Page 13 - Alueviesti_25_2008

Basic HTML Version

Keskiviikko kesäkuun 18. 2008

Heikki August Hilpeän

murresanakirja on lajinsa laajin

Tyrvään murteen sanakirjan ensimmäinen osa ilmestyy

Vanhan kirjallisuuden päivillä.

Vammalan kaupungintalon

kupeessa on edelleen säily-

neenä Ojansuun sotilasvirka-

talo. Se oli Turun yliopiston

ensimmäisen suomen ja sen

sukukielten professorin Heik-

ki August Ojansuun (1873–

1923) kotitalo. Tuleva kielen-

tutkija syntyi 26. heinäkuuta

1873 talon pihapiirissä ollees-

sa saunassa.

Kun Ojansuun syntymästä

tuli kesällä 1973 sata vuotta,

kotitalon lähelle, Tampereen-

tien vierellä olevaan kiveen

kiinnitettiin taiteilija Veikko

Eskolan suunnittelema Ojan-

suun muistolaatta.

Tyrvään ja Sastamalan seu-

tu on merkittävien suomen

kielen tutkijoitten merkilli-

nen keskittymä. Puolentoista

kilometrin päässä tuosta juh-

lapaikasta syntyi 1700-luvulla

Antti Lizelius, pappi, raama-

tunsuomentaja ja ensimmäi-

sen suomenkielisen sanoma-

lehden perustaja.

Vielä lähempänä, vain pa-

rinsadan metrin päässä syntyi

Antero Warelius, pappi, kieli-

mies, lehtimies ja kirjanteki-

jä, Suomen tietokirjallisuuden

isä. Ja aivan naapurissa syntyi

myös Niilo Ikola, jonka Heik-

ki Ojansuu valmensi opintiel-

le ja josta Ojansuun tavoin tuli

Turun yliopiston suomen kie-

len professori.

AnteroWareliuksen ja Pert-

ti Virtarannan rinnalla Heik-

ki Ojansuu on kolmas todel-

la merkittävä täkäläinen suo-

men kielen tutkijamme. Kaik-

ki kolme ansioituivat omina

aikoinaan erityisesti murteit-

ten ja kielihistorian tutkimuk-

sen uranuurtajina.

Ojansuun suhde kieleen ei

ollut kuivan tiedemiehen suh-

de. Hän oli loistava sanankäyt-

täjä sekä puhujana että kirjoit-

tajana. Hänen haaveissaan oli-

kin ensin ura kirjailijana, ni-

menomaan humoristina.

Aivan alkujaan hänestä pi-

ti tosin tulla pappi. Sen hän

tuo esiin muun muassa oma-

elämäkerrallisessa runossaan

”Lapsuusmuistoja”. Siinä mai-

nitaan kotiportin lähellä ollut

kivi – kenties se on juuri se sa-

ma kivi, johon hänen muisto-

laattansa on kiinnitetty:

Tuoss´ on se kivi,

jolla ensin saarnasin

ja palkaks mulle sivukulkijain

vanh´ akka antoi

kymmenpennisen.

Pojassa, näätsen,

asui ”herran henki”.

Niin, pappi totta tosiaan

olikin suurin

olento maan päällä.

Kun saarnas hän,

niin kaikki vaikeni,

vain joku huonorinta yskähti.

Ja kauniin kaikista hän oli

alttarilla.

Kuin hän mä saarnasin

ja messusin,

avioliittoonkin ma kuulutin.

Ja meidän Maija Kallens´

omaks sai.

Se lisäs suuresti mun

mainettani,

mut Maija mua hiukan

tukisti.

Papinhaaveet väistyivät Ojan-

suulta kuitenkin jo varhain.

Hänen elämänasenteekseen

kehittyi syvälliseen historian-

tajuun kiinnittyvä humanis-

mi, kansanomaisen kulttuurin

aito arvostus ja vakavamie-

lisyyteen yhdistyvä verraton

huumorintaju. Ystävät ja työ-

toverit kutsuivat häntä ”Heik-

ki August Hilpeäksi”, niin vä-

litön ja helposti innostuva,

seurallinen ja valoisa hän ole-

mukseltaan oli.

Tapa katsella maailmaa hu-

moristin silmin tihkuu läpi jo

niistä vähistä papereista, joita

Ojansuun kouluajoilta on säi-

lynyt. Niissä on muun muassa

151 vitsin vitsiluettelo. Margi-

naalissa lukee: ”111 pitäisi olla

hyvää vitsiä”.

Huumorintaju oli varmasti

ohjaamassa Ojansuun askelei-

ta myös Annastuuna Korkee-

mäen pieneen mökkiin, kun

Ojansuu vasta 16–17-vuotiaa-

na Porin lyseon oppilaana is-

tui siellä kirjoittamassa muis-

tiin suuret määrät tuon usko-

mattoman kertoja- ja muis-

tajalahjakkuuden puheita ja

lauluja. Pertti Virtarannan

julkaisema kirja ”Annastuuna

aikanansa” perustuu suurim-

maksi osaksi Ojansuun muis-

tiinpanoihin.

Ojansuu oli kuollessaan

49-vuotias. Hän oli vasta puo-

litoista vuotta aikaisemmin

tullut kutsutuksi Turun yli-

opiston professoriksi. Monet

hänen keräämänsä aineistot

jäivät tutkimatta ja laajat tut-

kimussuunnitelmat toteutta-

matta, monet ideat ja havain-

not jäivät jalostamatta käsikir-

joituksiksi, monet julkaistut

käsikirjoitukset jäivät vaille

aiottua täydennystä ja monet

tieteellisesti merkittävät, eri

yhteyksissä julkaistut artikke-

lit jäivät kokoamatta kirjoiksi.

Ojansuun elämäntyö jäi il-

man muuta kesken, mutta kai-

kesta huolimatta hän ehti jät-

tää jälkeensä kunnioitusta he-

rättävän laajan ja arvokkaan

tieteellisen tuotannon.

Jo kesällä 1895 suomen kie-

len professorin Eemil Nestor

Setälän nuori ja lupaava oppi-

las kokosi erittäin laajan luet-

telon oman kotiseutunsa sana-

varoista. Ylioppilas H. Ojan-

suu luovutti 6. marraskuuta

1895 Suomalaisen Kirjallisuu-

den Seuran arkistoon kokoa-

mansa ”Tyrvään murteen sa-

nakirjan” käsikirjoituksen.

Tyrvään murteella Ojansuu

tarkoitti laajasti Tyrvään kih-

lakunnan alueella puhuttua

kansankieltä. Alueeseen kuu-

luivat myös Karkun, Mouhi-

järven ja Lavian pitäjät ja Kii-

kan, Kiikoisten ja Suodennie-

men kappeliseurakunnat.

Tätä lähes 14 000 sanaa si-

sältävää, 113 vuotta sitten val-

mistunutta Tyrvään murteen

sanakirjan käsikirjoitusta ovat

tähän mennessä päässeet lu-

kemaan vain muutamat har-

vat tutkijat.

Olen toimittanut sanakir-

jaa ”Heikki August Hilpeän”

hengessä niin, että olen lisän-

nyt hakusanojen yhteyteen

runsaasti selityksiä ja käyttö-

esimerkkejä. Lähteinäni on

ollut kaikki se, mitä Tyrvään

murteesta ja murteella on kir-

joitettu.

”Tyrvään murteen sanakir-

ja” ilmestyy kahdessa osassa.

Ensimmäinen osa (aakkoset–

närpee) ilmestyy 27.6.2008 ja

jälkimmäinen osa vuoden ku-

luttua.

Suomessa on viime vuosina

ilmestynyt runsaasti eri kunti-

en ja seutujen murresanakir-

joja. Turusta, Porista ja Tam-

pereesta niitä on useampiakin.

Viime vuonna ilmestyi Timo

Yli-Nokarin ansiokas Kiikois-

ten murteen sanakirja.

”Tyrvään murteen sanakir-

ja” on vastaavanlaisten murre-

sanakirjojen joukossa toiseksi

laajin. Ainoastaan professo-

ri Heikki Paunosen kokoama

”Stadin slangin suursanakirja”

on laajempi.

Kirjoitan tämän juttusarjan

seuraavissa osissa siitä, kuinka

Heikki Ojansuun sanakirjakä-

sikirjoitus kesällä ja syksyllä

1895 syntyi.

Marko Vesterbacka

tietokirjailija,

suomen kielen opettaja

Heikki Ojansuun muistolaatta Vammalan kaupunginta-

lon puistossa.

Ojansuun sotilasvirkatalo on edelleen säilyneenä Vammalan kaupungintalon kupeessa.

Poltetaan tänä

juhannuksena vain

kokko, ei saunaa

Juhannuskokon polttaminen ei ole humalaisia

varten!

. Kallio, hiekkaranta tai vesilautta on paras paik-

ka kokolle.

. Varo kipinöiden karkaamista varsinkin tuulisel-

la säällä. Mitä isompi kokko, sen kovempi noste

syntyy ja lennättää kekäleitä korkealle taivaalle.

. Paperi, kuivat oksat ja tuohi ovat hyviä sytyk-

keitä, jotka on helppo sytyttää Sampon erikois-

pitkillä tulitikuilla. Älä käytä sytytysnestettä tai ben-

saa.

. Polta puhdasta puuta ja risua – ei maalattua tai

painekyllästettyä puuta, muoveja tai kumeja. On

tärkeää, että alusta ja rakenne ovat tukevia ja kokko

pysyy pystyssä koko polttamisen ajan.

. Sammuta kokko erittäin runsaalla vedellä. Jos

hiillosmassaa on paljon ja se kastellaan vain pääl-

tä, se voi jäädä kytemään pitkäksikin aikaa, jopa maan

sisällä.

Näin juhannuksen alla on pai-

kallaan palauttaa mieleen on-

nistuneen kokonpolton aak-

koset. Kauniisti roihuavan

kokon sytyttäminen ja tur-

vallinen polttaminen on tai-

tolaji, jossa jokaisesta voi tulla

mestari. Mestarit ja amatöörit

erottaa toisistaan paneutumi-

nen kokkoelämyksen etukä-

teisvalmisteluihin.

–Kokonpolton onnistumi-

nen ratkaistaan jo kokkoa ra-

kennettaessa. Onnistunut pai-

kanvalinta on ensimmäinen

avaintekijä, toinen on oikeat

rakennusmateriaalit, kertoo

SPEKin Suomen Pelastusalan

Keskusjärjestön turvallisuus-

asiantuntija Jari Pouta.

Paras sijoituspaikka kokolle

on kallio, hiekkaranta tai vesi-

lautta. Kokkoa ei saa rakentaa

sellaiseen paikkaan, josta tuli

pääsee leviämään maastoon

tai rakennuksiin. Kokon sijoit-

tamisessa on syytä huomioida

tuulen voimakkuus ja suunta.

Tuuli vaikuttaa kokon sytyt-

tämisen helppouteen ja kipi-

nöiden leviämiseen alueelle.

Kokonpolttoon tarvitaan ai-

na myös maanomistajan lupa

ja kokon sytyttäjä vastaa mah-

dollisista vahingoista.

–Metsäpalovaroituksen ai-

kana kokon polttaminen met-

sässä tai metsän läheisyydes-

sä on kokonaan kielletty. Tar-

koitushan on polttaa kokko, ei

saunaa eikä lähimetsää, Pouta

toteaa.

Paras kokko

puusta ja risuista

Paras kokko rakennetaan

puusta ja risuista niin, että

kokko on tukeva ja pysyy pys-

tyssä koko polttamisen ajan.

Puun pinoamisessa maalais-

järjen käyttö on sallittua ja jo-

pa suositeltavaa. Liian tiiviisti

kasattu puu ei pala kauniisti.

–Painekyllästetystä puusta

ja muoveista ei ole kokon ra-

kennusaineeksi lainkaan, Pou-

ta muistuttaa. Ennen kokon

sytyttämistä lähelle on syytä

varata sammuttamisvälineitä

ja vettä.

–Sytytysnesteiden ja bensan

käyttöä tulisi välttää vaaral-

lisen leimahdusilmiön takia.

Kuiva puu syttyy parhaiten

paperin, kuivien oksien, tuo-

hen tai sytytyspalojen avulla.

Sateellakin kokko syttyy hel-

posti, kun sen sisään tehdään

pesä kuivista sytykkeistä, Pou-

ta kertoo ja vihjaa, että itse sy-

tyttämisessä kannattaa käyt-

tää normaalia pidempiä ja tu-

kevampia tulitikkuja.

Älä koskaan

jätä tulta valvomatta

Kokon roihutessa komeasti

kesäyössä, projekti ”onnistu-

nut kokonpoltto” on kuiten-

kin vasta aluillaan.

Juhannusjuhlijoista yksi on

syytä nimittää kokkovastaa-

vaksi, jonka tehtäviin kuuluu

seurata, etteivät kipinät kar-

kaa tuulisella säällä sytyttä-

mään lähialuetta. Kokkovas-

taava huolehtii myös kokon

sammuttamisesta runsaalla

vedellä ja polttopaikan siivoa-

misesta.

–Jos kokonpoltto näistä va-

rotoimenpiteistä huolimat-

ta kuitenkin riistäytyy käsis-

tä, on tärkeää kutsua ammat-

tiapua paikalle mahdollisim-

man pian, Pouta muistuttaa.

Turvallisen

juhannuskokon

rakentamisen ja

polttamisen ABC:

Page 14

Page 12

1...,3,4,5,6,7,8,9,10,11,12 14,15,16,17,18,19,20,21,22,23,...28