Page 3 - Alueviesti_09

3

Keskiviikko helmikuun 25. 2009

kirkossamme ole oikein

riittävästi määritelty. Sen mää-

ritteleminen on jäänyt liiaksi

yksittäisten kanttorien ja pap-

pien varaan, jolloin vaarana

on mielivaltaisten rajojen lait-

taminen sinne, mihin ne sat-

tuvat milloinkin sopimaan.

Yleensä kieltojen aiheuttama

suru ja loukkaus saattaa ve-

sittää tilaisuuden ”jumalan-

palvelusluonteen” aika tehok-

kaasti.

Kiinnostaisi tietää, mi-

tä kaikkea Sastamalan seura-

kunnassa yhteisesti tehty lin-

jaus koskee. Koskeeko se vain

Veteraanin iltahuutoa, koskee-

ko se sitä laulettuna vai soitet-

tuna, vai koskeeko se kenties

kaikkea toimitusten musiik-

kia? Miten ylipäätään rajaatte

esimerkiksi instrumentaali-

musiikin? Puhtaat sävelkulut-

han ilman sanoja eivät nimit-

täin voi olla hengellisiä tai ei-

hengellisiä. Jos sanoja ei ole,

onkin musiikin vaikutusta ih-

mismieleen vaikeampi kont-

rolloida. Jos Veteraanin ilta-

huuto vain soitetaan siunaus-

tilaisuudessa, voitaneen ajatel-

la, että kyseessä onkin saman

laulun hengellinen versio eli

Kiitoslaulu. Onhan esim. vir-

ren Oi rakkain Jeesukseni me-

lodiakin sävelletty alun perin

maalliseen rakkauslauluun.

Millä perusteella Finlandia

käy, jos Veteraanin iltahuuto ei

käy? Jos rajoja vedetään, pitää

olla silloin looginen ja tarkka

- tai sitten jättää rajojen veto

sikseen. Kuulin siunaukses-

ta, jossa lauluksi ei hyväksytty

Laaksosen Täällä Pohjantäh-

den alla -laulua sen ei-hengel-

lisyyden vuoksi, mutta sen si-

jaan Rydmanin Niin kaunis on

maa -laulu kelpasi. Molemmat

kauniita ja koskettavia lauluja,

mutta yhtä vähän hengellisiä,

sanoisin.

Silloin, kun ihmisten omia

syviä kokemuksia ja inhimil-

lisiä toiveita ei oteta tosissaan,

vaan tyrmätään sanomalla, et-

tä tämä ei käy, koska se ei ole

hengellistä musiikkia, jää taa-

tusti “jumalanpalvelusluonne”

toteutumatta paljon väkeväm-

min kuin päinvastaisessa ti-

lanteessa. Olen useita kertoja

nähnyt, miten hätkähdyttävän

syvä merkitys siunaustilaisuu-

dessa on juuri sillä musiikilla,

millä on kosketuspintansa ih-

misten elämässä. Se on har-

voin ristiriidassa jumalanpal-

velusluonteen kanssa. Jos siu-

nauspuheessa mainitaan esim.

vainajan elämän vaiheista jo-

tain inhimillisiä asioita, kuten

missä hän on asunut tai kenen

kanssa hän on ollut naimisis-

sa tai milloin ollut sodassa, ei-

kö nämäkin pitäisi jättää pois,

koska kyseessä ei ole puhtaas-

ti ns. hengelliset asiat?

Lehtijutussa v.s. kirkkoher-

ra korostaa käsikirjan merki-

tystä ja sitovuutta. Virttä ei tu-

lekaan korvata Veteraanin il-

tahuudon kaltaisella laululla,

mutta varmasti siitä ei poh-

jimmiltaan ollutkaan kysy-

mys. Papin ja kanttorin velvol-

lisuus on luonnollisesti tode-

ta, mitkä kohdat kaavaan kuu-

luvat ja mistä ei voida luopua,

mutta aina voi virsien lisäksi

olla muutakin musiikkia, ja se

on neuvottelukysymys.

Olen lukemattomat ker-

rat kohdannut itkeviä omai-

sia ja käynyt heidän kanssaan

keskustelua siunaustilaisuu-

den musiikista, ja lähtenyt ai-

na kunnioituksesta heidän toi-

veitaan kohtaan. On helppoa

tehdä periaatteellisia linjauk-

sia, mutta jokainen linjaus pi-

tää testata toimituskeskuste-

luissa seurakuntalaisten kans-

sa. Kaikkien linjausten tulisi

mennä oikeaoppisuuden seu-

lan lisäksi rakkauden seulan

läpi. Uskon, että kirkollisten

toimitusten jumalanpalvelus-

luonne toteutuu parhaiten sil-

loin, kun seurakuntalaiset tu-

levat aidosti kohdatuiksi toi-

veineen, ja heidän kanssaan

keskustellaan tasavertaisina

ihmisinä eikä kirkollisella val-

lalla varustettuina. Se ei tar-

koita kaikkien toiveiden täyt-

tämistä automaattisesti, mut-

ta sen tulee tarkoittaa

joka tilanteessa aitoa, her-

källä korvalla käytyä keskus-

telua. Usein toiveisiin sisältyy

valtava määrä muistoja, elet-

tyä elämää, sen kipua ja kau-

neutta, jotka ansaitsevat tulla

kuulluiksi. Olen itse joutunut

monesti nöyrästi yllättymään,

miten puhutteleva voi olla sel-

lainenkin musiikki, jota en eh-

kä ihan itsestään selvästi oli-

si ollut valmis hyväksymään.

Usein omaiset myös ymmär-

tävät, että jokin sävellys sopii

paremmin muistotilaisuuteen

kuin siunaustilaisuuteen. He

ovat kiitollisia tällaisista neu-

voista, kunhan ne eivät tule yl-

häältäpäin määräyksinä, vaan

aidon keskustelun tuloksena.

Sen määrittäminen, mi-

kä on toiselle pyhää, ei ole ke-

nenkään toisen vallassa. Niis-

sä määrittelyissä toivoisin

meiltä kirkon työntekijöil-

tä enemmän nöyryyttä ja vä-

hemmän tarvetta olla oikeas-

sa. Jos Jumalalta kysyttäisiin,

saattaisi hänen määrityksensä

jumalanpalvelusluonteesta ol-

la meidät kaikki yllättävä.

Kaisa-Leena Harjunmaa-

Hannikainen, Espoo

Vuoden kanttori 2008

”Rannalle himmeän lahden aurinko laskenut on. Kutsu jo soi iltahuudon, taakka jo laskettu on. Taattoa

muista sa silloin, askel jo uupunut on, lapset ja lastemme lapset, teidän nyt vuoronne on.”

Page 3 - Alueviesti_09_2009