Keskiviikko joulukuun 13. 2006
23
Puhdas vesi -hanketta johtanut kaarinalainen Matti Urho kävi vaimonsa Hilkan kanssa lokakuun puolivä-
lissä seuraamassa hankkeen etenemistä.
Kamadobessakin virtaa nyt puhdas vesi lasten astioihin.
Suomesta kerätyin varoin
on toteutettu Puhdas vesi -
hanke, jonka tavoitteena on
ollut rakentaa kaikkiaan yh-
deksän porakaivoa Livingsto-
nen alueelle Sambiaan. Han-
ke toteutettiin yhteistyössä
Länsi-Suomen piirin alueella
toimivien rotaryklubien ja
sambialaisen Livingstonen
rotaryklubin kanssa.
53 länsisuomalaisen rotary-
klubin keräämillä varoilla ja
Rotarysäätiön lahjoituksina saa-
tiin kaivojen rakentamista var-
ten yhteensä 57 .000 US dolla-
ria.
Puhdas vesi -hanketta johta-
nut kaarinalainen Matti Urho
kävi vaimonsa Hilkan kanssa
lokakuun puolivälissä seuraa-
massa hankkeen etenemistä.
Rotarien Puhdas vesi -hanke tuo
apua Sambian juomavesiongelmiin
- Kaivojen poraaminen aloi-
tettiin sambialaisen porausfir-
man toimesta syyskuussa. Lo-
kakuun puoliväliin mennessä
kaivoja oli porattu seitsemän.
Käsipumpuilla varustetut 35-62
metriä syvät porakaivot toimi-
vat hyvin. Maistoimme itse vet-
tä jokaisesta kaivosta ja tote-
simme sen hyvänlaatuiseksi,
vahvistaa Matti Urho. Matti ja
Hilkka Urho kiersivät matkan-
sa aikana yhdessä Livingstonen
rotarien kanssa paikkakunnat,
joihin siihen mennessä oli saa-
tu valmiit kaivot.
Valmiina oli yhteensä seit-
semän kaivoa Kamadobessa,
Chinkozyassa, Kalomon ja Li-
vingstonen alueilla. Loput kaksi
kaivoa valmistuvat lähiaikoina.
- Meidät otettiin vastaan juh-
lallisesti ja koulujen lapset ja
kyläläiset tanssivat ja lauloivat.
Kaikki olivat iloisia ja ystäväl-
lisiä. Jokainen piti kätellä, myös
aivan pienet lapset, kertooMatti
Urho ihmisten tavasta osoittaa
kiitollisuutta saamaansa apua
kohtaan.
Sambiassa suurena ongel-
mana on puhtaan veden puute.
Lahjoitetut kaivot ovat koulu-
jen välittömässä läheisyydessä.
Kouluissa on paljon orvoiksi
jääneitä katulapsia. Sambiassa
HIV-positiivisen aikuisväestön
osuus on suuri ja vanhemmat
kuolevat usein nuorena. Kou-
lujen oppilaissa on myös hy-
väksikäytettyjä ja kehitysvam-
maisia lapsia. Koululasten li-
säksi puhdasta vettä saavat lä-
hikylien asukkaat. Tähän asti
vesi on haettu yleensä noin 5-
10 kilometrin päässä olevista
joista, joiden vesi on monesti
saastunutta ja loppuu kuivana
aikana kokonaan.Yhdessä kou-
lussa lapsia on yleensä noin
150-300. Kun ympäröivät ky-
lät otetaan huomioon, yksi kai-
vo saattaa palvella useita tuhan-
sia ihmisiä. Näin kohtuullisel-
la panoksella saatiin aikaan han-
ke, joka parantaa tuhansien ih-
misten elämänlaatua Sambias-
sa.
- Totesimme, että kerrankin
olemme onnistuneet kehittä-
mään konkreettisen avustus-
hankkeen todelliseen tarpeeseen
ja varmistaneet, että rahat on
käytetty juuri siihen tarkoituk-
seen, mihin ne tarkoitettiin.
Lopputulos on onnistunut ja se
auttaa monia, toteaaMatti Urho
tyytyväisenä.
Sambiassa on edelleen lu-
kematon määrä kyliä, joissa ei
ole kaivoa.
Kouluista puuttuu puhtaan
veden lisäksi yleensä muun
muassa kaikki opetusmateriaa-
lit, kalusteet ja muistiinpanovä-
lineet.
- Uskon, että Puhdas vesi -
hanke saa jatkoa rotarien toi-
mesta ja toivon, että tämäntyyp-
piset hankkeet herättävät kiin-
nostustamyös muissa järjestöis-
sä, kannustaa Matti Urho.
199
,-
Älä puhu pukille, puhu Expertille!
SonyCMT-NEZ50.cet
MIKROSARJA
329
,-
179
,-
29
,-
19
,90
Braun
ILMAKIHARRIN
• 400W
Philips
KAHVIN-
KEITIN
1,2 l
Philips
KOTI-
PARTURI
Philips
HQ 8142/16
Speed XL
vesipestävä
PARTAKONE
199
,-
49
,-
Olympus
X-750
-TARVIKE
KIT
• Li-42B-lisäakku
• nahkalaukku
Electrolux
EKE5010
LIESI
• Energia-
luokka A
• uuni 49 L
• 7 uuni-
toimintoa
• lev. 50 cm
359
,-
Olympus
X-750
DIGI-
KAMERA
• 6.0 Mpix
• 3x opt. zoom
• 2,5”/6,4 cm
LCD-näyttö
• 10 aiheohjelmaa
• videokuvaus
äänellä
949
,-
Philips
32”
DIGI-TV
• Digiviritin
• 2 HDMI
1090
,-
49
,90
169
,-
Philips DVDR 3380
TALLENTAVA DVD
Volta
V4210
PÖLYN-
IMURI
79
,-
Electroluxin
valmistama
TISKARI
• Elektroninen
ohjelmakoneisto
• hiljainen
Sony 26”
LCD-
TELEVISIO
• HD Ready
ASENNUS, VANHA POIS
JOULUKINKKU
KAUPANTEKIJÄISIKSI
• MP3 toisto
1...,13,14,15,16,17,18,19,20,21,22 24,25,26,27,28,29,30,31,32,33,...40