Page 12 - Alueviesti_22

Torstai kesäkuun 2. 2005

12

Vammalalainen Aarre

Sundgrén vietti maanantai-

na 30. toukokuuta erikois-

laatuista 30-vuotispäivää.

Tuli kuluneeksi tasan 30

vuotta siitä kun hän katol-

ta pudotessaan halvautui

alaraajoistaan aloitti elä-

mänsä pyörätuolissa. Myö-

hemmin halvaantuneet ja-

lat jouduttiin amputoi-

maan, tuli ns. syventävien

opintojen aika. Nyt Sund-

grén kysyy kolmen vuosi-

kymmen jälkeen, ottaako

tämä yhteiskunta vammai-

sia huomioon, eli miten on

sen moton kanssa, joka sa-

noo että ”esteettä eteen-

päin”.

- Ei ole totta, sanoo Aarre

ja kertoo kokemuksistaan ko-

tikaupungistaan Vammalasta.

Pian 75-vuotias mies ei ole

ruikutellut apua ja pystyi itse

nousemaan pyörätuolista

vuoteeseen ja päinvastoin 29

vuotta, kunnes olkapäässä

noin vuosi sitten tapahtunut

jänteen katkeaminen pakotti

hänet hiljattain turvautumaan

omaishoitajan apuun. Vielä

vuonna 1978 hän rakensi itse

talon, pyörätuolissa istuen,

eikä senkään jälkeen paljon

apua ole pyydellyt.

Hän ei lyö linttaan kaik-

kea mitä invalidien hyväksi

on tehty kolmessakymme-

nessä vuodessa. Lähtökohta

oli kutakuin olematon. - Sil-

loin ei invalideja otettu huo-

mioon oikeastaan missään

julkisissa tiloissa, hän sanoo.

- Nyt invalidit ja kehitysvam-

maiset ovat sentään ihmisiä.

Kuukauden päivät sitten

Aarre Sundgrén päätti käy-

tännössä näyttää Vammalan

kaupungin edustajille, mitä

on tehty ja mitä jätetty teke-

mättä. - Annan arvosanan

kahdeksan parille kaupungin

virkamiehelle sen vuoksi että

he lähtivät katsomaan kans-

sani, mikä on vaikeavammai-

sen tilanne kaupungissa ja

millaista hänen liikkumisen-

sa, sanoo Sundgrén ja tar-

koittaa näillä sanoilla kau-

pungin isännöitsijää Heikki

Ahoa ja hänen mukanaan ol-

lutta suunnittelijaa.

Sundgrén vei heidät kier-

rokselle kaupungille. - Ei voi

olla totta, oli Aho sanonut

Sundgrénille kun kierros oli

käyty.

Aarre suosittelikin syystä

sitä, että invalidit otettaisiin

kuultaviksi remontteja tai uu-

distiloja tehtäessä. - Ja ark-

kitehdit pantaisiin uudelleen

kouluun.

Hän ottaa tuoreita esi-

merkkejä. - Vammalan alue-

sairaalan osasto 4:n vessa

invavessa uusittiin hiljattain

sairaalan peruskorjauksen

yhteydessä, mutta tulos on

surkea: - Ei sinne pääse pyö-

rätuolissa oleva liikuntavam-

mainen, kävelevä invalidi

kyllä. Ja hän näyttää todis-

teeksi vessasta nappaamaan-

sa kuvaa, samaa joka on tä-

män jutun yhteydessä. - Py-

tyn ja kaiteen väliin tulisi

sääntöjen mukaan jättää 80

cm:n väli niin että pyörätuo-

lilla pääsee väliin, pytyn

taakse tulee myös jättää vä-

hintään 30 cm:n väli jotta

avustaja mahtuu istuimen

taakse.

Ja Aarre jatkaa: Sylvään

koulun invavessa on sekin

suunniteltu huonosti. Mies-

puolinen invalidi voi sitä

käyttää, naispuolinen ei, hän

sanoo ja kysyy, miksi Kirja-

Vammala ei paneutunut asi-

aan niin kuin kuuluisi. - Kir-

japäivillä käy myös liikun-

tavammaisia ja kelaajia,

muistuttaa hän.

Kirjaan kun päästiin,

Sundgrén siirtää ajatukset

pääkirjastoon, jossa ei ole in-

valideille pysäköintipaikko-

ja. - Ei luulisi olevan iso asia

järjestää edes yksi paikka

pääsisäänkäynnin eteen. Nyt

kelaaja joutuu kulkemaan

saman matkan kuin terveet-

kin.

Ja lista jatkuu: Valtion vi-

rastotaloon on pyörätuolilla

mahdotonta päästä omin

avuin. Luiska Puistokadun

puolelta on jyrkkä ja raskas

pumppuovi minun laiselleni

mahdoton avata.

Museon uudet portaat hän

manaa huut helvettiin. - Se-

kin on silti julkinen tila. Jul-

kisten tilojen määräyksiä ei

pitäisi olla vaikeata ymmär-

tää, mutta niin vain näyttää

olevan että esteettä eteenpäin

tuntuu yhä haaveelta.

Suuri ongelma on sekin,

että ns. terveet valtaavat in-

valideille varatut pysäköin-

tipaikat. - Niitä on muuten-

kin vähän, harmittelee Aar-

re. - Olenkin liikkuessani in-

vataksilla pitänyt mukana

Invalidiliiton painattamia tie-

dotteita. - Niitä ollaan lai-

tettu invapaikoille luvatta

pysäköityjen autojen tuulila-

seihin.

Invapaikat tulisi sitä paitsi

merkitä selkeästi liikenne-

merkein. - Katuun maalattu

invapysäköintipaikan merk-

ki ei ole millään tavalla lain-

voimainen. Talvella sitä ei

edes näe.

Aarre Sundgrén asunut jo

pitkään kaupungin omista-

massa rivitalossa, jonka

suunnittelussa ja rakentami-

sessa piti alun perin ottaa

huomioon hänen tarpeensa.

- Talo rakennettiin vuonna

1992, mutta minua ei kuul-

tu. Ulko-ovia piti leventää

jälkikäteen, jotta normaalil-

la pyörätuolilla pääsee ulos

ja sisälle. - Rakentaja sanoi,

että arkkitehti on näin suun-

nitellut ja näin tehdään. -

Vasta kun soitin apulaiskau-

punginjohtaja Jaakko Erjol-

le, muutos tehtiin jälkeen-

päin. Vessa tehtiin jo alusta

alkaen sellaisiksi kuin halu-

sin.

Aarre Sundgrén korostaa,

ettei hän tällä jutulla aja

omaa etuaan. - Minä olen

etuani aina ajanut, mutta ih-

misiä vammautuu jatkuvas-

ti, myös nuoria, joten yhteis-

kunnan tulisi kiinnittää asi-

aan vakavaa huomiota. -

Muuten

ESTEETTÄ

ETEENPÄIN jää ikuiseksi

haaveeksi.

Aarre Sundgrén tietää,

että Vammalassakin on vam-

maisneuvosto. Se on hänelle

tuttu asia jo niitä ajoilta kun

hän oli Vammalan Invalidi-

en jäsen. - Mutta siitä puu-

laakista minä olen eronnut jo

aikaa sitten. ihmisen pitäisi

olla jalaton ennenkuin hän

nämä asiat ymmärtää, tuumii

hän.

Erkki Petman

Sundgrénin kotona vessa on sellainen kuin sen pitääkin.Tilaa pyörätuolille, pytty sopival-

la korkeudella ja pytyn takana tilaa myös avustajalle.

Vammalan aluesairaalan osasto 4:n vessa on hyvä esimerkki huonosta suunnittelusta.

Vessan istuin on pyörätuolin pyörää huomattavasti alempana, joten invalidi ei pääse

millään yksi siirtymää tuolista potalle. - Suunniteltu kävelevän invalidin käyttöön, sanoo

Sundgrén.

Aarre Sundgrén laittaisi arkkitehdit kouluun: Invalideille

suunnitellaan tiloja päin hemmettiä!

Aarre on kelannut 30

vuotta esteissä eteenpäin

Tavoite on esteettä eteenpäin mutta:

Suvivirsi soi huomenna

ehkä vähän surumielises-

tikin Ritva Aakkulan kor-

vissa hänen jäädessään

eläkkeelle 40 vuoden työ-

rupeaman jälkeen.Vamma-

lan Ammattikoulun ja Tyr-

vään Käsi- ja taideteolli-

suusoppilaitoksen rakastet-

tu koulukuraattori aloitti

työnsäVammalanYhteisly-

seon uskonnonopettajana

vuonna 1963, joten hänel-

lä on ollut aitiopaikka seu-

rata nuorisoa ja heidän

vointiaan yhteiskunnan

muuttuessa. - Olen saanut

tehdä kutsumustyötäni

kaikki nämä vuodet, Ritva

Aakkula vakuuttaa.

Yhteislyseosta Ritva Aak-

kula siirtyi uskonnonopetta-

jaksi ensin kokeiluperuskou-

luun ja sitten peruskouluun

Sylvään koululle vuonna

1973. Vammalan Ammatti-

koulun koulukuraattorina

hän aloitti 1982 ollen aivan

ensimmäisiä sen alan ihmi-

siä. Lähin kollega löytyi Sa-

losta. - Sanoinkin silloin sen

aikaiselle rehtorille Pekka

Arposelle, että mitä minun

oikein kuuluu tehdä, Ritva

muistelee hymyillen. Rehtori

Arponen oli kehoittanut nais-

ta katselemaan ympärilleen

ja miettimään, millaisin kei-

noin hän parhaiten voisi olla

opiskelijoiden rinnalla kul-

kija.

Koulukuraattorin roolis-

saan Ritva Aakkula on huo-

mannut surukseen sen, että

nuorten masentuneisuus on

lisääntynyt räjähdysmäises-

ti. - Itse olen halunnut olla

nuorille helposti lähestyttä-

vä, turvallinen ja ennenkaik-

kea luotettava aikuinen, Rit-

va kertoo. Hänen mukaansa

nuoret kokevat tänä päivänä

usein juurettomuutta ja tur-

vattomuutta. Ongelmia nuo-

ren ihmisen elämään voivat

tuoda myös seurusteluasiat,

rahaongelmat sekä vaikeudet

kotona. - Nämä sitten näky-

vät usein opiskelumotivaati-

on puutteena, jolloin helposti

jäädään pois koulustakin,

Ritva sanoo.

Jos Ritva ei ole tavoitta-

nut koulusta useamman päi-

vän pois ollutta opiskelijaa

puhelimitse, hän on aina lä-

hestynyt heitä käsinkirjoite-

tulla, henkilökohtaisella kir-

jeellä. - Tämä malli onkin

toiminut hyvin, 97 % näistä

opiskelijoista on ottanut mi-

nuun yhteyttä kirjeen saatu-

aan ja olemme sitten yhdes-

sä pyrkineet keskustelemaan

tämän nuoren mieltä paina-

vista asioista.

Toisinaan vaikeammissa

tilanteissa Ritva on joutunut

ottamaan yhteyttä myös nuo-

ren kotiväkeen. -Yksikään

vanhempi ei ole suhtautunut

vihamielisesti, vaan olemme

aina yhdessä hakeneet ongel-

miin ratkaisuja, hän kertoo.

Vaikka Ritva on kokenut

toisinaan työssään myös voi-

mattomuutta, on niitä hyviä

hetkiä kuitenkin paljon

enemmän. - Kun nuori kiit-

tää keskustelumme jälkeen ja

kertoo saaneensa siitä apua,

on se palkinto tästä työstä,

hän miettii.

40 vuoden aikana Ritvalle

on kehittynyt vahva silmä ha-

vaita nuoren paha olo, vaik-

ka siitä ei vielä kovasti merk-

kejä olisikaan näkyvissä. -

Työn leima taitaa olla otsas-

sanikin, sillä joskus esimer-

kiksi kahvilassa tai laivalla

viereeni on tullut istumaan

aivan outo ihminen ja alka-

nut kertomaan ongelmistaan,

hän kertoo. Ritvan puoliso

Seppo sanookin, että tietää

aina milloin vaimollaan on

menossa työhön liittyvä pu-

helu. Silloin vaimon äänes-

sä on erityisen hoitava sävy.

"Suvaitsevaisuudessa

menty liian pitkälle"

Ritvalla ja hänen miehel-

lään on viisi lasta ja kuusi

lastenlasta. -Omille lapsillen-

ikin olen aina sanonut, että

antakaa lapsillenne paljon

rakkautta ja rajoja. Liikaan

rakkauteen ei voi tukehtua,

mutta rakkauden puute voi

aiheuttaa ikuisia traumoja,

hän painottaa ja muistuttaa,

että rakkaus ei suinkaan ole

lahjomista. Lapsen on saa-

tava kokea pettymyksiä, kos-

ka niitä tulee elämässä eteen

jokaiselle.

Vammalassa toimiva Van-

hempainkouluhanke saakin

Ritvalta kovasti kiitosta juuri

sen vanhemmuutta tukevien

tavoitteidensa vuoksi. - Van-

hempainkoulu on monessa

mukana, niin informatiivi-

sesti kuin ihan konkreettises-

tikin, hän muistuttaa ja toi-

voo, että tällainen voimava-

rojen yhdistäminen ymmär-

rettäisiin mahdollisimman

monessa kunnassa.

Koska Ritva toimi uskon-

nonopettajana parisenkym-

mentä vuotta, hän on hieman

harmistuneena seurannut op-

piaineen alasajoa koululai-

toksessa. Hänen mielestään

suvaitsevaisuudessa on men-

ty vähän liian pitkälle silloin,

kun kaikki lapset eivät enää

erota edes oikeata ja väärää.

Aika ei tule pitkäksi

Eläkeläispariskunnan aika

ei tule pitkäksi, sillä Ritva

ja Seppo ovat ostaneet asun-

tovaunun. Aakkuloiden nuo-

rin tytär perheineen asuu

Lappeenrannassa, ja ainakin

sinne vaunun nokka suuntaa

tänä kesänä. Ritvalle luonto

ja erityisesti meri ovat hy-

vin tärkeitä elementtejä, ja

toisena matkakohteena onkin

Ahvenanmaan saaristo. -Li-

säksi aion kuunnella valta-

vasti musiikkia ja käydä kon-

serteissa, nainen jatkaa.

Ritvalle perhe ja suku ovat

myös kovin rakkaita ja elä-

kepäivinään hän haluaa jär-

jestää tilaisuuksia, joissa su-

kupolvet kohtaavat toisiaan.

-Sitäpaitsi pidän kovasti ruu-

anlaitosta, hän paljastaa.

-Kaiken kaikkiaan jään

eläkkeelle hyvillä mielin, sil-

lä olen saanut tehdä rakasta-

maani työtä, niin opettajana

kuin kuraattorinakin. Iloinen

olen myös siitä, että olen saa-

nut hyvän seuraajan, Ritva

Aakkula kiittelee.

Oppilaitoksen kouluku-

raattorina jatkaa tamperelai-

nen Pekka Allén, joka vii-

meksi on työskennellyt ku-

raattorina Jämsänkoskella.

Hän on toiminut nuorten pa-

rissa myös mm Tampereella

SPR:n turvatalossa.

Maija Latva

Ritva Aakkulan seuraajana jatkava Pekka Allén tietää, että koulukuraattorin työssä tarvi-

taan suuri sydän.

Rakastettu koulukuraattori

aloitti uskonnonopettajana

40 työvuotta nuorten parissa

Page 12 - Alueviesti_22_2005