15
Keskiviikko maaliskuun 11. 2009
KEVÄT MUOTI -09
Toimituksen väki mannekiineina
Maija Latva ja
Pauliina Parto
Alueviestin toimittajat ja
myyntineuvottelijat lähtivät
tutustumaan kevätmuotiin
ja antautuivat tehtävään oi-
kein perusteellisesti ryhty-
mällä itse mannekiineiksi.
AN-Asu, Vammala
Vammalalaisen AN-Asun
Hanna Syrén puki toimitus-
päällikköMaija Latvan. Han-
na totesi, että vaaleat suoma-
laiset saisivat käyttää enem-
män väriä. Maijan yläosa on
Ka!en kevätmallistosta löy-
tyvä lila satiinipusero, joka
kiiltelee kauniisti. Väri on
nimeltään kesän purppu-
ra. Puserossa on rinnan alla
poikkileikkaus ja rypytykset
tuovat puseroon kivoja yksi-
tyiskohtia.
Alaosaksi löytyi hyvin is-
tuvat perusfarkut Gefanmal-
listosta.
Hanna toteaa, että Maijan
asu sopii hyvin vaikkapa il-
tamenoon, mutta ei ole lii-
an juhlava työssäkään. -Työ-
päivän ajaksi puseron päälle
voisi pukea neuletakin tai ja-
kun, Hanna miettii.
Freezer, Huittinen &
Pepper, Vammala
Pirjo Lindfors kertoo, että
tänä keväänä farkuissa löy-
tyy niin kapeaa kuin leve-
ääkin punttia ja molemmat
ovat trendikkäitä. -Lantio
on myös vähän noussut,
mutta korkeasta vyötärös-
tä ei voi puhua vieläkään,
hän toteaa.
Myyntipäällikkö Ee-
va Rasinperälle Pirjo pu-
ki MicMac:in kapeat far-
kut, muut vaatteet löytyi-
vät BlendShe -mallistosta.
Vaaleiden farkkujen seu-
rana Eevalla on yllään rai-
kas puna-valkoinen, ly-
hythihainen paitapusero
ja valkoinen jakku. Väriä
kokonaisuuteen tuo kau-
niin keltainen huivi. Pirjon
mukaan keltaista onkin tä-
nä keväänä paljon. Koko-
naisuuden kruunaa sävyyn
sopivat jalkineet, nekin
BlendShe -mallistosta. Pu-
nainen kassi on kuin pis-
te I:in päälle, se on myös
myymälän valikoimista.
Best Man, Vammala
Toimittaja Hannu Virta-
nen ja myyntineuvotteli-
ja Jerry Stenberg puettiin
vammalalaisessa Best Ma-
nissa. Jerry sai ylleen War-
rickin pestyt mustat pe-
rusfarkut, joissa on jousta-
va vyötärö mukavuutta li-
säämässä.
-Tummat sävyt farkuis-
sa ovat edelleen in, Hanna
Syrén kertoo. Farkkuihin
yhdistettiin Finnwearin
musta-harmaa trikoopuse-
ro ja ruotsalaisen Rappson
of Swedenin uutta mallis-
toa oleva irtotakki. -Irto-
takkia on hyvä yhdistää
farkkuihin, Syrén vinkkaa
miehille.
Hannu puettiin Meyerin
mukaviin tumman harmai-
siin housuihin, joiden ma-
teriaali on puuvilla-elas-
taania. Housuihin yhdis-
tettiin King’s Roadin ly-
hythihainen punasävyinen
kauluspaita, jonka juju on
kauluksessa vaihtuvassa
raidoituksessa. Solmioksi
valittiin kaunis punasävyi-
nen satiinisolmio, joka on
Syrénin mukaan viimeistä
muotia. -Solmioissa kape-
us on valttia, tämä solmio
on viisi senttiä leveä.
Turo Tailorin kevyt ja
hengittävä irtotakki kruu-
nasi Hannun kokonaisuu-
den. Hanna Syrén kertoi
takin raitaisen kuosin ole-
van senkin uusinta uutta.
Muotihuone Pugé,
Huittinen
Toimittaja Pauliina Parto
pääsi huittislaisessa Muoti-
huone Pugéssa Tiina Inni-
län käsittelyyn. Tiinan mu-
kaan tunikoiden suosio jat-
kuu edelleen ja myös pella-
va on kevät- ja kesävaatteissa
hyvin esillä. Pauliinalle Tiina
suositteli Nina Buzo -mallis-
ton mustia pellavahousuja ja
Promisen raikasta tunikaa.
Kokonaisuuteen sopii hyvin
Luhdan pellava-puuvillainen
takki, joka on käsitelty vaha-
pinnoitteella. Musta vyö so-
pii hyvin tunikan kanssa.
Kevään ja kesän värimaa-
ilmasta Tiina luettelee säh-
könsinisen, korallinpunai-
sen, keltaisen ja vihreän. -
Kaiken kaikkiaan kevät- ja
kesämuodissa valttia on mu-
kavuus ja huolettomuus, Tii-
na summaa.
Kaijamaija, Vammala
Anna-Maija Helin ja Sei-
ja Rautajoki vammalalaisesta
Kaijamaijasta löysivät myynti-
neuvottelija Heli Suomisen yl-
le saksalaisen Steilmannin ja-
kun ja Naisten pukutehtaan
mustat caprit. -Kevään sävyis-
sä on paljon hiekkaa, beesiä ja
vaaleaa harmaata. Niihin yh-
distetään vahvoja värejä, ku-
ten punaista, oranssia, tur-
koosia, limeä ja edelleen myös
pinkkiä, Rautajoki kertoo.
Naisten mukaan Helin
asukokonaisuus sopii niin
arkeen kuin juhlaankin. Ko-
konaisuus viimeisteltiin pu-
naisilla kaulakoruilla ja mus-
talla isolla laukulla. -Koru-
ja saa olla runsaasti, paljon
päällekkäin, Kaijamaijasta
vinkataan.
Vammalalaisesta Kai-
jamaijasta löytyy vaatteita
myös isokokoisille naisille.
Arkeen ja juhlaan
Tunikat in
Irtotakin voi yhdistää farkkuihin
1...,5,6,7,8,9,10,11,12,13,14 16,17,18,19,20,21,22,23,24,25,...32