Torstai elokuun 4. 2005
14
Kaksinkertainen Taek-
won-Do:n liikesarjojen
maailmanmestari Ismo
Mäkinen palasi sateiseen
kotikaupunkiinsa tiistaina
illansuussa Saksan Dort-
mundista. Asemalaituril-
la oltiin joukolla vastassa
jo toistamiseen maail-
manmestaruuteen yltä-
nyttä Ismoa. Varsinkin
sukua oli paikalla, mutta
virallisempiakin edustajia
näkyi, mm. Vammalan
kaupungin vapaa-aikatoi-
men johtaja Veli-Matti
Tapio.
Sukulaiset, työkaverit ja
Ismon oppilaat toivat kuk-
kia ja pieniä lahjoja. Veli-
Matti Tapio kertoi ohimen-
nen, että kaupunki muistaa
maailmanmestariaan tuon-
nempana virallisesti.
Maailmanmestareita ei
Vammalan asemalla näe
Maailmanmestarilla kymmeniä vastaanottajia
Ismo Mäkinen palasi voittajana kotiin
edes joka kymmenes vuosi.
Harvinaista herkkua. Äkkipää-
tään mieleen tulevat vapaaki-
väärin maailmanmestari vuo-
delta 1937, Kalle Liuhala, sit-
ten Paralympialaisten keihään-
heiton mestari Antti Mäkinen
80- ja 90 -lukujen taitteesta
sekä Ismo, joka palasi ensim-
mäisen kerran maailmanmes-
tarina kotiin kaksi vuotta sit-
ten Puolasta.
MM-mitalistit älkööt her-
mostuko jos nimi jää pois. En-
nen sotia Vammalassa nähtiin
myös täkäläineneuroopanmes-
tari, ja luku sinänsä ovat vam-
malalaiset veteraaniurheilijat,
varsinkinTatuPohja, jokavielä
muutama vuosi sitten rökitti
maailman muut ikäisenä hui-
put useammassakin lajissa.
Ismo Mäkisen olemus ei
kertonut millään muotoa, että
matka olisi ollut rasittava. -
Oliko sitten kilpailu? - Kyllä
se rankka reissu oli, neljä päi-
vää tuntui viikolta, sillä tapah-
tumia oli paljon. - Pääsin ar-
valla suoraan toiselle kierrok-
selle, jossa vastaani asettui ka-
nadalainen. Katselin kanada-
laista ensimmäisellä kierrok-
sella ja ajattelin että hänellä
on sen verran hyvät jalat, ett-
eivät minun paukkuni riitä hä-
nen voittamiseensa. Mutta toi-
sin kävi, pystyin tekemään ren-
toa tekniikkaa ilman paineita.
Keskittymiseni oli loistavaa.
- En ollut uskoa asiaa to-
deksi kun tuomarin käsi nousi
minun suuntaani kun olimme
tehneet kaksi liikesarjaa.
- Oli mukava kuulla myös
kanadalaisen joukkuetoverilta
Maxime Bujoldilta, että olin
hänenkin mielestään parempi.
Maxime oli Puolassa kaksi
vuotta sitten toisen danin eli
minun nykyisen sarjani maa-
ilmanmestari, minä ensimmäi-
sen danin.
Ennen finaalia Ismo otteli
vielä saksalaista ja slovenia-
laista vastaan.
- Yllättävää oli se että slo-
venialainen voitti hallitsevan
euroopanmestarin Daniel Far-
rellin ja että minä päihitin tä-
män slovenialaisen, kertoo
Mäkinen.
Lauantaina finaalissa Ismo
Mäkinen kukisti Romanian
Marius Ionicescun. Mäkinen
on nyt kaksinkertainen maail-
manmestari liikesarjoissa.
- Perjantai oli liikesarjoissa
välipäivä. Iltapäivä oli kilpai-
lusta vapaa. Saksalaiset kave-
rit näyttivät meille kaupunkia.
Sen lisäksi ohjelmassa oli li-
hashuoltoa ja rentoutumista.
Ismo toteaa vielä Romanian
Ionicescusta, että tämä on ko-
van sarjan kaveri. - Hän oli
kaksi vuotta sitten MM-prons-
simitalisti toisen danin liike-
sarjoissa ja kevään EM-kiso-
jen hopeamitalisti.
Luokanopettaja Ismo Mä-
kinen palaa kouluun Illoon
kuun puolivälissä. - En nyt aio
treenata yhtään. Ensi viikolla
aion tehdä vielä lyhyen loma-
reissunkotimaassa,kertoohän.
- Täytyy sanoa, että tällä het-
kellä takki on aika tyhjä, sekä
henkisesti että fyysisesti.
Ismo ei osaa vielä sanoa,
milloin harjoitukset taas alka-
vat.
- Istutaan alas Mikko Allin-
niemen kanssa ja mietitään tu-
levaa kautta ja tarjolla olevia
kilpailuja sekä kisabudjettia. -
Täytyy toivoa, että saavutta-
Siinä Ismo tulee, kuiskivat lapset kun tuttu opettaja oli laskeutunut junasta ja käveli vastaanottajia
kohti.
Juna oli mennyt jo aikoja, mutta juhla jatkui sateisella laiturilla.Vastaanottajia oli kaikkiaan muutama
kymmenen.
Vamalan Taekwon-Do -seuran delegaatiosta kuvaan mahtuivat Ari Asplund (keskellä) ja Mikko
Virtanen.
Leena Iso-Ketola-Ryyppä, Ismon työtoveri Illosta, saapui lapsineen onnittelemaan asemalla asti
mestari. Oikealla Ismon vanhemmat, Seppo ja Helena Mäkinen.
mani menestys herättäisi spon-
soreiden mielenkiinnon. Spon-
sorituki on ehdoton edellytys
sille, että pystyn jatkossa osal-
listumaan kansainvälisiin kil-
pailuihin, hän sanoo.
Seuraavan kilpailun ajan-
kohta tiedetään jo. Lokakuus-
sa Ismo osallistuu Euroopan
Cupin kilpailuun Englannissa.
-Tosin aina voidaan sanoa, että
näillä näkymin, täsmentää hän.
Vaikka treeneissä alkaa nyt
hetken taukoo, Ismo Mäkinen
ei anna maallisille herkuille
periksi. - Nyt syödään jätskiä
ja karkkia. Perhepizzankin on
yksi kaveri luvannut mulle
syöttää, mutta aika pian palaan
hyvään, normaaliin kotiruoka-
valioon.
- Varsinkin painoa pudotta-
essa pitää olla tarkkana, syödä
paljon kasviksia, marjoja ja
hedelmiäsekäkalaa taioka-
naa proteiinilähteinä. Lisä-
ravinteitakin käytän jonkin
verran.
Tämäkin on tärkeätä
Kilpaileminen, treenaa-
minen javoittaminenon tie-
tysti kivaa, mutta ehkä eni-
ten lämpimiä muistoja kyl-
mään talveen jäi matkalta
vanhoista ja uusista tutta-
vuuksista ympäri maail-
man, tiivistää Ismo tuliai-
sia, jotka maailmanmesta-
ruuden lisäksi toi kotiin.
- Oli mahtavaa tavata
esimerkiksi brasilalainen
Luiz Quintas, jonka kanssa
tapasimme ensi kerran kak-
si vuotta sitten. Sähköpos-
tia olemme jonkun kerran
vaihdelleet, mutta nyt taas
nähtiin kasvoista kasvoihin
kahden vuoden jälkeen.
Tänään (keskiviikkona)
sain samaten sähköpostia
Japanista, ja tiedän että olen
koska tahansa tervetullut
Saksaan, Irlantiin tai Ma-
rokkoonhyvienkilpakump-
panien luokse. Ehkä hie-
nointa mitä lajista voi saa-
da, ovat uudet ihmiset ja se
että oppii tuntemaan muita
kulttuureita.
Erkki Petman
1...,4,5,6,7,8,9,10,11,12,13 15,16,17,18,19,20,21,22,23,24,...28