18
Keskiviikko maaliskuun 11. 2009
Vaihto-oppilaat
kolumnisteina Alueviestissä
Moro Tyrvääläiset!
Kahdeksan kuukautta taivalta
takana ja loppusuora häämöt-
tää. Parhaat hetket ovat vielä
edessäpäin, kun ensi viikon-
loppuna lähdemme kiertä-
mään Australiaa bussilla kol-
meksi viikoksi. Pieni kaipuu
kotiin on havaittavissa, mut-
ta tunteet ovat hyvin risti-
riitaiset, sillä Sydney on uu-
si kotini ja aion tulla takaisin
ainakin katsomaan kolmea
uutta perhettäni ja ystäviäni
sen jälkeen, kun olen palan-
nut Suomen kotiini. Vaikka
ei millään tekisi mieli palata
Suomen arkeen, silti ikävöin
kaikkia ystäviäni, perhettä
ja sukulaisia. Ja onneksi äiti,
isi ja kummit tulevat minua
morjestamaan huhtikuussa.
Saavat sitten palatessaan kan-
taa kotiin parisenkymmen-
tä kiloa matkamuistoja, vaat-
teita sun muuta krääsää, mitä
olen vuoden aikana hankki-
nut. Muistakaa siis jättää mat-
kalaukkuun tilaa! Tätä vuotta
ei voi sanoiksi pukea, se pitää
itse kokea. Siksipä suosittelen
jokaiselle maailmanjanoiselle
nuorelle vuotta vaihto-oppi-
laana. Tällaisen elämänkoke-
muksen kautta oppii pitämään
huolta itsestään ja ainakin mi-
nun tapauksessani loytämään
elämäntavoitteita tulevaisuu-
delle.
Kesäloma on jo takanapain
ja sain kokea Australian läm-
pimän joulun ja uudenvuo-
den. Pikkuhiljaa ovat kelit ru-
venneet kylmenemään, mut-
ta eipä lämpötila ole vielä alle
20 asteen käynyt. Asun jo kol-
mannessa perheessäni ja on
pakko sanoa että olin hyvin,
hyvin onnekas perheitä jaet-
taessa, sillä minusta on tullut
kolmen aivan loistavan per-
heen jäsen ja olo on aina kuin
kotona. Olen saanut muuta-
man tusinan uutta siskoa, vel-
jeä, äitiä, isää, mummua, serk-
kua ja kummin kaimaa. Välil-
lä jopa tuntuu siltä, kuin oli-
sin asunut täällä koko ikäni.
Koulu sujuu siinä sivussa ja
sieltä olen saanut elinikäisia
ystäviä, ja nyt jo kahdeksan
kuukauden jälkeen olen hy-
väksynyt kohtaloni, että käyn
yksityistä anglikaanista tyttö-
koulua ja vedän joka aamu to-
della “mieleisen” koulupuvun
päälleni. Se itse asiassa hel-
pottaa elämää huomattavas-
ti, kun ei tarvitse ajatella että
mitä sitä nyt pistäisi päällensä.
Parasta koulussa on kuitenkin
koulun henki, tai “school pri-
de”, jonka olen saanut kokea
jos jonkinmoisissa uimakar-
nevaaleissa ja urheilutapahtu-
missa. Jokainen pelaa jotakin
urheilulajia, oli sitten koordi-
naatiokykyä tai ei ja kaikilla
on hauskaa. Koulussa soitan
pianoa jazz bändissä ja olen
pelannut jalkapalloa, tennis-
ta ja touch footballia, joka on
kuin “tyttöjen rugbya”. Treenit
ovat viikolla ja pelit lauantai-
sin ja muutenkin olen urheil-
lut ja pitänyt kuntoani yllä. Eli
ohjelmaa riittää jokaiselle vii-
konpäivälle.
Viime viikonloppuna Syd-
neyssa oli Mardi Gras, joka
on (melkein) maailman suu-
rin homotapahtuma. Väite-
tään, että se vetää vertoja jo-
pa Rion karnevaaleille. Siellä
oli aivan jokainen ja tottakai
meikäläinenkin oli katsomas-
sa sanoinkuvaamatonta kul-
kuetta, joka kulki kaupungin
keskustan halki. Vähän niin-
kuin Vammalan vanhojen au-
tojen kulkue! :) Tapahtumaa
riittää jokaiseen makuun,
mutta ei täälläkaan silti on-
gelmilta ole vältytty. Kuulin,
että Suomenkin uutisissa oli
tehty Australian metsäpalois-
ta iso juttu. Voitte vain kuvi-
tella, kuinka paljon se on tääl-
lä vaikuttanut ihmisten mieli-
alaan ja jokainen yrittää osal-
taan auttaa Victorian uhreja
keräämällä rahaa ja tekemällä
vapaaehtoistyötä. Samaan ai-
kaan kun Victoria oli tulessa,
New South Walesin yläpuo-
lella oleva osavaltio Queens-
land oli veden peitossa tul-
vien takia. Täällä pohdittiin,
että jospa Australiaa keikau-
tettaisiin siten että Queens-
landin tulvavedet valuisi-
vat sammuttamaan Victori-
an tulipalot. Vaikka luonnon-
mullistukset ovat järisyttäneet
koko maata, niin jos uutisia
ei olisi keksitty, Sydneyssa ei
tiedettäisi näistä ongelmista
mitään, sillä täällä on kaikki
niinkuin ennekin. Sen verran
on tällä mantereella kokoa.
Välillä tuntuu, että eng-
lannin kieli sujuu paremmin
kuin suomen kieli. Viime vii-
kolla kuulin erään pariskun-
nan puhuvan suomea junas-
sa ja tietysti menin juttele-
maan. Katsoivat alkuun vä-
hän hassusti kun menin
sokeltamaan kieli solmus-
sa että “Tervje, oletje varman
suomalaaisa”, kun en vähään
aikaan ole suomalaisiin tör-
männyt. Olivat myös matkalla
Mardi Grahan. Koulussa ym-
märrän kaiken mitä opiskel-
laan matematiikassa, histori-
assa tai englannin kirjallisuu-
dessa, mutta parempi esittää
vähän tyhmää, niin ei tarvit-
se kirjoittaa jokaista 1500 sa-
nan ainetta tai tehdä läksy-
jä koko iltaa. Tämä kaikki on
vain hyvää harjoitusta yo-kir-
joituksia ajatellen, sillä en yh-
täkään kurssia tästä vuodes-
ta saa vastineeksi lukiosta,
vaikka istun koulussa 7 tun-
tia päivässä. Siispä tylsillä äi-
kan tunneilla täytän salaa su-
dokuja.
Semmoisia terveisiä tällä
kerralla, kaikille tutuille terk-
kuja ja hyvää kevään alkua!
Ilona Vaateri, Sydney
Ilona ja vaihto-oppilaskaverit. Ilona on toisessa rivissä ylhäältä lukien ja kolmas va-
semmalta.
Puuhalassa rokattiin ja discoiltiin
Äetsäläinen Amendfoil ve-
ti ensimmäisen keikkansa
viime perjantaina Puuha-
lassa.
Puuhalassa järjestettiin viime
perjantaina disco ja bändi-ilta,
jossa esiintyi äetsäläinen bän-
di Amendfoil. Keikka oli bän-
din ensimmäinen ja kiinnos-
tus oli kovaa, sillä sisään mak-
saneita oli yli 160. Discon ai-
kana tanssilattialle oli tunkua,
kun dj laittoi parastaan levy-
lautaselle. Suuri osa yleisöstä
jaksoi bailata loppuun asti.
Tilaisuuden järjesti Sasta-
malan kaupungin nuorisopal-
velut ja Puuhala sta#.
Digikamera tutuksi kotikuvaajalle
Vammalan Kameraseura jär-
jestää toimitiloissaan Pimiöl-
lä kovasti kysytyn Digikame-
ra tutuksi -kurssin. Se toteute-
taan kolmen arki-illan aikana
parin tunnin pätkissä aina kel-
lo 18.30 alkaen keskiviikkona
18.3., torstaina 19.3. ja tiistai-
na 24.3. Kurssi on tarkoitettu
digikameran ostoa suunnitte-
leville, juuri kameran saaneil-
le tai kameraseuratoiminnas-
ta kiinnostuneille nuorille tai
vähän varttuneemmille ku-
vaajille.
Kaluston määrä tai taso ei
ole este osallistua koulutuk-
seen. Kurssille pääsee kym-
menen innokasta ilmoittautu-
misjärjestyksessä.
Ensimmäisenä iltana käy-
dään läpi jokaisen kurssilai-
sen oma digikamera. Tai jos
kameraa ei ole, välttämättö-
miä vinkkejä kalustossa tar-
vittavista ominaisuuksista
annetaan kyllä. Toisena ilta-
na perehdytään itse kuvaami-
seen eri tilanteissa ja annetaan
muutama kotitehtävä. Lopuk-
si yksi ilta vietetään tietoko-
neiden ääressä, arvioidaan ja
käsitellään otettuja kuvia.
Kurssin vetäjinä toimivat
pitemmälle ehtineet kamera-
seuralaiset.
Liiat opintotuet palautettava
maaliskuun loppuun mennessä
Opiskelijat voivat palauttaa
maaliskuun loppuun mennes-
sä liiat opintotuet ja näin vält-
tää tuen takaisinperinnän 15
prosentilla korotettuna. Tu-
en palauttaminen käy helposti
Kelan internetsivuilla.
Jos opiskelijan tulot ylitti-
vät vuonna 2008 vuositulo-
rajan, hän voi vapaaehtoises-
ti palauttaa liiat opinto-rahat
ja asumislisät 31. maaliskuu-
ta mennessä. Kun ylimääräi-
set tuet palauttaa määräai-
kaan mennessä, välttää tukien
takaisinperinnän 15 prosentil-
la korotettuna. Etuna on myös
se, että opiskelija voi itse vali-
ta palautettavat kuukaudet ja
korkeakouluopiskelija saa nä-
mä kuukaudet uudelleen käyt-
töön-sä.
Vuosituloraja määräytyy
tukikuukausien mukaan. Jos
opiskelija on nostanut opinto-
tukea yhdeksältä kuukaudel-
ta, vuosituloraja on 11 850 eu-
roa. Opiskelijan omia tulora-
joja korotettiin 30 % vuoden
2008 alusta lukien.
Tuloina otetaan huomioon
veronalaiset, bruttomääräiset
ansio- ja pääomatulot ilman
vähennyksiä (myös veron-
alaiset sosiaalietuudet opin-
torahaa lukuun ottamatta) se-
kä toimeentuloon tarkoitetut
apu-rahat ja ulkomaan tulot.
Tuen palautus helpointa
verkossa
Tuen voi palauttaa ja perua
helposti asiointipalvelussa Ke-
lan internetsivuilla. Palveluun
kirjaudutaan omilla verkko-
pankkitunnuksilla tai sähköi-
sellä henkilökortilla.
Asiointipalvelusta näkee,
mitkä kuukaudet voi palaut-
taa ja miten palautus korot-
taa vuositulorajaa. Opiske-
lija voi maksaa palautuksen
heti verkkopankissa, tulostaa
itselleen maksamisessa tarvit-
tavat tiedot tai tilata maksulo-
makkeen, jonka Kela postit-
taa kotiin.
Palautuksen voi tehdä
myös lomakkeella OTmP (Il-
moitus uudesta maksuosoit-
teesta / opintotuen perumi-
sesta tai vapaaehtoisesta pa-
lauttamisesta). Paperiloma-
ke tulee toimittaa maaliskuun
13. päivään mennessä mihin
tahansa Kelan toimistoon tai
yliopiston opintotukitoimis-
toon, josta opiskelijalle lähe-
tetään kotiin valmiiksi täytet-
ty maksulomake.
Vuosi sitten opintotuen va-
paaehtoisia palautuksia kertyi
29,2 miljoonaa euroa 31 143
opiskelijalta. Palautuksista 80
% tehtiin verkossa.
Kela ilmoittaa
palautukset verottajalle
Verohallinto lähettää verovel-
vollisille maalis-huhtikuussa
esitäytetyn veroilmoituksen,
jossa on otettu huomioon
helmikuun loppuun mennes-
sä tulleet opintorahan palau-
tukset. Kela ilmoittaa maalis-
kuussa maksetut palautukset
verottajalle automaattisesti
eikä opiskelijan tarvitse kor-
jata veroilmoituksen tietoja.
Verohallinto huomioi kaik-
ki palautukset vahvistaessaan
opiskelijan lopullisen vero-
tuksen.
Edullisen tutustumispakkauksen
tilaaminen johtaa usein kestotilaukseen
Puhelimessa, suoramarkki-
nointikirjeillä tai interne-
tissä tarjotaan tutustumis-
pakkauksia luontaistuotteis-
ta, sukista ja alushousuista.
Harkitse, ennen kuin tartut
tarjoukseen. Tilauksesta voi
olla vaikea päästä eroon.
Kuluttajavirastoon ja Suo-
men Kuluttajaliittoon tulee
säännöllisesti ilmoituksia
kuluttajilta, jotka ovat tilan-
neet ilmaisena tai postiku-
lujen hintaisena mainoste-
tun kokeilu- tai tutustumis-
pakkauksen. Tutustumispak-
kauksen jälkeen asiakkaat
ovat yllätyksekseen alkaneet
saada säännöllisin väliajoin
maksullisia paketteja. Mark-
kinoinnissa ei ole mainittu,
että kyseessä on kestotilaus
tai sitten tieto on ilmoitettu
niin epäselvästi, että kulutta-
ja ei ole huomannut sitä.
Päästäkseen eroon tila-
uksesta kuluttajan on täyty-
nyt peruuttaa tilaus 14 päi-
vän kuluessa tai irtisanoa se.
Irtisanomisestakaan ei kui-
tenkaan aina ole ollut apua,
vaan pakettien tulo on vain
jatkunut. Toisinaan asiakas
ei ole edes voinut irtisanoa
tilausta, koska ei ole saanut
yritykseen yhteyttä.
Kuluttajavirasto on jo kol-
men vuoden ajan puuttunut
näihin lainvastaisiin menet-
telytapoihin eri keinoin. Suo-
malaisille yrityksille on ker-
rattu lain vaatimuksia ja niil-
le on annettu huomautuksia.
Ulkomaalaisia yrityksiä
on yritetty saada noudatta-
maan pelisääntöjä tekemällä
yhteistyötä Ruotsin ja Nor-
jan kuluttaja-asiamiesten,
EU:n kansallisten täytän-
töönpanoviranomaisten ver-
koston (cpcs) ja kansainväli-
sen markkinointia valvovi-
en viranomaisten verkoston
(ICPEN) kanssa.
Toimenpiteiden seurauk-
sena suurin osa yrityksis-
tä on sitoutunut toimimaan
lainmukaisesti. Myös Ku-
luttajavirastoon tulevien il-
moitusten määrä on viime
aikoina pienentynyt. Koska
ongelmia kuitenkin edel-
leen esiintyy, Kuluttajavi-
rasto ja Suomen Kuluttaja-
liitto kehottavat kuluttajia
olemaan valppaina ja selvit-
tämään perusasiat ennen ti-
lausta.
Ilmaista
kokeilupakkausta ei
ole
Uusia tilaajia houkutel-
laan ilmaisuudella. Esimer-
kiksi internetin mainosban-
nereissa kehotetaan tutustu-
maan tuotteeseen 0 eurolla
tai osallistumaan ilmaiseen
testiin, kilpailuun tai arvon-
taan. Todellisuudessa tilaaja
joutuu maksamaan ainakin
postikulut. Ilmaisuuden ko-
rostamisella yritetään yleen-
sä myös kääntää huomio
pois tarjouksen ehdoista ja
rajoituksista.
Lue huolellisesti mainos-
materiaali, erityisesti pienel-
lä präntillä painettu teksti.
Tilaukseen liittyvät tärkeim-
mät asiat on voitu piilottaa
sinne. Etsi vastaus ainakin
siihen, sitoudutko määrä-
aikaiseen vai kestotilauk-
seen. Määräaikaisesta sopi-
muksesta on syytä selvittää
sen kesto. Muista myös, et-
tä määräaikaista sopimusta
ei yleensä voi irtisanoa kes-
ken kauden. Kestotilaukses-
ta pitää puolestaan varmis-
taa, kuinka usein paketteja
lähetetään, mitä ne maksa-
vat ja pitääkö niitä tilata jo-
kin vähimmäismäärä, en-
nen kuin tilauksesta pääsee
eroon. Jos nämä tiedot eivät
selviä markkinoinnista, kysy
niitä yritykseltä.
1...,8,9,10,11,12,13,14,15,16,17 19,20,21,22,23,24,25,26,27,28,...32