Page 24 - Alueviesti_9_2008

ALUEVIESTIN PALVELUHAKEMISTO
Silmälääkäripalvelut
Siivous- ja kotipalvelut
Tieisännöinti
Työtarjouksia Työtarjouksia
Rakennuspalvelut
Näillä sivuilla
alueen parhaat
palvelut!
Työtarjouksia
Valokuvaamot
Ruosteenestoa
Näillä sivuilla
alueen parhaat palvelut!
Oiva Virtanen
Yksi
monien
joukossa
Kirjoitin tässä vielä
jatkoa isäni muis-
teluksiin vuoden
1918 tapahtumista. Näin
hän kertoili:
- Kaikki syötiin, mikä vä-
hänkin muistutti sapus-
kaa. Ypäjän pojat löysivät
mätänemistilassa olevan
kuopatun hevosen pään
takatunkiolta, toivat sen
huoneeseen ja tapeltiin
kuka siitä saa palasen.
Nälkä pakotti tähänkin
ja yksi halko löytyi enää
pääluiden murskaami-
seen, kun muilla oli hei-
telty ikkunoista vartijoi-
ta. Kapinahenki eli, vaik-
ka olimme aika vaivaisia,
kertoi Sipi.
- Vesitilanne oli alus-
sa hankala, mutta sitten
meillä vangeilla kaivatet-
tiin lähistölle kaivo, josta
vesi nostettiin kalvanoituihin
suuriin sammioihin, joissa se
auringonpaisteessa lämpeni.
Että maistui pahalle, mutta
juotava oli kun silli janotti ja
kroppaa kuivasi.
Paikalla piili alkuaikana toi-
nenkin ansa, kun juoma-al-
taiden lähelle oli pystytet-
ty vartiomiesten laveri, jo-
ta ympäröi kalkkiviiva. Kävi
selväksi, että joka vahingos-
sakin sen yli astui, sai kaiken
toivon heittää.
- Syöpäläisiä oli paljon, var-
sinkin täitä. Niitä meni vilis-
ti ulkosallakin pitkin pihaa.
Ne oli kuitenkin pieniä vit-
sauksia muun rinnalla, kuin
sekin että olimme melkoisia
resupekkoja repeytyneissä ja
kuluneissa tamineissamme.
Pesemään niitä kyllä pääsi-
vät Vanajaveden rantaan ne,
joilla oli voimaa.
- Sakki harveni huoneessam-
me. Omankyläläisistä Santeri
kuoli toiselle puolelle vieree-
ni ja Väinö toiselle, tuulen-
suulainenkin seinän vierus-
talle. Eipä se ollut outo kaveri
kuollut mies vierellä aamulla.
Voi sentään! Kotokyläläisistä
jäi Vihtori Lappeenrantaan
ja kaimansa myös Syrjäntaan
harjulle, joitakin mainitakse-
ni. Surmansa saaneista aina
myös tulevat mieleeni Mapin
veljekset, vaikka toiskunta-
laisia olivatkin, mutta maini-
oita kavereita. Aina helppaa-
massa.
- Naiset olivat eristettyi-
nä olotilaansa ja yhtä kova
tai kovempikin oli heidän
kohtalonsa. Taisteluiden lo-
puttua naisista heti he, jot-
ka tunnustivat kantaneensa
kivääriä, tuomittiin. Olivat
monenlaisen muun väkival-
lan alaisena. Heidän kuollei-
suutensa kuitenkin tauteihin
ja nälkään oli pienempi, kun
Luojan antamat voimavarat
auttoivat heitä meitä miehiä
paremmin kestämään koh-
talon keikutuksessa. Hau-
hon kirkonkylässä näin nai-
sia meidän punikkien apuna.
Eräskin tyttö enteili: ”Minulla
ei ole enää muuta kuin henki
menetettävänäni!” Niille teil-
le katosivat tuntemani Tekla
ja Elle, joka toimi sanitäärinä.
Hänen nuori poikansakin hä-
visi teille tietämättömille, ar-
veli Sipi.
- Henkeni sentään säilytin,
vaikka painoni putosikin alle
neljänkymmenen kilon. Yk-
si vaara kuitenkin vielä väi-
jyi Poltinaholta karanteenis-
ta kotio päästyäni, kun kaikki
tutut halusivat antaa ruokaa
vähäisistäkin annoksistaan ja
söin niin että meinasin kuol-
la, kuten jokusille kävikin.
- Kiitollinen olen, kun läpäi-
sin tilanteet, joissa niin mo-
net menehtyivät. Olen kiitol-
linen myös Nuutajärven kar-
tanon metsänvartijalle, joka
järjesti työtä syrjimättä, mi-
kä muissa paikoissa evättiin-
kun olivat kuulleet ehdon-
alaisesta tuomiostani sekä
kansalaisluottamuksen me-
nettämisestä. Määräajoin
piti käydä ilmoittautumassa
nimismiehelle Urjalan kir-
konkylällä, ja jos aikoi koto-
maassa mennä vaikkapa Tur-
kuun asioimaan, niin silloin-
kin täytyi antaa selvitys mat-
kastaan, muisteli Sipi.
Loppupäätelmäni
Eipä tainnut monellekaan
heistä, jotka lähtivät silloin
etsimään tasavertaisempaa
elämää, sellaista löytyä. Edel-
leen epävarmuudessa, ras-
kaan työn raatajina, köyhinä,
syrjittyinä ja syyllistettyi-
nä he joutuivat taivalta-
maan, kun uskoivat kapi-
nan kaikkivoipaisuuteen,
mikä sitten johtikin haa-
veiden haudalle.
Kun tammikuun lopulla
tuli kuluneeksi 90 vuotta
maamme eripuraisesta al-
kuun lähdöstä, niin televi-
sio ja sanomalehdet uhra-
sivat paljon tilaa sodan se-
lostukseen.
Pyöreitten vuosikymmen-
ten täyttyminen on myös-
kin muistettu kirjailijoi-
den tkeskuudessa. Mm.
Raija Westergård jo viime
vuoden elokuulla julkaisi
kirjansa ”Maria”, joka on
kuvaus naisista - naisesta
kohtalotovereineen soti-
laina sisällissodan mels-
keissä. Seppo Rustaniuk-
sen ”Uhrit 1918” -doku-
mentti lähetettiin helmi-
kuun viides päivä YLE:n
kakkoselta. Sekin oli ha-
vahduttavaa seurattavaa.
Unohtaa sisällissodan to-
dellisuutta ei saisi, ei ve-
tää viivaa menneen ylle,
muttei missään nimessä
hautoa vihaakaan. Muis-
tot monille meille hiipu-
ville ovat vanhempiemme
elämää, heidän aikanaan
vuolemaansa kultaa, jota
pitää vaalia.
Satakunta etsii
maakuntaeläintään
Satakunnassa maakuntakukka
on tyrni, maakuntakivi hiek-
kakivi, maakuntalintu siniti-
ainen ja maakuntakala nahki-
ainen. Nämä nimesi muutama
vuosikymmen sitten valtakun-
nallinen raati ehdotusten pe-
rusteella. Mutta mikä on Sata-
kunnan maakuntaeläin?
Suomen Kuntaliiton koti-
sivuilla, joissain oppikirjois-
sa ja hakemistoissa mainitaan
Satakunnan maakuntaeläi-
meksi kettu. Siitä, miten tämä
nimeäminen on tapahtunut, ei
ole tietoa.
Edellä mainituissa lähteissä
kettu on merkitty myös Var-
sinais-Suomen maakuntaeläi-
meksi.
Satakuntaliittoon onkin tul-
lut viestejä siitä, että Satakun-
nan maakuntaeläimeksi tulee
nimetä maakunnalle ominai-
sempi eläin kuin kettu.
Nyt Satakunnalle haetaan
ominaista maakuntaeläintä,
joka julkistetaan Satakunta-
päivän yhteydessä 2. kesäkuu-
ta 2008.
Satakuntaliitto pyytää kun-
tia, yhteisöjä, järjestöjä ja yk-
sityisiä henkilöitä tekemään
ehdotuksia Satakunnan maa-
kuntaeläimeksi.
Ehdotukset pyydetään vii-
meistään 30.4.2008 osoittee-
seen kirjaamo@satakunta.
! tai kirjeitse Satakuntaliitto,
Kirjaamo, PL 260, 28101 Pori.
Kuntaliiton koti-
sivuilla Satakun-
nan maakunta-
eläimeksi maini-
taan kettu. Siitä,
miten tämä ni-
meäminen on ta-
pahtunut, ei ole
tietoa.