fi
1 3,4,5,6,7,8,9,10,11,12,...44
Powered by FlippingBook