Page 25 - Alueviesti_17_2007

Lavian Suomelan ylä-
koulun oppilaat voittivat
koulujoukkueiden SM-
kultaa viikonloppuna
Tampereella. Voittanees-
sa joukkueessa pelasi-
vat Henri Pohjala,Tero
Lehtimäki,Ilari Pohjala
ja Teemu Ala-Järvenpää.
Parhaimman henkilökohtai-
sen tuloksen teki kaikki pe-
linsä voittanut Ilari Pohjala.
Suomen mestaruus poi-
kii pojille oikeuden edustaa
Suomea koulujoukkueiden
PM-kilpailuissa.
Yläkoulujen kilpailun jär-
jestää Suomi,joten turnaus
pelataan joko Laviassa tai
Vammalassa.
Kaikki voittaneen jouk-
kueen jäsenet ovat Vamma-
lan Shakkikerhon pelaajia ja
heistä Henri Pohjala ja Tero
Lehtimäki ovat voittaneet
kultaa myös juniorien SM-
pikashakkikilpailuissa.
Toiseksi tuli Porin suoma-
lainen yläkoulu.
ALUEVIESTIN PALVELUHAKEMISTO
Silmälääkäripalvelut
Alueviestin
ilmoitusmyynti
puh.
03-5141 416
Siivous- ja kotipalvelut
Tieisännöinti
Tilitoimistot
Työtarjouksia
Kuljetuspalvelu
Työtarjouksia
Rakennuspalvelut
Alueviestin
palvelu-
hakemistossa
ilmoitat
edullisesti
ja tehokkaasti
Siivous- ja kotipalvelut
Työtarjouksia
Valokuvaamot
Kansallisen veteraanipäivän
edellä kirjoitan kahden soti-
laan lähes 63 vuoden takaises-
ta palvelupäivästä. En sankari-
tarinaa, vaan traagisen totisen
totuuden sota-ajalta, jolloin
hätä pyhitti teot.
Kesäkuinen aamu valkeni mi-
tään kielimättä. Ei ”oppi-isä”
eikä nuori sotapoika, joka
oli vapaaehtoisesti lähtenyt
mukaan, tienneet kulkies-
saan Kannaksella Kivennavan
suuntaan, mitä tänä päivänä
heidän kohdalleen ajautuisi.
Vanhempi tosin oli saanut tie-
don Viipuri-, Rajajokiradalle
sen Kanneljärvi-Mustamäki-
Raivola osuudelle pyrkivistä
vihollisen ”rapidimiehistä”
(räjähde), ja nyt he haravoivat
aluetta toivoen havaintoja,
tuulentuomia hajujakin nuuh-
kien.
Päivän kallistuessa iltapuolel-
le vanhempi huomasi liikettä
notkelman takana, jossa tote-
sivat parin neuvostototilaan
lepäilevän. He alkoivat seura-
ta kulkijoita, mikä osoittautui
perin vaikeaksi. Jäljityksen
aikana muukalaiset tekivät vir-
hearvion suonnotkelmaa ohit-
taessaan ja seuraajat pääsivät
lyhyempää reunaa siirtokivi-
lohkareen taakse odottamaan.
Miehet uulivat osan hiljaisesta
puheestakin. He päästivät tuli-
jat lähietäisyydelle ja sopivat
elekielellä ennen kuin painoi-
vat aseittensa liipaisimia, että
pienempi kohden on pojan.
- Olivat hakeutumassa eteen
tulevalle rautatielle tihutyötä
tekemään, tulkkasi seurattavi-
en puhetta venäjänkielentai-
toinen oppi-isä sen jälkeen,
kun laukausten äänet kiirivät
ilmoille. Ensimmäiseksi he tar-
kastivat miesten kantamukset,
todeten heidn kantamuksensa
räjähdepanoksiksi. Tehdessään
muita havaintoja johtaja huu-
dahti: - Mutta tämä pienempi
onkin nainen!
Poika oli tutkimassa kaatunei-
den karttalaukkua kuullessaan
toteamuksen, ja jotakin sisim-
mässään liikahti. Hän kyykistyi
siihen aikaansaannosten vie-
relle hokien: - Voi paholainen,
voi paholaisen paholainen, si-
näkö naisen tänne lähetit? Voi
minkä työn minä tein!
Sittenpoika kuuli kaverinsa pu-
huvan rauhallisesti: - Tekijöitä
tämän sorttiset naisetkin ovat.
Meikäläiset tarvitsevat junara-
taa tällä haavaa ja kohtamain
todella tarpeeseen. Teollamme
pelastimme sotilaita ja junien
kulun. Uskopas nyt!!
Kuin anteeksi pyyntönä sotaa
opiskeleva esitti hautaamis-
ta, johon hänen opettajansa
suostui. Vanhempi määräsi
oppilaansa vartioimaan vai-
najia, tarkkailemaan maastoa
toisten tulokkaiden varalta
ja lähti itse etsimään lapiota.
Vartijaksi jääneen meiningit
alkoivat palata uomilleen, ja
hän silmäili haudan paikankin
hiekkarinteeseen.
Hän meni kaatuneiden luo ja
totesi saman kuin kaverinsa-
kin, että toisella oli ”tosinai-
sen muodot” ja päästä vieräh-
täneen lakin paljastama musta
puolikihara ”poikatukka”. Hän
halusi jotain muistoksi, kaiveli
taskuja ja löysi mieheltä valo-
kuvan, joka oli todennäköi-
sesti naisesta. Naisen taskusta
hän otti kopeekan kolikoita,
jotka valokuvan kanssa lait-
toi omaansa. Sitten hän veti
haudattavat katsomaansa
paikkaan ja jäi odottamaan
lapionhakijaa. Ympärillään
oli hiljaista, pikkulintu oksalla
käänteli päätään, ei sitäkään
laulu huvittanut. Vain tuuli
huokaili vaaran puissa.
Miehet kaivoivat vuorotellen
hautaa. Vapaavuorollaan nuo-
rukainen teki ristiä, kevyttä ka-
tolista vinoristiä, puukollaan
nyrskäten. Vaikeinta naulojen
puuttuessa oli ristipuiden kiin-
nitys, mutta hän keksi kiertää
koivunvesoista siteet, joilla
nivoi osat toisiinsa. Vinoristi
leposijalle oli vanhemman aa-
tos.
Kun kaivajat pääsivät halua-
maansa syvyyteen, he laskivat
vainajat vierekkäin hautaan
sekä loivat sen umpeen. Sota-
poika kaiversi vielä puukkonsa
nirkolla ristiin kaksi pikkuris-
tiä sekä päivämäärän 4.6. 1944
ja asetti sen kummulle. Nuo-
remman tuli siinä mieleen Ru-
nebergin Vänrikki Stoolin tari-
noista Kuoleva Soturi -runon
viimeinen säe: ”Viholliskal-
paa kantaen he tuli sotimaan
/ Mutt´ heille anteeksí antaen
ojenna kättä vaan / Eloa kos-
kee koston lait / Mutt’ haudal-
la on viha vaitt’.”
Tämän nuori sotija hartaa-
na esitti oppi-isänsä vierellä
kuunnellessa. Paikalta lähti-
essään he unohtivat rapidit,
ne räjähteet tantereelle. He
kävivät hakemassa ne , mutta
eivät pitkälle kantaneet, vaan
ensimmäiseen notkelmaan
kuoppasivat. Lapion lainaa-
ja palautti paikkaan, josta oli
ottanut ja tultuaan päätteli:
- Tämä on sitä sodan kolkkoa
tietä, eipä se taida luonnettaan
muuttaa.
Päällystöön lukeutunut oppi-
isä kaatui, katosi perääntymis-
vaiheessa Suulajärven kiep-
peillä. Oppipoika pääsi hyvällä
tuurilla Viipuriin ja sitä tietä
eteenpäin tuliaisinaan muis-
tot, jotka eivät lähteneet hy-
villäkään pesuaineilla.
Olen uskollisesti säilyttänyt
ajansaatossa huostaani joutu-
neita muistini tukijoina, mm.
noita kopeekan kolikoita 1923,
-31, -32, ja 1940 muistuttamas-
sa Karjalan Kannaksella tapah-
tuneesta surullisesta tehtäväs-
tä, jonka he sodan kovaa lakia
ja inhimillisyyttä noudattaen
tunnollisesti suorittivat.
Oiva Virtanen
Ei sitäkään
laulu
lohduttanut
Koulu-
joukkueiden
SM-kultaa
Lavian
Suomelan
yläasteelle